Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Viikon henkilöt: suomalaiset salamanterit

Luin Suomen Luonto -lehteä ja sain tietää, että Suomessa asuu salamantereita, nimittäin vesilisko ja rupilisko. Kuinka siistiä se on? No ihan törkeen! Rupilisko on vieläpä Joensuun nimikkoeläin. Muita eläimiä, joita saattoi tänä kesänä bongata Joensuussa, ovat notkea rotta, pahat sudet, 22-pistepirkko, närhi sekä ihan vaan joku yleiseläin.
Smooooth mama. Kuva.

Vesilisko on englanniksi smooth newt. Latinankielinen ex-nimitys triturus vulgaris on (Wikipedian mukaan) "wastebin taxon", mikä tarkoittaa, että nimi on annettu sen perusteella, ettei henkilö sovi mihinkään muuhun ryhmään. Sittemmin vesilisko on nimetty lissotritoniksi. Nimen kantajat kuuluvat eurooppalaisiin salamanterimaisiin vesiliskoihin. Vesiliskot eivät ole liskoja, eli matelijoita (niillähän on hei jalat), vaan sammakkoeläimiä.
Tämä kuva saattaa selventää jotain tai sitten ei.

Rupilisko sen sijaan on joutunut pitämään triturus-nimen. Miksi, luoja tietää. Englanniksi se on northern crested newt. Crest ja cristatus viittaavat rupiliskon harjaan. Miksi se on pitänyt suomentaa rupi? Rupilisko ei näytä kauhean rupiselta. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi varaa huomautella. Onneksi meilläkin kumminkin ollaan matkalla vähemmän loukkaaviin nimittelyihin: joensuulaiset rupiliskotutkijat ehdottavat vesiliskon muuttamista vesisalamanteriksi ja rupiliskon lampisalamanteriksi. He haluavat siis itse tulla joensuulaisiksi lampisalamanteritutkijoiksi.

Tietysti, koska luonto on yksi sovinistipaska, harja on vain miespuolisilla rupiliskoilla. Naaraat ovat saaneet sovitukseksi joitain orannsinkeltaisia raitoja, mikä on ehkä ihan ok. Katso täältä videoita mm. rupiliskojen eroottisesta elämästä. Varoitus: ei ole kovin eroottista, mutta niillä on ihan mielettömät sormet! Naaras käärii jokaisen munan (siis oman munansa) lehteen. Niitä saakin sitten rullailla, munia nimittäin tulee 200–300 kappaletta.
Hän on mies. Seppo Pusan kuva täältä.
Sille on hyvä selitys, että he hoitavat iskuhommat mieluummin vedessä. Kuva.

Rupilisko voi kasvaa 15-senttiseksi. Se on aika paljon, riittävästi hämmentämään pahaa aavistamattoman lampeenpulahtajan. Kuitenkin suurimmat salamanterit voivat varttua moninkertaisiksi. Eli puolitoistametrisiksi! Hah! Mutta ei Suomessa. VIELÄ.
Nobody's too cute to be eaten.
Plinius vanhempi nimesi salamanterin kaikista myrkyllisistä eläimistä pirullisimmaksi, sillä se voi salavihkaa myrkyttää koko kylän (not quite true). Lue lisää salamanterin myyttisestä olemuksesta.
Ystävämme Konrad Gessnerin näkemys salamanterista.

Miksi dinosauruksia muuten kutsutaan matelijoiksi? Jurassic Parkissa ne eivät todellakaan madelleet. Vähän järkeä pliis näihin suomennoksiin.
Vilin kuvaama dino Visulahdessa.



maanantai 29. huhtikuuta 2013

Terveisiä Seinäjoelle

Lajintunnistus voi joskus olla haasteellista.

Tämä tässä ei ole susi.

Tämä on susi.


Tämä on kastunut susi.

Tämä on intiansusi.

Tämäkin on intiansusi.

Tämä on Suomi.
Vaaleanpunaisella merkitty intiansusien levinneisyysalue.
 Sinisellä idioottien.



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Sus

Hei.

Olen kuullut, että maassamme ihmiset käyvät minua koskevaa vilkasta ja intohimoista keskustelua. Tuntuu kuin olisin syytettynä oikeudenkäynnissä, mutta kukaan ei kertonut asiasta minulle, jotta olisin voinut saapua paikalle.

