Toisten historia informoi

Toisten historian toiminta on siirtynyt viralliselle History of Others -nettisivulle. Ajankohtaiset asiat uudesta hankkeestamme voi lukea suoraan Museum of Nonhumanityn sivuilta. Tule myös katsomaan, mitä teemme Flow-festivaaleille. Toisten historia päivittää lisäksi facebookissa virallisempaa sisältöä History of Others ja enemmän hulluutta Toisten historia -sivuille, Museum of Nonhumanity myös Facebookissa. Sähköpostimme toimii jälleen osoitteessa info@museumofnonhumanity.org. Twitter-, Snapchat- tai kaikuluotainviestejä emme vieläkään pysty ottamaan vastaan.

Hyvää kesää!

Toisten historia kritisoi Iltalehteä tarpeettomasta antropomorfismista.
Lokilla on nokkapielet.

Vainot + vaimot

Valtakuntamme ensimmäinen nainen Jenni Hauki O. kritisoi arvostetussa Seura-lehdessä susien kannanhoidollista suunnitelmaa.

Hänen sanoistaan raivostuttiin (lähde Iltalehti) ja ne herättivät tunteita (lähde Ilta-Sanomat). Metsästyskoiraharrastajat ry vaatii Hauki O:lta julkista anteeksipyyntöä, syyttää häntä susialueiden asukkaiden vainoamisesta ja kehottaa hänen puolisoaan valistamaan rouvaansa siitä, miten on sopivaa tuossa asemassa puhua mistäkin.

Koska kannanhoito on selvästi tulkinnanvarainen termi, katsokaamme termin "hoito" määritelmä netin sanakirjasta.

hoito

substantiivi

1. terveydentilan ylläpitäminen
2. sairauksien hoito lääketieteellisesti, terapia
3. eläinten pito ja kasvatus
4. asian suorittaminen
5. liikkeenhoito
6. hallinto
7. (puhekielessä) tilapäinen seksisuhde tai sen kohde

Eipä se kyllä kauheasti auttanut.

Toisin kuin usein kuulee väitettävän, sudet eivät pukeudu lampaan vaatteisiin
mutta ihmiset sen sijaan käyttävät lampaiden vaatteita paljonkin.
Kuvassa ihminen ja lammas omissa vaatteissaan.

Luonnonvarakeskus arvioi Suomen susikansalaisten määräksi 220–245 yksilöä. Ihmiskansalaisia Suomessa asuu 5 439 000 ja kesyjä susia reilu 600 000.

Toisten historia ry lähettää tukensa Hauki O:lle ja toivoo, ettei hänen puolisonsa suorita liiallista kannanotonhoitoa.

Toisten historian museota on ajettu Helsinkiin kuin käärmettä pyssyyn

Helsingin Eläin-Sanomat on ollut aktiivisesti kiinnostunut Toisten historian museosta ja uutisoinut siitä ahkerasti.

Bilbaon Toisten historian museo luopuu veto-oikeudestaan Helsinkiin

Bilbaon Toisten historian museo luopuu huomenna veto-oikeudestaan Helsingin hankkeeseen

Finaalipaikka kiroilutti Toisten historian museo -suosikkia

Bruce Oreckin vinkki suomalaisille: Lopettakaa ruikutus ja ottakaa nämä viisi askelta menestykseen

Peseekö Pyykkilauta sittenkin Pöytäliinan?

Naiko Sibelius Teriken vai Lauran? Testaa tietosi säveltäjämestarista!

Toisten historian museo -vastustajat finaalitöistä: "Mehän sanoimme wau-arkkitehtuurin olevan ohi"

Himmeli, Pöytäliina vai ehkä Majakka? Äänestä suosikkiasi Toisten historian museo -finalisteista

Päästötöntä arkkitehtuuria? – Toisten historian museo -finaalin trendi on ympäristötietoisuus

"Majakka", "Mustakaapu" ja ennakkosuosikki "Pöytäliina": HES:n arkkitehtuurikriitikko arvioi Toisten historian museo -kilpailun finalistit

Toisten historian museo -ehdotusten kuuden kärki selvisi

Toisten historian museo -FINALISTEISTA SANOTTUA

"Ei lähdetty pelkästään wauismista"

HES-varjoraadin suosikki on mukana

Yhdistätkö Toisten historian museo -finalistityöt ja niiden suunnittelijat oikein?

