Toisten historia on kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan taiteellistieteellinen hanke, jossa tutkitaan maailmanhistoriaa eläinten näkökulmasta. Projekti pitää sisällään näyttelyitä, seminaareja, tekstejä ja interventioita. Blogissa käsitellään oheismateriaalia, kehitellään ideoita ja raportoidaan toiminnasta.
Ihmisten opettaminen kasvissyöjiksi voisi ratkaista monta ongelmaa maailmantilassa.
Ihminen on valtava vonkale.
Ympäri maapallon levinnyt mainio kädellinen ei kasvaisi jopa kahden metrin pituiseksi ja 70-kiloiseksi möhkäleeksi, ellei se hotkisi kitaansa lähes kaikkea liikkuvaa: nisäkkäitä, matelijoita, lintuja, kaloja, äyriäisiä ja hyönteisiä.
Ruokavalio käy kalliiksi, vaikka ihmisiä kasvatettaisiin supermarkettien välittömässä läheisyydessä.
Ihmisten kasvattaminen verottaa mutkan kautta myös niitä eläinkunnan jäseniä, joita ihminen ei suoraan pistele poskeensa. Tämä on seurausta esimerkiksi merten köyhtymisestä ja elinalueiden raivaamisesta rehunviljelyn ja laidunten tieltä.
"Ihmisten kasvatus ei ole kestävää, koska kalanviljely ja karjatuotanto tuhoavat maapallon", sanoo tohtori G. Doodle Marylandin yliopiston hakkeroiduilla verkkosivuilla.
"Kasvisruokavalio voisi muuttaa kaiken."
Biisonin bulltimorelainen tutkimusryhmä ilmoitti viime viikolla onnistuneensa kehittämään ihmisille kelpaavan kasvisruokavalion. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun homo sapienseista on saatu kasvissyöjiä.
Kaupungeissa ja maaseuduilla ihmisiä ruokitaan yleensä monenlaisilla kaloilla, naudoilla ja muilla märehtijöillä, sioilla, valailla, kaneilla, kissoilla, koirilla, heinäsirkoilla jne tai niistä valmistetuilla jatkojalosteilla.
Maapallon voimavarat ovat voimakkaasti ryöstökäytetyt ihmisten yliaktiivisuuden ja suuren määrän takia. Maapallon resurssien loppuminen on ongelma, koska niitä tarvitsevat myös muut lajit.
Ihmisen kasvisdieetissä tutkijat korvasivat eläinproteiinin soijalla. Muita perusaineita olivat maissi ja vehnäjauhot, ja kalaöljy korvattiin rapsiöljyllä.
Lisäksi tarvittiin aminohappoja, jotka ovat elintärkeitä rasva-aineenvaihdunnalle. Ihmisille päädyttiin antamaan myös energiajuomiin lisättävää tauriinia.
Aineksista puristettiin nugetteja, jotka kelpasivat ihmisille.
Kasvisruokavalio osoittautui lopulta noin 15–20 prosenttia perinteistä dieettiä kalliimmaksi. Toisaalta Bulltimoren ihmiset kasvoivat kasvisruualla suuremmiksi.
Toinen hyöty oli se, ettei vegetaristi-ihmisissä ollut yhtä paljon epäpuhtauksia kuin liharuualla kasvaneissa.
"Ei ole mitenkään mahdollista, että meidän elinaikanamme voisi kasvattaa lihaa, jossa ei olisi jäämiä PCB:stä ja elohopeasta ynnä muista epäilyttävistä asioista", G. Doodle sanoi sanomalehti The Washington Animal Postissa.
Toisten historia selvisi enemmän tai vähemmän kunnialla Esitystaiteen markkinoista, jossa teimme ensimmäisen julkisen ulostulomme. Meillä oli sunnuntaina koko päivän kestänyt tuote-esittely. Tuotteemme vaan valitettavasti oli sen verran ahdistava, että kokeileminen ei tuntunut yleisön enemmistöstä houkuttelevalta. Joudumme ehkä satsaamaan ennen kaikkea mainontapuheeseen ensi kerralla. Mutta onneksi voimme ottaa oppia parhaista. Toinen demomme oli Asiantuntijaraportti metsästä, jossa ihminen ja karhu eivät kohdanneet. Kuvia ja pidempää analyysiä seuraa myöhemmin. Sillä välin voi nauttia takahuoneshow'stamme. Meillä on hiottavaa liveyleisökontaktissa ja on myös pohdittava, millaisiin näyttämöakteihin Toisten historia taipuu.
