God save the queen (she ain't no human being)

Kuningatar ja työläisiä.

Avaran luonnon dokumentissa Savannin mullan alla sanotaan, että kaljurotta eli kaljumyyrikkö on ainoa nisäkäs, jonka yhteiskunta rakentuu kuningattaren ympärille. Tulee väkisinkin mieleen toinenkin nisäkäs, joka on ainakin menneisyydessä elänyt useinkin kuningatarten ympärille rakentuneissa yhteiskunnissa. Monesti kuningatar on toki ihmisyhteisössä ollut enemmän symbolinen ja korvattavissa oleva johtaja, vai pitäisikö puhua mieluummin arvojohtajasta. Kaljumyyriköillä kuningatar on ainoa lisääntymiskykyinen naaras yhteisössä, joten hänen tärkeytensä on hyvin konkreettinen. Todellista valtaa omaavilla ihmiskuningattarilla taas on ollut tapana jättää lisääntyminen muille. Kaljurottakuningatar puolestaan erittää hormonia, joka tekee toisista naaraista ja useimmista uroksista steriilejä.

Kuten todettiin, kaljumyyriköillä on muutakin yhteistä ihmisen kanssa kuin ulkonäkö. Ihmiset tosin eivät pysty suurentamaan nikamavälejään tahdonalaisesti ja tekemään itsestään täten muita suurempia kuten kaljurottakuningatar. Mutta kautta aikojen ihmishallitsijoillakin on ollut keinonsa pyrkiä esiintymään vaatteiden ja asusteiden avulla suurempina kuin ovat. Ja läskiähän voi aina kerätä, mikä ei kylläkään enää ole muodikasta. Mikä siinä muuten onkin, että julkisuuden henkilöitä ja muita jalustalle korotettuja tulee pitäneeksi todellista kookkaampina. Olenko se vain minä? Vai arvoperspektiivi?

Koko tekee (Taivaan) kuningattaren.

Kaljumyyriköille on dokumentissa annettu koko eläinkunnassa äärimmäisen poikkeava ominaisuus. Avaran luonnon mukaan ne eivät nimittäin tuntisi kipua. Wikipedia-sivulla puhutaan vain siitä, että ne eivät tunne kipua silloin, kun ne altistetaan hapolle tai kapsaisiinille (muista tilanteista ei siis ole puhetta). Toisin sanoen joku ihminen on tehnyt kokeita, joissa kaljurottien päälle kaadetaan happoa. Tämä taas kertoo enemmän ensimmäisestä kuin toisesta lajista. Näiden jyrsijöiden pitkäikäisyys (jopa 31 vuotta) asettaa epäilykseen väitteen täydellisestä kivuttomuudesta. Olennot tuntevat kipua, sillä se on merkki siitä, että jotain asiaa tulee välttää. Kivun aistiminen pitää lajin/yksilön elossa. Kaljurottia on ollut olemassa plioseenilta (ihan helvetin monta miljoonaa vuotta sitten) asti, siitä voinee päätellä jotain.

Esim. nämä ihmiset eivät tule elämään pitkään.

Jos kaljumyyrikkö tosiaan olisi tunnoton, mihin asemaan se päätyisi benthamilaisessa utilitaristisessa (eläinoikeus)etiikassa, jonka peruspilarina on oletus siitä, että henkilön kyky kärsimykseen tekee hänestä moraalisesti huomioonotettavan. Voisiko näille vahvasti sosiaalisille, solidaarisille (ruoka jaetaan tasan), poikkeuksellisin aistein varustetuille (maan värähdysten tunteminen, ilmanpaineen muutosten aistiminen silmillä) ja pitkäikäisille olennoille tehdä ihan mitä tahansa siinä tapauksessa, että ne eivät kärsi? Kysymys on tietysti turha, sillä ihmiset tekevät kaljumyyriköille joka tapauksessa ihan mitä tahansa. Kaljurotat nimittäin eivät (epä?)onnekseen voi sairastua syöpään, joten niitä käytetään sairauden tutkimiseen. Ja nähtävästi lukuisiin muihinkin kokeisiin.

Jeremy Benthamin muumioitu pää (ei oo vitsi).
Lue lisää, haluat kuitenkin.

Sitä paitsi, vaikkei eläin voisikaan tuntea kipua, se voisi luultavasti silti tuntea mielihyvää (kirjoitan myöhemmin Eläimellinen mielihyvä -kirjasta!). Utilitaristisessa moraaliteoriassa toiminnan tärkeimmäksi motiiviksi asetetaan kärsimyksen välttäminen, mutta mielihyväkään ei ole arvoton määre, päinvastoin, siihen tulee pyrkiä silloin kun (muiden) kärsimyksen voi välttää. Olisiko siis utilitaristisessa mielessä ok riistää kipua tuntemattomalta eläimeltä mielihyvä laboratorio-olosuhteissa, jos täten voitaisiin vähentää jonkun toisen eläimen kärsimystä? Kärsimykseen kykenemättömyyshän ei tarkoita kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää. No mutta, kaljumyyrikkö nyt kuitenkaan ei ole tunnoton otus. Viileässä maan alla elävät karvattomat jyrsijät painautuvat nukkumaan toisiaan vasten. Se lämmittää ruumista (keho siis tuntee) ja epäilemättä myös mieltä.