Finalistien valinta paljasti yllättäviä asioita Toisten historian visiosta

Rauhamäki: Keskustelu Toisten historian museosta kannattaa käydä nyt

HES:n varjoraadin suosikki pääsi Toisten historian museo -finaaliin: "Aika uskomatonta"

Toisten historian museo -kilpailun finaalissa etsittiin uusia ideoita, ei arkkitehtuurin supertähtiä – tässä finalistit

Toisten historia -vaalit taas tulossa – säädön johtaja kärsivällisenä

Näin HES:n varjoraati äänesti kuudesta Toisten historian museo -finalistista

Pajunen: Toisten historian museo -finalisteista voisi ottaa oppia

Toisten historian museo -finalistit julkistetaan – HESTV:n suora lähetys tilaisuudesta juuri nyt

Toisten historian museo -arkkitehtuurikilpailun finalistit julkistetaan tänään – seuraa HESTV:n lähetystä klo 10.15 alkaen

Toisten historian museo -ehdotukset julki suorana HESTV:ssä

Ja tässä vain kuluneen joulukuun uutisointi, kiitämme saamastamme palstatilasta –  sitä ei olisi voinut paremmin käyttää!

Metsätarina

Reilu vuosi sitten pääsin Kuhmoon hengailemaan suomalaisten suurpetojen kanssa. Siellä kirjoitin Metsätarinan

Tuntuu ihan kuin joku ryömisi ihoa pitkin. Raaputan vasten mäntyä.

Kahdentoista kilon painoinen suurpeto. Mieti kynsiauraa. Mieti mustaa ninjaa. No ei, voi ne olla isompiakin. Mutta nämä ei ole. Ahma ja ahman lapsi.

Karhu kävelee suu auki. Mieti kolmesataakiloinen koira syömässä kuivapipanoita. Iso musta haamu kalliolla. Mieti samanlaiset jalat kuin sinulla. Paitsi karvaisemmat.

Mieti tähtitaivas. Sellainen, missä näkyvät pienen pienetkin rykelmät, jotka ovat kuin kukkiva iho. Eläimen pimeys on tähtikirkas.

Henkilöt syövät puolukoita.

Korpit juttelevat. Kunpa tietäisi, mistä. Osaan kielestä alkeet.

”Huomenta mieheni.”

”Huomenta naiseni.”

Niiden parisuhdekäytäntö on sama kuin sinulla. Paitsi varmaan toimivampi.

Mieti EU. Tosi kaukana reaalitodellisuudesta jos sattuu olemaan ahma. Paitsi ei kai niinkään. Jotain kiinnostaa sukupuuton ehkäisy. Paitsi mies sanoi, että vitut se mitään auta. Mieti talouskriisi. Aika pientä. Mitätöntä. Puolukat eivät lopu kesken. Mato syö marjaa. Mieti, miltä tuntuu olla puolukassa. Siis puolukan sisällä. Oikeasti. Montako matomummoa mahtuu puolukkaan.

Jos olisi mäkäräinen.

Jos olisi hirvikärpänen.

Taikka emakko. Loppuun käytetty. Päähän ammuttu. Valtava. Voisi päästää eläkkeelle työuran jälkeen. Monta lasta. Monta monta monta monta lasta. Ei. Sitten olisi Suomi emakkojen eläkekoti. No höh. Miksi ei. Ajatelkaa isänmaata. Isänmaan palvelijoita. Tuommoisia emakkoja. Makaa nyt suolla vatsa auki odottaa ruokailijoita. Viimeinen palvelus. Ei tainnut kukaan kysyä, halusiko palvella. Ei sitä kysytä. Ei kukaan halua palvella toista. Tietystikään. Kuolema haisee.

Karhun nenään kuolema haisee hyvältä. Oksat riksuu. Susikin tykkää. Kuolema nam nam. Kattaus suolla. Sellaista se on. Kuolema ja elämä.

Ahman poika. Tai tytär. Leikkiä lyö. Utelias kuin kyyttö. Ahma senkin nappisilmä.

Karhu tihrustaa maailmaa, ahma ihmettelee. Lääh lääh kun karhu kulkee eteenpäin. Ja korpin siivenisku laittaa nurmen lakoon. Tämän maan sotka synnytti. Tämän järven, tämän metsän, tämän suon. Niin se meni. Kirjassa sanotaan. Siinä siinä sano nyt. Elämänkirjassa. Joo.

Hämähäkki on ansoittanut koko suon. Susi menee yli, ahma ali. Karhu painaa läpi. Joppe. Jopella on korvassa nappi.

Mieti vanha suomenajokoira. No mitäpä tehdään. Sidotaan syötiksi puuhun. Siinä itkee ja odottaa. Sudella on kalavelkoja se on selvä. Ajokoira lihoiksi ja ei kun susia ampumaan.

Aijai ahma

tassussa on tahma

hirmuhullu katala

suurpeto matala.

Ahma ahtaalla. Äiti ja lapsensa. Prosentti väestöstä.

