Viikon henkilöt: suomalaiset salamanterit

Luin Suomen Luonto -lehteä ja sain tietää, että Suomessa asuu salamantereita, nimittäin vesilisko ja rupilisko. Kuinka siistiä se on? No ihan törkeen! Rupilisko on vieläpä Joensuun nimikkoeläin. Muita eläimiä, joita saattoi tänä kesänä bongata Joensuussa, ovat notkea rotta, pahat sudet, 22-pistepirkko, närhi sekä ihan vaan joku yleiseläin.

Smooooth mama. Kuva.

Vesilisko on englanniksi smooth newt. Latinankielinen ex-nimitys triturus vulgaris on (Wikipedian mukaan) "wastebin taxon", mikä tarkoittaa, että nimi on annettu sen perusteella, ettei henkilö sovi mihinkään muuhun ryhmään. Sittemmin vesilisko on nimetty lissotritoniksi. Nimen kantajat kuuluvat eurooppalaisiin salamanterimaisiin vesiliskoihin. Vesiliskot eivät ole liskoja, eli matelijoita (niillähän on hei jalat), vaan sammakkoeläimiä.

Tämä kuva saattaa selventää jotain tai sitten ei.

Rupilisko sen sijaan on joutunut pitämään triturus-nimen. Miksi, luoja tietää. Englanniksi se on northern crested newt. Crest ja cristatus viittaavat rupiliskon harjaan. Miksi se on pitänyt suomentaa rupi? Rupilisko ei näytä kauhean rupiselta. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi varaa huomautella. Onneksi meilläkin kumminkin ollaan matkalla vähemmän loukkaaviin nimittelyihin: joensuulaiset rupiliskotutkijat ehdottavat vesiliskon muuttamista vesisalamanteriksi ja rupiliskon lampisalamanteriksi. He haluavat siis itse tulla joensuulaisiksi lampisalamanteritutkijoiksi.

Tietysti, koska luonto on yksi sovinistipaska, harja on vain miespuolisilla rupiliskoilla. Naaraat ovat saaneet sovitukseksi joitain orannsinkeltaisia raitoja, mikä on ehkä ihan ok. Katso täältä videoita mm. rupiliskojen eroottisesta elämästä. Varoitus: ei ole kovin eroottista, mutta niillä on ihan mielettömät sormet! Naaras käärii jokaisen munan (siis oman munansa) lehteen. Niitä saakin sitten rullailla, munia nimittäin tulee 200–300 kappaletta.

Hän on mies. Seppo Pusan kuva täältä.

Sille on hyvä selitys, että he hoitavat iskuhommat mieluummin vedessä. Kuva.

Rupilisko voi kasvaa 15-senttiseksi. Se on aika paljon, riittävästi hämmentämään pahaa aavistamattoman lampeenpulahtajan. Kuitenkin suurimmat salamanterit voivat varttua moninkertaisiksi. Eli puolitoistametrisiksi! Hah! Mutta ei Suomessa. VIELÄ.

Nobody's too cute to be eaten.

Plinius vanhempi nimesi salamanterin kaikista myrkyllisistä eläimistä pirullisimmaksi, sillä se voi salavihkaa myrkyttää koko kylän (not quite true). Lue lisää salamanterin myyttisestä olemuksesta.

Ystävämme Konrad Gessnerin näkemys salamanterista.

Miksi dinosauruksia muuten kutsutaan matelijoiksi? Jurassic Parkissa ne eivät todellakaan madelleet. Vähän järkeä pliis näihin suomennoksiin.

Vilin kuvaama dino Visulahdessa.

Viikon henkilö: hoatsin

Googlaillessani lehmiä, löysin (mm. itseni ja Teriken lisäksi) lentävän lehmän, joka onkin aika erikoinen tyyppi. Kyseessä ei ole kuitenkaan nautaeläin vaan lintu. Hoatsin, eli haisulintu/haisukäki/töyhtökana, on aiheuttanut tutkijoille paljon päänvaivaa hankalan määriteltävyytensä suhteen. Sitä on pidetty mm. liskolintuna, kalkkunana, kyyhkysenä, kanalintuna ja papukaijana. Nyt on tultu siihen johtopäätökseen, että hoatsin kuuluu käkilintuihin, mutta on heimonsa ainoa elossa oleva laji.

