Näytetään tekstit, joissa on tunniste ero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ero. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. elokuuta 2013

Ihmiselle paljastui tosiasia!

Tutkijat uskaltavat sähköiskukokeiden perusteella sanoa melko varmasti, että selkärangattomilla on tunteita. Asian oudoksuttavuuden vuoksi toimenpiteisiin tunteiden huomioon ottamiseksi ei ole ryhdytty.

Uskomatonta kyllä

Ilmiöitä tutkivat ihmiset onnistuivat todistamaan yksinkertaisemmille lajitovereilleen, että äyriäiset tuntevat kipua ja tuskaa. Toisin kuin tähän asti on kuviteltu, ne eivät suhtaudu välinpitämättömästi raajojensa irtirepimiseen, elävältä keitetyksi tai lävistetyksi tulemiseen tai ala-arvoisiin säilytysolosuhteisiin, vaan toimenpiteet tekevät kipeää. Tämä siitä huolimatta, että ravut, hummerit ynnä muut äyriäisiin kuuluvat eivät puhu eikä niillä ole ihmisen mielestä tunnistettavia kasvonpiirteitä – puhumattakaan, että ne olisivat söpöjä.

Mullistavan löydön seuraukset

Jopa koko ihmiskeskeisen maailmankuvan kyseenalaistava havainto on otettu vastaan hämmentyneesti. "Ei vaikuta minuun mitenkään. Syön lehmiäkin", toteaa ihminen. "Toimimme tällä hetkellä epäloogisesti", sanoo tutkija ja odottaa eläinsuojelulainsäädännön yltävän pian myös äyriäisiin.
Ihmisiä tuhotyössään.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Sivilisaatio, äly ja siloviholainen

Kävin eilen keskustelemassa ympäristöfilosofiaa harrastavien ihmisten kanssa. Se oli ihan huippua. Puhuimme muun muassa ihmisen erityisominaisuuksista. Kaikilla lajeilla on omansa, mutta tällä hetkellä eilisen kaltainen keskustelu on mahdollista vain ihmisten kesken. Tai en tiedä, voisiko käsitteistä ja käsitteillä kommunikoiminen onnistua viittomakieltä osaavan simpanssin tai gorillan kanssa. Taikka jonkin merinisäkkään. Tällöin on kuitenkin huomioitava, että ne eivät voi keskustelussa käyttää omaa äidinkieltään, mikä tunnetusti ihmisilläkin hankaloittaa ymmärtämistä. Ihmiset aika heikosti ovatkin onnistuneet opettelemaan toisten lajien kieliä. Luulen, että esim. delfiinit pitävät meitä aika yksinkertaisina, ja suostuvat vangittuina idioottimaisiin temppuihin lähinnä säälistä.

Muutenkin miettikääpä hetki sitä, millaisin keinoin eläinten "älykkyyttä" testataan. Jollain palikoilla! Täytyyhän älykkyyden olla jotenkin tarkoituksenmukaista. Palikkojen laittamisella oikeanmuotoisiin reikiin on hyvin vähän relevanssia yhdenkään lajin elämässä.
"Tulkaa katsomaan, täällä niitä idiootteja taas on!"

Tulin myös sanoneeksi jotain sellaista kuin että no voihan se olla, että eläimet eivät esimerkiksi rakenna kaupunkeja. Minähän puhuin paskaa. Eläimet rakentavat kaupunkeja. On kiinnostavaa, että tässä mielessä ihminen muistuttaa eniten hyönteistä. Myös linnut, kalat ja erilaiset alkueläimet ovat eläinkunnan nerokkaimpia rakennushenkilöitä. Sen sijaan muut nisäkkäät majavia ja jyrsijöitä lukuun ottamatta luovat melko vähän rakennelmia ympärilleen. Ihmismittarilla sanottuna: mitä kehittyneempi laji, sitä vähemmän ja kehnommin se rakentaa.

Ihminen ei ole eläinmaailman ainoa yksilö, joka on keksinyt pyörän, tulen hyödyntämisen, liimaamisen, saranalliset ovet, paperin ja ompelutaidon. Muutamia mainitakseni. Näistä lisää toisen kerran, sillä välin suosittelen Karl von Frischin kirjaa Eläinten arkkitehtuuri.
Haarahaukka, eläinkunnan pyromaani nro 2.

