Laeista ja lajeista

Laki on sellainen juttu, että se on tehty suojelemaan joitain joiltain tai turvaamaan joillekin jotain. Helsingin Eläinsanomissa on viime viikkoina käyty kiivasta keskustelua, joka koskee näennäisesti niitä noin 130 susiyksilöä, jotka maassamme asuvat. Tai koskee se heitä myös hyvin konkreettisesti, sillä jos kiivaimmat susivihaajat saavat tahtonsa läpi, sudet tapetaan sukupuuttoon. Näennäistä keskustelu on siinä mielessä, että hengissäolevat sudet ovat tehneet hyvin vähän tai eivät mitään, mikä olisi suoraan tai edes epäsuorasti vaikuttanut keskustelijoiden elämään. Näillä susilla ei itse asiassa ole aavistustakaan koko keskustelusta, sillä heitä ei ole siihen mukaan pyydetty.

Minding my own business.

Luulen, että äärimmäisen harvat suomalaiset ihmiset ovat edes nähneet sutta luonnossa. Keskustelussa perustellaan hävittämishaluja susien aiheuttamalla vahingolla ja vaaralla. Varmasti susi saattaa joskus ruokailla lampailla tai lehmillä. Niin muuten ihmisetkin tekevät. Mitä tulee metsästyskoirille sattuviin onnettomuuksiin, niistä metsästäjät voivat syyttää itseään. Tuskin susi vain kellahtaisi kumoon ja jättäisi itsepuolustuksen väliin kun läheslajitoveri koira käy päälle. Sitten on vielä lietsottu pelko siitä, että susi syö ihmisen. Renessanssi-ihminen Marko Lind todistaa blogissaan, että susi on hyökännyt ihmisen kimppuun 1930-luvulla. Näin voi siis tapahtua tänäkin päivänä. Myös autokuskit ovat erittäin vaarallisia ihmisille, varsinkin lapsille. Itse asiassa paljon vaarallisempia kuin sudet. Tai edes sudet ja koirat yhteensä.

Sus.

No mutta laki. Kun lakia ei tehdä sillä perusteella, että kaikki saisivat tehdä mitä tahansa. Jos ihmisille annettaisiin mahdollisuus tehdä mitä tahansa, tämä maailma olisi jo mennyt suoraan helvettiin. Nyt olemme vasta ehkä puolivälin tienoilla. Sutta, tai laajemmin ottaen luontoa, on välttämätöntä puolustaa ihmiseltä laeilla, koska kohtuus ei kuulu lajimme perushyveisiin (eikä meillä ole luontaisia vihollisia, jotka rajoittaisivat kantamme kasvua vaan valloitamme elintilaa täysin holtittomasti). Sudet on jo nyt ajettu sietämättömän ahtaalle. Siinä ei ole mitään oikeudenmukaista tai kohtuullista. Lainsäädäntö tuntuu usein eläinten kannalta arveluttavalta ja riittämättömältä, mutta on se edes jotain. Salakaatajien kaltaisten rikollisten ei millään perusteella kuuluisi saada sanella susiensuojelusta, aivan kuten ei murtovarkaidenkaan omaisuudensuojasta tai lastenpahoinpitelijöiden lastensuojelusta.

You got that right.

Kauniit ja surulliset

Terike teki messuilla hyvän havainnon: keneltäkään ei edellytetä niin suurta omistautumista kuin eläinsuojeluasialla olevilta. Yksi mies selosti, että oli mennyt ihan pilalle hommat kun meikattu tyttö tuli kerran pyytämään häneltä nimeä eläinkokeita vastustavaan adressiin. Että ei ole uskottavaa sellainen. Valistin ukkelia siitä, että kaikki kosmetiikka ei todellakaan ole eläimillä testattua. Ja vaikka olisikin, niin miksi tekopyhyys nähdään kauheampana kuin ne raakuudet, mitä eläimille tehdään. Kyselevätkö ihmiset Amnestyn feissareilta, syövätkö nämä suklaata tai käyttävätkö kännyköitä. Entä miten on espanjalaisten tomaattien laita? Tietokoneet? Mitä kahvia juot? Mistä ostat vaatteet ja urheilujalkineet? Annatko kerjäläisille rahaa? Käytkö kävelyttämässä mummeleita? Että et varmasti välitä ihmisoikeuksista kun et edes sitä ja tätä. Ja jos et voi tehdä kaikkea, niin sitten olisi parempi ettet tekisi mitään etkä ainakaan odottaisi muilta mitään.

Vasikoita.

Hän rakasti päälaen rapsutusta.

Joku setä selosti sika-aitauksella, että eivät nuo tule jouluksi valmiiksi.

Haukotteleva aasi.

Hän oli lihaksikas.

"Kaneja ei tarhata Suomessa, koska ne ovat herkkiä."

