Apinakirjoissa on myös hyviä havainnollistuksia. Esimerkiksi ihmisen ja simpanssin geneettinen 98,77% yhteneväisyys jää väistämättä aika abstraktiksi. Evoluutiobiologi Richard Dawkinsin esimerkissä tehdään ihmisketjua Afrikan halki päiväntasajan kohdalta. Itärannikolla seisot sinä, vieressäsi äitisi, hänen vieressä hänen äitinsä ja niin edespäin, sukupolvia taaksepäin. Ketjussä ei päästä kuin muutama sata mailia itärannikolta, kun jo tullaan simpanssin kanssa yhteiseen kantaäitiin. Kantaäidin toisesta tyttärestä lähtee toinen ketju takaisin kohti itärantaa, päätyen nykyisen simpanssiin (miehet on jossakin toisessa metaforassa). Nykyihminen ja -simpanssi seisovat vastakkain, ketjun yhdistäminä.
Vaikka ihmisen ja simpanssin sukulaisuutta katsotaan yleensä biologian kautta, voitaisiin myös yhtä hyvin puhua yhteisestä kulttuurihistoriasta. Olisi outoa ajatella, että sukupolvien ketjua taakepäin mentäessä kulttuuri jotenkin jossakin vaiheessa lakkaisi olemasta. Simpanssien ja ihmisen alkuäiti syntyi varmasti johonkin, mitä voisi sanoa kulttuuriympäristöksi. Ja samalla, kun ihminen on sittemmin kehitellyt omaa kulttuuriaan, myös simpanssien kulttuuri on kehittynyt omaan suuntaansa.
Simpanssilapset oppivat matkimalla ja harjoittelemalla niin kuin ihmisetkin, ja simpanssien kulttuurit eroavat oleellisesti eri asuinalueiden mukaan. Kulttuuri liittyy olennaisesti historiaan ja sukupolvien väliseen tiedonsiirtoon. Esimerkiksi Washoe opetti ottopojalleen Loulisille ihmisten viittomakieltä. Jos viittomakieltä puhuvat simpanssit olisi koe-eläimiksi myymisen sijaan kotoutettu joka luontoon tai jonkinlaiseen ihmisympäristöön, olisi voinut syntyä oikeasti kiinnostava, hybridinen kulttuurimuoto.
Washoe ja Loulis
Vaarallinen ajatus.
Eläinten kulttuurihistoriaa kartoittavassa tämä herättää muitakin mietteitä. Luonnontieteellisessa museossa käymisen jälkeen puhuttiin Lauran kanssa nautojen kulttuurihistoriasta. Miten niiden elämänmuoto ja elämänkokemus on muuttunut vaikka sadan vuoden aikana, ja miten sitä voisi kuvata. Mutta nautojen kulttuurihistoriaa ei oikeastaan ole, eikä voikaan olla. Niiden vasikat erotetaan äideistään pari päivää syntymän jälkeen, niiden elinikä on vain muutaman vuoden, ja luonnolliset yhteydet lauman toisen ikäisiin ja toista sukupuolta oleviin jäseniin on katkaistu. Nautojen kulttuurihistoria koostuu irrallisten yksilöiden elämistä irrallisista jaksoista, jota kukaan osallinen (nauta) ei voi nähdä eikä edelleen kertoa.
(lähde: tämä tuli netistä haulla "nauta")
Juurikin kulttuurin jatkumon tuhoaminen oli Berliiniin uuden juutalaisten museon suunnitelleen Daniel Libeskindin yksi lähtökohta rakennuksen suunnittelussa. Museon läpi kulkee isoja tyhjiä kuiluja, joihin ei pääse sisälle, mutta jotka on mahdollista nähdä museotilan ikkunoista. Kuilut symboloivat sitä kulttuurista tyhjiötä, jonka sukupolvien tuhoutuminen jätti jälkeensä.
On symboliikasta sinänsä mitä tahansa mieltä, niin nautojen historian museossa ei paljoa muuta kuin kuilua olisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti