Vierailuja kotimaisessa helvetissä

Päivystäessäni joulukuussa Naudan historian museossa paikalle saapui ryhmä eläinhoitajaopiskelijoita. Keksin, että minäkin haluan opiskella eläintenhoitajaksi, koska olen jo pitkään haaveillut tuotantoeläinten turvakodin perustamisesta. Todennäköisesti en tule tällaiseen ammatilliseen koulutukseen hankkiutumaan. Mutta Eveliina Lundqvistpa hankkiutui, ja vieläpä juuri edellä mainitusta syystä. Kokemuksistaan koulussa ja työharjoittelusta tuotantotiloilla hän kirjoitti Salaisen päiväkirjan eläintiloilta (Into 2014).

Eläinoikeuspuhetta (kirjallisuus, elokuvat, järjestöjen infomateriaali) syytetään usein kiihkomielisyydestä, vaikka kyse on yleensä vain siitä, että kerrotaan, miten asiat ovat. Kiihkomielisyyden vaikutelma syntynee vastaanottajassa, jonka mielestä on väärin väittää, että eläintuotannossa olisi mitään vikaa. Tällainen reaktio syntyy, vaikka väitettä ei edes eksplikoitaisi. Mikä onkin aivan oikein. Eläintuotannossa on vikaa, sen näkevät kuluttajat ja luultavasti tuottajatkin ja taatusti mainostajat aina kun eivät elele jossain fantasiamaailman perhetilautopiassaan ("perhetila" on ilmeisesti siis jotain muuta kuin kolhoosi, jossa viljelijät eivät ole sukulaisia?).

"Sika sumuisella niityllä" – Atria 2014

Lundqvistin kirja on erittäin henkilökohtainen, myös korostetusti: hän kirjoittaa kokeneensa asiat näin ja että joku muu olisi ehkä kokenut ne toisin. Lundqvist panee itsensä peliin. Silti (vai juuri siksi) kerronta on täsmällistä, voisi sanoa objektiivista. Kirjoittaja pyrkii löytämään liioittelua eläinoikeusjärjestöjen materiaalista ja vertaa niitä tilojen todellisuuteen (ja toteaa todellisuuden olevan vielä karumpi). Hänen lähtöajatuksenaan tuntuu olevan avoimuus, jopa broileritilalle hän lähtee sillä ajatuksella, että ehkeipä siellä olekaan niin kauheaa. Ymmärrän sen hyvin, ei kukaan eläinten ystävä halua nähdä, että elävät olennot kärsivät.

Porsitushäkki on Suomessa laillinen.
Kuva eläinsuojeluasiamiehen blogista.

Teoksesta on mediassa nostettu esiin sähköpiiskan tarpeeton(!) käyttö ja muut eläinten käsittelyssä tapahtuneet laittomuudet. Eläinsuojelulaki on jokseenkin viitteellinen ja helposti kierrettävissä (sekä huonosti valvottu), eikä kirjan tarkoituksenakaan ole paljastaa tilojen rikkomuksia. Sen sijaan Salainen päiväkirja eläintiloilta näyttää ennen kaikkea sen, mikä eläintuotannossa on lähtökohtaisesti moraalitonta. Eläintuotanto perustuu ideologiaan, jossa toinen olento nähdään vain oman hyödyn näkökulmasta. Taloudellisin perustein toiselta viedään oikeus vapauteen, hyvinvointiin, koskemattomuuteen ja lopulta elämään. Yleisöä ei lopulta järkytä sikalavideoissakaan eläinsuojelulain rikkomukset, vaan eläintilan normaali arki. Johon ilmeisesti pikkuhiljaa turtuu kun sitä kokee päivittäin, kuten Lundqvist huomioi.

Nämä perhetilalliset kaipaisivat kipeästi perheenlisäystä,
sillä he ovat tulleet taas hankkineeksi 50 000 lintua.

Salainen päiväkirja eläintiloilta kertoo eläinteollisuudesta asioita, joita ei normaalisti mainosteta, mutta joita tuotantopuolella ei todennäköisesti pyritä erityisesti peittelemään. Kymmenientuhansien yksilöiden broileritilat sijoittavat omaan krematorioon, koska siten on kätevintä hävittää sadat sairauksiin, epämuodostumiin ja onnettomuuksiin (kuusiviikkoisen elämän aikana) kuolleet linnut. Sikalassa pienimmät kuolleet porsaat viskataan lantakouruun, koska ne maatuvat kyllä. Munijakanat tapetaan kaasukammiossa. Eläinlääkärit harjoittelevat lehmien keinosiementämistä teurastamolla, koska ei ole väliä, jos teuraaksi menevä lehmä saa kohtutulehduksen tai vaurioituu muuten.