Nukkumassa.

Avarasta luonnosta vielä hieman. Ohjelma on siistiytynyt viime vuosina, mikä johtuu muustakin kuin siitä, että päähenkilöiksi hyväksytään yhä useammin muitakin kuin (suur)petoja. Dramaturgia on ehkä vaihdettu tai sitten on muuten vaan todettu, ettei välttämättä ole kiinnostavaa tai varsinkaan kovin rehellistä näyttää pelkästään tappamista ja esittää luontoa yksinomaan julmana taistelukenttänä. En sano, ettei kuolemaa saisi näyttää, huomautan vain, että toisin kuin Juice (joka eli kuitenkin 56 vuotta) väitti, elämä on muutakin kuin kuolemista. Savannin mullan alla -jaksossa ei ollut kovin pahoja kohtia. Kunnes sitten kalliokäärme kävi kuristamassa emohiiren ja syömässä kaikki sen poikaset. Kohtaus oli erityisen järkyttävä kun sen katsoi syntymättömän lapsensa laskettuna päivänä, mutta kyllä sen pitäisi järkyttää kaikkia muitakin ihmisiä. Ei siksi, että kalliokäärme olisi paha tai tekisi jotain väärää, vaan siksi, että kokonaisen perheen väkivaltainen kuolema on tragedia, jollaisen kuuluu tuntua inhimillisesti ottaen pahalta. Tämä on sitten muuten tyystin eri asia kuin se, että ajateltaisiin, että tapahtuma on "luonnoton" tai väärin tai julma tai sen ei pitäisi tapahtua tai että kaikkien kalliokäärmeiden ja muiden lihansyöjien kuuluisi kuolla sukupuuttoon tai ryhtyä kasvissyöjiksi. Sanonpa vain, että täyspäisestä ihmisestä kuuluu tuntua pahalta nähdä tällaista. Samoin kuin täyspäisestä ihmisestä kuuluu tuntua pahalta kuulla sodan kauhuista ja siviileille (ja miksi aina puhutaan vain siviileistä, kärsivät sotilaatkin) aiheutetusta kärsimyksestä. Loppujen lopuksi sodan synnyttämä sadismikin on "luonnollista". Lukuisat psykologiset ja sitäkin lukuisammat tosielämän kokeet osoittavat, että julmuuteen kannustava ympäristö saa ihmisen toimimaan julmasti. Ihmisten ja muiden eläinten välillä on tässä kohtaa se merkittävä ero, että muut eläimet harvemmin luovat instituutioita, joissa julmuuteen joko eksplikoidusti tai rakenteellisesti kannustetaan.

Lapset ruokailevat.

Nautanäkökulma

Naudalle mieluista asuinaluetta ovat laajat arot, joissa on kuitenkin puustoa ja metsää tarjoamassa suojaa pedoilta ja säältä. Suurimman osan valveillaoloajasta se käyttää laiduntamiseen ja märehtimiseen. Jos nauta ei pysty pakenemaan, se hyökkää. Saaliseläimyys vaikuttaa siihen, miten naudan aistit ovat kehittyneet.

Näkö
Laaja näkökenttä (yli 300 astetta), mutta tarkan näön alue on kapea, naudan on käännettävä päätään nähdäkseen tarkasti. Näkee helpommin kauas kuin lähelle, alaspäin huonosti. Nauta havaitsee helposti liikkuvan (varsinkin lähestyvän) kohteen näkökentän reunoillakin.
Nauta luultavasti erottaa punaisen, keltaisen ja vihreän, mutta sinisen huonosti (kaksivärinäkö).

Silmät
Naudan silmänvalkuaisen pinta-alan osuus koko silmästä kertoo naudan tuntemuksista. Silmänvalkuaisen osuus kasvaa kun henkilö odottaa väkirehuannosta tai turhautuu kun sitä ei odottamisesta huolimatta tule, kun vasikka viedään pois emolta tai kun henkilö säikähtää.