Ainakin kaksi lajia eläinkunnan kirjosta ottaa osaa fitness/bodybuilding-kisoihin: ihminen ja nauta. Tarkemmin sanottuna homo sapiens sapiens ja belgiansininen. Vertailkaamme heitä!
Keskivartalonkasvattaja ja ruumiinrakentaja.
Nautojen bodybuilding-kisoihin kelpuutetaan ilmeisesti vain sonnit. Toisaalta ihmistenkin ruumiinrakennemittelöitä on järjestetty miehille paljon kauemmin kuin naisille.
Even the ancient Romans knew how to strike a pose.
Naisille on ihmisten keskuudessa muutenkin keksitty sopivampia lihaslajeja, kuten esimerkiksi bikini fitness, jossa kelpoisuus määrittyy jollain muulla tavoin kuin suurten lihasten perusteella.
Lehmillä ei ole aikaa osallistua kilpailuihin.
Belgiansinisillä on monia eroja ihmisruumiinrakentajiin. Lajien välisessä bodybuildingkilpailussa naudat olisivat ylivertaisia. Ensinnäkin belgiansininen sonni voi painaa yli tonnin. Belgiansinisten ei tarvitse bodata tai juoda proteiinipirtelöitä, toisin kuin ihmisten. He syntyvät lihaksikkaina pitkälleviedyn jalostusprosessin ansiosta. Vain lihaksikkaimmat yksilöt pääsevät lisääntymään, mutta lihaksikkaimpienkin spermasta valitaan vielä parhaat yksilöt, joilla lehmä keinosiemennetään. Belgiansinisillä (sekä lehmillä että sonneilla) on vähintään tuplasti suuremmat lihakset kuin muun rotuisilla naudoilla.
Bull Mentula.
Bull Belgian Blue
Belgiansinisen ruokavalio poikkeaa suuresti perusbodarin dieetistä. Belgiansiniset ovat lajilleen tyypillisesti kasvissyöjiä. Kuten olen Jutta ja superdieetit -ohjelmasta oppinut, ihmisruumiinrakentaja syö lähinnä broileria, aamulla, päivällä, illalla, yöllä. Kilokaupalla.
Superdieetti.
Kilpailuihin valmistautumisessa lajeilta löytyy yhtäläisyyksiä. Belgiansiniset eivät (kai?) käy ruiskurusketuksessa, mutta myös heiltä ajellaan karvat tai ainakin osa karvoista pois.
Brasilian? No, Belgian.
Belgiansinisen valtavat lihakset ovat seurausta siitä, että geenimanipuloijat ovat onnistuneet deaktivoimaan nautojen myostatiinin tuotannon. Myostatiini on proteiini, jonka ansiosta lihakset lakkaavat kasvamasta saavutettuaan tietyn koon. Ehkä jonain päivänä tiede (tai nyt on kai kyse ennemmin tieteen etiikasta) mahdollistaa moisen myös ihmisille. Sitä ennen ylivoimaiseksi ruumiinrakentajaksi mielivän on toivottava syntymistä tällaisen geenivirheen kanssa.
Yhteiskuntamme jonkinlaisena kivijalkanahan toimii ihmisen ja eläimen välisen eron korostaminen mitä moninaisimmissa yhteyksissä, niin kuin täällä on ehkä joskus saatettu mainitakin. Mutta missä raja, siellä rajanylitys.
Nimittäin oma lukunsa on ihmisen halu palata takaisin eläimeksi. Kirjoitan "palata takaisin" koska näinhän se yleensä hahmotetaan: ihmisyys on edistymistä eläimestä joksikin muuksi, ja paluu eläimeksi on jonkinlaista alkujuurille löytämistä.
Johtaja ja jalkaväki
79-vuotias "ex-paratrooper" Werner Freund on jo 40 vuoden ajan elänyt yhdessä susilauman kanssa saksalaisella eläintilalla. Freund on luonnollisesti lauman johtaja, ja syö ensin. Sitten vaihdetaan suudelmia.