Itse en ole erityisen kiinnostunut ihmisistä, minulla ei oikeastaan ole niistä minkäänlaista mielipidettä. Paitsi ehkä se, että ne haisevat kammottavan pahalta. Ylivertaisella hajuaistillani arvioituna niiden läheisyys on siis silkkaa kärsimystä. Ne meikäläisistä, jotka ovat oppineet sietämään ihmisiä, ovat muuttuneet koiriksi, tiedättehän sen! Lisäksi useimmat ihmisistä ovat minua paljon kookkaampia, painan itse 35 kiloa, ja voin sanoa, että aikamoisia jötkäleitä tulee välillä nähtyä moottorikelkkojen selässä!

Ihmiset tekevät valitettavasti hankaliksi ne välttelytoimenpiteet, joita pyrin suorittamaan. Laumallani on laaja reviiri, mutta sitä kartoittaessaan on toisinaan ylitettävä teitä ja kuljettava ihmisasumusten ohi. Alfanaaraalta kuulin, että näin ei aina ollut, vaan metsässä riitti tilaa jolkotella, saalistaa ja tarpeen vaatiessa piileksiä. Nyt tämä piileskelyn tarve on huomattavasti kasvanut ja samalla vaikeutunut.

Osa kaltaisistani päättää siirtyä pohjoisen erämaihin. Harva on palannut kertomaan reissustaan. Veljenikin lähti sinnepäin etsimään uutta laumaa ja tuoreita geenejä, me kun yritämme välttää sukulaisten kanssa lisääntymistä, mikä on hyvin hankalaa. Monet pohjoisesta haaveilevat ovat myös maininneet sadoistatuhansista villeinä laiduntavista poroista, jotka voivat olla niin heikkokuntoisia, että ne ovat helppoa saalista pienellekin laumalle. Kuulostaa siis paratiisilta, mutta jokin siinä vähän epäilyttää. Esimerkiksi se, että siellä meikäläisiä on kuulemma tosi vähän. Eikös siellä kuuluisi olla oikea susien pääkaupunki?

Yhden paluumuuttajan olen tavannut. Sillä oli luodinreikä lonkassa. Ajettiin se pois tietysti reviiriltämme, koska ei täällä resurssit riitä. Se oli sitten vissiin uskaltautunut käymään jonkun pihassa syömässä koiran. Nekin ovat muuten todella helppoa ruokaa. Vähän niin kuin tarjottimella siellä yön pimeydessä. Tästähän nousi aivan hirveä haloo tietysti ja jouduimme pitämään matalaa profiilia aika pitkään ihmisretkueiden ja moottoriajoneuvojen haravoidessa seutujamme. Luultiin jo että tilanne oli rauhoittunut, kunnes yksi sisaristani ei enää palannut. Metsästä löytyi verinen läiskä. Oli tosi ikävä juttu, koska nyt ollaan vaan kahdestaan alfanaaraan kanssa. Se on kuulkaa kovaa hommaa yrittää kahdestan hirveä kaataa!

Me usein ihmettelemme reviirillemme saapuvia ihmisiä. Niiden tapa honttaroida pitkin maita ja mantuja näyttää melko huolimattomalta. Aivan kuin ne eivät yhtään tutkailisi ympäristöään. Esittäisinkin tässä nyt vauhtiin päästyäni huoleni ihmisistä, jotka vaikuttavat täydellisen välinpitämättömiltä maillamme liikkuvien henkilöiden aiheuttamaa uhkaa kohtaan. Voihan sitä täällä päin hortoillessaan törmätä vaikkapa emokarhuun. Sitä välttelen itse viimeiseen saakka ja suosittelen ihmisiäkin pikkuisen kiinnittämään huomiota tällaiseen.

Ihmisillä kuulemma on sellainen jokamiehenoikeus liikkua metsässä. Valitettavasti me metsää päätoimisesti käyttävät emme aikanaan päässeet neuvottelemaan sopimuksesta, joten voiko tätä pitää validina? Ihmiset kuulemma myös kuvittelevat voivansa ostaa ja omistaa maata jotenkin ideoiden tasolla, mistä en ole ihan varma mitä se tarkoittaa. Olen joskus nähnyt ihmisen virtsaavan puun juureen, mutta kai ne nyt ymmärtävät, ettei niin vähäinen merkkaaminen riitä. Me tulemme ja tiedättekö kusemme siihen päälle.

Ravinnonsaannin hankaloituminen, alueiden pirstaloituminen ja ihmisten holtiton metsissä liikkuminen voivat joskus aikaansaada sen, että joku täkäläinen syö ihmisen. Olen kylläkin kuullut, etteivät ne maistu hyvältä, mahalaukun sisältökin on ties mitä ravinteetonta saastaa. Minä ja alfa syömme sitä paitsi nykyisin pienempää riistaa.

