Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiede. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiede. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. elokuuta 2013

Ihmiselle paljastui tosiasia!

Tutkijat uskaltavat sähköiskukokeiden perusteella sanoa melko varmasti, että selkärangattomilla on tunteita. Asian oudoksuttavuuden vuoksi toimenpiteisiin tunteiden huomioon ottamiseksi ei ole ryhdytty.

Uskomatonta kyllä

Ilmiöitä tutkivat ihmiset onnistuivat todistamaan yksinkertaisemmille lajitovereilleen, että äyriäiset tuntevat kipua ja tuskaa. Toisin kuin tähän asti on kuviteltu, ne eivät suhtaudu välinpitämättömästi raajojensa irtirepimiseen, elävältä keitetyksi tai lävistetyksi tulemiseen tai ala-arvoisiin säilytysolosuhteisiin, vaan toimenpiteet tekevät kipeää. Tämä siitä huolimatta, että ravut, hummerit ynnä muut äyriäisiin kuuluvat eivät puhu eikä niillä ole ihmisen mielestä tunnistettavia kasvonpiirteitä – puhumattakaan, että ne olisivat söpöjä.

Mullistavan löydön seuraukset

Jopa koko ihmiskeskeisen maailmankuvan kyseenalaistava havainto on otettu vastaan hämmentyneesti. "Ei vaikuta minuun mitenkään. Syön lehmiäkin", toteaa ihminen. "Toimimme tällä hetkellä epäloogisesti", sanoo tutkija ja odottaa eläinsuojelulainsäädännön yltävän pian myös äyriäisiin.
Ihmisiä tuhotyössään.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Hyvää juhannusta

Arkistojen aarteista löytyi seuraavakin kohtaus, jonka kirjoitin Teakissa jollekin murrekurssille. Se kertoo hevosesta ja on älyttömyydessään erityisen kesäteatterimainen.


ELÄINLÄÄKÄRI


EUFROSYYNE
Voi hyvä isä mie sanon se on Pekka nytten kipiänä, siel piehtaroittee pilttuussans, ei nouse, purra haluaapi. Voi hyvä isä mie sanon että meitä nytten rankaistaan ja koetellaan niim maan… palio. Sunnuntaki ja kaikki eikä myö näinolle mihkää kirkkoo päästä. Mitä pahhaa mie oon tehny? Vilma missä sie luuhaat!

VILMA
Tässähämmie.

EUFROSYYNE
Kuule sie ku oot kovaääninen akka ni paas kailottaen niin että kuuleepi Vorsmanni että myö hänet heti tykömme haluamme.

VILMA
No semmie teen. VORSMANNI OOTTEKO TYÖ HERREILLÄ? MYÖ TARVITAAN TEILÄN ASIANTUNTEMUST NY HETI!

EUFROSYYNE
Sie se oot hyvä ja kätevä ku siul on tota ääntä siunaantunnu.

VILMA
Mie oon.

EUFROSYYNE
Sie se oot nii äänekäs et kuuleepi Jumalaki.

VILMA
Pitäskö miun huutaa et myö tullaa menoihin myöhäs.

EUFROSYYNE
Voisik sie sen tehä?

VILMA
No semmie teen. HERRA ISÄ KUULEKSIE MYÖ TULLAAM MYÖHÄS MUT PAKANOIT EI SILTI OLLA!

FORSMAN
Mitä frouvat pruukaavat huudella, klockan är bara kuusi.

VILMA
Son toi hevonen. Liekö ähkys?

FORSMAN
Hänel ompi sairaus.

VILMA
Näem mie sen. Mut mitä myö tehää sille?

EUFROSYYNE
Voi hyvä isä mie sanon, myö rukkoillaa!

VILMA
Eihä myö mittää rukkoilla ku lääkettä annetaa hänelle.

FORSMAN
Minä tykkään että paska olis hyvä lääke tähän vaivaan.

VILMA
Paska?

EUFROSYYNE
Mää Vilma huussista hakkee tuoreet.

VILMA
Myö mittää paskaa ruveta hevoselle syöttää. Paskaa hänel on omastki takaa.

FORSMAN
Minä tykkään että paska on hyvä lääke kaikkeen. Niin sanoopi doktor Ganander.