"Kukko sumuisella niityllä" – Atria 2014

Useimpien eläinten ainoa kosketus ulkoilman kanssa on hetki, jolloin ne siirretään teuraskuljetusautoon tai tapetaan pihalle. Silti mainonta keskittyy kehittelemään tarinoita perhetilojen ihmisistä, joilla ei muuta olekaan kuin aikaa puuhailla pikkufarmillaan, sekä vapaista ja onnellisista eläimistä. Mutta mitäs mä tiedän, tällainen luonnostavieraantunut.

Kirja-arvio

Vihdoinkin, tai itse asiassa jo varhain viime vuonna, on ilmestynyt asiallinen fiktioteos eräästä hyvin uhanalaisesta toisesta. Hän on niin harvinainen, että oikeastaan tiedemaailman mielestä häntä ei ole edes olemassa. Se on aika röyhkeä oletus eikä todista mitään.

Poliittisesti epäkorrektia vihjata koko lajin suhtautuvan vihamielisesti puulaivoihin.

Risto Isomäen Con rit -romaanissa seikkailee myös pieni määrä ihmishenkilöitä. Useinhan taidetta vaivaa tällainen vitsaus, että ihmishenkilöistä on kerrottava, koska joidenkin tahojen mielestä he ovat kiinnostavampia kuin muut henkilöt. No joka tapauksessa, tarinassa on vain noin viisi ihmistä ja hekin ovat mukana vain siksi, että voitaisiin kertoa tärkeää tietoa suuresta merikäärmeestä sekä valaista (niin, myös valaista) jonkin verran ilmastonmuutosta (osa kirjan tuotosta menee ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvien hankkeiden tukemiseen).

Olaus Magnuksen Carta Marinan merieläimet, joista suurin osa on (pienin esteettisin muutoksin) todettu olemassaoleviksi lajeiksi. Pahin vihulainen keskellä.

Con rit kertoo merikäärmeiden heimosta, ominaisuuksista ja historiasta sikäli kuin ihmisellä voi heistä olla tietoa. Con rit tarkoittaa sata- tai tuhatjalkaista, se on nimi, jota Vietnamissa käytetään suuresta merikäärmeestä. "Jalat" ovat eviä, joita käärmeellä on yksi pari kussakin vartalonsa segmentissä.

Evien havainnollistus, suuren merikäärmeen pää ja pyrstö ovat erilaiset.

Merikäärmeestä (vältämme käyttämästä termiä "hirviö" sillä se on leimaava) tehdyt havainnot ovat kuluneen vuosisadan aikana vähentyneet tuntuvasti joko siitä syystä, että elinympäristöt ovat saastuneet tai päätyneet muulla tavoin ihmisen vandalisoimiksi (varsinkin jokien suistot, joissa laji mieluiten lisääntyy) tai siksi, etteivät ihmiset enää näe mitään. Aikaisemmin merellä jouduttiin viettämään huomattavasti pidempiä aikoja kuin nykyään ja laivat pitivät pienempää melua. Eurooppalaiset ihmiset tietysti reagoivat valtaviin otuksiin hyvin tyypillisellä tavalla, eli ampumalla heitä päähän. Täysikasvuisen suuren merikäärmeen pää onkin sangen kookas, sillä käärme voi saavuttaa jopa kuudenkymmenen metrin pituuden.

Atsteekkien jumaloima Quetzalcoatl (mittasuhteet pielessä).

"On hyvin todennäköistä, että suuri osa maailman kaikkein uhanalaisimmista eläinlajeista löytyy erilaisten kryptidien eli vielä tuntemattomien eläinlajien joukosta. Monet kertomuksissa ja taruissa elävät kryptidit ovat varmaankin kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten, ja monet ovat todennäköisesti aina olleet puhtaita tarueläimiä. Mutta osa kryptideistä on todellisia, olemassaolevia mutta sukupuuton partaalla kituuttavia lajeja, joiden järjestelmällistä suojelua ei ole mahdollista aloittaa ennen kuin niiden olemassaolosta on kiistattomia todisteita."

Himmapanissa elänyt Naga.

Suuri merikäärme tunnetaan useissa kulttuureissa. Näille kulttuureille yhteistä on se, että niiden ihmiset ovat eläneet lähellä merta. Kyseessä voi olla tai olla olematta sama laji, mutta kuvaukset ovat varsin yhteneviä. Suuri merikäärme ei välttämättä ole kala, mutta tuskin nisäkäskään. Laji saattaa edustaa jotain ennestään tuntematonta selkärankaisten ryhmää. Persoonaltaan suuret merikäärmeet saattavat olla ystävällisiä, jopa altruistisia tai piittaamattomia aina julmuuteen asti ja muistuttavat näin useita muiden lajien edustajia.

Jalat ovat piirtäjän mielikuvitusta.
Miten muka kukaan olisi nähnyt tämän merieläimen jalkoja,
vaikka ne olisivatkin olemassa?

Erittäin suuresta merieläimestä on tehty ainakin yksi luotettava eli yhdysvaltalainen havainto.