Kuulo
Naudat eivät normaalisti kommunikoi keskenään puheella. Ylimääräinen ääntely liittyy poikkeustilanteisiin. (Miksi lehmät muuaavat laitumella?) Naudoilla on herkkä kuulo ja ne kuulevat sellaista, mitä ihminen ei kuule. Kaikki epämääräiset äänet ja melu ovat pahasta. Naudoille kuten useimmille muillekaan henkilöille ei tarvitse huutaa, koska ne kuulevat hiljaisemmatkin äänet.
Siitä, nauttivatko lypsylehmät klassisesta musiikista, ei liene todisteita, vaikka muistankin vanhan uutisen siitä, miten lehmät lypsivät paremmin kun navetassa soi Mozart. Jalostustieteen grand old man Kalle Maijala kertoi meille anekdootin lapsuudestaan lehmästä, joka ei antanut maitoa ellei sille laulanut.

Pelottavia/huolestuttavia asioita

Haju
Kuten monet muutkin ei-ihmiset, naudat haistavat mm. pelon. Niin ihmisen kuin lajitoverinsakin. On siis aivan ilmeistä, ettei nauta halua mennä paikkoihin, joissa joku on juuri pelännyt. Säikähtämisestä rauhoittuminen kestää 20–30 minuuttia.

Hajut antavat naudoille informaatiota toisistaan. Nauta aistii myös ihmisen tunnetilat.

Tunto
Yhdessä lähteessä on katsottu aiheelliseksi erikseen huomauttaa, että kaikki eläimet tuntevat kipua. Kipua aiheuttaneet paikat ja kokemukset jäävät (tietysti) muistiin. Erityisen herkkä alue on utareet.

Maidonantirefleksi = Refleksin saa aikaan esimerkiksi vasikan imeminen tai lypsyä edeltävä utareen ja vedinten pyyhkiminen. Refleksin voivat kuitenkin laukaista myös jopa pelkät näkö-, ja kuuloaistimukset. Tuntoärsyke matkaa utareesta selkäydintä pitkin aivoihin, jolloin aivolisäkkeen takalohkon varastorakkuloista vapautuu oksitosiinia. Tämä oksitosiinihormoni siirtyy verenkierron mukana utareeseen ja saa aikaan korisolujen supistumisen ja maitorakkuloiden tyhjentymisen. Oksitosiinin vaikutus aika on melkoisen lyhyt, se kestää noin 4 - 5 minuuttia. lähde

Nauta pitää sellaisten paikkojen rapsuttelusta, joihin ei itse ylety. MTT:n lähteen mukaan rapsuttelu ei kuulu eläinmaailmaan, mutta naudat ovat eläneet ihmisten kanssa tuhansia vuosia, joten nautojen maailmaan se kuuluu. Lisäksi kuten Raussin teksti muistuttaa, naudatkin nuolevat toisiaan, mikä rauhoittaa molempia osapuolia.

Stressi
Tuotantoeläinten kohdalla joudutaan onneksi tutkimaan hyvin paljon stressiä ja sitä, miten sitä voisi vähentää, sillä ihminen maistaa stressin. Lypsylehmällä stressi vaikuttaa suoraan myös maidon tuotantoon ja lisääntymiskykyyn.

Lehmien jalostuksessa pyritään vähentämään stressiherkkyyttä. Toisaalta korkeatuotoksisilla lehmillä on tuotantostressi, jolloin tiinehtymisessä tulee ongelmia. (Tuotantostressi: kun henkilö lypsää 50 kiloa päivässä, se joutuu syömään ja juomaan paljon ja sen lämmöntuotanto kasvaa.) Eli kun jalostuksessa huomioidaan yksi asia, toisen kanssa mennään mönkään. Luulen, että lypsylehmien stressi on yksi syy siihen, miksi navettojen karjakoot ainakaan Suomessa eivät ole hirveän suuria.

En aivan ymmärrä, mitä on testattu,
mutta olisin halunnut nähdä nämä testissä käytetyt ihmiset.
(Ei kun siis tää menee jotenkin niin, että osa maidosta saadaan talteen ja osaa ei,
ikävä ihminen saa vähemmän.)

Teurastamoihin tuotavilla naudoilla on rauhoitusaika, jona ne oleilevat tarkoitukseen varatussa tilassa. Kuolema tulee seuraavana (tai sitä seuraavana?) päivänä saapumisesta. Odottaminen (siirryttäessä paikasta toiseen) hermostuttaa nautaa.

Korkea viretaso lisää stressihormonin eritystä.

En tiedä, mitä "yksilö" merkitsee tässä.

Stressiä lievittää sosiaaliset suhteet, lepo ja uni sekä tilanteiden ennakoiminen (joka lienee ihmisen vastuulla, itseään lehmä tuskin tavan takaa yllättää).