Susimies Shaun Ellis on jo viidentoista vuoden ajan elänyt susien kanssa. Ellisillä ei ole akateemisa koulutusta mutta sitäkin enemmän empiiristä kokemusta susista ja niiden kanssa olemisesta.
Ellis "opettaa susia" ja "oppii niiltä" ja elää niiden kanssa kuin yksi laumasta. Toki lauma elää aidatussa aitauksessa jonkinlaisessa villeieläintarhassa, ja Ellis otaksuttavasti viettää yönsä sängyssä eikä sudenpesässä. Välittäjähenkilönä toimiva mies todistaa (tuhannesti tiedettä tehokkaammin) että susi ei olekaan paholaisen kasvatti vaan älykäs, sivistynyt ja rohkea (aivan kuten mies itsekin).
Ikimuistoinen Kevin Costner ja Kaksi Sukkaa.
Shamaanifantasiamaisessa kuviossa mies saa poikkeuskykyjä, joiden avulla voi kommunkoida eläinten kanssa. Kyseessä on lähes aina mies, ja poikkeuksetta eläin, joka edustaa voimaa, vaaraa ja villeyttä. Esimerkiksi ns. hullujen kissanaisten ei katsota omaavan kovin korkeita kykyjä, enkä ole vielä nähnyt National Geographicin dokumenttia "miehestä, joka elää hillerien kanssa".
Useimmiten eläimeksi palaamiset tuntuvatkin vähän koomiselta maskuliinipullistelun jatkeelta, jossa vaaraa, jokapäiväistä selviytymistä ja luonnontilan jatkuvaa taistelua äärettömästi korostetaan, samoin kuin sitä, miten tärkeää kyseisen henkilön läsnäolo eläimille on (oikeasti tuskin ei lainkaan tärkeää). Eläimistä - jotka usein on itse asiassa vangittu ja alistettu jo lähtökohtaisesti elämään ihmisen kanssa ja ehdoilla - on tehty jonkinlaisia eläviä toteemeja tai symbolieläimiä, jotka pitävät hallussaan kaikkia tarujen voimia.
Werner Herzogin hieno muotokuva Grizzly Manista eli karhuihin friikahtaneesta Timothy Tredwellista on näiden muotokuvien helmiä. Pedon syömäksi tuleminen päättelee luonnonyhteyseksperimentin asianmukaisella tavalla ja todistaa, että luonto on villi ja vaarallinen ja vailla sääntöjä, ja voit tulla syödyksi koska vaan.
On kuitenkin monella tapaa oikeasti hienoa, että ihmishenkilö samastuu niin voimakkaasti toiseen lajiin, että alkaa käyttäytyä kuin ne ja näkee vaivan niiden kielen alkeelliseen opetteluun ja niiden kulttuurin kunnioittamiseen. Rajan yli mentäessä mennään toki hulluuden alueelle, mutta hulluuden määritelmässä itsessään ollaan taas kerran eläimen ja ihmisen rajan äärellä: terve ihminen on lajityypillisesti käyttäytyvä ("ajatteleva"), hullu taas vähemmän inhimillinen, siis enemmän eläin. On kuitenkin paljon vähemmän järjetöntä syödä mätää lihaa susien suusta kuin ampua kaukaisia lajitovereitaan ohjuksilla tai keinotella yhteisön yhteisiä resursseja Cayman-saarille.
Itse asiassa meiltä puuttuu juuri tällaisia tulkkeja, jotka ei-tieteellisin menetelmin tutustuisivat toisiin lajeihin, niiden yksilöihin, ja kommunikoisivat oppimaansa takaisin ihmisille. Tällaista kohtaamiseen perustuvaa tietoa ei pitäisi vähätellä: ideaaliyhteiskunnassa meillä olisi "Dances With Wolves" -miehen lisäksi myös "Swims With Fish" -mies ja "Digs With Pigs" -mies. Ja tietenkin "Stares With Tarsiers"- nainen.
