Ikoni

Tässä ajatuksiani draamasta, samaistumisesta ja simpansseista vuoden takaa. Kirjoitin tekstin Esitys-lehden Ikoni-palstalle ja ajattelin, että se on relevantti Toisten historian kannalta. Kuten onkin!

IKONI

”Meidän pitäisi olla hyviä eläimille, koska se tekee meistä parempia ihmisiä”, sanoi kerran Jane, 78-vuotias aktivisti, primatologi, eläinten käyttäytymisen tutkija, antropologi, YK:n rauhanlähettiläs, maailman huomattavin simpanssiasiantuntija, tohtori, kasvissyöjä, entinen paronitar ja äiti, joka kasvatti poikansa tutkimusmatkoillaan viidakossa ja savanneilla.

Jane Goodall on viisas, rohkea ja tinkimätön nainen. Hänessä yhdistyvä empatiakyky ja kunnianhimoinen tieteellinen uteliaisuus ovat luoneet pohjan uralle, jolla on lisätty lajien välistä ymmärrystä ja parannettu lukuisten eläin- ja myös ihmisyksilöiden elämää. Minulle hän edustaa ennen kaikkea toivoa ja edes orastavaa toivoa siitä, että hyvä voittaisi.

En muista, mikä on ollut ensikosketukseni Jane Goodalliin. Tuntuu kuin hänen hahmonsa olisi aina ollut läsnä.

Pienestä pitäen olen ollut eläinrakas. Tätä piirrettä tunnutaan pitävän jotenkin lapsellisena. Ikään kuin myötätunnossa muitakin kuin oman lajin (tai ankeimmillaan oman suvun) edustajia kohtaan olisi jotain vähän hölmöä, sellaista, mistä kasvetaan iän tuoman järkevyyden myötä ulos. Itse puolestani en voi ymmärtää, millaista psykopatiaa nykyisenkaltainen laajamittainen eläimiin kohdistuva terrori ja holokausti edellyttävät tekijöiltään.

Eläinten kärsimykset valkenivat minulle jo varhaisessa vaiheessa. En suoraan sanottuna tiedä, miten tämä on onnistunut 80–90-lukujen suomalaisessa periferiassa. Useimmat eläintuotteethan naamioidaan aika harmittomiksi, lapsen on vaikea yhdistää ne joskus eläneeseen olentoon. Varmaan suuri vaikutus oli televisiossa näkemälläni sian teurastuksella. Muistan aloittaneeni kirjeen Animalialle ja ymmärtäneeni kesken kirjoittamisen, että Suomessa on ihan laillisesti ja moraalisesti hyväksyttävää tappaa sika. En ole luonteeltani yhtä jalo kuin Jane, minusta tuli ihmisvihaaja ennen kuin ehdin täyttää 10.

Ihmislajista irtisanoutuminen on aina viehättänyt. Lapsena minulla oli pitkä vaihe, jolloin naamioiduin joka päivä alkuun kaniksi, myöhemmin kissaksi. Ymmärsin jo silloin, ettei se olisi pidemmän päälle kestävä ratkaisu. Vaikka olen aina viihtynyt paremmin muiden kuin ihmisten seurassa, oli oman psyykkisen tasapainon vuoksi tärkeää löytää jonkinlaista samastumispintaa omista lajitovereista. Aloin aktiivisesti etsiä esikuvikseni aikuisia ihmisiä, joita ajoi samanlainen huoli eläinten kohtelusta kuin minuakin.

Jane Goodall aloitti jo 50 vuotta jatkuneen simpanssitutkimuksensa Gomben luonnonsuojelualueella Tansaniassa vuonna1960. Hän lähti tutkimusretkilleen vaikeakulkuiseen viidakkoon aamun sarastaessa ja vietti päivät tarkkaillen eläimiä. Kirjoissaan hän kertoo villieläinten ja luontokokemusten lisäksi perheenjäsenistään ja viidakkoleirin (sittemmin tutkimuskeskuksen) työntekijöistä sekä heidän kohtaamistaan vaikeuksista poliittisten selkkauksien myllertämässä Itä-Afrikassa. Toisinaan hän mainitsee pieniä yksityiskohtia itsestään, kuten päivittäiset eväänsä (kourallinen rusinoita).