Uni
Aikuinen nauta nukkuu noin 4 ja vasikka 6 tuntia vuorokaudessa. Nukkuminen tapahtuu 5–15 minuutin unijaksoissa ympäri vuorokauden. Hyvän unen (REM) kannalta on tärkeää, että henkilö saa pitää niskan rentona, tilaa on oltava tarpeeksi ja makuualustan kuiva, pehmeä, vedoton ja pitävä. Kaiken kaikkiaan lepoon kuluu 10–12 tuntia vuorokaudessa. Lepääminen onnistuu parhaiten turvallisessa paikassa ja seurassa.

Kuva kiinnostavasta Ammu vaan -blogista.

Lähteet:
Satu Raussi (EHK)
Maiju Pesonen (MTT)

Nenä sinä olet tähti

Viikon henkilö on tällä kertaa Tähtikuonokontiainen, joka elinvoimaisena esiintyy Pohjois-Amerikassa, mistä löytyy tunnetusti muitakin tähtineniä. Tähtikuonokontiainen eroaa tavallisista nose-jobbaajista  aika monellakin tavalla. Tutkimusteni perusteella sanoisin, että tämä laji on ylivoimainen useimmilla elämän osa-alueilla.

Born this way!

Didn't born this way!

Tähtikuonokontiaisen kuonon päässä on 22 liikkuvaa lisäkettä tai tuntosarvea, joilla se tunnistaa kaiken. Tuntosarvien ympäröimä nenä on eläinkunnan tuntoherkin aistimiselin (6 kertaa aistivampi kuin ihmisen sormenpää). Näkökyky on heikko, mutta fuck that, sillä:
"The rays of the mole’s starry nose, however, form a highly specialised, touch-sensitive organ that enables it to form a tactile map of the world, and to detect and identify prey at lightning speed." 
lähde
"For small prey, the entire process—from first touch by peripheral appendage to swift ingestion—takes just about a fifth of a second."
lähde

The nose is shown at a size proportional to the amount
 of the brain dedicated to its sensory information

Katso myös video, sillä en osaa selittää tarpeeksi hyvin!!!

Tähtikuonokontiaisen nenä tulee muotoonsa vasta juuri ennen syntymää, jolloin lisäkkeet irtoavat toisistaan. Syntymän jälkeen nenä avautuu tähdeksi.

Gestation lasts about thirty days in the star-nosed mole. Left to right: Early in development, the embryo shows no indication of the appendages that will later form its star. The first signs are slight swellings on the side of the snout. These soon become more pronounced.

Kenneth C. Catania

Left to right: At birth, all appendages are still attached to the nose. After a few days, the first of the upper appendages detach and swing forward. By the time the young mole is a week or two old, all the appendages have broken free and the star is ready to go to work.

Kenneth C. Catania

Tähtikuonokontiaisen muut erityistaidot:
Pystyy haistamaan veden alla muodostamalla kuplia
Maailman nopein ruuankerääjä
Kova uimari
Vettähylkivä turkki
Paksu häntä, joka toimii rasvavarastona
Pystyy (ehkä) aistimaan sähkökenttiä ja seismisiä juttuja

Veden alla haistelemassa.

Tähtikuonokontiaiset asuvat vesistöjen lähellä ja kosteilla alueilla, mutta saattavat valita asuinympäristökseen myös kuivemman maan. Tyypit ovat muita kontiaisia sosiaalisempia ja saattavat muodostaa pieniä yhdyskuntia, joihin kuuluu sukulaisia. Tähtikuonokontiaiset ovat yksiavioisia (tämä termi sopii aina yhtä hyvin toislajisiin) yhden lisääntymiskauden, mikä tarkoittaa sitä, että suhde kestää noin puoli vuotta. Tähtikuonokontiaiset eivät horrosta talvella, vaan kaivelevat kolojaan lumeen siinä missä maahankin ja saattavat jopa sukeltaa jään alla. Kommunikaatiosta muiden kanssa tiedetään sen verran, että tähtikuonokontiaiset päästelevät jonkinlaisia ääniä. Luultavasti heidän taitonsa ovat ihmismielen ulottumattomissa.
lisempää, tarkemmin

?

Not.

Haluaisin keskustella taiteesta

Haluaisin keskustella taiteesta viidakossa elävän simpanssin, Särkänniemen delfinaarioon vangitun delfiinin ja syntymästään kuuromykkäsokean ihmisen kanssa. Haluaisin keskustella taiteesta mustarastaan, mehiläisen, ristihämähäkin ja kuikan kanssa, majavan, rusakon ja ahman kanssa. Haluaisin keskustella taiteesta vastasyntyneen ihmisen ja vastasyntyneen gorillan kanssa. Haluaisin keskustella taiteesta kehitysmaassa elävän lapsen kanssa ja 80-vuotiaan ryhävalaan kanssa.