VILMA
Et sie Vorsmanni nää että hänel on ummetus? Siun pittää työntää kätes hänen persiisiins et se helpottais.

EUFROSYYNE
Voi hyvä isä tuommottisii puhuu pyhäpäivänä.

FORSMAN
Minä en tykkää että pitää työntää käsi persiisiin.

VILMA
Kaikki pitää täs talos itte tehä. Mut mie tartten paraviiniöljyy. Mie tielän et se auttaapi tämmöttisis tilanteis.

FORSMAN
Mutta minä pruukaan käyttää lääkkeenä vain paskaa. Nin kuin Ganander määrää.

VILMA
No mie haen omat paraviinit.

Hevoinen hoidetaan hywään kuntoon Vilman toimeliaasta toimesta.

FORSMAN
Minul olisi vielä yks juttu.

VILMA
Mikä nii?

FORSMAN
Osta halulla Tämä Suomalainen Eläinden Tauti-Kirja, älä itke ja säästä rahaasi; kyllä Hewoses ja Karjasi enämmän maxaa.

VILMA
Miul on kuule paremmat opukset, myö ei osteta siult mittää, mää poies.

EUFROSYYNE
Mist sie tiesit mitem menetellä?

VILMA
Mie oon käynynnä kirjekurssin.

EUFROSYYNE
Kauhian kiva. Mut nym meilän pitäis joutuman kirkkoon.

VILMA
En tielä kannattaneeko tuo.

EUFROSYYNE
Herra isä mitä sie puhut?

VILMA
Mie sil vaan et mie oon käyny myös teolookian kirjekurssin. Mie tailan olla pätevämpi ku se Ruunari siel kirkol.

EUFROSYYNE
No mitä myö sit koko kirkol.

VILMA
Ei muuta ku messut pystyyn.

EUFROSYYNE
Mut ehtoollist et mielummin jaa noil käsil.

VILMA

Juu, mie pysyn ihav vaa saarnas.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Missä mä oon

Osallistuin tänään EMMAn järjestämään Per Maningin valokuvista ilmeisesti inspiraationsa saaneeseen Jokainen kuva on omakuva -seminaariin. Terike ei päässyt, joten tästä postauksesta tulee luultavasti aika asiallinen. Seminaarin ohjelmassa oli niin paljon eläinaiheita, että siellä käyminen tuntui relevantilta. Aiommehan itsekin pitää seminaareja, jopa konferensseja, Toisten historia -projektissa. Paikalla oltiin, tai siis olin, jotenkin tässä tulee aina käytettyä jonkinlaista passiivia, näin ollen myös ottamassa oppia puitteista.
Per Maningin Hylje numero 4

Seminaarin ohjelma näytti tältä:


9.30    Keskusteluja ilman kieltä – eläinkouluttajan työstä, Tuire Kaimio, eläinten kouluttaja, tietokirjailija
10.30  Rinnakkaiseloa? - lemmikki ja ihminen, Seppo Turunen, professori, tietokirjailija
11.30.-12.30 LOUNAS(omakustanteinen)
12.30   Ihminen hallitsee ravintoketjua – voivatko tuotantoeläimet hyvin?, Satu Raussi, Eläinten hyvinvointikeskuksen johtaja
13.30   Miksi välittää? Mikä on tärkeää eläinten oikeuksissa? Micaela Morero, biologianopettaja ja eläinsuojelija
14.15-14.45 KAHVI
14.45   Sisälle ihmisen mieleen ja kehoon – miten luoda ihmishahmo ja rooli? Liisa Mustonen, ohjaaja-käsikirjoittaja ja näyttelijä
15.20   Minun katseeni näkyväksi muissa, Nelli Palomäki, kuvataiteilija