Aluksi simpanssit tietysti pakenivat outoa valkoista otusta, mutta pikkuhiljaa ne tottuivat Goodallin läsnäoloon. Pitkäjänteisyys mahdollisti eläinyhteisön tutkimisen, jollaista ei kukaan ollut aiemmin jaksanut tai kokenut tärkeäksi tehdä. Goodall oppi tuntemaan seuraamiensa yksilöiden kasvot ja persoonallisuudenpiirteet. Hän antoi simpansseille nimet, mikä myöhemmin herätti tiedeyhteisössä kritiikkiä: tutkimuskohteet olisi pitänyt nimetä numeroin. Palaute tuntuu vähintäänkin pikkumaiselta. Paljastihan juuri Goodallin tutkimustyö ensimmäisenä esimerkiksi sen häkellyttävän tiedon, ettei ihminen olekaan ainoa työkaluja valmistava eläin.

Goodallin kirjoista välittyy hänen vilpitön mielenkiintonsa eläinten käyttäytymistä ja elämää kohtaan. Hän on ehdottomasti pätevä tutkija, mutta tiede ei ole hänen työssään vaikuttanut itseisarvolta. Pikemminkin tiede tai tieto on väline suuremman myötätunnon, itsen ja toisen ymmärtämisen sekä paremman elämän tavoittamiseksi.

Tiedeyhteisö on syyttänyt Goodallia eläinten inhimillistämisestä. Mielestäni tiedeyhteisöä ja ihmisiä yleensäkin voisi mieluummin syyttää eläinten epäinhimillistämisestä. Goodallin kaltaiset eläinten käyttäytymisen tutkijat nimenomaan paljastavat, ettei kuilu ihmisen ja toisen eläimen välillä ole kovinkaan syvä tai laaja. Toki jotkut eläimet muistuttavat meitä ulkoisesti ja aivojen rakenteeltaan paljon enemmän kuin toiset, mutta se ei tarkoita sitä, ettei jokaisella lajilla olisi lopulta huomattava määrä samantyyppisiä ominaisuuksia. Jopa kaloilla on havaittu kulttuuria!

Luontodokumenteissa vastenmielisintä on niiden pyrkimys autenttiseen eläinmaailman kuvaukseen. Aivan kuin olisi olemassa ihmisten toiminnasta riippumattomia ja irrallisia eläinyhteisöjä. Ihmisistä on niin paljon haittaa muulle luonnolle, että kohtuullista olisi, jos he joskus tekisivät jotain hyvääkin. Avaran luonnon kuvaajat voisivat auttaa liejuun juuttunutta norsunpoikasta. Teoksissaan Goodall kertoo siitäkin, miten on puuttunut tarkkailemiensa eläinten elämään esimerkiksi lääkitsemällä sairaita yksilöitä ja pyrkimällä estämään joidenkin simpanssien suunnittelemia veritekoja (silti, surullisena hän joutui raportoimaan siitä, miten eräs lauman naaraista tappoi alempiarvoisten naaraiden pienokaisia).

Jane Goodall on nähnyt, millaisia julmuuksia ihmiset tekevät toisille eläimille ja millaista tuhoa he aiheuttavat ympäristölle. Silti hän on onnistunut säilyttämään myönteisen suhtautumisen lajiimme. Goodallin voima ja vaikutus on juuri siinä, että hän on pystynyt toimimaan tulkkina ihmisten ja muun eläinkunnan välillä. Hän on tehnyt päämäärätietoista työtä saadakseen ihmiset ymmärtämään, että muillakin eläimillä on mieli, persoonallisuus ja tunteet.

Pitkän uransa aikana Goodall on joutunut pettymään ihmisten toimintaan usein. Hän on kuitenkin ymmärtänyt, ettei eläinten- ja ihmistensuojelu ole ristiriidassa keskenään. Useinhan eläinsuojelijoilta kysytään, mikseivät he auta ensin ihmisiä (mikseivät kysyjät itse tee ikinä yhtään mitään). Goodallin ansiosta esimerkiksi Gombea ympäröivien alueiden ihmisille on järjestetty edellytykset parempaan elämään (koulutusta, terveydenhuoltoa, ympäristöystävällisempien viljelymenetelmien tuntemusta jne) ja heidät on näin saatu tekemään yhteistyötä suojelun edistämiseksi. Tietenkään ihmisten- ja eläintensuojelu ei ole ristiriidassa: mehän olemme osia samassa systeemissä.