Ihminen on yrittänyt koko kirjoitetun historiansa ajan erottaa itsensä eläimestä (ei vain eläimistä, vaan yleisesti ottaen eläimestä). Menestys on ollut heikkoa. Kaikki väittämät ovat tulleet kumotuiksi, mikä pistää miettimään, kuinka kaukana toisista eläimistä ihminen onkaan elänyt.
Delfiinit: "Awww, tulkaa tsekkaamaan, mikä söpö otus!" Liikeri(!): "WOW, mä voisin tuijottaa näitä 4eva!"
Esim. nämä:
Ihminen on ainoa eläin, joka käyttää työkaluja.
Ihminen on ainoa eläin, joka valmistaa työkaluja.
Ihminen on ainoa eläin, joka kommunikoi kielellä.
Ihminen on ainoa eläin, jolla on tietoisuus.
Ihminen on ainoa eläin, joka tiedostaa itsensä.
Ihminen on ainoa eläin, joka tiedostaa kuolemansa.
Ihminen on ainoa älykäs eläin.
Ihminen on ainoa eläin, jolla on harkintaa, ajatuksia ja uskomuksia.
Ihminen on ainoa eläin, joka kykenee myötätuntoon. Onneksi olemme ainoita eläimiä, jotka kykenevät luovuuteen, joten keksimme varmasti uusia kun vanhat eivät enää näytä päteviltä.
Yhtä asiaa ei ole vielä todistettu suuntaan eikä toiseen (vai onko!?): Ihminen on ainoa eläin, jolla on sielu.
Böö, olen sielusi.
Toinen näkemys sielusta.
Ihminen on ainoa eläin, joka on ihminen. Muut ihmiset ovat (ehkä) kuolleet sukupuuttoon.
Näin joulupäivänä sopii hakeutua merkkiteosten äärelle. Päivän tunnelmapala: Bob Dylanin muutenkin harvemmin muisteltua 80-lukuista tuotantoa merkittävänä bluegrass-versiona!
Pidemmittä puheitta: Man gave names to all the animals. Kuunnelkaa ja ihmetelkää.
Laura muistutti edellisessä postauksessa siitä, että kätemme ovat itse asiassa etujalat. Neljällä jalalla kulkeminen ei kuitenkaan ihmiseltä onnistu, sillä takajalat ovat venyneet epäkäytännöllisen pitkiksi. Kahdella jalalla kulkeminenhan on liikkumisen kannalta huomattavan huono ratkaisu: lajien juoksukilpailussa ihminen on vasta sijalla 28. Alla olevasta käy ilmi, että esimerkiksi strutsi, kani ja pahkasika juoksevat ihmistä nopeammin. Ihminen voittaisi juuri ja juuri mustan mamban, jolla ei siis ole jalkoja ollenkaan.
***
Tilannetta voisi korjata proteeseilla.
Aimee Mullins on yhdysvaltalainen urheilija, malli ja näyttelijä, jolla on peräti kaksitoista paria jalkoja. Mullinsista on tullut vammaisurheilun ikoni ja naistenlehtien vakiokasvo. Toisin kuin moni, Mullins voi valita jalat, jotka kulloiseenkin tilanteeseen sopivat.
Paralympialaisissa käytetyt juoksujalat asettavat tosin dopingiakin hankalamman kysymyksen siitä, missä menevät teknisen kehittelyn rajat. Esimerkiksi Etelä-Afrikkalaisjuoksia Oscar Pistorius syytti voitokasta kilpakumppaniaan, Brasilian Alan Oliveiraa tämän vuoden kisoissa liian pitkistä jaloista.
Oscar, meet alan, Alan, beat Oscar
Jotkut proteesit ovat näkymättömiä, mutta näkevät. Sokeille valmistettu keinotekoinen silmä, joka pystyy välittämään visuaalista informaatiota toimii pienen videokameran ja keinotekoisen verkkokalvon avulla. Tästä se jollakin konstilla välittää informaatiota aivoihin näköhermojen kautta. Tällaisella, koekäytössä olevalla bionisella silmällä sokea ihminen pystyy näkemään valoa ja jopa ihmisten hahmoja.
I see you.