Ihminen on sitä mieltä, etteivät toiset lajit kykene luovuuteen, mikä on edellytys taiteen tekemiselle. Silti täysin ongelmattomasti taidetta arvotetaan sen mukaan muistuttaako se riittävästi edeltäviä teoksia. Luovuudesta syntyneiden teosten halutaan näyttävän toisiltaan, jotta ne voidaan ymmärtää ja tunnustaa taiteeksi. Se on yhtä älyvapaata kuin ajatus, että kaikki keskustelu käydään ihmisten kielillä.

Erään lavastajalinnun näkemys.

Maalaava apina ja muita taiteilijoita

Cheeta ja luomistyö.

Ihmiset Gisela Kaplan, Ph.D, ja  Lesley J. Rogers, D.Phil., D.Sc. ovat kirjoittaneet artikkelin eläintaiteilijoista, siis eläimistä, jotka taiteilevat. Kaplan on eläintieteen professori ja Rogers neurologian ja eläintieteen professori, molemmat Australiassa sijaitsevasta Research Centre for Neuroscience and Animal Behaviour- tutkimuskeskuksesta. 

Kirjoittajat lähtevät siitä, että jos toisilla lajeilla voisi todistaa olevan esteettiseen luomiseen vaadittavia kykyjä, meidän pitäisi uudelleenarvioida paremmuuttamme suhteessa niihin. Alueella tehtävä vakava tutkimus on lapsenkengissä: nykyinen eläinten älykkyyden tutkimus lähtee yleensä ogelmanratkaisusta, työkalujen käytöstä ja kommunikaatiosta. 

Kaplan ja Rogers lähestyvät aihetta etologian näkökulmasta käyttäen esimerkkeinään erilaisia eläimiä, joita on opetettu maalaaman, sekä lintujen lauluharrastusta. Mitä toislajinen eläin oikeastaan tekee, kun se opetetaan tai houkutellaan "tekemään taidetta"? Miten se näkee, kokee ja ymmärtää tilanteen? Voiko toisen lajin edustajan sanoa tekevän taidetta esteettisen ja symbolisen luomisen mielessä? 

Full Sweep by Norsu Kaew (sekä norsun että teoksen nimi ihmisen antama). 

Ensimmäisenä kirjoittajat selvittävät, mitä eläimet itse asiassa näkevät maalatessaan. Norsu esimerkiksi näkee vain kaksi perusväriä ihmisen havaitseman kolmen sijaan, ja ovat siis näkökyvyltään jokseenkin värisokean ihmisen kaltaisia. Sama pätee muun muassa koiriin (joiden havaintokykyä on tarkasteltu laajemmin toisaalla). Hylje, kolmas maalarilaji, taas on täysin värisokea, sillä se (samoin kuin valaat ja delfiinit) erottaa vain yhden perusvärin, vihreän. Nämä vedenelävät voisivat siis maalata vain monokromaattisia maalauksia, tai ainakin havaita ne vain sellaisina. 

Kaplan ja Rogers päättelevät, että (ainakin kyseisten) eläinten kohdalla maalauksen esteettisiä ominaisuuksia pitäisi huomattavasti kaventaa vastaamaan taiteilijoiden omaa havaitokykyä. Kun esimerkiksi koirat havaitsevat liikettä huomattavasti ihmistä paremmin, kirjoittajat päättelevät että mediataide voisi olla niille luontevampi ilmaisutapa. Vastaavasti monet eläimet ovat varsin likinäköisiä, ja pensseliä suussaan pitävän koiran käsitys kuvasta onkin vähintään sumuinen. 

"Yksi niistä monista järjettömyyksistä, joita tekemällä ne antavat minulle luun." 

Toisaalta taas joidenkin lajien väriennäkökyky on huomattavasti ihmisen näkökykyä parempi. Linnuilla on ihmisen kolmen perusvärin sijaan neljä väriä kartassaan, ja niiden maailma on siis paljon värikkäämpi kuin pystymme kuvittelemaankaan. Maalavien lintujen voisi siis kuvitella näkevän vähintään kaikki samat värit kuin mekin näemme. 

Toisena kynnyskysymyksena taiteenteolle Kaplan ja Rogers pitävät symbolisen ilmaisun hallitsemista. Harva eläinten tekemä maalaus on esittävä, joskin myös sellaisia esimerkkejä löytyy. 

Washoe-simpanssin perheeseen kuuluvat Moja ja Michael todistettavasti maalasivat myös esittäviä kuvia, kuten tämä Michaelin maalamaa Apple-koira (simpanssit tapaavat nimetä maalauksensa itse). 

Michael: Apple chase

Apple

Tarkennettakoon, että Michael nimeomaan valitsi paletista mustan ja valkoisen ja nimesi teoksen mustavalkoisen lemmikkikoiran nimellä. 