Mutkan kautta Goodallilla on minulle merkitystä myös ammatillisessa mielessä. Hänen merkittävin oivalluksensa ei ehkä liity simpansseihin tai muihin Afrikan villieläimiin, vaan ihmisiin. Hän raportoi National Geographicissa ja myöhemmin kirjoissaan simpansseista ja sittemmin myös esimerkiksi täplähyeenoista draamaa ymmärtävän henkilön tavoin. Lukijat päästettiin seuraamaan yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen elämää kuin kiehtovaa päivittäissarjaa. Goodall teki eläimistä samastuttavia henkilöitä, lukijat saivat kokea niiden tragediat ja onnenhetket ja jännittää niiden puolesta. Eläinten väliset suhteet paljastuivat yhtä vivahteikkaiksi kuin ihmisten. Tällainen samastumisen (eikä esimerkiksi säälin) kautta saavutettu myötätunto on varmasti edistänyt Goodallin sanomaa.

Eläinten elämien moniulotteisuuden valossa on vaikea hyväksyä draaman ihmiskeskeisyyttä. Oletus siitä, että näyttämöteoksen pitäisi kertoa aina ihmisestä, tuntuu lähinnä sietämättömän omahyväiseltä. Ajatus ihmiselämän erityisestä kiinnostavuudesta ei perustu muuhun kuin lajihybrikseen.

Oma pyrkimykseni löytää itseni kaltaisia ihmisiä jatkuu edelleen. Terike Haapojan kanssa suunnittelemme massiivista projektia, jonka tiimoilta aiomme olla yhteydessä myös ihanaan, ihailemaamme valkoiseen apinaan, Jane Goodalliin.

What about bug rights?

Ystäväni ehdotti Toisten historian tunnuslauluksi Moondogin Enough about Human Rights -kappaletta, jota en valitettavasti pysty linkkaamaan tänne videona, mutta linkkinä näköjään kyllä.

Tässä ensimmäinen säkeistö:

"Enough about Human Rights
What about Whale Rights?
What about Snail Rights?
What about Seal Rights?
What about Eel Rights?
What about Coon Rights?
What about Loon Rights?
What about Wolf Rights?
What about, what about, what about, What about Moose Rights?"

Moondog eli Louis Thomas Hardin (1916-1999) kunnioitti taiteilijanimellään koiraa, joka jaksoi ulvoa kuuta enemmän kuin yksikään toinen koira. Louis oli muusikko, säveltäjä, runoilija ja soitinrakentaja, joka musisoi parikymmentä vuotta kadulla New Yorkissa (omasta tahdostaan) ja pukeutui siten kuin ajatteli Odinin pukeutuneen. Muitakin juttuja hän teki.

Merkkihenkilö Pierre Brassau

Hanna-Riikka vinkkasi taannoin kuuluisasta kuvataiteilijasta Pierre Brassausta, joka on ehdottomasti muistelemisen arvoinen merkkihenkilö.

Pierre, oikealta nimeltään Peter, aloitti kuvataiteen tekemisen (lähteestä riippuen) joko kolmen tai neljän vuoden ikäisenä ruotsalaisessa Boråsin eläintarhassa, jossa häntä kannusti ihminen Åke.

Peter.

Peterin syntymästä tai perheestä ei ole tietoa. Lähde nimittää häntä länsi-afrikkalaiseksi simpanssiksi, mutta se ei vielä kerro, onko Peter kaapattu Afrikasta vai onko hän syntynyt vankeudessa afrikkalaisista vanhemmista. Joka tapauksessa vielä uransa aikoihin Peter oli lapsi, jonka olisi kuulunut elää tiiviisti äitinsä tai muun läheisen huoltajan kanssa (vapaudessa simpanssiäidit rintaruokkivat lapsiaan ensimmäiset 4-5 vuotta).

Tehokkuus.

