Valtakunnan ykköslehti aloitti pääkirjoituksensa eilen (16.12.12) eläinnäkökulmalla. Hesarin kirjoituksessa puhutaan eläinten hyvinvoinnin puolesta ja peräänkuulutetaan kuluttajien lautasille lihaa, joka ei olisi "paljon kärsinyt".
Asenteet ovat muuttuneet lyhyessä ajassa: vielä kymmenen vuotta sitten olisi ollut vaikea kuvitella Hesarin pääkirjoitusta eläinten hyvinvoinnista, saati Tieto-Finlandiaa tuotantoeläinten oloja kritisoivalle teokselle (Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut). Merkillepantavaa on myös se, että eläimen itseisarvon käsitettä voidaan edes pohtia mainstream-mediassa ilman kettutyttö-hymistelyä. Suunta on siis oikea - vai onko?
Teksti, tai sen tulkinta Elina Lappalaisen teoksesta ottaa kuitenkin annettuna itse lihantuotannon, pitäen ongelmana vain eläinten oloja matkalla teuraaksi. Pääkirjoitus ei kyseenalaista lihantuotantoa tai nosta esiin sen ekologisia ongelmakohtia saati kulutuksen kasvun ongelmallisuutta sinänsä. Kysymys näyttäytyyy puhtaasti kuluttajatyytyväisyyteen liittyvänä: kuluttajat haluavat lihaa, jossa ei ole paha karma. Aikana, jolloin ei vain lihantuotannon vaan minkä tahansa hyödyttömyyden kulutuksen kasvu on moraalisesti vähintäänkin arveluttavaa, pääkirjoitus näyttäytyy pahanlaisena viherpesuna.
Silmään myös särähtää lause, jossa todetaan että mitä enemmän "kiihkontonta ja faktapohjaista tietoa tuotantoeläinten oloista tarjotaan, sitä paremmat mahdollisuudet kuluttajilla on tehdä valistuneita ostopäätöksiä".
Ensinnäkin juuri eläinaktivistien faktoihin perustuva ja kiihkeä tiedontuotanto on oleellisesti tehnyt eläinten oloihin liittyviä kysymyksiä näkyväksi. Toisekseen kysymys ei ole puhtaasti älyllinen vaan liittyy oleellisesti emootioihin, niin kuin kaikki etiikka perustaltaan: tieto avaa reitin samastumisen ja empatian tunteelle, joka on oleellinen kaikkia yhteisöllisiä päätöksiä tehdessä. Tai mitkä ovat ne emootiosta vapaat faktat, joiden mukaan esimerkiksi vanhustenhoidosta tai pedofiliasta tulisi keskustella? "Faktoihin perustuva ja kiihkoton" tuntuukin valtamediassa tarkoittavan lähinnä puhetta, jossa kysymyksen perustana olevaa laajempaa yhteskunnallista eettistä ongelmaa tai taloudellisen voiton saantia oikeuttavana perusteena ei kyseenalaisteta. Muistettakoon, että samainen lehti harjoittaa päivittäin rajua propagandaa toisten lajien hyväksikäytön puolesta.
Toisekseen keskeisten eettisen kysymysten siirtäminen markkinoiden päätettäväksi on sinänsä vastenmielinen ilmiö, joka valitettavasti heijastelee monessa aikaamme. Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa, jos poliittista tahtoa on; ja on poliittinen päätös, näemmekö markkinavetoisuuden ainoana yhteiskunnallisena mallina. Päätöksenteon siirtyminen demokraattisista rakenteista kuluttajille on suoraan pois avoimesta yhteiskunnasta ja demokratiasta itsestään: ostovoima ei jakaudu tasaisesti, ja aihetta koskeva, toistaiseksi täysin säätelemätön mainonta vaikuttaa kulutuspäätöksiin huomattavasti "faktapohjaista tietoa" enemmän.
Myös pääkirjoitustason tekstille yllättävää löperöyttä on väite siitä, että eläinten oikeuksiin kuuluisi väistämättä myös velvollisuuksia. Oikeusteoreettinen vääntö asiasta jatkuu joissakin pölyisissä kabineteissa varmasti maailman tappiin, mutta todettakoon, että esimerkiksi niinkin yleisillä kapistuksilla kuin lapsilla on kyllä oikeuksia, vaikkei velvollisuuksia olekaan. Niin että ei se niin mahdotonta olisi.