Minusta tuntuu, että meiltä ryöstetään maat. Kotipihallaan ei enää saa rauhassa liikkua mihinkään vuodenaikaan pelkäämättä ihmisiä ja niiden koiria. Koiraa onkin parempi paeta, sillä jos niitä vastaan uskaltautuu puolustamaan, niin siitä seuraa tarinan mukaan hillittömät kostotoimenpiteet. Kokonaisia perhekuntia saatetaan murhata silmittömän raivon vallassa, vaikka niillä ei olisi ollut mitään tekemistä koko tapauksen kanssa. En haluaisi politisoida tilannetta liikaa, mutta kyllä tämä alkaa minusta vaikuttaa etniseltä puhdistukselta. Sellaisen uhriksihan me olemme aikaisemminkin kotimaassamme joutuneet.

Yst. terv.

Susi

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Metsä vastasi – puput kertovat

Suomi-jänikset tekivät Metsäretken Amos Andersonin museossa. Yleisarvosana on kiittävä. Mutta kahvilasta ei kylläkään saanut ruohoa.

Näyttelyyn oli kerätty suomalaisten (edesmenneiden) taiteilijoiden metsäaiheisia teoksia (lähes kaikki ihmismiehiä, joukossa yksi nainen). Lisäksi mukana oli täytettyjä henkilöitä Luonnontieteellisestä museosta. Esillepano oli suunniteltu elämykselliseksi, tiloja oli lavastettu esim. puuelementein ja mukana oli myös ääni- ja valosuunnittelua. Niin ja pehmoeläimiä. Jäniksinä tarkastelimme kaikkea tietysti ensisijaisesti omasta näkökulmastamme, mutta otimme myös huomioon metsäserkkujemme intressit.
Maisemassa.

Karhut ei oo hei ihan tällasii.
Kierros alkoi aika neutraalista huoneesta, jossa oli maisematauluja. Pidimme niistä, koska niissä ei ollut ihmisiä eikä muitakaan petoja näkynyt. Mukana oli karhuaiheisia veistoksia, jotka olivat sympaattisia.
Mietimme vain, miksi karhulla on niin arvostettu asema ihmistaiteilijain keskuudessa. Myös yksi ällöttävä veistos oli eksynyt joukkoon, kenties kritiikkinä ihmislajia kohtaan. Kyseessä oli Yrjö-nimisen miehen Metsän poika, jossa mittasuhteiltaan kohtuuton mies retuuttaa karhua narussa. Siis mittasuhteiltaan karhuun nähden.
Paheksuntamme heräsi.
Uuu, seuraava huone oli aika mehevä, ja meitä pienempiä eläimiäkin huomioitiin. Huone oli vuorattu laudoista, mutta niiden alta selvästi olisi voinut paeta. Täällä näimme väkevästi signeeraavan Reidarin maalauksia. Lattianrajassa oli hiiri-installaatio.


Tekstin relevanssi epäilyttää.
Vain exit-kyltti puuttuu!
Tämän jälkeen meitä hieman huoletti, sillä siirryimme talvihuoneeseen. Meillähän ei tietenkään enää ollut talviturkkia päällä! Lisäksi huoneessa oli mittava ilveskokoelma ja jopa ilveksen luola. Siellä ei ollut pelottavaa, sillä petoeläimet edustivat vain teddyrotuja. Ilveksellä myös oli yksiössään tauluja ja kirjoja sekä ilmeisesti trofeena jonkun sarvet. Talvihuoneeseen oli ilmeisesti juuri kesäasuisten jänisten rauhoittamiseksi tuotu jänöä esittävä maalaus!
Tunkeilija tulee ulos voittajana!
Ilves tsekkailee pahaa-aavistamattomia turisteja.
Sitten pääsimme kokeilemaan äänisuunnittelua itse. Seuraavassa tilassa oli nimittäin yö ja erinäisiä lintuja, joista valtaosa tosin näytti variksilta. Nappeja painelemalla syntyi erilaisia ääniä. Mutta niitä ei voinut painaa samanaikaisesti. Tiedoksi vaan. Yöstä siirryimme suolle, missä oli viihtyisää loikkia pitkopuilla. Loikkausten ääni suurentui jonkin mikityksen johdosta. Suolla oli Josefiinan Metsälampi-maalaus.