Eilen koimme kusiaisinvaasion eväisiimme, mikä antaakin erinomaisen syyn pohtia hieman muurahaisia. Tulimme puhuneeksi samaistumisesta ja hyönteissyönnistä. Itse asiassa varmasti mikään eläinheimo ei ole niin ihmisen kaltainen kuin muurahaiset, joista monet luovat pitkäikäisiä metropoleja ja toiset taas kulkevat paimentolaisina.
Viholaisia.

Kusiainen eli siloviholainen (!!!) rakentaa pesiä, mutta varsinkin pienet yhteiskunnat saattavat hylätä kotinsa ja vaihtaa maisemaa. Ilmeisesti on myös mahdollista että yksittäinen sivilisaatio asuttaa useampia eri paikkoja. Kusiaisten pesäkoot vaihtelevat 1000 työläisen kylistä sadan tuhannen työläisen kaupunkeihin. Suurkaupungeissa elää jopa sata kuningatarta (englanninkielisen Wikipedian mukaan). Vai olisiko soveliaampaa puhua näissä tapauksissa hallituksesta, jopa eduskunnasta, kuin monarkiasta. Kusiaiset ovat viholaisista ahkerimpia karjanhoitajia!

Kirvojen lypsäminen.

Lähde.

Kusiaiset ovat maailmanvalloittajia. Euroopan mantereen lisäksi ne ovat vallanneet osan Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Tämä on ymmärrettävää, kyseessä on hyvin aggressiivinen laji.

Video jonkun ihmisen kotona elävästä kusiaisyhteisöstä.

torstai 9. toukokuuta 2013

Pick a team

Voisin vähän fanittaa. Suosikkisarjani ehkä ikinä, jos ei lasketa lapsuudenihastustani Naarassutta, jonka olettaisin olevan uudessa katselussa aika köykäinen, on True Blood.


Syytä voitte miettiä.

True Blood -sarjan nimi tulee japanilaisyhtiön kehittämästä synteettisestä verestä, jota vampyyrit käyttävät ravintonaan. Synteettisen veren lisäksi monet heistä syövät myös säästeliäästi ihmisistä, eli eivät ime heitä kuiviin, vaan käyttävät ihmismassaa ns. kestävästi. Synteettisestä lihastahan on puhuttu jo pitkän aikaa, mutta ilmeisesti tahtotila sen markkinoille saamiseksi on pienempi kuin HBO:n sarjan ihmisillä. Mietin, vaatiiko True Bloodin valmistus synteettisen lihan tavoin oikeita soluja, tässä tapauksessa ihmisen mitä? verisoluja? No sellaisiahan on helppo ottaa vahingoittamatta kohdetta. En tiedä, miten asia menee synteettisen lihan kohdalla. Eikö sekin vaadi kaikesta huolimatta ruumiita.


En tiedä, missä vaiheessa sarja menee nyt telkkarissa, joten tässä kappaleessa saattaa olla juonipaljastuksia. Itse en sarjaa niinkään juonen takia katso, olen eniten mieltynyt maailmaan, henkilöihin ja heidän välisiin suhteisiin. Viidennellä kaudella sanguinistat eli vampyyrit, jotka uskovat Lilithiin ja vampyyreiden ehdottomaan ylemmyyteen, yrittävät vallankaappausta. Heidän tavoitteenaan on orjuuttaa ihmiskunta ruuaksi, jota he voivat sumeilematta kuluttaa. Eli siis sama, minkä ihmiset ovat tehneet muulle eläinkunnalle.


Sanguinista-vampyyrit päättävät ryhtyä tuottamaan aitoa ihmisverta teollisesti. Tuotanto aloitetaan aika vaatimattomasti sulkemalla kaapattuja ihmisiä (alastomina) vankiselleihin. Vampyyreillä on sarjassa taito hypnotisoida (glamour) ihmiset (ja esim. ihmissudet), mutta näihin tuotantoihmisiin he eivät vaivaudu käyttämään kykyä, vaikka tämä varmasti tekisi ihmisten olon mukavammaksi. Ruokaa pyritään siis tuottamaan mahdollisimman minimaalisella vaivannäöllä. Ring a bell?