Per Maningin Lehmä

Kaimio puhui eläinten (ele)kielen opettelusta, lajien välisistä (ja sisäisistä) kohtaamisista ja kommunikaatiosta ilman sanoja sekä palkitsemisen kautta opettamisesta. Hän on mm kouluttanut eläinnäyttelijöitä. Minulle oli uutuus, että elokuvassa voi olla jopa 70 eri esittäjää per roolihahmo, kuten oli ollut Myrsky-elokuvassa (ja kaikki erittäin haasteellisesti koulutettavia kaukasianpaimenkoiria???). Miettikää, mikä haloo siitä nousisi, jos ihmisten kanssa meneteltäisiin samoin. Ai niin, stunt-kohtauksissahan menetelläänkin.  Niin ja kahden miehityksen teatterijutuissa. No mutta tämä johtuu siis siitä, että eläimen täytyy olla halukas esiintymään. Ilman kunnollisia taukoja innokkuus tietysti vähenee. Saaliseläimillä on pidempi pinna tässä suhteessa kuin saalistajilla. Eläimen täytyy myös saada tauoilla levätä asianmukaisissa olosuhteissa tai puuhata muuta mielekästä. Tämä on ihan kohtuullista, sillä eläinnäyttelijöille elokuvan teon uskomaton pitkäpiimäisyys ei tuo rahapalkkiota sen enempää kuin narsistista tyydytystäkään. Kaimio myös esitteli, miten saa vaikkapa opetettua kissan olemaan inhoamatta vauvaa.
Eräs Myrskyn esittäjistä sekä elokuvaohjaaja.

Professori (emeritus?) Seppo Turunen puhui ihmisten lemmikkisuhteesta ja sen vääristymistä. Vähän pisti korvaan kun hän puhui eläinsuojelijoista ikään kuin jonain käsittämättömänä alalajina, vaikka luulisin hänen jakavan monia eläinsuojelullisia asenteita. Hän myös kritisoi näitä eläinsuojelijoita siitä, että usein heillä on lemmikki ja varsinkin vielä joku jalostettu otus. Tämä on ärsyttävän yleistävä harhakäsitys. Varmasti useilla eläinsuojelijoilla (alan itsekin jankata tuota sanaa) on lemmikkejä, mutta eiköhän monet niistä ole ns. pelastettuja. Eläinsuojelijan kritisoiminen tekopyhäksi lemmikin vuoksi on sama kuin eläinsuojelijan kritisoiminen siitä, että hänellä on meikkiä (jos muistatte sen yhden äijelin maatalousmessuilta). Lemmikit voivat olla adoptoituja ja meikit eläinkokeettomia + vegaanisia. Haloo. No, Turunen oli ihan symppis. Häneltä opin "söpön" määritelmän: ihmiset pitävät söpöinä lyhytkalloisia eläimiä, koska ne vaikuttavat pennuilta ja muistuttavat ihmistä itseään. Söpöydestä eläintä palkitaan hengitysvaikeuksilla ja kallon epämuodostumilla.
Too cute to breathe.

Satu Raussia meidän on pitänyt jo pitkän aikaa haastatella hänen mittavasta lehmätietoudestaan. Hän oli puhumassa tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja Eläinten hyvinvointikeskuksesta, jossa hän on tutkijana. EHK on instanssi, joka tarjoaa tietoa vanhalle Beelsebubille. Kuten on viimeaikojen uutisista huomattu, tätä informaatiota varmasti suuresti kunnioitetaan. EHK perustaa käsityksensä eläinten hyvinvoinnista eläinten omaan kokemukseen. Kyseessä on muutakin kuin terveys ja ehdottomasti muutakin kuin tuotos, johon eläin yltää. Turkin hyvä kunto ei ole tae ketun hyvinvoinnista. Henkilö on sillä tavalla jalostettu, että hän pystyy äärimmäisessä pahassaolossakin tuottamaan puolivuotisen elämänsä aikana kiiltävän turkin. Mikäli maatalousalalla ei suvaittaisi siellä nyt vallitsevaa megalomaanista älyllistä epärehellisyyttä, tällaisia väitteitä tuskin enää kuultaisiinkaan.
Hyvinvointi on vapautta olla joutumatta talvitakin hupunreunukseksi.