Peterin ura Pierre Brassauna alkoi kun Åke keksi antaa hänelle siveltimen, maaleja ja paperia. Aluksi Peteriä kiinnosti maalien muut ominaisuudet, kuten maku. Suosikiksi mainitaan kobaltin sininen, joka on itse asiassa erittäin myrkyllistä, mutta sisältää myös B12-vitamiinia, josta Peterillä saattoi olla puutetta, koska 60-luvulla ihmisille ei ollut vielä aivan selvää, millainen ruokavalio lähisukulaisillamme on. Lopulta Peter ryhtyi siirtämään maalia paperille, ja Åke pääsi toteuttamaan suunnitelmansa. Vuonna 1964 hän vei ranskalaistaiteilija Pierre Brassaun töitä kansainväliseen taidenäyttelyyn Göteborgiin. Brassaun eli Peterin teokset herättivät suurta mielenkiintoa ja taiteilijan hienostunut jälki toi jollekin kriitikolla mieleen balettitanssijan. Vain yksi kriitikko valitti, että tällaista ei maalaisi kukaan muu kuin apina (vai onko se valitus?). Huijaus (Peter ei ollut ranskalainen Pierre, mutta taiteilija yhtä kaikki) paljastettiin, mutta se ei vaikuttanut joidenkin taiteenystävien mielipiteeseen siitä, että Peterin työt olivat silti näyttelyn kiinnostavampia.

Peterin työskentelymetodeihin kuului runsas banaanin syöminen. Banaanien kulutus oli suorassa suhteessa luovuuden intensiivisyyteen. Tämän voin hyvin ymmärtää, joskin itse suosin banaanien sijaan esimerkiksi tummaa suklaata.

Vasenkätinen.

Peterin taiteilijauran jälkeiset vaiheet ovat pimennossa. Hänet myytiin vuonna 1969 englantilaiseen eläintarhaan 5000 kruunulla. Lähteen mukaan Peter oli tällöin muuttunut "heikkohermoiseksi ja aggressiiviseksi". Mutta toisin kuin lähde vihjaa, kuuluisuus tuskin sai muutosta aikaan. Peteristä oli yksinkertaisesti tullut teini-ikäinen.

Nenä sinä olet tähti

Viikon henkilö on tällä kertaa Tähtikuonokontiainen, joka elinvoimaisena esiintyy Pohjois-Amerikassa, mistä löytyy tunnetusti muitakin tähtineniä. Tähtikuonokontiainen eroaa tavallisista nose-jobbaajista  aika monellakin tavalla. Tutkimusteni perusteella sanoisin, että tämä laji on ylivoimainen useimmilla elämän osa-alueilla.

Born this way!

Didn't born this way!

Tähtikuonokontiaisen kuonon päässä on 22 liikkuvaa lisäkettä tai tuntosarvea, joilla se tunnistaa kaiken. Tuntosarvien ympäröimä nenä on eläinkunnan tuntoherkin aistimiselin (6 kertaa aistivampi kuin ihmisen sormenpää). Näkökyky on heikko, mutta fuck that, sillä:
"The rays of the mole’s starry nose, however, form a highly specialised, touch-sensitive organ that enables it to form a tactile map of the world, and to detect and identify prey at lightning speed." 
lähde
"For small prey, the entire process—from first touch by peripheral appendage to swift ingestion—takes just about a fifth of a second."
lähde

The nose is shown at a size proportional to the amount
 of the brain dedicated to its sensory information

Katso myös video, sillä en osaa selittää tarpeeksi hyvin!!!

Tähtikuonokontiaisen nenä tulee muotoonsa vasta juuri ennen syntymää, jolloin lisäkkeet irtoavat toisistaan. Syntymän jälkeen nenä avautuu tähdeksi.

Gestation lasts about thirty days in the star-nosed mole. Left to right: Early in development, the embryo shows no indication of the appendages that will later form its star. The first signs are slight swellings on the side of the snout. These soon become more pronounced.

Kenneth C. Catania

Left to right: At birth, all appendages are still attached to the nose. After a few days, the first of the upper appendages detach and swing forward. By the time the young mole is a week or two old, all the appendages have broken free and the star is ready to go to work.

Kenneth C. Catania

Tähtikuonokontiaisen muut erityistaidot:
Pystyy haistamaan veden alla muodostamalla kuplia
Maailman nopein ruuankerääjä
Kova uimari
Vettähylkivä turkki
Paksu häntä, joka toimii rasvavarastona
Pystyy (ehkä) aistimaan sähkökenttiä ja seismisiä juttuja

Veden alla haistelemassa.