Susi lampaan vaatteissa.

Ankat olivat hyvin äänekkäitä.

Ylämaan kansaa.

Lapinlehmiä <3

Torture, misery, endless suffering

Screw you Descartes.

Kävimme viikonloppuna Maaseutu-messuilla, jossa tutustuimme Elman eläinpuoleen (konepuoli oli toisaalla) ja lemmikkimessuihin. Meistä on tietysti ihanaa nähdä eläimiä ja rapsutella heitä. 1080-kiloisen sonnin koskettaminen on todella erityinen kokemus. Mutta miksi ihminen kehittää megafaunaa, joka on lähimpänä ihmettä, mitä itse pystyn kuvittelemaan, vain tappaakseen sitä. Miten ylipäätään tapetaan yli tonnin painoinen otus?

ISO.

Toisten advokaatteina olimme pöyristyneitä siitä, miten heidän (hyväksi)käyttöään esiteltiin niin kuin se olisi jotenkin normaalia ja ihan ok.

Messuille on ominaista, että siellä myydään asioita. Tilaisuus perustuu rahavirtojen liikkumiseen (ennen kaikkea asiakkailta ja näytteilleasettajilta järjestäjälle), mutta oli irvokasta nähdä, miten todelliset henkilöt ovat kaupan. Lampaan sai 350 eurolla. Lampaan iho olisi lähtenyt halvemmalla ja myös lampaan muita ruumiinosia myytiin. Toki myynnissä oli myös söpöjä pehmoleluja ja muuta kivaa eläinaiheista rekvisiittaa (ihan siinä lihojen ja ihojen vieressä).

Alk. 80 e.

Rakkaudesta suomalaiseen maitoon

Messujen paraatipaikalle oli tietysti pängennyt itsensä suosikkimme Valio, joka tuuttasi maitopropagandaansa stalinistisen tehokkaasti. 

Jos ei lasketa esim. kaikkea muuta.

Minutkin.

Valion pisteellä oli pari vasikkaa, jotka eivät näyttäneet liittyvän yhtään mihinkään. Oli myös järjestetty mahdollisuus keksiä ensi vuonna syntyville vasikoille nimiä. Ensi vuoden kirjain on K (lehmät, en tiedä sonneista, nimetään paitsi numerolla myös epävirallisesti nimellä, jonka alkukirjain vaihtuu vuosittain).

En tiedä, ovatko nimettävät vasikatkin tulleet alkioina jostakin.

Oi mikä virikkeellinen ympäristö.

Ravintoketju: Terike ja tekolehmä.

Lisäksi yhdellä pöydällä oli valikoima erilaisia rehuja. Maistoin "lypsymelliä". Se oli pahanmakuista.

Ken on heistä kaikkein kaunein

Erilaiset eläinten kauneuskilpailut kuuluivat tapahtumaan. Joku kovakouraisen oloinen ukkeli kävi kopeloimassa kaikkia lampaita. Vastentahtoisia henkilöitä raahailtiin pitkin areenaa esittäytymässä. Samalla joku kertoi siitä, miltä kunkin rodun liha maistuu. Ja mikä kivointa: kaikkien lampaiden kauneuskisassa äänestäneiden kesken arvotaan talja.

Lihatiskillä tavataan.

Ehdotuksemme missikisoihin:
äänestäjien kesken voitaisiin arpoa
kauniin naisen pää.

Terike onnistui bongaamaan myös marsujen missikilpailun.

Pahuuden ytimessä

Turkisteollisuus, tuo maaseudun kukkanen, oli myös mukana messuilla.

Osasto alkoi ihonäyttelyllä. Koin erityisen voimakkaasti sen, että minkit näköjään vaan jotenkin vedetään nahoistaan. En ymmärrä, miten se on edes mahdollista. Entä keitä ovat ne, jotka on pitänyt tappaa ihan vain siksi, että saadaan tällaisia näytekappaleita.

Paikalle oli tuotu pieni varjotalo, jossa oli kettuja, supikoiria ja minkkejä. Zombi-ilmeiset ihmiset esittelivät heitä. Henkilöiden ruoka näytti paskalta. Mutta minulle kerrottiin, että siinä on sopivassa suhteessa vitamiineja.

Hän elää vielä, muttei kuulemma enää kauaa.

Sanoin yhdelle tarhurille (oletan heidän olleen tarhureita), että tuo on ihan kuin koira. "Ei se ole yhtään niin kuin koira, näitä on jalostettu satoja vuosia tuotantoeläimiksi." "Ei kai nyt sentään satoja?" "No. Melkein sata." Jalostetaanko tuotantoeläimiltä pois kyky kärsiä?

Minulle kerrottiin, että ketut (ja muut) joutuvat elämään koko puolivuotisen elämänsä verkkopohjaisessa häkissä (samoin siitoseläimet, jotka elävät pidempään) "koska kettu on tosi likainen eläin". Kettu ei tietääkseni oma-alotteisesti pilaa vesistöjä.