Myös Koko-gorilla on maalannut näköisiä teoksia muun muassa linnuista. Nämä hominidit käyttivät myös kieltä symbolisesti yhdistäen kuvallisia ja kielellisiä merkkejä maailman asioihin. Muiden lajien kuvallisuudessa tällaisesta representaatioiden käytöstä ei vielä ole löytynyt merkkejä. 

Kaplan ja Rogers toteavat, että taidetta tehdään mielihyvän vuoksi, eikä pakosta tai harjoitteena, ja kiinnittävät huomiota myös siihen että osa eläimistä tuntuu tekevän esteettistä luomista myös omaksi ilokseen. Satiinilavastaja on kuuluisa esimerkki lajista, jonka soidinmenoissa on voimakkaasti arkkitehtonis-esteettinen ulottuvuus: uros koristelee pesänsä kauttaaltaan löytämillään sinisillä asioilla. Parhaan pesän loihtinut saa naaraan. 

Satiinilavastaja suunnittelutyössä.

Kiinnostava havainto on, että artikkelin mukaan linnunlaulua opiskeltiin ennen toista maailmansotaa musiikkiosastoilla eikä eläintieten puolella. Tutkijoita kiinnosti lintujen laulun rakenne, tonaalisuus ja rytmi sekä erilaisten säkeistörakenteiden muistaminen. Kun lintujen "älykkyys" (lainauksissa siksi, että ihmisen älyyn vertaaminen on aina hieman älytöntä) tunnistettiin 1970-luvulla lintujen kielen tutkimus siirtyi etologian alueelle. 

Jonkinlaisia pääskysen laulun käyriä. 

Neurotieteellinen tutkimus liittää lintujen laulun kieleen ja kommunikaatioon, kun taas musikologiassa se liitetään lauluun, musikaalisuuteen; puhe liitetään kognitiivisiin kykyihin, musiikki taas luovuuteen. (Kiinnostava jako, tai kiinnostavaa, että tämä jako on tarpeellista tehdä) Tutkimukset ovat joka tapauksessa osoittaneet, että lintujen laulamistaide on suuressa määrin opittua tai ainakin sosiaalisen vaihdon laukaisemaa: yksinäisyydessä lintu ei opi laulamaan. (Tämäkin yksi tieteen tähtihetki: jos kerran lintujen oletetaan keksivän laulamisen täysin kommunikaatiosta riippumattomasti, niin varmaan vauvatkin oppisivat puhumaan yksinäisyydessä. Mutta mitäköhän kieltä ne puhuisivat? Englantia?) 

Kolmanneksi kriteeriksi Kaplan ja Rogers nostavat uuden luomisen. Useiden esmerkkien avulla he demonstroivat, että myös eläimet, eritoten linnut keksivät uutta luovalla tavalla.  Esimerkiksi ruostesirppimatkija -linnun on laskettu tuntevan yli 2000 erilaista laulua. Ne voivat jopa kehitellä laulujaan niin, etteivät koskaan toista täsmälleen samaa säettä uudestaan. Kaikki linnut eivät myöskään laula reviirin varjelemiseksi tai sodintarkoituksessa, vaan myös yksin ollessaan. Kaplanin oma tutkimuskohde, isohuiluvaris, on todistanut laulavansa erikoisimmat säkeensä juuri yksin ollessaan. 

Kaplan ja Rogers päätyvät siihen, että toiset lajit ovat ampuneet alas monet niihin aiemmin laittamistamme leimoista reaktiivisina kojeina, joiden luovat kyvyt perustuisivat lähtökohtaisesti vain parinmuodostukseen, varoitushuutoihin tai reviirinvarjeluun. Luovuus, kommunikaatio ja esteettisyys kuuluvat myös muiden lajien elämään. Vaikka jää mysteeriksi tekevätkö eläimet taidetta (toisilleen), jotkut eläimet, kirjoittajat toteavat, voivat hyvinkin tehdä taidetta sellaisessa merkityksessä kuin missä taiteentekemisen ymmärrämme, kuten esittävinä kuvina. 

(Video: UCL:n kuratoima Art by Animals -näyttely vierailee parhaillaan Lontoossa.) 

Meidän tulisi siis kirjoittajien mukaan ensinnäkin uudelleenarvioida eläintutkimuksen lähtökohtia, ja toiseksi tarkastella teorioita taiteen alkuperästä, koska taiteella saattaa olla historiallisesti yhteisiä juuria muiden lajien luovan toiminnan kanssa. Kolmanneksi kirjoittajat esittävät, että eri lajien esteettiset ja luovuuteen liittyvt tarpeet tulisi ottaa osaksi eläinten hyvinvoinnista käytävää keskustelua. Viimeiseksi Kaplan ja Rogers toteavat, että jos taide ymmärretään lajeja erottavasta ominaisuudesta niitä yhdistäväksi tulee meidän taas kerran kriittisemmin tarkastella ihmisen ja eläimen välisen kulttuurisen eron perusteita.  