Seuraavat faktat eläintuotannosta olivat minulle uusia: broilerit kerätään halleista koneellisesti tai tähän työhön erikoistuneet ihmiset käyvät keräämässä ne, virikekanala tarkoittaa häkkikanalaa ja vasta tänä vuonna Suomessa astui voimaan laki, joka kieltää pitämästä emakkoja jatkuvasti porsitushäkissä. Siis tänä vuonna?! Koko aikaa?! Mitä helvettiä? Toisin sanoen aikaisemmin tämä on ollut luvallista. Ja kuten tiedetään, se mikä Suomessa ei ole laitonta, se on laillista. Ja se mikä on laillista, on oikein. Näin ainakin Kristillisdemokraattien moraaliopin mukaan. Porsitushäkithän on keksitty siksi, ettei emakko rojahtaisi possujen päälle ja liiskaisi niitä vasten betonilattiaa. Tutkimusten mukaan porsaskuolleisuus on kuitenkin yhtä suurta myös vapaassa porsimisessa. Raussin mukaan luonnossa emakko rakentaisi pesän, joka suojaisi porsaita, vaikka ne joutuisivatkin emon alle.
Lapsivuode.

Päivä kulki yhä kauemmas Per Maningista. Seuraavana puhui Micaela Morero eläinten suojelemisesta ja oikeuksista. Arvostin hänen pointtiaan siitä, että eläinten oikeuksia voi puolustaa, vaikkei eläimistä niin pitäisikään: onhan ihmisoikeuksienkin kannattaminen itsestäänselvyys, vaikka se tarkoittaa, että myös kaikki ärsyttävät tyypit saavat näin ollen samat oikeudet.
Nelli Palomäki: Iga ja Puszek

Kahvipaussiin mennessä olin unohtanut, että seminaari edes liittyi mihinkään taidejuttuihin. Viimeiset puhujat Liisa Mustonen ja Nelli Palomäki palauttivat tämän mieleen. Heidän osuutensa eivät liittyneet eläimiin, mutta kylläkin luottamukseen ja toisen kohtaamiseen. Palomäki piti hienon loppupuheenvuoron siitä, miten jokaisen pitäisi seistä jonkin arvon takana. Että perhe tai avioliitto ei riitä. Jos ihminen tosiaan katsoo olevansa jotenkin erityinen laji muiden joukossa, hänellä on oltava jotain tärkeää, minkä vuoksi taistella.
Per Maningin Pöllö

Mitäpä tästä oppisimme. Niin kuin Liisa Mustonen sanoi, aiheen pitää olla läsnä jokaisessa kohtauksessa. Itse en niinkään ole näitä aihelähtöisiä ihmisiä, mutta kyllähän aiheen artikuloiminen tällaisessa koko päivän seminaarissa olisi ihan hyvä. Ehkä? Vai olemmeko vain tottuneet sellaiseen. En tiedä. Huomasin itse vähän hämmentyväni kun puhe siirtyi eläinoikeusfaktasta teatteriohjaamiseen ilman mitään välivaihetta. En sitten tiedä, oliko eläin varsinainen aihe ensinnäkään tässä seminaarissa. Rivien välistä ja ihan suoraankin tuli paljon asiaa toisen kohtaamisesta, oppimisesta ja ymmärtämisestä. Se (ja sen poissaolo) on juuri keskeinen käsite ihmisen ja muiden eläinten suhteessa.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Survival of the fittest

Ainakin kaksi lajia eläinkunnan kirjosta ottaa osaa fitness/bodybuilding-kisoihin: ihminen ja nauta. Tarkemmin sanottuna homo sapiens sapiens ja belgiansininen. Vertailkaamme heitä!
Keskivartalonkasvattaja ja ruumiinrakentaja.
Nautojen bodybuilding-kisoihin kelpuutetaan ilmeisesti vain sonnit. Toisaalta ihmistenkin ruumiinrakennemittelöitä on järjestetty miehille paljon kauemmin kuin naisille.
Even the ancient Romans knew how to strike a pose.
Naisille on ihmisten keskuudessa muutenkin keksitty sopivampia lihaslajeja, kuten esimerkiksi bikini fitness, jossa kelpoisuus määrittyy jollain muulla tavoin kuin suurten lihasten perusteella.

Lehmillä ei ole aikaa osallistua kilpailuihin.

