Näytetään tekstit, joissa on tunniste karhu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karhu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. tammikuuta 2014

Eläin-Sanomain metsätiedote

Ihminen riehui aseen kanssa metsässä

Ilveksiä vainonnut ihminen sai vammoja myös lantioon.

Karhu puolusti itseään metsässä sunnuntaina iltapäivällä Karstulassa Keski-Suomessa.
Kivijärveläinen keski-ikäinen ihmismies oli väkivaltaa tavoitelleen joukon mukana vainoamassa ilveksiä Karstulan Oinoskylällä, kun mies hyökkäsi jostain syystä karhun kimppuun kello kolmen aikaan.
Mies ehti laukaista haulikkonsa ja haavoittaa karhua. Hyökkäyksen syystä ei ole tarkkaa tietoa.
Poliisin mukaan karhu puri miestä lantioon ja kasvoihin, mutta miehen vammat eivät ole ilmeisesti yhtä vakavia kuin karhun.
Rikoskomisario Markku Latvala Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että ihmiset ajoivat ilveksiä takaa koiran avulla. Mahdollista on, että koirakin on saanut karhun ärsyyntymään. Tietoa ei ole siitäkään, oliko karhu talvipesässään vai liikkeellä.
"Julkisuudessahan on ollut tietoja, että karhut ovat joutuneet vaihtamaan pesiä, kun pesät ovat kastuneet", Latvala kertoo.
Mies määrättiin mielentilatutkimuksiin. 
Latvalan mukaan miehestä ei kuitenkaan pitäisi koitua vaaraa sivullisille, koska välikohtaus tapahtui hyvin harvaan asutulla seudulla.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Toisten Eurooppa osa 1: leijonakuningas ja köyhä kettu

Kesä on oivaa aikaa käydä tutkimassa vieraiden maiden eläinmeininkejä. Tämä oli hei AASINsilta. Vierailin Tukholmassa, Berliinissä sekä Venetsiassa, josta löysin biennaalitaiteilijan (tästä lisää myöhemmin). Muutoin seuranani oli aina yhtä kärsivällinen Toisten mies, jonka löytämistä eläinystävällisistä ruokailumahdollisuuksista niin ikään reportaashi myöhemmin.

Tukholman Kungsträdgårdenisa.
Aloitetaan matkan perkaaminen kaupunkikuvasta.

Bisseilvekset.
Lovecats.

Sekä Tukholma että Venetsia ovat pullollaan leijonapatsaita. Usein nämä urosleijonat olivat luonteeltaan hyvin graafisia. Emme mene yksityiskohtiin (niitäkin kyllä jostain syystä oli filmille yritetty tallentaa). Venetsiasta Terike löysi yhden (1) naarasleijonan, jonka tekijä tosin tuskin oli koskaan nähnyt moista otusta, sen verran kummalliset olivat mittasuhteet. Voi tietysti olla, ettei perspektiiviä ollut vielä keksitty tätä veistosta väännettäessä.

Neiti Leijona keskellä ylivalottuneena.
Meidän betoniporsaat ovat Ruotsissa betonileijonia.
Minua katsotaan alhaaltapäin.

Berliini, joka on välttynyt kuninkaallisilta sun muilta ruhtinailta viimeisen sadan vuoden ajan, on valinnut symbolikseen maantieteellisesti realistisemman eläimen eli karhun.
Word.

Berliinin Mauerparkista asuu useampiakin eläinpatsaita. Tällainen patsaspuisto olisikin hyvä vaihtoehto eläintarhalle. Vierailin Berliinin Zoossa kymmenisen vuotta sitten. Kokemus oli hyytävä. Terraarioon vangitun gorillan katse ei ole vieläkään jättänyt rauhaan. Niin kuin ei tietenkään pidäkään tapahtua syyttömänä tuomitun elinkautisvangin ollessa kyseessä. Ai Weiweikin sai Venetsian biennaalissa kaksi näyttelypaikkaa ja hänet sentään vapautettiin jo parin kuukauden vankeuden jälkeen. Entä muut ihmisapinat, kysyn vaan.