***

Sinänsä hauskassa jutussa vain yksi seikka jäi mietityttämään. Miksi eläinten taiteesta puhuttaessa taidekäsitys tuntuu aina olevan jostakin sysimodernilta ajalta? Eihän kukaan tolkuissaan oleva maalaa enää abstraktia ekspressionismia, eikä tuo naturalistinen realismikaan ole kovin suuressa huudossa. Harva taiteilija taiteilee ihan puhtaasti "huvikseen" kuten tässä taide määritellään. Itse asiassa yhä harvempi taiteilija tekee taidetta maalaten. Ja eikö taideteorioita ole ainakin viimeiset viisikymmentä vuotta pohdituttanut yritys ajatella taidetta jonakin muuna kuin representaatioina? 

SO last season. (Pollock ca. 1949)

Miksi eläinten taidekäsitys olisi jotenkin jumissa 1850-1950-luvulla? Ovathan ne voineet tehdä sitä vuosisatoja tai -tuhansia, ja olla ihan muissa ismeissä. Hajutaidetta tekevät jo ihmisetkin, koirat voivat olla sen eksperttejä, äänitaiteesta puhumattakaan. Osallistava tai kollektiivinen taide voi olla nykynorsuille luonteva ilmaisutapa, ja voipa lintujen lennossakin olla kuvioliikunnan piirteitä. 

New moves. 

Lue kissaa

[Puskee ja tökkää nenällä] = Moi.

Kaikki eläimet puhuvat, mutta heidän kielensä ei rajoitu äänellä tuotettuun viestintään. Kuten ei ihmisenkään, vaikka joskus niin ajatellaan.

"Dumdidum."

Kissayhteisö on integroitunut ihmisyhteisöön. Kotikissoille onkin kehittynyt laajempi vokaalinen varanto kuin villeille sukulaisilleen. Äänen käyttö kommunikoinnissa on kissojen tapa vääntää asiansa rautalangasta hölmölle vastaanottojalle.

"There are at least nineteen different types of "miaow" which differ in pitch, rhythm, volume, tone, pronunciation and the situations in which they are used. The familiar purr may be used for contentment, self-reassurance or an invitation for close contact. Injured or sick cats (and even dying cats) may purr because the sound frequency has been shown to soothe the cat and to promote healing. The "miaow" and purr are just two of at least thirteen different categories of sound made by cats: caterwaul, chatter, chirrup (chirp), cough-bark (rare in pet cats), growl, hiss (with or without spit). meow, mew (of kittens), purr, scream, squawk, yowl and idiosyncratic sounds (i.e. sounds peculiar to an individual cat). There are probably over 30 different sounds. The number of sounds a cat makes depends on how much the cat communicates with (a) other cats and (b) other non-cats e.g. humans. Cats which communicate with humans a lot have a wider spoken vocabulary because they learn that humans understand sounds but cannot easily understand feline body language."

Vain pienet kissaeläimet osaavat kehrätä. Suurten kissaeläinten kurkku on suunniteltu karjaisuihin.

Haju ja tunto ovat sokean ja kuuron kissanpennun ensimmäiset aistit. Jokaisella kissalla on oma henkilökohtainen tuoksunsa. Toisten kissojen kanssa kommunikoidessaan kissat käyttävät ääntä enemmän hajuviestejä ja kehonkieltä. Myös koirien kanssa keskustellessaan he suosivat näitä menetelmiä, sillä koirat osaavat ihmistä paremmin tulkita niitä. Samassa taloudessa elävät kissat ja koirat voivat jossain määrin myös oppia toistensa kielen.

"Sexy and I know it."

"Feline body-language is complex and subtle with at least twenty-five different visual signals used in sixteen combinations. There are doubtless many other, more subtle, nuances which we don't notice. Most owners can learn to recognise at least some of their cats' visual signals."

Kehonkieli on olemassa, jotta fyysisiä konfrontaatioita vältettäisiin. Konfliktitilanteessa kissat tapaavat aloittaa tuijottamisella ja jatkaa mouruntaan (en tiedä, onko tälle äänteelle tarkempaa sanaa suomessa). Päällekäyminen on viimeinen vaihtoehto.

Kissojen kielessä häntä on kasvojen ohella keskeinen viestittäjä. Jos ei pysty tulkitsemaan kissan sanoja pään asennosta, kannattaa katsoa häntää.

Kissat kokevat silmiin katsomisen uhkaavaksi ja epäkohteliaaksi. Rauhoittelueleenä toimii katsominen ja silmien hidas ja tarkoituksellinen sulkeminen, jolloin henkilö ryhtyy mahdollisesti matkimaan elettä ja tilanne tasaantuu.

"Luotan itseeni. Sinusta en ole aivan varma."