Brasiliassa heitä kutsutaan mustalaisiksi.
(sanoi hän)

Hoatsineilla on poikasina siivissään kynnet. Lapsihoatsinit näyttävät siis kädellisiltä linnuilta.

Look mum, doublehands!

Toinen kädellinen lintu.

Toisin kuin A. Ankka hoatsin ei syö hodareita ja kokista, vaan lähinnä lehtiä. Sille onkin kehittynyt samantyyppinen ruuansulatusjärjestelmä kuin naudalle. Tällaisella ruokavaliolla päästöiltä ei voida välttyä, mistä tuleekin nimitys haisukäki. Wikipedian mukaan haju muistuttaa lehmänlantaa.

Koska lihasmaha + kupu vievät linnusta niin paljon tilaa, sen lentolihaksisto on heikko. Eli kun edessä on iso kupu prosessoimassa lehtiä, niin varmaankaan esim. rintalihakset eivät pääse kasvamaan. Kuvittelisin niiden olevan lentämisessä tärkeitä. Tieteellisellä linjalla mennään taas.

Rintalasta on suurempi kuin selkärankaisilla yleensä, ja on yhtä ja samaa luukappaletta. Suuret lentolihakset kiinnittyvät rintalastan harjaan, joka on tavallisesti sitä korkeampi, mitä parempi lentäjä lintu on. Strutsilla kuitenkaan ei ole lainkaan tätä harjannetta, eihän sen tarvitse lentää. Kaikilta lentokyvyttömiltä linnuilta rintalastan harja ei puutu, sillä esimerkiksi pingviinit tarvitsevat vahvoja rintalihaksia uimiseen.

Ja lähdehän oli good old Wikipedia. Mutta olin silti oikeassa! Lentotaitoon liittyen, olisi ehkä kätevää, että myös aikuisilla hoatsineilla olisi kynnet, joilla kiipeillä oksistossa. Ihan vaan evoluutiolla vinkiksi.

Kupu on niin suuri, että vauvahoatsin syö sieltä. Miettikää sitä. (Tälle en kyllä löytänyt suomenkielistä W:a kummempaa lähdettä, mutta ajatus on tärkein.) Ehkäpä kasviravintoa on hankalampi oksentaa kuin lihajuttuja.

"Hoatsinin nokka on muodostunut siten, että lintu näyttää hymyilevän." – Laura

Hoatsinit asuvat Amazonin sademetsäalueella. Ne viettävät päivänsä lepäillen ja laiduntaen, joten niiden reviiri ei ole suuri. Linnut elävät parvissa ja lisäksi sanoisin, että jonkinlaisessa platonilaisessa utopiassa SILLÄ:

 2–6 aikuista lintua, joiden joukossa on sekä koiraita että naaraita, rakentavat yhteisvoimin yksinkertaisenpesän 2–5 metrin korkeuteen veden pinnasta. Pesään munitaan 2–3 kellanruskeata munaa, joissa on ruskeita tai sinisiä täpliä. Aikuiset huolehtivat yhdessä munista ja myöhemmin kuoriutuvista poikasista. Koska jokivarsilla on niukasti ihanteellisia pesäpaikkoja, vain vanhat, asemansa vakiinnuttaneet lintuparit pääsevät pesimään. Nuoret linnut pysyttelevät vielä aikuistuttuaankin pesäpaikan lähistöllä ja auttavat vanhempiaan uusien jälkeläisten hoidossa.

Ei ihme, että laji ei kaikesta huolimatta ole uhanalainen!

Platon.

Hoatsinin erinomaisuuksiin kuuluu vielä kaiken lisäksi se, että se todistaa jumalan olemassaolon, kuten videolla aukottomasti päätellään!

Toinen hupaisa video, jonka on ilmeisesti tehnyt robotti.