"Kolme mursua"
Elävä Knut.
Nämä näin viime reissulla, mutta paikka oli muistaakseni Mauerpark.

Omaksi suosikikseni kaikista patsaiksi ikuistetuista henkilöistä nousi Laura Fordin koditon kettu, Rag and Bones with Blanket vuodelta 2009. Veistos sijaitsi Tukholman keskustassa, suhteellisen lähellä kuninkaanlinnan pompöösejä kivesleijonia. Mielestäni juuri vaatetuksen tuoma hienoinen antropomorfismi luo patsaaseen samaistuttavuutta nimenomaan eläimenä (samaistun siis kettuun, en johonkin, mitä se symboloi). On helpompi kuvitella kaikenlaisten metsäneläinten asema ihmisten hallinnoimissa valtioissa kun näkee tällaisen pienen rääsyisen otuksen kadunkulmassa. Kuten romanikerjäläiset myös villieläimet ovat kaupunkien (maakunnista puhumattakaan) lainsuojattomia. Silti jokaisella on oma persoonansa ja koskettava tarinansa. Kaupunki, jossa kotikoirille järjestetään juomamahdollisuuksia ravintoloissa, on hyvin erilainen paikka metsästä pakolaiseksi lähteneelle ketulle.



Live-toisia edustivat kaikissa kaupungeissa lähinnä koirat, pulut (joka paikassa parittelemassa), lokit (käyttäytyivät hyvin), varpuset (Mauerparkissa poikkeuksellisen lihavia telaketjuvarpusia) ja Tukholmassa muutamat hevoset sekä Venetsiassa pari arkaa kissaa. Berliiniläiset koirat ja heidän kumppaninsa näyttävät ottavan ihastuttavan rennosti.

Kirpparikoira.
Berliinissä on vaarallista.

Berliiniläisissä lasitaloissa huomasimme ilahduttavan yksityiskohdan. Pikkulintujen varoitukseksi lasiin oli liimattu petolintujen kuvia. Tällainen käytäntö pitäisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Eritoten lintuja surmaavassa Sanomatalossa! NYT.

Nerous!
Jotkut osasivat järjestää fasiliteetteja itselleen, kuten tämä suihkusta nauttiva pulu.
Tämä korppi kutsui ihmisiä apteekkiin.
Mikä haaskansyöjälle hyvin sopiikin.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mitäpä sitä muuta nisäkäs tarvitsee

Toisten Historia antaa erityismaininnan ja tarsieerimerkin (OO) Marlille Tarhurin marjakeitot -mainoksesta.

"Tarhurin marjakeittojen mainos on henkilöystävällinen ja asettaa subjektinsa esittelemään itselleen lähes luontaista elintarviketta. Tietenkään karhut eivät oikeasti voi juoda marjakeittoa, koska karhuja ei päästetä ruokakauppaan."

"Kerrankin karhua käytetään symboloimassa jotain muuta kuin raakaa maskuliinisuutta."

"Tarhurin marjakeitot maistuvat ihan ookoolta."



"Kaikkiruokaisen karhun pääravintoa ovat kasvikunnan tuotteet, ja talven rasvavaraston keruussa marjat ovat tärkeää ravintoa. Karhu syö myös hyönteisiä, toukkia puista ja muurahaisia mylläämällä muurahaiskekoja. Erityisesti talviunen jälkeen keväällä karhut voivat saalistaa hirviä. Myös mehiläispesien sisältö, kuten hunaja ja toukanalut kuuluvat karhun ravintoon. Karhu voi kuljettaa saalistamansa eläimen puuhun tai haudata sen suohon, jolloin muut eläimet eivät pääse herkuttelemaan haaskalla." (Wikipedia)



Edit.

torstai 3. tammikuuta 2013

War ain't over

Suomalainen petoviha on muinaisina aikoina ollut vielä paljon maanisempaa kuin nykyään. Muinaisilla ajoilla tarkoitan nyt eritoten ajanjaksoa 1600-luvulta pitkälle 1900-luvulle, jolloin petoja vastaan käytiin suoranaista sotaa, maksettiin tapporahoja ja puhuttiin taistelumenetelmistä.