Vampyyrien mainstreaming-liike on pyrkinyt rauhalliseen yhteiseloon (suomessa ei ole riittävää sanaa termille coexistence) ihmisten kanssa. Tämä tuntuukin järkevältä, koska vampyyrit ovat toimintakyvyttömiä ja siis äärimmäisen haavoittuvaisia puolet vuorokaudesta. Jollei kaikkia ihmisiä onnistuttaisi orjuuttamaan, aina olisi vaarana, että jokin sissiliike tekisi vastaiskun. Ja entäpä ihmisten määrän vääjäämätön väheneminen. Kerralla kuiviin imeminen on lähes kirjaimellisesti sama kuin lypsävän lehmän tappaminen. Kaksi vampyyriä voi pistellä poskeensa kerralla jopa 27 ihmistä, ei tunnu kovin taloudelliselta. Uhkana olisivat myös tällaista ääriliikettä vastustavat vampyyrit, jotka pyrkisivät ehkä liittoutumaan ihmisten kanssa. Varsinkin sivuosavampyyrit kokevat todellisen kuoleman yllättävänkin helposti.

Friends don't let friends eat friends?
Tässä nykyisessä oikeassa maailmassa ihmisten sanguinista-ääriliike on saanut vallan. Miten se on mahdollista? Ihmisellä ei ilmeisesti ole yhtä suuria heikkouksia kuin vampyyreillä, eivätkä heidän kanssaan tasavahvat ole käyneet vielä vastahyökkäykseen. Pitäisikö meidän perustaa coexistence-liike toisten eläinten kanssa? Viedä valta näiltä äärilaidan kuolemankylväjiltä.

Kyllä.

Kristin.
True Bloodissa suosikkihahmoni on Pam. Ja kuinka ollakaan, Pamin näyttelijä on myös toisten nainen. Kristin Bauer van Straten kirjoittaa kotisivuillaan:


"I find so much inspiration from life and I keep hearing this quote in my head, “The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing.” Edmund Burke.
This quote haunts me. Do I do nothing? In this modern day, where it is soooo easy to do something. To give $10, to sign a petition outside the grocery store, to recycle my junk mail. At the very least can’t I just not fund stuff that hurts the things I love, the things that sustain my life, my happiness. I don’t want to find out that I think I am a kind person but that I knowingly support cruel things with my own dollars. I am for BEAUTY and for FREEWILL enduring. I am not for suffering. I am for KINDNESS. That is who I am, who I aim to be anyway, more and more.  
I think it might be very important that we PICK A TEAM, or our future may be picked for us by some corporations. So I must find out who the hell my team mates are and help them, and find out who are for the opposite of that, and not help them."

Pamilla on myös parhaat lainit.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lajienvälinen äidinvaisto

Viime aikoina perheessäni on herättänyt ihastusta ja ihmetystä näköpiiriin ilmestynyt ihmisvauva. Tai ihastus on tullut lähinnä minun ja Väiken suunnalta, Muidugi on osoittanut pienhenkilöä kohtaan lähes mielenosoituksellista epäkiinnostusta.
Sittemmin Väike (oik.) on siirtynyt vauvaa lähemmäs ja Muidugi (vas.) kauemmas.

En tiedä, ovatko kissaystäväni kohdanneet vauvoja edellisessä elämässään, josta he tulivat kotiini vajaa 10 vuotta sitten. Noin seitsemän vuotta sitten kanssamme asunut kissapienokainen, lempinimeltään Pekkahimanen, ei herättänyt helliä tunteita heissä. Hän oli toki ehkä tuhat prosenttia aktiivisempi kuin tämä ihmisvauva.
Missing person.

Väiken kiinnostus kotiin tulevia vieraita kohtaan on aina ollut vaihtelevaa. Joskus voi jatkaa unia, joskus täytyy piiloutua sängyn alle ja joskus, nykyään ehkä useimmiten, on hauskaa mennä tervehtimään vierasta ja mahdollisesti kyöhnätä hänen kimpussaan koko vierailun ajan. Vauva ei kuitenkaan ole tavanomainen vieras, hän on jotain muuta. Väikellä on selvästi mielenkiintoa pyrkiä määrittelemään vauvan olemus. Joka kerta kun vauva tulee luoksemme, Väike tutkiskelee häntä tarkasti ja pyrkii pysyttelemään vauvan lähellä.

