Matkaraportti: Je suis dodo

Rooma – tuo keskiaikaan ja Pariisiin jotenkin liittyvä asia.

Löysin kamerasta joulukuisia Pariisin-kuviani ja muistin unohtaneeni raportoida kohteesta. Toisnäkökulmaisesti tarkasteltuna Pariisi oli ankea kaupunki, muita eläimiä näkyi lähinnä kuolleina. Jopa linnut tuntuivat karsastavan paikkakuntaa. Pääasiallinen kontaktini olivat varpuset ja pulut, joille syötin puolet seitanpurilaisestani jonkinlaisessa keskiaikapuistossa, jossa ilmeisesti kaikki kasvit olivat peräisin keskiajalta. Ja jossa oli myös historian kuuluisimman susiottoäidin patsas.

Eräässä puistossa oli runsaasti tällaisia klassistyyppisiä patsaita.
Pohdin pitkän aikaa, miksi jokaisella täytyy olla jonkinlainen
Jeesus-kruunu päässään. Kyseessä olivat pulupiikit.

Toisaalta en ihmetellyt mitään tyylittömyyttä sen jälkeen kun
olin nähnyt tämän jouluisen ryteikön.

Eläinpatsaita ei ollut paljon, mutta näkemäni edustivat sitäkin omituisempia eläinpatsauden tyylisuuntia.

Tämä urhea leijona on juuri tappanut strutsin.
Käytetty aihe ranskalaistaiteessa.

Toinen selitystä kaipaava teos löytyi eläintarhan läheltä.
Tässä alaston mies on nähtävästi hirttänyt karhunpennun
ja lapsen äiti käy miehen kimppuun. Mies on kuitenkin
ehtinyt iskeä puukon äitikarhun rintaan.

Luonnontieteellisessä museossa oli myös eräs väkivaltaisuudessaan hämmentävä kollaasi, jossa täytetty tiikeri hyökkää täytetyn intiannorsun selkään aikomuksenaan syödä norsulla ratsastavat ei-täytetyt, miimiset ihmiset. Selostuksen mukaan kyseessä oli rekonstruktio aidosta tilanteesta ja tiikeri oli juurikin se, joka tapauksessa oli ollut mukana. Voimme siis päätellä, mitä tiikerille tapahtui. Kolonialisti tappoi. Luonnontieteellinen museo oli kokonaisuudessaan aikamoinen pettymys. Erona Helsingin eläinmuseoon oli panostus uhanalaisiin lajeihin. Sukupuuttohuoneessa esiteltiin selvästi hyvin kauan aikaa sitten menehtyneiden yksilöiden täytöksiä. Monissa toteutus ontui enemmän tai vähemmän. Se saattoi olla suurimpana syynä sille, että huone oli varsin pimeä. Sukupuuttotilan aulassa naisääni kertoi olevansa dodo.

Tokikin sukupuuttohuoneen eläinten piti olla sellaisia,
joita on ollut olemassa vielä viimeisen parinsadan vuoden aikana.

Museossa kerrottiin myös siitä, miten ihminen hyödyntää muita lajeja. Asiaa ei esitetty mitenkään kriittisessä valossa.

Hänen vieressään oli krokotiili ja käsilaukku.

Pakko huomauttaa, että vain suurimmat tekstit, joita oli muutamia, oli käännetty englanniksi. Tästä pisteet Naudan historian museolle, jossa lähes kaikki aineisto oli saatavilla myös englanniksi. (Ja joku kehtasi huomauttaa, että olisi pitänyt olla ruotsiksikin.) Luulen, että Pariisin luonnontieteellisellä museolle on ollut kuitenkin hieman suuremmat resurssit kuin meillä.

Pariisi 0 –

Terike ja Laura 100

Ruuasta sen verran, että se oli ihan mitä sattuu. Vegaaneista paikalliset eivät kai olleet kuulleetkaan. Myös akuutti tarpeeni ostaa kengät, joissa ei ole nahkaa, herätti suurta hämminkiä butiikeissa.

Joulu Pohjoisnavalla.