Suomalaisten ihmisten vastapuolena sodassa olivat kauhistuttavat suomalaiset pedot: karhu, susi ja hylje. Näitä henkilöitä on maassamme vihattu jopa enemmän kuin ulkomaalaisia ihmisiä, mikä on jo aika paljon. Tavoitteet suden, karhun ja hylkeen suhteen ovat olleet samat kuin Hitlerillä juutalaisten suhteen.
Hups!
Kuten Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Tauno V. Mäki vuonna 1967 kirjoitti: "Suomen kansaa ei yleensäkään voida sanoa eläinystävälliseksi ja petojen hillittömässä vihaamisessa suomalaiset ovat aivan omaa luokkaansa. Yleinen käsitys on, että kaikki, minkä luullaan aiheuttavan vähäisintäkin vahinkoa, pitäisi kiireesti tappaa sukupuuttoon."
Taunokin tykkäsi tappamisesta, vaikkei sukupuuttoa tavoitellutkaan.

Itämerellä elää arviolta 26 000 harmaahyljettä. Toinen maassamme elävä hyljelaji on äärimmäisen uhanalainen saimaannorppa, joita on jäljellä noin 310 yksilöä. Karhuja Suomessa elää noin 1500-1600, WWF on luokitellut suomalaisen karhun vaarantuneeksi. Suomen susikannaksi taas arvioidaan vain 140 yksilöä. Susi on maassamme äärimmäisen uhanalainen, mutta ei silti rauhoitettu. Yhteensä näitä petoja on siis suomalaisten ihmisten (mikäli koko Itämeren alue lasketaan Suur-Suomeen ja totta kai se lasketaan) riesana reilusti alle 30 000 yksilöä. Vertailun vuoksi ihmisiä Suomessa oli marraskuun lopulla Tilastokeskuksen arvion mukaan 5 425 058 kappaletta.
G. Rondoletius oli puolensa valinnut hyljesodassa.

Ihmislajilla on erikoinen tapa olettaa, että kaikki maa-alueet ja vesistöt kuuluvat automaattisesti hänelle. Samoin näillä alueilla elävät syötäväksi kelpaavat henkilöt ja muu irtaimisto. Ihmislaji pitää jopa kohtuullisena sitä, että heidän pitäisi voida lenkkeillä metsässä pelkäämättä törmäystä suurpedon kanssa. Todennäköisyys kohdata yksi 140:sta sudesta tai 1500:sta karhusta on lopulta aika pieni. Hyljettä tuskin kukaan pitää verenhimoisena ihmissyöjänä, heidän ainoa syntinsä on edelleen ruokavalio. Syövät kaloja silkkaa ilkeyttään. Toisin kuin ihmiset, jotka syövät kaloja siksi, että heille on joku sanonut, että se on terveellistä.
Ahven. (Edelleen hankalaa löytää kuvia elävistä kaloista.)
Lohi.

Lähteinä käytin Pasi Klemettisen Kurkistuksia karhun kulttuurihistoriaan ja Juha Ylimaunun Elinkeinot ihmisen ja eläimen suhteen muokkaajana -artikkeleita. Kritiikin sananen: Klemettisen artikkeli ei käsittele karhun kulttuurihistoriaa vaan ihmisen. Samoin Ylimaunun artikkelissa puhutaan ainoastaan ihmisen suhteesta eläimeen ja siitä, miten on kuitenkin aika ok ihmisen tappaa eläimiä. Ei kovin vuorovaikutteista.