Olen miettinyt toislajisten eläinten äidinvaiston mahdollisuuksia ihmisvauvoja kohtaan. Ihmisethän hoivaavat mielellään eläinlapsia ja myös -aikuisia. Lemmikkien erityisyys villeihin nähden on se, että ne säilyttävät pentupiirteensä koko ikänsä ja juuri nämä piirteet ihmisiä miellyttävät. Ehkä lemmikkejä tulee tämän tähden kohdeltua ikuisina lapsina. Siksi huomasinkin hämmentyväni Väiken reaktioista vauvaa kohtaan. Minusta näyttää siltä, kuin Väike jollain tavalla huolehtisi tai ainakin tuntisi halua huolehtia vauvasta. Tämä kertoo enemmän tiedostamattomista kuin tiedostetuista ajatuksistani, luonnollisestikaan en haluaisi kohdella eläimiä infantiileina. Silti tuli sellainen olo, että tämä kissa, jota olen miltei vuosikymmenen hoivannut ja paaponut, nousi yhtäkkiä vertaisekseni: me huolehdimme vauvasta yhdessä, hän herätti meissä molemmissa alkukantaisen vaiston.

Tarinat lajienvälisistä hoivasuhteista eivät ole epätavallisia. Milloin mikäkin laji adoptoi vieraan lapsosen. Kilpikonna virtahevon, pikkukoira pandakaksoset, isompi koira villisian, kengurun tai pöllön, tiikeri porsaspesueen. Myös ihmislapsen interspesiaalista adoptiosta tunnetaan kertomuksia. Näiden todenperäisyyttä tosin usein kyseenalaistetaan vahvasti. Ehkä juuri kyseisissä tarinoissa onkin osa sepitettä mukana, mutta en ymmärrä, miksi ilmiö sinänsä olisi epätodennäköinen. Äidinvaisto esiintyy varmasti ainakin kaikilla nisäkkäillä, useimmilla linnuilla, mahdollisesti jossain määrin muillakin. Nimensä mukaisesti se on vaisto. Ilman sitä nisäkkäiden valtakausi olisi jäänyt lyhyeksi. Tosin ilmeisesti myös dinosaurukset hoivasivat jälkeläisiään. Tai sitten, jos äidinvaisto pyyhittäisiin pois, maapallolla eläisi enemmän sellaisia lajeja kuin merihevoset ja jättivesiluteet. Toki monet muutkin urokset huolehtivat lapsistaan jossain määrin, myös osa ihmisistä.
Disneyn eläinkuva ei ehkä olekaan niin harhainen.

Joka tapauksessa, miksi Romuluksen ja Remuksen tai Amalan ja Kamalan tarina tai muut kertomukset eläinten kasvattamista villilapsista olisivat niin epäuskottavia. Kai se ajatus nyt jostain tulee. Eläimistä sanotaan aina, että niitä ajavat vaistot. Ikään kuin erotuksena ihmisille, joita ajaa järki. Vaistolle on annettu kiertoilmaisu "tunne", joka on jonkinlainen sivistyneempi ja eettisempi versio aiheesta. Eläinten tunteiden olemassaolohan usein kielletään. Mutta vaikka sitä sitten liikuttaisiinkin vain vaistolla, niin eikö tällainen muueläin-ihmis–adoptio olisi suotuisissa olosuhteissa (esim. Intiassa, jossa ihmislapsia on lätkitty metsään milloin mistäkin syystä) jopa todennäköinen. Siihen ei tarvitse liittyä sääliä tai myötätuntoa, ainoastaan nälän ylittävä hoivavietti.
Se Rooman perustaminen oli virhe.

Leikatun sisäkissan valmiudet hoitaa, ruokkia ja kasvattaa yhtään minkään lajin yksilöstä täysipainoiseen elämään kykenevää aikuista ovat surullisen mitättömät. Luonnossakin kissan ja ihmisen välinen kokoero tekisi tehtävästä hankalan niin pitkään kun ihminen ei osaa liikkua itsenäisesti. Sen sijaan vaikkapa sudelta tai koiralta luulisi sujuvan luonnollisissa olosuhteissa ihmislapsen kasvatus ihan hyvin. Tietysti lapsi kasvaisi koiraeläinten eikä ihmisten kulttuuriin. Se, olisiko tämä hyvä vai huono juttu, on makukysymys. Pääasiahan on, että lapsi on terve, eikö niin.

maanantai 18. helmikuuta 2013

I see dead people! Nyt vain 18,50!