Tähtikuonokontiaiset asuvat vesistöjen lähellä ja kosteilla alueilla, mutta saattavat valita asuinympäristökseen myös kuivemman maan. Tyypit ovat muita kontiaisia sosiaalisempia ja saattavat muodostaa pieniä yhdyskuntia, joihin kuuluu sukulaisia. Tähtikuonokontiaiset ovat yksiavioisia (tämä termi sopii aina yhtä hyvin toislajisiin) yhden lisääntymiskauden, mikä tarkoittaa sitä, että suhde kestää noin puoli vuotta. Tähtikuonokontiaiset eivät horrosta talvella, vaan kaivelevat kolojaan lumeen siinä missä maahankin ja saattavat jopa sukeltaa jään alla. Kommunikaatiosta muiden kanssa tiedetään sen verran, että tähtikuonokontiaiset päästelevät jonkinlaisia ääniä. Luultavasti heidän taitonsa ovat ihmismielen ulottumattomissa.
lisempää, tarkemmin

?

Not.

Vuoden parhaat

Näin vuoden alussa on aika tehdä katsaus edellisvuoteen. Toisten Historia listasi vuoden parhaat henkilöt. Arviointikriteereitä olivat mm. tarkoituksenmukainen olemus, söpöys, merkittävä teko tai toiminta, olemassaolon aiheuttama hämminki, poissaolon aiheuttama hämminki sekä hyvä asenne. Jotkut valinnat tehtiin vailla kriteereitä.

Vuoden 2012 parhaat henkilöt ovat:  


1. Kummituseläin

I'm the next superpower.

2. Vesinokkaeläin

Tuhoan teidän systeemit. 

3. Molokki

En juo koskaan.

4.  Moonfish

Varokaa, te pienipäisten heimo.

5. Täplähyeena

Erikoinen järjestely.  

6. Mike

Hallitsen kanisterit.

7. Aasi

Koska olen ihana. 

8. Käärme

Purin ihmistä. 

9. Mammutti

Koska olen poissa.

10. Käthy

Saavutukseni olisivat olleet vielä suurempia ilman tuota selässä
roikkuvaa kädellistä. 

Onnea kaikille vuoden menestyjille!

Historian merkkihenkilöitä: Copito de Nieve

Copito de Nieve (1964-2003)

Joulun kunniaksi on syytä muistella historian merkkihenkilöitä. Snowflake, espanjalaiselta nimeltään Copito de Nieve ja katalaaninimeltään Floquet de Neu, oli Guineassa syntynyt mutta jo nuorena espanjalaistunut mieshenkilö. 

Copito de Nieven elämä oli vaiherikas. Hän syntyi vuonna 1964 silloisen Espanjan Guinean, nykyisen Guinean alueen viidakkoon suureen perheeseen, johon kuului lukuisia naispuolisia jäseniä, useita lapsia ja ainakin yksi vanhempi mies. Perheyhteisö eli keräilytaloudessa ja harjoitti vegetarismia. Copito de Nieven elämän suunta muuttui radikaalisti vuonna 1966, kun hänen yhteisönsä joutui raa'an joukkosurman kohteeksi. Banaanivarkaissa ollut perheyhteisö murhattiin aseellisessa lynkkauksessa, Copito de Nieven jääden ainoana henkiin. 

Surmaajat kiinnittivät huomionsa Copito de Nieveen tämän erikoisen ulkonäön tähden: hän sairasti melaniinipigmentin puutoksesta johtuvaa albinismia. Surmaajat veivät Copito de Nieven mukanaan tarkotuksenaan myydä tämä eteenpäin, sillä Copito de Nieven heimon lasten kauppa kukoisti alueella, ja albinismiin liitettiin silloin niin kuin nykyisinkin erityisiä taikavoimia. 

Copito de Nieven osti ihmisiin kuuluva espanjalainen Jordi Sabater Pi (1922-2009). Sabater Pi oli maineikas etologi ja primatologi, joka oli tuolloin Barcelonan eläintarhan palveluksessa. Sabater Pi tuli ihmisten keskuudessa tunnetuksi muun muassa siitä, että havaitsi myös simpanssien käyttävän työkaluja, ja hän työskenteli myöhemmin muun muassa kädellisten vuoriheimon kanssa ystävystyneen Diane Fosseyn kanssa. Sabater Pi osti Copito de Nieven koska uskoi ettei tämä selviäisi luonnossa hengissä auringonvalolle herkistyneen ihonsa takia. Myöhemmin hän puolusti Copito de Nieven suvun oikeuksia intohimoisesti, verraten niiden elinalueen tuhoamista joukkomurhaan.

Indiana... ei vaan Jordi Sabater Pi, etologi.  

Sabater Pi oli tunnettu myös piirustuksistaan. 