Terveisiä Seinäjoelle

Lajintunnistus voi joskus olla haasteellista.

Tämä tässä ei ole susi.

Tämä on susi.

Tämä on kastunut susi.

Tämä on intiansusi.

Tämäkin on intiansusi.

Tämä on Suomi.
Vaaleanpunaisella merkitty intiansusien levinneisyysalue.
 Sinisellä idioottien.

Kissat vai koirat

Aikoinaan loimme ystäväni Antin kanssa taksonomisen järjestelmän ihmisille. On olemassa kissa- ja koiraihmisiä. Siihen kumpaan lukeutuu ei niinkään vaikuta mahdolliset eläinpreferenssit. Itsekin pidän valtavasti niin kissoista kuin koiristakin. Tämä jaottelu tuli taas yksi päivä mieleen, kun luin Tiina Raevaaran Koiraksi ihmiselle -kirjaa ja minulta kysyttiin hieman hämmentyneenä, että enkö olekaan kissaihminen.

Ilman muuta olen kissaihminen. Mutta minussa saattaa elää piilevänä koiraihmisen sivupersoona. Jaottelu kissa- ja koiraihmisiin perustuu jollekin niinkin tieteelliselle kuin sille, mitkä piirteet yleensä liitetään näihin lajeihin. Kissaihmiset ovat siis itsenäisiä, erinäisiin ruumiillisiin liioitteluihin helposti ohjautuvia hedonisteja, sarkastisia, älykkäitä, taiteellisia, hieman hulluja, auktoriteettikammoisia, omantunnonarvoisia, vaikeita ja tietysti upeamman näköisiä kuin koiraihmiset. (Ei ole hankalaa arvata, kumpaan tyyppiin katsoimme itsemme kuuluviksi.) Koiraihmiset ovat liikunnallisia, innostuvia, yhteistyökykyisiä, käytännönläheisiä, vähän yksinkertaisia, tyytyväisiä, avoimia, rehellisiä, konservatiivisia ja ystävällisiä.

Kissaihmiset ovat irstailijoita.

Kissojen ja koirien lienee helpompi ymmärtää toisiaan kuin kissa- ja koiraihmisten. Jotkut ihmiset samaistuvat toteemilemmikkiinsä niin perinpohjaisesti, että ryhtyvät suorastaan vastustamaan toista. Koiraihmiset saattavat pitää kissoja arveluttavina ja epärehellisinä. Kissaihmiset taas saattavat suorastaan halveksia koiria. Eräs tunnettu esimerkki tällaisesta henkilöstä on profeetta Muhammed, joka arvosti kissoja niin paljon, että siunasi ne. Tästä johtuu monien kissojen hieman M:n näköinen merkki otsassa. Koirat puolestaan saivat profeetan kehittelemässä uskonnossa heikomman aseman. Esimerkiksi koirien nuolemat astiat on pestävä seitsemän kertaa, mutta kissojen sylki on puhdasta. Muhammedista on vähän vaikea löytää todenmukaista kuvaa, mutta uskon, että hän oli jokseenkin pyylevä.

Yllä kuuluisa koirahenkilö. Grumpy catillakin on M.

Muita kuuluisia kissaihmisiä: Edgar Allan Poe, Marie Antoinette, Lordi Byron, Henri Matisse, Colette, Greta Garbo, Brigitte Bardot, Elizabeth Taylor ja Patti Smith. Kuuluisista koiraihmisistä onkin sitten hankalampi löytää tietoa. Kissaihmiset tapansa mukaan ovat pakkomielteisempiä ja pitävät itsestään suurempaa meteliä. Koiraihmisiin lukeutuvat ainakin Platon, George W. Bush, Martha Stewart, Charles Schulz, Kurt Vonnegut, Stephen King ja Virginia Woolf (myös muita kirjailijoita).

Taiteilija työnsä äärellä.

Olen empiiristen tutkimusteni perusteella todennut, että suoranaiset kissavihaajat ovat yleensä myös misogyynejä. Kissaihmiset taas saattavat helposti vihata ihmiskuntaa yleisesti ottaen.