Mieti sukupuutto. Se on sitten siinä ja harmin paikka. Vaikka ei se sitä sukupuuttoon kuolijaa kismitä, jäljelle jäävien ongelma. Ekosysteemiin tuli reikä. Pannaanko liimaa vai purukumilla korjataan. Ihan sama, jos sillä ei ole hintaa, se ei ole arvokas. Rahalla saa ja ravurin voi tuoda nallenruuaksi. Ähky vei tamman. Kaviot jäivät.

Mieti maailma, jossa olisit yksin lajitovereittesi kanssa. Ei ketään muuta. Mieti hiljaisuus. Ei hiirenhiljaisuus. Eikä haudankaan, sillä haudassakin pienet hampaat nakertavat. Pelkkä mykkä avaruuden hiljaisuus. Ei lintuja, koiria, ei hevosia. Ei mitään. Ei mehiläisiä, paarmoja, heinäsirkkoja. Ei selittämättömiä rasahduksia metsässä. Ole kiitollinen linnuille, ne vielä sietävät läsnäoloasi. Ole kiitollinen koiralle. Se ei ole ihmisen paras ystävä. Se on ihmisen ainoa ystävä.

Korpit laskevat mustan lakanan vainajan ylle.

Elävien ja kuolleiden kirjat. Tässäpä nämä. Kuinka monta lasta. Viisisataa? Viisituhatta? Montako jäi suremaan äitiään. Tai ehkä ne taivaassa kohtaavat. Tai missä tahansa, missä on parempi kuin täällä.

Jumalasta sen verran että se on hirven muotoinen. Naarashirven eli hirvilehmän.

Kertokaa ukkelit joku vitsi karhusta. Minulla ei ole vitsejä. Mutta yksi hauska juttu kuitenkin. Nainen meni metsään. Muuttui eläimeksi. Istui mättäällä, söi marjoja. Hylkäsi vaatteet ja hyvät tavat. Eli kunnes kuoli. Loppu.

Otin myös neljä (4) valokuvaa. Tässä näkemykseni ahmasta.

Joulu on taas

Toisten historian perinteisiä joulukortteja on tänä vuonna jo hyvissä ajoin myynnissä! Kustantajien ystävämyynnissä missäpä muuallakaan kuin Makkaratalossa on valikoima kortteja tarjolla. Lisäksi Kiseleffin Kirjatalolta voi ostaa Toisten historian huokean joulutervehdyksen. Korttien koko tuotto lahjoitetaan Animalialle.

Muistatko tämän tyylikkään mallin?

Entäpä tämän jouluisen klassikon?

Ehkä hieman hartaampaa tänä vuonna?

Siispä Auli Patjakselle ja muille kotimaisen taiteen ystäville tiedoksi: suomalaisen kuvataiteilijan ja kirjailijan tekemiä päteviä taidekortteja on tarjolla näinä vaikeinakin aikoina!

Enough About Human Rights!

Oikeusjuttu - The Trial sai ensiesityksensä 13-15.11. 2014 Helsingin Yliopiston Konsistorin salissa. Kiitos kaikille katsojille, auttajille, työryhmälle ja hengessä mukana oleville!

”What about Goose Rights?

What about Lark Rights?

What about Shark Rights?

What about Fox Rights?

What about Ox Rights?

What about Mole Rights?

What about, what about, what about, what about Goat Rights?”

– Moondog: Enough about human rights

http://toistenhistoria.blogspot.fi/p/oikeusjuttu.html

Oikeus ja kohtuus

Zachris Topelius oli suomalaisen pikkulintujensuojelun edelläkävijä. Pikkulintujen suojelu onkin varsin helppo tapa saavuttaa itselleen eläintensuojelijan status. Ainakin Suomessa, sillä meillä esimerkiksi pikkulintujen syöminen on tavatonta ja barbaariseksi arvioitua. Toisin on Italiassa, jossa Topeliuksen puheet tuskin olisivat menneet läpi. Ranskassa sentään ymmärretään hävetä suosittua viinaan hukutettua peltosirkkua niin paljon, että ruokalaji nautitaan kankaanpala silmillä.

Vegaaninen peltosirkku.

Suomessa 1800-luvulla alkunsa saanut eläinsuojeluliike oli osa nationalistista liikehdintää, jolla itsenäistymätöntä kansakuntaa pyrittiin saamaan erilleen Venäjästä, jossa eläintensuojelu ei liene paljoa tsaareja napannut. Kyseessä on samankaltainen mekanismi kuin silloin, kun Ranskassa on vastustettu intohimoisesti halal-teurastusta. Valtaosa halalin vastustajista ei välitä henkensä menettävistä eläimistä pätkääkään, heidän päämääränsä on vain tehdä maahan muuttavien ja siellä elävien (lihaasyövien) muslimien elämä hankalaksi.