Jordi Sabater Pi toi pienen Copito de Nieven Barcelonaan, jossa hänet majoitettiin ensin paikallisen eläintarhanpitäjän vaimon huomaan. Vaikka Copito de Nieven ei voitu katsoa olevan syyllinen banaanivarkauteen hän eli koko ikänsä vankeudessa, joskin Sabater Pi ja muut ihmiset yrittivät tehdä hänen sellinsä mahdollisimman mukavaksi. 

Copito de Nievesta tuli kansainvälinen tähti hänestä tehtyjen lehtijuttujen ansiosta. Hän ei kuitenkaan itse koskaan oppinut lukemaan, ja jäi tietämättömäksi aiheuttamastaan huomiosta samoin kuin siitä, että oli Barcelonan kaupungin maskotti. Hän kuitenkin käyttäytyi useimmiten ystävällisesti häntä tervehtimään tulleita väkijoukkoja kohtaan. 

Copito de Nieve oli monella tapaa poikkeusyksilö, tai oikeastaan hänen poikkeavuutensa määritti hänen koko elämäänsä. Monissa heimoissa albinismia sairastavia karsastetaan, esimerkiksi ihmiset saattavat murhata näitä vääränvärisiksi katsomiaan lajitovereitaan ja myydä heidän ruumiinosiaan rituaalikäyttöön. Copito de Nieven oma heimo oli mitä ilmeisimmin sivistyneempi eikä hylkinyt häntä, olihan hän löydettäessä kuolleen äitinsä sylissä. Viidakon kirkas auringonvalo olisi kuitenkin saattanut käydä hänelle kohtalokkaaksi. 

Ihmisten parissa Copito de Nieven poikkeavuus herätti huomiota. Barcelonan eläintarha ei aluksi ymmärtänyt tämän erikoisuutta, vaan pyysi Jordi Sabater Pi'tä tuomaan "Lisää valkoisia gorilloja". Ilman ihosairautta Copito de Nieve olisikin saattanut päätyä ihmisten suorittamiin laboratoriokokeisiin tai huonosti kohdelluksi vangiksi. Poikkeava ulkonäkö luultavasti pelasti Copiton hengen, joskin juuri poikkeavuus myös tuomitsi tämän elämään koko elämänsä vankeudessa. Valitettavasti häen maineensa jäi hänen omalle heimolleen tuntemattomaksi. 

Pitkän ikänsä aikana Copito de Nieve saattoi alulle kokonaista 22 lasta, joista kuusi eli aikuiseksi saakka (kuolleisuus vangittujen henkilöiden keskuudessa on korkea). Copito de Nieve sairastui 1990-luvun lopussa ihosyöpään, ja kuoli enthanasian avustuksella huomattavan iäkkäänä, 38-vuotiaana 24.11.2003 kotonaan Barcelonassa. Asteroidi numero 95926 Copito on nimetty hänen mukaansa. 

"Ei kovin kummoisia piirustuksia."

Kävimme viime viikolla Ateneumissa tutkimassa toisia kansallistaiteessamme. Näyttely oli jokseenkin suppea. Teokset kuuluivat ilmeisesti Ateneumin peruskalustoon.

Aineistossa olivat aliedustettuja muut kuin ihmislajiin (eri toten ihmislajin naaraisiin) kuuluvat. Kuvasimme yksityiskohtia kunnes meitä kiellettiin. Ja sen jälkeen teimme sen hyvin salaisesti.

Kullervon koira. 

Ainon ahvenet.

Suosittu otus oli joutsen, joka esiintyi jopa kolmessa maalauksessa.

Gallen-Kallelan joutsenia Tuonelan joella.

Magnus Enckellin Fantasia on kiva.

Salakuvattu palokärki.

Ferdinad von W:n puluja.

Olisin odottanut, että hevosia ja koiria näkyisi enemmän, mutta jopa näitä suosikkieläimiä oli hyvin vähän.

Kullervolla on toiset mukana myös sotaan lähtiessään.

Heppoja ja koiria. Aika vähäpätöinen teos muutoin.

Magnus von W:n Annankatu.

Näyttely ilmeisesti jollain tavalla ennakoi tulevaa symbolisminäyttelyä, joten mukana oli pari satuaiheista teosta.

Varis, sika, aasi, nauta ja Jumalan jalat.

Perhonen, satuprinsessa ja seitsemän seksuaalista saalistajaa.

Jotain jäi puuttumaan.