Tämä hullu kissanainen rakastaa eläimiä,
mutta ihmisten kanssa onkin sitten vähän niin ja näin.

"Ai mikä on tasa-arvon toteutumisen suurin este? Luullakseni ihmisten pohjaton tyhmyys."
– Neiti Laura (Amnestyn tilaisuudessa)

Varhainen taiteellinen lahjakkuus

Paljastan nyt jotain hämmästyttävää. Terike ei ole ainoa kuvataiteilijamme. Nimittäin minullakin on vahva visuaalinen suuntaus, jota vanhempani täysin objektiivisesti kannustivat lapsuudessani. Heidän vilpittömyytensä tuli todistetuksi tässä taannoin kun löysin kotoa vanhoja piirustuksia. Äitini sanoi, että kyllä olit tosi lahjakas, että kissa on ihan näköinen. "Äiti, se on meidän koira", sanoin. (Kyseinen piirros oli syntynyt jo pitkälle kouluikäisenä.)

Varhaisen ja erittäin tuotteliaan kultakauden aikaansaannos, jossa esiintyy tyypillinen teemani kissa.

Tässä olen nähtävästi oppinut laveerauksen. Muistan nämä kyseiset peitevärit, niillä oli vaikea saada hienoja sekoituksia. Mikä selittääkin kirkkaanpunaisen sian (alaoikealla).

Olin jo lapsena erittäin monomaaninen ja ihmissuvulle ilmeisen tyypilliseen tapaan lajittelu oli intohimoni. Sain kerran päähäni piirtää kaikki maailman nisäkkäät (tämän verran rajasin tehtävääni, joskin itseäkin vähän arvelutti, että mikä on peruste olla piirtämättä lintuja ja kaloja). Mäntsälän kunnankirjastosta lainasin eläinkirjan. Järkytykseni oli melkoinen kun ymmärsin, että nisäkäslajeja on varsin mittava määrä. Ryhdyin silti toimeen.

Kyllä, se on oikein kirjoitettu. Mutta olin ilmeisesti sekoittanut gepardit panttereihin eli leopardeihin. No, nettiä ei ollut keksitty silloin. Luojan kiitos.

Luonnostelua hanketta varten. Sininen väri symboloi sitä, etten ollut oppinut sekoittamaan mustaa.

Pian kuitenkin totesin, että urakka olisi liian suuri. Sillä entä sitten alalajit, enhän voisi piirtää vain jotain yleishenkilöä edustamaan lukuisia erinäköisiä otuksia. Miten pitkälle alalajien piirtämisessä olisi mentävä? Silloinhan en vielä tiennyt, että alalajien lukumäärä on kaiken kukkuraksi jokseenkin mielivaltainen. Jossain vaiheessa esimerkiksi eri"lajisia" karhuja on ollut jotain lähes sata, nyt on ilmeisesti tyydytty vain muutamaan.

Kollaashitekniikka on auttanut suoristamaan joitain mutkia. Edelleen erikoinen taustaväri sininen, muistan nähneeni asiat hyvin epätraditionaalisesti.

Eläinaiheet olivat toistuva motiivi töissäni. Niiden lisäksi piirsin oikeastaan vain naishahmoja, joita niitäkin maanisuuteen saakka. Eläimistä erityisiä suosikkejani olivat kissojen ja hevosten (joista molemmista on säilynyt ainakin satoja esimerkkejä jälkipolville) ohella dinosaurukset. Muistan ajatelleeni, että oikeastaanhan kukaan ei voi tietää, miltä dinosaurukset näyttivät, joten niiden piirtämisessä on tarpeen käyttää mielikuvitusta. Siis ei pelkästään luvallista vaan myös välttämätöntä realistisen vaikutelman saavuttamiseksi. Minua inspiroi erityisesti Maa aikojen alussa -teos.

Vaati aikaa oppia piirtämään kuono.

Minulla oli tapana signeerata teokseni nimellä Milla, koska sedälläni oli Milla-niminen kissa, johon samastuin.

Galleristien yhteydenotot Toisten historian Facebook-sivulle, kiitos.