"Söpöjä!"

Pahuutta voi tapahtua vain, jos suuri massa antaa sille hiljaisen hyväksyntänsä.

Turkistarhausta tarvitaan! Ketusta tehty panta tai hiuslenkki 10 euroa.

Lemmikit

Lemmikkihenkilöiden messuolosuhteet olivat paikoin vielä törkeämmät kuin alakerran tuotantoeläimillä. Lemmikkimarkkinathan eivät tarvitse imagon kohotusta. Näimme riveittäin pikkuisia lintu- ja kanihäkkejä. Myös kissoja oli paljon.

Nro 166 oli lähtenyt menemään.

Valjaisiin laitettu papukaija pyrki jatkuvasti pakoon. Hän oli oppinut avaamaan solmuja nokallaan ja hetken aikaa mikään ei olisi pidätellyt, mikäli hän olisi ymmärtänyt lähteä lentoon.

Messujen hyvikset

Suomen Eläinsuojeluyhdistys on harvoin ollut niin oikeassa paikassa kuin täällä. Valitettavasti se ei voi näytteilleasetettujen oloja parantaa, koska kaikki näkemämme oli laillista. Maailmassa laeista päättää äärimmäisen pieni osa populaatiosta. 99,9% henkilöistä on mainittu laeissa lähinnä siltä kannalta, mitä ihminen saa heille tehdä ja mistä olisi syytä pidättäytyä (kuten on tullut todettua, niin aika vähästä).

Suomen Aasiyhdistys vaikutti mukavalta. Aasistahan ei suomalaiselle ihmiselle ole hyötyä. Joten niiden pitämisen täytyy perustua rakkauteen. Minulle oli uutta, että aasilla voi ratsastaa ihan oikeasti eikä vain saduissa. Siis ihan satulan kanssa. Kysyin, voiko aasia ohjastaa samoilla avuilla kuin hevosta. Kuulemma vähän heikosti, koska aasi vaatii motivaatiota tehdäkseen jotakin. Motivaation lähde on "aasikohtainen". Eräälle henkilölle parhaana innoittajana toimi rakastettava poni, jonka perässä se suostuu kulkemaan jopa (pieni) ratsastaja selässään.

Bulgarialainen ihana.

Yläkerran lemmikkiosastolla tapasimme pienten häkkien ja koppien jälkeen ihmisiä, joiden toiminta tapahtui oikeasti eläinten ehdoilla. Pelastetaan koirat ry, Bulgarian koirat ry ja vastaavat ulkomaiden koira- ja kissatarhoista eläimiä tuovat tyypit olivat ihania. Ja henkilöt heidän seurassaan tietysti vielä ihanampia. Mukana oli Bulgariasta ja Romaniasta tuotuja koiria sekä yksi pikkupikku kissa, joka vietti aikaansa paidan alla sieltä uteliaana kurkistellen. Hänet oli löydetty Romaniasta tien poskeen hylättynä, pienestä koostaan huolimatta vauvan iäksi arvioitiin 3-4 kuukautta. Pelastettujen koirien osoittama luottamus oli hämmästyttävää. Ne vaikuttivat ehdottomasti koko Messukeskuksen onnellisimmilta.

Aasien lisäksi toinen suurta rakkautta vaativa laji on fretti, joita tapasimme myös. Frettien kanssa samassa aitauksessa istui ihmislajin edustaja, jonka päällä otukset kiipeilivät. Eräs heistä yritti kunnianhimoista pakoa, mutta ilmalento päättyi 30 sentin päähän lattialle (onneksi pehmustetulle alustalle).

Pipeltäjät.

Fretti tuoksui ihanalta.

Millaista se olisi?

Kävin viime vuonna kirjamessuilla esiintymässä ja pystyn samastumaan messuille vietyjen eläinten tunnelmiin. Mikään ei ole niin tylsää kuin olla messuobjektina ja jonkin asian mainoksena. Kirjailija sentään pääsee messuilta illalla viereiseen baariin vetämään kännit, mutta nämä näytteillepannut (varmaankin koiria, frettejä ja joitain kissoja lukuun ottamatta) joutunevat viettämään koko viikonlopun Messukeskuksessa.

"Ihan vitun kivaa on."

Testasimme olosuhteita kuolleena.

"Niiden päällä ei oikeastaan sais olla."

Ja elävänä.

Ei ollut kivaa, joten teimme pieniä muutoksia.

Suomen kaniinien etujärjestö.

PS. Postauksen otsikko tulee jonkun messuilla näkemämme miehen paidasta, jota emme kohteliaasta kysymyksestä huolimatta saaneet kuvata.

Kaikki kuvat: Markus + Terike ja yhden otti Laura.