Belgiansinisillä on monia eroja ihmisruumiinrakentajiin. Lajien välisessä bodybuildingkilpailussa naudat olisivat ylivertaisia. Ensinnäkin belgiansininen sonni voi painaa yli tonnin. Belgiansinisten ei tarvitse bodata tai juoda proteiinipirtelöitä, toisin kuin ihmisten. He syntyvät lihaksikkaina pitkälleviedyn jalostusprosessin ansiosta. Vain lihaksikkaimmat yksilöt pääsevät lisääntymään, mutta lihaksikkaimpienkin spermasta valitaan vielä parhaat yksilöt, joilla lehmä keinosiemennetään. Belgiansinisillä (sekä lehmillä että sonneilla) on vähintään tuplasti suuremmat lihakset kuin muun rotuisilla naudoilla.
Bull Mentula.
Bull Belgian Blue

Belgiansinisen ruokavalio poikkeaa suuresti perusbodarin dieetistä. Belgiansiniset ovat lajilleen tyypillisesti kasvissyöjiä. Kuten olen Jutta ja superdieetit -ohjelmasta oppinut, ihmisruumiinrakentaja syö lähinnä broileria, aamulla, päivällä, illalla, yöllä. Kilokaupalla.
Superdieetti.

Kilpailuihin valmistautumisessa lajeilta löytyy yhtäläisyyksiä. Belgiansiniset eivät (kai?) käy ruiskurusketuksessa, mutta myös heiltä ajellaan karvat tai ainakin osa karvoista pois.
Brasilian? No, Belgian.
Belgiansinisen valtavat lihakset ovat seurausta siitä, että geenimanipuloijat ovat onnistuneet deaktivoimaan nautojen myostatiinin tuotannon. Myostatiini on proteiini, jonka ansiosta lihakset lakkaavat kasvamasta saavutettuaan tietyn koon. Ehkä jonain päivänä tiede (tai nyt on kai kyse ennemmin tieteen etiikasta) mahdollistaa moisen myös ihmisille. Sitä ennen ylivoimaiseksi ruumiinrakentajaksi mielivän on toivottava syntymistä tällaisen geenivirheen kanssa.
7 kuukauden ikäinen taapero, jonka elimistö ei tuota myostatiinia.


perjantai 1. maaliskuuta 2013

Nenä sinä olet tähti

Viikon henkilö on tällä kertaa Tähtikuonokontiainen, joka elinvoimaisena esiintyy Pohjois-Amerikassa, mistä löytyy tunnetusti muitakin tähtineniä. Tähtikuonokontiainen eroaa tavallisista nose-jobbaajista  aika monellakin tavalla. Tutkimusteni perusteella sanoisin, että tämä laji on ylivoimainen useimmilla elämän osa-alueilla.
Born this way!

Didn't born this way!
Tähtikuonokontiaisen kuonon päässä on 22 liikkuvaa lisäkettä tai tuntosarvea, joilla se tunnistaa kaiken. Tuntosarvien ympäröimä nenä on eläinkunnan tuntoherkin aistimiselin (6 kertaa aistivampi kuin ihmisen sormenpää). Näkökyky on heikko, mutta fuck that, sillä:
"The rays of the mole’s starry nose, however, form a highly specialised, touch-sensitive organ that enables it to form a tactile map of the world, and to detect and identify prey at lightning speed." 
lähde
"For small prey, the entire process—from first touch by peripheral appendage to swift ingestion—takes just about a fifth of a second."
lähde
The nose is shown at a size proportional to the amount
 of the brain dedicated to its sensory information

Katso myös video, sillä en osaa selittää tarpeeksi hyvin!!!



Tähtikuonokontiaisen nenä tulee muotoonsa vasta juuri ennen syntymää, jolloin lisäkkeet irtoavat toisistaan. Syntymän jälkeen nenä avautuu tähdeksi.

star-nosed mole gestation
Gestation lasts about thirty days in the star-nosed mole. Left to right: Early in development, the embryo shows no indication of the appendages that will later form its star. The first signs are slight swellings on the side of the snout. These soon become more pronounced.
Kenneth C. Catania
star-nosed mole at birth
Left to right: At birth, all appendages are still attached to the nose. After a few days, the first of the upper appendages detach and swing forward. By the time the young mole is a week or two old, all the appendages have broken free and the star is ready to go to work.
Kenneth C. Catania