Toisten Historia tutustui Heurekaan, jossa on esillä Gunther von Hagensin plastinoiduista ihmisruumiista koostuva Body Worlds -näyttely. Tulevina museonjohtajina meitä kiinnosti esillepano, mutta toki halusimme myös tutkia miten tällainen ihmisnäyttely vertautuu esimerkiksi Eläinmuseon kokoelmaan. Myös muuta opettavaista löytyi.
Tutkimusretkeilijät suolistoineen.
Hagensin ruumiit ovat herättäneet maailmalla kohua, vaikka kyseessä onkin vapaaehtoisilta luovuttajilta saadut, hmm, otokset. Samaahan ei voi sanoa eläinmuseon ex-henkilöistä, jotka on pahimmassa tapauksessa tapettu museointia varten. Näyttely on esillä tiedekeskuksessa. Mutta onko se tiedettä vai taidetta, (Tiina Raevaaran hyvä postaus aiheesta). Vai ehkä sekä että? Kumpaakaan? Heurekan sivuilla kerrotaan, että "kaikki Body Worlds -näyttelyssä esillä olevat ruumiit on lahjoitettu tieteen käyttöön lisäämään ihmisten ymmärrystä ihmiskehon monimuotoisuudesta". Pornografiastahan voisi sanoa samaa.
Lisään ymmärrystäsi jotenkin.

Samma här!
Ymmärryksen lisääntymisen kanssa on vähän niin ja näin, kun esillepannut ihmiskehot näyttävät hyvinkin pitkälle samalta kuin kaikkialla muuallakin näkemämme ihmisrepresentaatiot, vain ilman ihoa tällä kertaa. Pistää miettimään, että mihin nämä atleettiset parhaassa iskussa olleet tyypit oikeastaan kuolivat. Koska kuolleitahan he ovat. Vähän niin kuin täytetyt eläimet, mutta jollain tavalla vastakohta, kuoritut ihmiset. Olisiko tilassa voitu esittää kokonainen ihollinen vainaja?
Opetus: lentopallo on vaarallinen laji.

Opetus: ilman sisäelimiä olet laihempi.
Näyttelyn harvat naiset ovat ymmärrettävästi ärsyttäneet muitakin feministejä kuin meitä. Ylläoleva daami tekee, hmm, jotain, kun taas miehillä on meneillään jokin ymmärrettävä toimi, kuten pelaaminen. Kahdeksannella kuulla raskaana oleva nainen lepää vatsa auki viettelevässä asennossa. Kolmas tunnistettavasti naispuolinen on yhdynnässä. Lisäksi erikseen aseteltuja naisen sukuelimiä emme edes tunnistaneet.
On ihan normaalia katsella auki leviteltyjä ruumiita, mutta hei, täällä on yhdyntä, varo!

Entä jos katsoja kiihottuu tästä? Onko se sairasta?

Hänellä on rakennekynnet.

Osa teoksista oli ihan kauniita, mutta suurin osa pelkästään groteskeja. Verisuonivalokset olivat erittäinkin esteettisiä, mutta kun tekniikkaa mietti pidemmälle, homma alkoi tuntua sangen vastenmieliseltä.

Luulen, että he eivät olleet vapaaehtoisia luovuttajia.
Näyttelyn informaatioarvoa lisäsivät runolliset esittelytekstit.


Kuten eläinmuseossa, täälläkin kuolleiden esittäminen elävinä tuntui oudolta. Kiinnostavaa silti, että ihmiset oli aseteltu varsin epäsotaisiin toimintoihin. Eläimethän tavataan kuvata tappopuuhissa. Nämä ihmiset vaikuttivat siis selvästi persoonilta, eivät vain lajinsa edustajilta. Mutta sitten sitä miettii, mitä kyseiset henkilöt todella harrastivat eläessään. Olivatko jalkapalloilijat jalkapalloilijoita? Entä tunsivatko ikuiseen kuolemanjälkeiseen penetraatioon muovitetut ihmiset toisiaan? Kuten eläinmuseossa, täälläkin oli luotu kuolema kuoleman päälle. Ruumiinavaaja, jolla omatkin aivot pilkottavat esiin, poistaa sydämen toiselta.
Miten kummassa sait idean antaa juuri hänelle kaukoputken?