"The pupils of the eyes convey part of a cat's message. As well as dilating or contracting according to the amount of light around, they contract or dilate to indicate mood. Dilated pupils accompany fear, aggressive excitement and also the mild excitement of seeing its owner, a feline friend or even dinner! The more fearful a cat is, the wider its pupils expand - it is as if the eyes are trying to take in as much information as possible. An angry, confident cat has narrowed pupils. It may be ready to provoke a fight and by narrowing the pupils it can focus better on detail and also reduce the risk of damage to that part of the eye."

Kissat kertovat korvillaan paljon. Lähteenä käyttämässäni tekstissä esitetään jopa mahdollisuus, että kissa saattaisi vain toista korvaa liikutellessaan itse asiassa tarkoituksellisesti osoittaa tiettyyn suuntaan (jossa sijaitsee siis jokin tietty asia).

"Menisin nyt takaisin nukkumaan."

Maailma koiran hajukulmasta

Koiran aistien toiminta Erkki Pulliaisen mukaan. Ja tietysti sikäli, kuin ihminen voi sitä mitenkään ymmärtää. Pätee myös susiin.

Rynkky, susi tai koira tai sekä että.

Haju 

Koiran ensisijainen aisti on hajuaisti. Haisteleva koira hengittää sisään puuskittain, jotta ilmatiehyiden hajupinnat eivät väsyisi. Koirilla (koiran koko ja nenän pituus + paksuus vaikuttavat tähän) on hajupintaa 150 neliösenttiä (ihmisellä sitä on viisi). Saksanpaimenkoiralla on 220 miljoonaa hajusolua (ihmisellä viisi miljoonaa). "Koira pystyy muistamaan erilaisia hajuja ja hajuelämyksiään. Erityisesti se pystyy muistamaan hajuihin liittyviä kielteisiä kokemuksia ja haistettuaan uudelleen saman hajun yhdistämään sen aiempaan kokemukseensa."

Nenä.

Kuulo 

Koira analysoi ympäristön tapahtumia vahvasti myös korvillaan. "Koiran sanotaan pystyvän erottamaan äänen neljä kertaa pitemmältä matkalta kuin ihminen. [...] ja koira myös kuulee neljä kertaa korkeampia ääniä kuin ihminen." Sama koskee äänen voimakkuutta. Myös koiran kyky paikallistaa ääniä on vähintään neljä kertaa tarkempi kuin ihmisen. Korkeiden äänten aistikyky alenee vanhemmiten. Kallistamalla päätään koira saa selville äänenlähteen suunnan ja muutaman metrin päästä myös etäisyyden. Koira on "miellyttävyyskuuntelija" ja saattaa vaikuttaa omalta kannaltaan kielteisille viesteille kuurolta.

Näkö 

Koiran silmän rakenne viittaa päiväelämään sopeutumiseen. Koiran kyky liikkua pimeässä on siis enemmän haju- ja kuuloaistien kuin näön ansiota. On tutkimuksia, joiden mukaan koirat pystyisivät aistimaan värejä. Värien näkemisellä ei kuitenkaan ole koiralle paljoakaan merkitystä, koska saaliseläimet ovat lähinnä ruskeita ja harmaita. Koiran on helpompi nähdä ja tunnistaa liikkuvia objekteja. Kyky arvioida esineiden kokoa ja etäisyyttä on hyvä.

Tuntoaisti

"Koiran ihossa on hermonpäitä, jotka reagoivat lyöntiin." Kipupisteitä on suhteellisen vähän niskanahassa ja paljon tassuissa ja kasvoissa.

Tappeluun tai muuhun keskittynyt koira ei reagoi kipuun juuri lainkaan ennen tilanteen päättymistä. Kipu voi lisätä koiran aggressiota. Muun muassa siksi ihmisen on AINA syytä välttää koiran rankaisemista kipua tuottamalla.

Koiran kuten sudenkin kuonossa on kosketukselle herkkiä aistinkarvoja, joita ne voivat hyödyntää liikkuessaan esim. luolissa, joissa näköaisti on hyödytön.

Koirat ovat herkkiä liialle lämmölle. Ruumiin lämpötilan pyrkiessä kohoamaan koira (ja susi) läähättää kieli ulkona. Tämä johtuu siitä, ettei koiralla ole hikirauhasia, vaan se jäähdyttää kroppansa kielen avulla ("haihtuva kosteus sitoo lämpöä jäähdyttäen kieltä"). Kylmän sietämisessä eri koirarodut poikkeavat ymmärrettävästi toisistaan.

Hän ei ole vihainen, hän on juuri juossut.

Makuaisti

"Eräät havainnot viittaavat siihen, että koira ja ihminen maistavat saman ravintokohteen eri lailla."

Jassu tykkää vegaanisista letuista.