Tähtikuonokontiaisen muut erityistaidot:
Pystyy haistamaan veden alla muodostamalla kuplia
Maailman nopein ruuankerääjä
Kova uimari
Vettähylkivä turkki
Paksu häntä, joka toimii rasvavarastona
Pystyy (ehkä) aistimaan sähkökenttiä ja seismisiä juttuja
Veden alla haistelemassa.
Tähtikuonokontiaiset asuvat vesistöjen lähellä ja kosteilla alueilla, mutta saattavat valita asuinympäristökseen myös kuivemman maan. Tyypit ovat muita kontiaisia sosiaalisempia ja saattavat muodostaa pieniä yhdyskuntia, joihin kuuluu sukulaisia. Tähtikuonokontiaiset ovat yksiavioisia (tämä termi sopii aina yhtä hyvin toislajisiin) yhden lisääntymiskauden, mikä tarkoittaa sitä, että suhde kestää noin puoli vuotta. Tähtikuonokontiaiset eivät horrosta talvella, vaan kaivelevat kolojaan lumeen siinä missä maahankin ja saattavat jopa sukeltaa jään alla. Kommunikaatiosta muiden kanssa tiedetään sen verran, että tähtikuonokontiaiset päästelevät jonkinlaisia ääniä. Luultavasti heidän taitonsa ovat ihmismielen ulottumattomissa.
lisempää, tarkemmin
?
Not.

maanantai 18. helmikuuta 2013

I see dead people! Nyt vain 18,50!

Toisten Historia tutustui Heurekaan, jossa on esillä Gunther von Hagensin plastinoiduista ihmisruumiista koostuva Body Worlds -näyttely. Tulevina museonjohtajina meitä kiinnosti esillepano, mutta toki halusimme myös tutkia miten tällainen ihmisnäyttely vertautuu esimerkiksi Eläinmuseon kokoelmaan. Myös muuta opettavaista löytyi.
Tutkimusretkeilijät suolistoineen.
Hagensin ruumiit ovat herättäneet maailmalla kohua, vaikka kyseessä onkin vapaaehtoisilta luovuttajilta saadut, hmm, otokset. Samaahan ei voi sanoa eläinmuseon ex-henkilöistä, jotka on pahimmassa tapauksessa tapettu museointia varten. Näyttely on esillä tiedekeskuksessa. Mutta onko se tiedettä vai taidetta, (Tiina Raevaaran hyvä postaus aiheesta). Vai ehkä sekä että? Kumpaakaan? Heurekan sivuilla kerrotaan, että "kaikki Body Worlds -näyttelyssä esillä olevat ruumiit on lahjoitettu tieteen käyttöön lisäämään ihmisten ymmärrystä ihmiskehon monimuotoisuudesta". Pornografiastahan voisi sanoa samaa.
Lisään ymmärrystäsi jotenkin.

Samma här!
Ymmärryksen lisääntymisen kanssa on vähän niin ja näin, kun esillepannut ihmiskehot näyttävät hyvinkin pitkälle samalta kuin kaikkialla muuallakin näkemämme ihmisrepresentaatiot, vain ilman ihoa tällä kertaa. Pistää miettimään, että mihin nämä atleettiset parhaassa iskussa olleet tyypit oikeastaan kuolivat. Koska kuolleitahan he ovat. Vähän niin kuin täytetyt eläimet, mutta jollain tavalla vastakohta, kuoritut ihmiset. Olisiko tilassa voitu esittää kokonainen ihollinen vainaja?
Opetus: lentopallo on vaarallinen laji.

Opetus: ilman sisäelimiä olet laihempi.
Näyttelyn harvat naiset ovat ymmärrettävästi ärsyttäneet muitakin feministejä kuin meitä. Ylläoleva daami tekee, hmm, jotain, kun taas miehillä on meneillään jokin ymmärrettävä toimi, kuten pelaaminen. Kahdeksannella kuulla raskaana oleva nainen lepää vatsa auki viettelevässä asennossa. Kolmas tunnistettavasti naispuolinen on yhdynnässä. Lisäksi erikseen aseteltuja naisen sukuelimiä emme edes tunnistaneet.
On ihan normaalia katsella auki leviteltyjä ruumiita, mutta hei, täällä on yhdyntä, varo!

Entä jos katsoja kiihottuu tästä? Onko se sairasta?