Mutta jos kerran pitää valmistaa uusi uloke, miksi sen tulisi pyrkiä mahdollisimman lähelle ihmisruumiin alkuperäistä, usein huonohkoa suorituskykyä? Miksi tyytyä sijaan 28? Röntgenkatse, anyone?
I see you better.
I feel you.
Jotkut Mullinsin jalat käyvät catwalkille, mutta Matthew Barneyn Cremaster - elokuvassa Mullinsilla oli kissan jalat.
Uusiseelantilaisen Nadya Vesseyn molemmat jalat amputoitiin jo lapsena. Aikuiseksi tultuaan hän valmistutti itselleen mittatilaustyönä pyrstön. Pyrstön kanssa on kuulemma helppo uida rintaa ja perhosta, mutta keskivartalon lihakset joutuvat koville.
Jos eläimet auttavat ihmisiä designissa, myös ihmiset auttavat eläimiä, joille on käynyt raajarikkoja. Tosin näemmä yleensä vain sellaisia, joilla on Nimi.
Meadowin jalat puri pakkanen. Meadow on maailman ensimmäinen nauta, jolle on asennettu jalkaproteesit.
Romanialainen Uzonka-kurki joutui ihmisen hyökkäyksen kohteeksi. Toinen ihminen korjasi vahingon.
Okinawalla vankeudessa elävän Fuji-delfiinin uusi pyrstöimplantti korvasi taudinsyömän vanhan.
Takavetoinen.
Tämä kurki lensi saksalaisen pikkukaupungin puhelinlinjaan. Kuten oikein on,
kaupunki korvasi kurjelle aiheutuneen vahingon.
Tonka-kilpikonnan jalat söi koira.
Oscar-kissa kohtasi onnettomuuden traktorin.
Tälle henkilölle kävi ampumaturma. Henkilön nimi on Beauty.
Tuntematon terminaattorilaama.
***
Filosofi Bernard Stiegler vetelee joitakin antiikin lankoja pohtiessaan ihmisen ja tekniikan suhdetta. Stiegler määrittelee ihmistä läpikotaisin tekniseksi olennoksi prometheus- myytin uudelleenluennan kautta. Myytin mukaan Prometheuksen veli, unohduksen jumala Epimetheus jakaa luomishommassa kaikille kuolevaisille ominaisuuksia. Leijona saa voimaa, kauris nopeutta, kilpikonnan kilven ja niin edespäin. Jokainen saa ominaisuuden, joka auttaa sitä pärjäämään suhteessa muihin, ja näin ekologinen tasapaino säilyy maailmassa. Mutta koska Epimetheus on unohduksen jumala hän unohtaa jättää ihmiselle oman ominaisuuden. Prometheus joutuu siis turvautumaan ulkoiseen apuun ja varastamaan tulen, joka on jumalan ja tiedon symboli. Stieglerin mukaan ihmistä siis oleellisesti määrittää suhde tekniikkaan, joka on osa tätä (proteesi) ja jota ilman tällä ei ole ominaisuuksia: ominaisuuden puuttuminen ja sitä korvaava tekniikka ovat olemuksellisesti osa ihmistä.
Tavallaan ihan kiva. Mutta en kyllä pysty ottamaan täysin vakavasti henkilöä, joka kirjoittaa tähän tyyliin:
"The animal, the zebra, the gazelle of which I spoke a moment ago, the cow, the lion, they have no question to pose concerning 'Who are we?' It's not a question for an animal.
But for man, it's an eternal question. Who are we? Should we develop computers? Should we land on the moon? Raze that forest? Build that dam on Hölderlin's river? Should we do that?"
Stieglerilta tuntuu itseltään puuttuvan joku osa, joka sallisi hänen ajatella "eläimen" ja "miehen" kaltaisten moukkamaisen essentialististen määritelmien ohitse ja tajuta, että ihmistä ei fundamentaalisesti erota mikään muista olioista. Stiegler voisi tarvita tähän tarkoitukseen proteesia.
Art Orienté Objet: Necking (2007)
Marion Laval-Jeantet ja Benoit Mangin muodostavat Art Orienté Objet -nimisen taiteilijakollektiivin, jonka työssä suhde muihin eläimiin on usein keskiössä.