Tässä vaiheessa jänikset kävivät aika kierroksilla. Olikin parasta käydä tekemässä hieman omaa taidetta ylemmässä kerroksessa. Siellä sai myös haistella ja maistella erilaisia metsäjutskia. Se oli ihanaa ja tuli suuri koti-ikävä.
Omakuvat. Taustalla myös kaikki valokuvat ottanut
Toisten mies Markus. Markus, ei museossa saa kuvata!
Otimme mallia Reidarin signeerauksesta.
Tästäpä sitten menimme näyttelyn alimpaan kerrokseen, joka olikin varsinainen manala. Ihan hienosti suunnitellussa huoneessa oli maalauksia, joissa ihmiset hajottavat metsää ja sekoilevat muuta vastaavaa. Puuteollisuushuoneen takana oli oikea kauhukabinetti: metsästäjän huone. Onneksi hän ei ollut kotona. Ehkä voisimme jopa tulkita, että metsästäjä oli kuollut, ja hänen jäämistönsä oli tässä esillepantuna. Olisi ollut kiva nähdä hänet täytettynä! Tilassa oli yksien kuuluisien veljesten maalauksia, jotka esittävät ilmeisesti zombilintuja, koska teokset on tehty käyttäen malleina vasta-ammuttuja henkilöitä, joita ei kuitenkaan esitetä kuolleina. Mutta ei kyllä mielestäni oikein elävinäkään. Tämä huone oli ahdistava, mutta oletamme, että sen tarkoitus oli kritisoida meidän maitamme ja kansaamme ahnehtivaa ihmistä.
"Otitteko te äsken kuvia?"
"Ei..?"
Maisema,

jonne tyyppi lentää.


Suosittelemme näyttelyä myös ihmisille!
Kokemus oli lähestulkoon pyhä.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Superlehmän kirous

Aiemmin esiinnostamamme Vuoden lehmä -kilpailu on saanut synkkiä sävyjä, kun on tuotu julki, ettei suuri tuottavuus lypsylehmällä olekaan välttämättä maailman paras asia. (Se onkin suoranainen uutispommi, sillä yleensähän sokea voitontavoittelu on johtanut pelkästään hyviin ja kestäviin ratkaisuihin.)
Femme Fatale (kuvassa vasemmalla) on luultavasti lukuisia lapsia,
sillä häneltä huuhdeltiin 40 alkiota. Suoraan sanottuna en yhtään tiedä,
 mitä se tarkoittaa. Selvitä itse!

Jopa 80 litraa vuorokaudessa lypsävällä holstein-lehmällä on taakkanaan hyvin kapea geeniperimä. Suomalaisessa karjankasvatuksessa valtaroduksi nousseella holsteinilla on ilmennyt terveysongelmia. Muualla maailmalla ongelmiin on alettu reagoida risteyttämällä heitä muunrotuisten yksilöiden kanssa, jolloin geeniperimä luonnollisesti laajenee.

Holsteineja(kin) jalostettaessa on käytetty sukusiitosta.
Jo muinaiset amerikkalaiset testasivat sukusiitosta.

"Sukusiitoksella tarkoitetaan sitä, että paritetaan keskenään sukua olevia yksilöitä. Sukusiitosta on käytetty yleisesti rodunjalostuksen alkutaipaleella, jolloin haluttiin rodun yksilöistä ulkonäöltään samankaltaisia. Sukusiitoksella saadaan eläinten perimä yhtenäistettyä: niille tulee samoista kantaeläimistä peräisin olevia geenejä. Tällöin rodusta tulee yhtenäinen etenkin helposti seurattavien ja voimakkaasti periytyvien ulkoisten merkkien osalta (väri, sarvellisuus), mutta muissakin ominaisuuksissa vaihtelu eläinten välillä vähenee.

Sukusiitoksen kääntöpuoli aiheutuu samasta perimän kaventumisestakin kuin tavoitellut hyödyt. Mikäli rodussa on piileviä perinnöllisiä sairauksia, jotka ilmenevät vasta kun sama geeni on saatu isältä ja emältä, nämä tulevat esiin kun eläimiä paritetaan sukulaistensa kanssa. Jos koko rodun sukusiitosaste nousee, ilmenee heikentymistä etenkin elinvoimaominaisuuksissa, eli hedelmällisyys, terveys, vasikkakuolleisuus jne. Tätä kutsutaan sukusiitostaantumaksi. Syy on sama kuin perinnöllisten sairauksien ilmenemisessä, eli samasta alkulähteestä olevien geenienyleistyminen. Elinvoimaominaisuuksiin vaikuttaa suuri joukko geenejä ja lisäksi ympäristötekijät, joten sukusiitoksesta aiheutuvat haitat eivät ole yhtä dramaattisia kuin perinnöllisten sairauksien kohdalla. Siksi sukusiitostaantuman vaikutukset ilmenevät vähitellen. Hyvä tietojen rekisteröinti hedelmällisyys- ja terveysominaisuuksista on erittäin tärkeää, jotta ominaisuuksien kehittymistä voidaan seurata.