Hänellä on rakennekynnet.

Osa teoksista oli ihan kauniita, mutta suurin osa pelkästään groteskeja. Verisuonivalokset olivat erittäinkin esteettisiä, mutta kun tekniikkaa mietti pidemmälle, homma alkoi tuntua sangen vastenmieliseltä.

Luulen, että he eivät olleet vapaaehtoisia luovuttajia.
Näyttelyn informaatioarvoa lisäsivät runolliset esittelytekstit.


Kuten eläinmuseossa, täälläkin kuolleiden esittäminen elävinä tuntui oudolta. Kiinnostavaa silti, että ihmiset oli aseteltu varsin epäsotaisiin toimintoihin. Eläimethän tavataan kuvata tappopuuhissa. Nämä ihmiset vaikuttivat siis selvästi persoonilta, eivät vain lajinsa edustajilta. Mutta sitten sitä miettii, mitä kyseiset henkilöt todella harrastivat eläessään. Olivatko jalkapalloilijat jalkapalloilijoita? Entä tunsivatko ikuiseen kuolemanjälkeiseen penetraatioon muovitetut ihmiset toisiaan? Kuten eläinmuseossa, täälläkin oli luotu kuolema kuoleman päälle. Ruumiinavaaja, jolla omatkin aivot pilkottavat esiin, poistaa sydämen toiselta.
Miten kummassa sait idean antaa juuri hänelle kaukoputken?

Mitään ei ole enää tehtävissä.
Taiteelta vaaditaan usein käsittelyä pelkän esittelyn sijaan. Mielestäni saman vaatimuksen voisi osoittaa tieteelle. Gunther teki Englannissa vuonna 2002 ensimmäisen julkisen ruumiinavauksen 170 vuoteen. Esitys oli huippumenestys, joskin lainvastainen. Miksi ihmiset haluavat nähdä ruumiinsa sisällön yhä tarkemmin? Lisääkö se ymmärrystä? Lisääkö se myötätuntoa? Miten säilötty ihmisenliha poikkeaa säilötystä eläimenlihasta? Miksi plastinointi? 
No, ei oikeastaan.
Onneksi Heureka tarjosi meille kyseenalaistajille silti muutakin jännittävää. Nokkelasti nimetty Suolistossa suhisee -näyttely (Wind in the Bowels) kertoi oikeastaan aika hauskoin keinoin suolistosta ja muista ruoansulatusjutuista. Kritisoimme hieman ruokintatestiä, jossa koehenkilölle sai syöttää erilaisia ruokia ja kone laski, miten hän pärjäisi. Ensin annoimme hänelle (päivän aikana) kaikki listan vegaanivaihtoehdot, jolloin hän lihoi ja kuoli. Sitten teimme realistisemman dieetin, jolloin hän laihtui ja kuoli.
Modernismista vaikutteita saanut runo.

Ihmisen pierut vuoden ajalta.

Näillä et elä!

Toisten historia esittelee kevään tärkeimmän asusteen: ohutsuolen.
Valmistimme opetusvideon suolen toiminnasta.
Ja animaation evoluutiosta.
Sekä totesimme, ettei keskiverto Heureka-vierailija ole kovin älykäs.
Toisin kuin me.



maanantai 7. tammikuuta 2013

Superlehmän kirous

Aiemmin esiinnostamamme Vuoden lehmä -kilpailu on saanut synkkiä sävyjä, kun on tuotu julki, ettei suuri tuottavuus lypsylehmällä olekaan välttämättä maailman paras asia. (Se onkin suoranainen uutispommi, sillä yleensähän sokea voitontavoittelu on johtanut pelkästään hyviin ja kestäviin ratkaisuihin.)
Femme Fatale (kuvassa vasemmalla) on luultavasti lukuisia lapsia,
sillä häneltä huuhdeltiin 40 alkiota. Suoraan sanottuna en yhtään tiedä,
 mitä se tarkoittaa. Selvitä itse!

Jopa 80 litraa vuorokaudessa lypsävällä holstein-lehmällä on taakkanaan hyvin kapea geeniperimä. Suomalaisessa karjankasvatuksessa valtaroduksi nousseella holsteinilla on ilmennyt terveysongelmia. Muualla maailmalla ongelmiin on alettu reagoida risteyttämällä heitä muunrotuisten yksilöiden kanssa, jolloin geeniperimä luonnollisesti laajenee.