Art Orienté Objet: Felianthropy (2007)
Art Orienté Objet: Jeter les bois
Laval-Jeantet sai viime vuonna Ars Electronican Golden Nica -palkinnon May the Horse live in me -performanssista, jossa otti verensiirron hevoselta. Tai oikeastaan prosessissa käytettiin jonkinlaista veriplasmaa, mutta kokeen seurauksista ei yhtä kaikki ollut mitään takeita, eikä ole. Käsittääkseni hän (sekä hevonen että hevosnainen) vielä elää.
Taiteilija Nikolaii Dornstauder on valmistanut proteeseja linnuille ja ketuille. Kurja ajatella, että ansalankojen metsissä moni kettu oikeastikin näitä tarvitsisi.
Nikolaii Dornstauder: Prostheses for the bird (2008)
Nikolaii Dornstauder: Prostheses for the fox (in Carrying Case) (2008)
Dornastauder on myös havainnut proteesiliikkeessä taustalla uinuvan, ilmeisesti ihmiselle tyypillisen korjaamisen tarpeen.
Nikolaii Dornstauder: Suture (2008) (detail)
Taiteilija Helmut Dick onnistuu hienovireisesti kiteyttämään koko edellä käydyn aihepiirin. Kas näin.
Taksonomia - sanan alkujuuret juontuvat kreikan kielen järjestelyä ja metodia kuvaavista sanoista, ja tieteellisesti voidaankin järjestellä aika lailla kaikkea maailmassa. Niin kuin on tehtykin aikojen alusta saakka: muinaisten kiinalaisten lääketiede olisi ollut mahdotonta ilman lajien tuntemusta ja luokittelua, ja myös hieman vähemmän muinaiset egyptiläiset (nuo muumiointihullut) järjestelivät kasveja lajien mukaan. Niin kuin niin monen muunkin hieman epäilyttävän asian, myös modernin taksomian juuret juontuvat kategoriointia harrasteneeseen Aristoteleeseen, joka lanseerasi mm. sellaiset käsitteet kuin "selkärankaiset" ja "selkärangattomat". Modernin taksonomian isäksi kuitenkin tituleerataan ruotsalaista Carl Linnaeusta (1707 – 1778).
Suosituin google-kuvahaku oli vuonna 2011 "Ruotsalainen mies". Tässä hän on!
Linnaeus on kohtalaisen merkittävä henkilö historiankirjoituksessa. Goethe, Strinberg ja Rousseau fanittivat tätä avoimesti, ja tämä sai myös sellaisia liikanimiä kuin Uusi Adam, Botaniikan Prinssi ja Pohjoisen Plinius. Myös ajallinen määrittely pre-linneaaninen on Carlin peruja. Eikä tässä vielä kaikki: Linnaeus valittiin jopa edustamaan koko ihmislajia Homo Sapiensin mallinäytekappaleena!
Dna-tutkimuksen myötä taksonomiakin on viime vuosisadan puolivälistä alkaen muuttunut. Kun Carl "Homo Sapiens" Linnaeuksen aikalaiset tekivät luokittelua pääosin eliöiden ulkomuodon eli fenotyypin mukaan, nykyinen taksonominen systeemi perustuu olioiden evolutiivisiin yhteyksiin eli genotyyppiin. Saman näköiset oliot siis voivat olla hyvinkin kaukaista sukua toisilleen, ja eri näköiset taas hyvinkin läheistä, niin kuin kaikki omista sukuharoistamme tiedämme.
Niinpä ihmiskunnan sijaiskärsijäksi joutuneen banaanikärpäsen sukuhaara selviää seuraavasti:
Ja tässä Carl Linnaeuksen sukuhaara (huomaa lajin lektotyyppi eli eräänlainen malliyksilö tuossa lajinimen alla):
Selvää kuin pläkki!
Mutta sitten tulee trouble. Sillä mikä TÄMÄ on?
Tuhoan teidän systeemit
Vesinokkaeläin on määritelmänsä mukaan erittäin myrkyllinen nisäkäs, joka munii munia. Sillä on myös sähköaisti. Kun se "löydettiin" sitä luultiin hyvin suunnitelluksi eläintieteelliseksi vitsiksi. Mutta koska vesinokkaeläin oli kiistatta olemassa vaikkea sopinut mihinkäänolemassaolevista luokituksesta, sille piti keksiä oma luokka: Munivat nisäkkäät.