Mitään ei ole enää tehtävissä.
Taiteelta vaaditaan usein käsittelyä pelkän esittelyn sijaan. Mielestäni saman vaatimuksen voisi osoittaa tieteelle. Gunther teki Englannissa vuonna 2002 ensimmäisen julkisen ruumiinavauksen 170 vuoteen. Esitys oli huippumenestys, joskin lainvastainen. Miksi ihmiset haluavat nähdä ruumiinsa sisällön yhä tarkemmin? Lisääkö se ymmärrystä? Lisääkö se myötätuntoa? Miten säilötty ihmisenliha poikkeaa säilötystä eläimenlihasta? Miksi plastinointi? 
No, ei oikeastaan.
Onneksi Heureka tarjosi meille kyseenalaistajille silti muutakin jännittävää. Nokkelasti nimetty Suolistossa suhisee -näyttely (Wind in the Bowels) kertoi oikeastaan aika hauskoin keinoin suolistosta ja muista ruoansulatusjutuista. Kritisoimme hieman ruokintatestiä, jossa koehenkilölle sai syöttää erilaisia ruokia ja kone laski, miten hän pärjäisi. Ensin annoimme hänelle (päivän aikana) kaikki listan vegaanivaihtoehdot, jolloin hän lihoi ja kuoli. Sitten teimme realistisemman dieetin, jolloin hän laihtui ja kuoli.
Modernismista vaikutteita saanut runo.

Ihmisen pierut vuoden ajalta.

Näillä et elä!

Toisten historia esittelee kevään tärkeimmän asusteen: ohutsuolen.
Valmistimme opetusvideon suolen toiminnasta.
Ja animaation evoluutiosta.
Sekä totesimme, ettei keskiverto Heureka-vierailija ole kovin älykäs.
Toisin kuin me.



keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Eats with Wolves


Yhteiskuntamme jonkinlaisena kivijalkanahan toimii ihmisen ja eläimen välisen eron korostaminen mitä moninaisimmissa yhteyksissä, niin kuin täällä on ehkä joskus saatettu mainitakin. Mutta missä raja, siellä rajanylitys. 

Nimittäin oma lukunsa on ihmisen halu palata takaisin eläimeksi. Kirjoitan "palata takaisin" koska näinhän se yleensä hahmotetaan: ihmisyys on edistymistä eläimestä joksikin muuksi, ja paluu eläimeksi on jonkinlaista alkujuurille löytämistä. 

Johtaja ja jalkaväki
79-vuotias "ex-paratrooper" Werner Freund on jo 40 vuoden ajan elänyt yhdessä susilauman kanssa saksalaisella eläintilalla. Freund on luonnollisesti lauman johtaja, ja syö ensin. Sitten vaihdetaan suudelmia. 






Susimies Shaun Ellis on jo viidentoista vuoden ajan elänyt susien kanssa. Ellisillä ei ole akateemisa koulutusta mutta sitäkin enemmän empiiristä kokemusta susista ja niiden kanssa olemisesta. 



Ellis "opettaa susia" ja "oppii niiltä" ja elää niiden kanssa kuin yksi laumasta. Toki lauma elää aidatussa aitauksessa jonkinlaisessa villeieläintarhassa, ja Ellis otaksuttavasti viettää yönsä sängyssä eikä sudenpesässä. Välittäjähenkilönä toimiva mies todistaa (tuhannesti tiedettä tehokkaammin) että susi ei olekaan paholaisen kasvatti vaan älykäs, sivistynyt ja rohkea (aivan kuten mies itsekin). 

Ikimuistoinen Kevin Costner ja Kaksi Sukkaa. 

Shamaanifantasiamaisessa kuviossa mies saa poikkeuskykyjä, joiden avulla voi kommunkoida eläinten kanssa. Kyseessä on lähes aina mies, ja poikkeuksetta eläin, joka edustaa voimaa, vaaraa ja villeyttä. Esimerkiksi ns. hullujen kissanaisten ei katsota omaavan kovin korkeita kykyjä, enkä ole vielä nähnyt National Geographicin dokumenttia "miehestä, joka elää hillerien kanssa".  