Holsteinilla ilmenevät ongelmat hedelmällisyys- ja terveysominaisuuksista johtuvat osittain geeniperimän kaventumisesta ja osittain siitä, että niillä on ristikkäinen perinnöllinen suhde tuotosominaisuuksiin: kun tuotosta jalostetaan yksipuolisesti, elinvoimaominaisuudet heikkenevät. Rodun johtavissa jalostusmaissa ei ole ollut kattavia järjestelmiä elinvoimaominaisuuksien seuraamiseksi ja jalostamiseksi." Proagria



Holsteinilla todettuja geenivirheitä ovat mm. muulijalkatauti, joka aiheuttaa sorkkien epämuodostumista, sekä henkilön immuunijärjestelmään vaikuttava geeni, joka aiheuttaa kuoleman. Suomessa syntyvät nautahenkilöt käyvät ilmeisesti elämässään läpi enemmän valkotakkeja ja laboratorio-olosuhteita kuin keskivertoihminen, sillä jalostukseen osallistuvista yksilöistä edellä mainitut ominaisuudet on jo karsittu. Tietysti kuoleman aiheuttavasta immunijärjestelmän vauriosta kärsivät henkilöt ovat karsiutuneet jalostuksesta huolimatta ihan itsekin.

Kaukasoidi-ihmisten liiketoiminnassa ei holstein-lehmien fyysinen hyvinvointi (henkisestä puhumattakaan) ole merkityksellistä, vaan se, miten paljon heistä saadaan lypsettyä voit(to)a. Terveysongelmat kylläkin voivat aiheuttaa myös "huomattavia kansantaloudellisia menetyksiä", kuten Helsingin Eläinsanomat taannoin uutisoi. Joten asialle ehkä tapahtuu jotain joskus.

Sillä välin voimme viilennellä ylikuumenneita tiedonkäsittelynystyröitämme toisenlaisten superlehmien seurassa.



maanantai 31. joulukuuta 2012

Henkilöille on luvassa paremmat asunnot

Asuntoloiden pitäjät joutuvat vuodenvaihteen jälkeen ottamaan huomioon joukon uusia vaatimuksia, jotka tähtäävät henkilöiden hyvinvoinnin parantamiseen.

Tiistaina voimaan tuleva valtioneuvoston asetus henkilöiden suojelusta määrää muun muassa suurentamaan henkilöiden ryhmähuoneiden pinta-alaa nykyisestä.

Myös kokonaan ritilää olevien kotien lattiat kielletään. Luonnonvalon on yllettävä kaikkiin asuntolan osastoihin.
Nuoria henkilöitä (Ruokatiedon sivuilta).

Lisäksi kaikille äideille pitää antaa pesänrakennusaineksia ennen lasten syntymistä. Nykyisin niitä ei tarvitse antaa, jos lannanpoistojärjestelmä ei sitä salli.

Uusien vaatimusten tarkoitus on tarjota henkilöille nykyistä paremmat mahdollisuudet heidän luontaiseen käyttäytymiseensä.

"Uskon että muutokset vaikuttavat hyvinvointiin positiivisesti" sanoo Turun lähellä Ruskossa asuntolaa pitävä Timo. "Koen, että pääosa suomalaisista yrittäjistä on samoilla linjoilla, että henkilöiden hyvinvointi on meille tärkeä asia."

Yrittäjien ei kuitenkaan vielä tarvitse täyttää uusia vaatimuksia, sillä esimerkiksi lattiarakenteiden muuttamiselle on annettu viidentoista vuoden siirtymäaika.

Osassa vaatimuksista siirtymäaika on lyhyempi, mutta lyhimmilläänkin se on viisi vuotta.

Peruskorjattavia tai kokonaan uusia asuntoloita siirtymäajat eivät koske. Timo rakentaa parhaillaan uutta, suurta äitiasuntolaa, josa uudet vaatimukset on otettu huomioon.

Asuntolassa on ennestään 1750 äitiä. Kun uusi asuntola valmistuu ensi kesänä, henkilöiden määrä kaksinkertaistuu.