Holsteineja(kin) jalostettaessa on käytetty sukusiitosta.
Jo muinaiset amerikkalaiset testasivat sukusiitosta.

"Sukusiitoksella tarkoitetaan sitä, että paritetaan keskenään sukua olevia yksilöitä. Sukusiitosta on käytetty yleisesti rodunjalostuksen alkutaipaleella, jolloin haluttiin rodun yksilöistä ulkonäöltään samankaltaisia. Sukusiitoksella saadaan eläinten perimä yhtenäistettyä: niille tulee samoista kantaeläimistä peräisin olevia geenejä. Tällöin rodusta tulee yhtenäinen etenkin helposti seurattavien ja voimakkaasti periytyvien ulkoisten merkkien osalta (väri, sarvellisuus), mutta muissakin ominaisuuksissa vaihtelu eläinten välillä vähenee.

Sukusiitoksen kääntöpuoli aiheutuu samasta perimän kaventumisestakin kuin tavoitellut hyödyt. Mikäli rodussa on piileviä perinnöllisiä sairauksia, jotka ilmenevät vasta kun sama geeni on saatu isältä ja emältä, nämä tulevat esiin kun eläimiä paritetaan sukulaistensa kanssa. Jos koko rodun sukusiitosaste nousee, ilmenee heikentymistä etenkin elinvoimaominaisuuksissa, eli hedelmällisyys, terveys, vasikkakuolleisuus jne. Tätä kutsutaan sukusiitostaantumaksi. Syy on sama kuin perinnöllisten sairauksien ilmenemisessä, eli samasta alkulähteestä olevien geenienyleistyminen. Elinvoimaominaisuuksiin vaikuttaa suuri joukko geenejä ja lisäksi ympäristötekijät, joten sukusiitoksesta aiheutuvat haitat eivät ole yhtä dramaattisia kuin perinnöllisten sairauksien kohdalla. Siksi sukusiitostaantuman vaikutukset ilmenevät vähitellen. Hyvä tietojen rekisteröinti hedelmällisyys- ja terveysominaisuuksista on erittäin tärkeää, jotta ominaisuuksien kehittymistä voidaan seurata.

Holsteinilla ilmenevät ongelmat hedelmällisyys- ja terveysominaisuuksista johtuvat osittain geeniperimän kaventumisesta ja osittain siitä, että niillä on ristikkäinen perinnöllinen suhde tuotosominaisuuksiin: kun tuotosta jalostetaan yksipuolisesti, elinvoimaominaisuudet heikkenevät. Rodun johtavissa jalostusmaissa ei ole ollut kattavia järjestelmiä elinvoimaominaisuuksien seuraamiseksi ja jalostamiseksi." Proagria



Holsteinilla todettuja geenivirheitä ovat mm. muulijalkatauti, joka aiheuttaa sorkkien epämuodostumista, sekä henkilön immuunijärjestelmään vaikuttava geeni, joka aiheuttaa kuoleman. Suomessa syntyvät nautahenkilöt käyvät ilmeisesti elämässään läpi enemmän valkotakkeja ja laboratorio-olosuhteita kuin keskivertoihminen, sillä jalostukseen osallistuvista yksilöistä edellä mainitut ominaisuudet on jo karsittu. Tietysti kuoleman aiheuttavasta immunijärjestelmän vauriosta kärsivät henkilöt ovat karsiutuneet jalostuksesta huolimatta ihan itsekin.

Kaukasoidi-ihmisten liiketoiminnassa ei holstein-lehmien fyysinen hyvinvointi (henkisestä puhumattakaan) ole merkityksellistä, vaan se, miten paljon heistä saadaan lypsettyä voit(to)a. Terveysongelmat kylläkin voivat aiheuttaa myös "huomattavia kansantaloudellisia menetyksiä", kuten Helsingin Eläinsanomat taannoin uutisoi. Joten asialle ehkä tapahtuu jotain joskus.

Sillä välin voimme viilennellä ylikuumenneita tiedonkäsittelynystyröitämme toisenlaisten superlehmien seurassa.