Useimmiten eläimeksi palaamiset tuntuvatkin vähän koomiselta maskuliinipullistelun jatkeelta, jossa vaaraa, jokapäiväistä selviytymistä ja luonnontilan jatkuvaa taistelua äärettömästi korostetaan, samoin kuin sitä, miten tärkeää kyseisen henkilön läsnäolo eläimille on (oikeasti tuskin ei lainkaan tärkeää). Eläimistä - jotka usein on itse asiassa vangittu ja alistettu jo lähtökohtaisesti elämään ihmisen kanssa ja ehdoilla - on tehty jonkinlaisia eläviä toteemeja tai symbolieläimiä, jotka pitävät hallussaan kaikkia tarujen voimia. 

Werner Herzogin hieno muotokuva Grizzly Manista eli karhuihin friikahtaneesta Timothy Tredwellista on näiden muotokuvien helmiä. Pedon syömäksi tuleminen päättelee luonnonyhteyseksperimentin asianmukaisella tavalla ja todistaa, että luonto on villi ja vaarallinen ja vailla sääntöjä, ja voit tulla syödyksi koska vaan. 



On kuitenkin monella tapaa oikeasti hienoa, että ihmishenkilö samastuu niin voimakkaasti toiseen lajiin, että alkaa käyttäytyä kuin ne ja näkee vaivan niiden kielen alkeelliseen opetteluun ja niiden kulttuurin kunnioittamiseen. Rajan yli mentäessä mennään toki hulluuden alueelle, mutta hulluuden määritelmässä itsessään ollaan taas kerran eläimen ja ihmisen rajan äärellä: terve ihminen on lajityypillisesti käyttäytyvä ("ajatteleva"), hullu taas vähemmän inhimillinen, siis enemmän eläin. On kuitenkin paljon vähemmän järjetöntä syödä mätää lihaa susien suusta kuin ampua kaukaisia lajitovereitaan ohjuksilla tai keinotella yhteisön yhteisiä resursseja Cayman-saarille. 

Itse asiassa meiltä puuttuu juuri tällaisia tulkkeja, jotka ei-tieteellisin menetelmin tutustuisivat toisiin lajeihin, niiden yksilöihin, ja kommunikoisivat oppimaansa takaisin ihmisille. Tällaista kohtaamiseen perustuvaa tietoa ei pitäisi vähätellä: ideaaliyhteiskunnassa meillä olisi  "Dances With Wolves" -miehen lisäksi myös "Swims With Fish" -mies ja "Digs With Pigs" -mies. Ja tietenkin "Stares With Tarsiers"- nainen. 

perjantai 4. tammikuuta 2013

Ergo sum homo

Ihminen on yrittänyt koko kirjoitetun historiansa ajan erottaa itsensä eläimestä (ei vain eläimistä, vaan yleisesti ottaen eläimestä). Menestys on ollut heikkoa. Kaikki väittämät ovat tulleet kumotuiksi, mikä pistää miettimään, kuinka kaukana toisista eläimistä ihminen onkaan elänyt.
Delfiinit: "Awww, tulkaa tsekkaamaan, mikä söpö otus!"
Liikeri(!): "WOW, mä voisin tuijottaa näitä 4eva!"
Esim. nämä:
Ihminen on ainoa eläin, joka käyttää työkaluja.
Ihminen on ainoa eläin, joka valmistaa työkaluja.
Ihminen on ainoa eläin, joka kommunikoi kielellä.
Ihminen on ainoa eläin, jolla on tietoisuus.
Ihminen on ainoa eläin, joka tiedostaa itsensä.
Ihminen on ainoa eläin, joka tiedostaa kuolemansa.
Ihminen on ainoa älykäs eläin.
Ihminen on ainoa eläin, jolla on harkintaa, ajatuksia ja uskomuksia.
Ihminen on ainoa eläin, joka kykenee myötätuntoon.
Onneksi olemme ainoita eläimiä, jotka kykenevät luovuuteen, joten keksimme varmasti uusia kun vanhat eivät enää näytä päteviltä.

Yhtä asiaa ei ole vielä todistettu suuntaan eikä toiseen (vai onko!?): Ihminen on ainoa eläin, jolla on sielu.
Böö, olen sielusi.
Toinen näkemys sielusta.

Ihminen on ainoa eläin, joka on ihminen. Muut ihmiset ovat (ehkä) kuolleet sukupuuttoon.
Lähellä.