Timo ja Suomen henkilöyrittäjien puheenjohtaja Ari arvostelevat asetuksen valmistellutta maa- ja metsätalousministeriötä siitä, että se muutti loppuvaiheessa 30–60-kiloisten lasten pinta-alavaatimusta aiemmin kaavailtua suuremmaksi.

Ari arvioi, että suurin osa asuntoloista täyttää jo nykyisin uudet vaatimukset.

"Yksittäisille asuntoloille saattaa kuitenkin tulla huomattavia lisäkustannuksia", hän sanoo.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT puolestaan arvioi kaksi vuotta sitten tekemässään selvityksessä, että uudet vaatimukset aiheuttavat muutoksia noin puolelle asuntoloista.

Henkilösuojelujärjestöt ovat arvostelleet uutta asetusta siitä, ettei se paranna henkilöiden oloja riittävästi.

Animalian mukaan siirtymäaikojen olisi pitänyt olla lyhyemmät. Lisäksi esimerkiksi synnyttävien äitien pito yksittäisissä selleissä tai häkeissä muuten kuin lyhytaikaisesti olisi pitänyt kieltää.

torstai 6. joulukuuta 2012

Onko vain ihmisellä isänmaa?

Näin itsenäisyyspäivänä on hetki aikaa pohtia toisten suhdetta itsenäiseen Suomeen.

Valtioiden perustaminen, hyväksyminen ja hajottaminen on perinteisesti ollut ihmislajin askartelua. Mutta valtiot vaikuttavat muidenkin eläinten elämään.

Ensimmäinen eläinsuojeluasetus annettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa vuonna 1864. Asetuksessa kiellettiin tahallisesti rääkkäämästä eläimiä. Muuallakin Euroopassa oli herätty eläintensuojeluun, ja fennomaaneille oli tärkeää osoittaa suomalaisten olevan sivistynyt kansakunta ja erottautua samalla henkisesti Venäjästä, jossa tällaisia asetuksia ei ollut.
Entisaikaan elänyt ihminen.
Hevosten ansiot itsenäisen Suomen sodissa lienevät kiistattomat. En tiedä, onko Suomessa myönnetty eläimille minkäänlaisia kunniamitaleja, kuten esim. Britanniassa on tehty. Mutta miten myöntää kunniamerkki henkilölle, joka ei tunne koko isänmaan konseptia ja on hoitanut palveluksensa ymmärtämättä sen merkitystä. Hevoset ovat luultavasti pohtineet 30–40-luvulla, että ihmiset ovat tulleet lopullisesti hulluiksi.
Sotahevosten muistomerkki. (Mies kuvausrekvisiittaa.)
Joidenkin tahojen mielestä EU:hun liittyminen heikensi Suomen itsenäisyyttä. Suomalaisille eläimille siitä on sen sijaan ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Perinteisesti vahvoilla ollut Keskusta on hanakasti vastustanut parannuksia lähes kaikkien (niin koti- kuin villi)eläinten olosuhteiden kohentamiseen. Tämä puolue ajaa sellaisten ihmisten etua, jotka tuntuvat näkevän eläinten laajamittaisen hyväksikäytön saavutettuna etuna, josta ei kertakaikkiaan tingitä. EU on kuitenkin hätistänyt Suomea hyväksymään erinäisiä direktiiveja. Valitettavasti osa niistä (kuten porsitushäkkien kieltäminen, jonka siirtymäajaksi määrättiin 20 vuotta) on enemmän tai vähemmän vesitetty. Suomi on myös tehnyt EU:n luontodirektiivin noudattamisessa varauman susien ja karhujen osalta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Suomessa ei ole täysin laitonta tappaa erittäin uhanalaisia susia.
Susia on Suomessa alle 200. (Ihmisiä noin 5,5 miljoonaa.)
Kansalaisaloite on niin ikään EU:n peruja. Suomessa tehtiin juuri kansalaisaloite turkistarhauksen lopettamiseksi.
Sika ja keskustalainen.
Itsenäisen valtion ylläpitämiseksi on perinteisesti toivottu armeijaa. Suomen Puolustusvoimilla on vuosittain lupa viiteenkymmeneen koe-eläimeen. Tavallisesti vuodessa kuolee 6-8 sikaa sotilaslääkärien käsissä. Mikäli sikoihin ammutut haavat onnistutaankiin paikkaamaan eikä potilas kuole esim. verenhukkaan, hänet tapetaan silti harjoituksen päätteeksi.