Luokkansa priimus.
---
Ihmisen (ilmeisen sisäsyntyinen) taksonomismi on kummallinen lajityypillinen ilmiö. Vaikuttaakin siltä, että luokat sijaitsevat yhtä paljon ihmisten aivoissa kuin maailmassa sen ulkopuolella. Ihmismielen tapaa kategorisoida objekteja tutkitaankin paljon myös psykologiassa. Silti luonnontieteellisen luokittelun jäsennykset näyttävät meistä luonnollisilta ja "maailmassa sijaitsevilta".
Toimija nimeltä Aivot on seikkaillut blogissamme aiemminkin.
Ilmeisesti luokittelua harrastavat myös monet muut lajit. Tätä on tutkittu usein koejärjestelyissä, joiden päätavoite on ollut osoittaa onko eläimellä (sic! jostakin syystä systematiaan mieltynyt tiedemaailma unohtaa aina tässä kohdassa luonnontieten ja päätyy puhumaan "eläimistä" ikään kuin Homo Sapiens ei Animaliaan kuuluisikaan) tietoisuutta. Kun tietoisuus yhdistetään rationaalisuuteen, intentionaalisuuteen ja kykyyn muodostaa käsitteitä, myös kategorisoinnista, tästä ihmismielen perversiosta, tulee älykkyyden tae. Esimerkiksi puluja on opetettu erottamaan kuvista ne, joissa on puita ja ne, joissa ei ole. Biologi Irene Pepperberg opetti Alex-papukaijan lajittelemaan esineitä värin mukaan. Kun Alexilta kysyttiin, mikä yhdistää punaista avainta ja punaista palikkaa, vastaus oli "väri". Näiden melko päättömien kokeiden ohella on tarkasteltu myös "eläimiä" "luonnossa", ja havaittu, että näillä on esimerkiksi eri äänteitä asioiden eri luokille (esimerkiksi eri pedot).
Taksonomisen ajattelun metodiikkaa on käsitelty taiteessakin. Suomalaisista Lauri Anttila on ollut pioneeri tieteellistä metodia lainaavissa valokuva-ja esineinstallaatioissaan 60-luvulta alkaen. Kunnianosoitus Werner Holmbergille -teoksessa (1986) Anttila on kulkenut taidemaalari Werner Holmbergin (1830-1860) suomen maisemassa kulkemien reittien jälkiä, ja lajitellut matkansa aikana kertyneen kuva-ja näyteaineiston tieteellisellä tarkkuudella.
Lauri Anttila: Kunnianosoitus Werner Holmbergille (1986)
Myös taiteilija Tuula Närhinen käsittelee työssään tieteellistä lajittelua kääntäen sen usein päälaelleen. Hienossa Frutti di Mare - teoksessa Närhinen on rakentanut lajityyppejä itämerestä keräämästään muovirojusta.
Tuula Närhinen: Frutti di Mare (2008)
---
Internetin aikakaudella lajikirjat ovat digitalisoituneet. Osoitteessa www.catalogueoflife.org sijaitsee indeksi, joka pitää sisällään tiedot 1.3 miljoonasta kasvista ja eläimestä. Myös IUCN:n vuosittain ilmestyvä Punainen kirja eli Red List of Threatened Species perustuu taksonomisen tutkimuksen tuottamaan tietoon lajeista, lajimääristä ja niiden uhanalaisuudesta. Vuoden 2012 editiossa listatuista 63 837 lajista 19 817 lajia ovat uhanalaisia. Luulisi olevan riittävä prosentti hälytykseen.
Mutta mutta. Suuntaa-antavaa mittakaavaa antaa, että maailmassa on arviolta 8,7 miljoonaa eläinlajia, bakteerit poislukien. Ja bakteerien osuutta lajikirjosta pystytään nykyään vain arvailemaan: erään tutkimuksen tuloksena yhdestä vesilitrasta löytyi 20 000 eri bakteerilajia. Luultavaa on, että bakteerilajeja on tuhatkertaisesti enemmän kuin kaikkia muita yhteensä.