Mies ja postimerkki

Eläimiin liittyvä lainsäädäntö on kätevä keino erottautua toisista (huonommista) kansakunnista. Suomessa katsotaan eettiseksi harjoittaa turkistarhausta, jottei koko elinkeino ja sen mukanaan tuoma eläinten kärsimys ajaudu Kiinaan, jossa asiat ovat TODELLAKIN tsiljoonsa kertaa huonommin. Eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön olemassaolo on myös jonkinlainen todiste valtion ja sen kansalaisten hyväntahtoisuudesta ja korkeammasta moraalista. Olisi kuitenkin syytä tutkia tarkemmin lain sisältöjä. Suomen eläinsuojelulaissa katsotaan elävän eläimen käyttämisen maalitauluna aiheuttavan sille tarpeetonta kärsimystä. Kuitenkin vuosittain satoja eläimiä vahingoittuu ja jää luontoon kitumaan tai kuolemaan huolimattoman ammuskelun (metsästyksen) seurauksena.

Ihmisiä.

Espanjassa keskusteltiin ihmisoikeuksien myöntämisestä simpansseille ja muille isoille ihmisapinoille 2008, mutta erilaiset "kulttuurillisesti merkittävät" huvin ja eläinrääkkäyksen yhdistelmälajit, kuten härkätaistelut, jatkuvat maassa edelleen. Espanjan pieni ei-ihmishominidivähemmistö (315 henkeä) oli varmasti silti hyvillään uudesta laista.

Taijin delfiininteurastajat eivät ole kenenkään suosikkihahmoja, mutta on tavallaan validi pointti heiltä huomauttaa, että tapetaanhan muitakin eläimiä massoittain eikä tällaisen toiminnan lakkauttamiseksi kerätä adresseja (ainakaan suhteessa yhtä paljon).

Eräs The Coven nähnyt bloggaaja, joka saa taijilaisten raakalaisten
kommentin kuulostamaan erittäinkin reilulta väittämältä.

Suomessa hanhien pakkosyöttäminen ja elävien lintujen kyniminen on kielletty, mutta se ei välttämättä johdu siitä, että olisimme moraalisempia tai parempia ihmisiä kuin ranskalaiset tai puolalaiset. Täällä nyt ei vaan ole juolahtanut mieleen, että linnun rasvamaksa voisi maistua hyvältä ja mitä tulee vaatteisiin (tai makuupusseihin), niin ei niitä muutenkaan Suomessa valmistettaisi. Valtioiden on helppo kiillottaa sädekehäänsä kieltämällä lailla jokin omaan kulttuuriin kuulumaton kidutuksen tai orjuuden muoto. On silti syytä muistaa, ettei sellaista kansakuntaa olekaan, jossa vähemmistön hyvinvointi ei perustuisi elävien olentojen enemmistön kaltoinkohtelulle.

Nebraskan hyvät ihmiset ovat tehneet valaanpyynnistä latonta.
 Wacky Animal Laws of 2013

Tuokiokuva: myyrä

Myyrä
Helvi Juvonen
Kokoelmasta Kääpiöpuu (1949)

Maan pinnan alla ja kalpeitten ruohon juurien alla
me asumme, pimeys ja minä,
ja äänetön multa ympäröi meitä kämmenet lämpiminä.
Ihmisjalkain askelet rauhattomat syövät kuorta, ydintä ei.
Melu korvia viillä ei taukoomaton,
polut kohta kauas sen vei.

Mitä menetän, menetän alla maan,
kukan, korren vihreän
ja kultarunkoisen honkapuun, sen latvan ylpeän.
Ne luotani kasvavat kirkkauteen, sen sokea aavistan.
Minun luokseni, minuun hiljaisuus jää mullan sanattoman.

Metsämyyrä, Suomen runsaslukuisin nisäkäs metsäpäästäisen ohella, kertoo Wikipedia.

Maamyyrän eli kontiaisen terveys ja elämä on ihmisen arvion mukaan 17 euron arvoinen.

Toinen tulkinta samasta kaverista. Huom. Toisten historia EI ole tehnyt videota.

God save the queen (she ain't no human being)

Kuningatar ja työläisiä.

Avaran luonnon dokumentissa Savannin mullan alla sanotaan, että kaljurotta eli kaljumyyrikkö on ainoa nisäkäs, jonka yhteiskunta rakentuu kuningattaren ympärille. Tulee väkisinkin mieleen toinenkin nisäkäs, joka on ainakin menneisyydessä elänyt useinkin kuningatarten ympärille rakentuneissa yhteiskunnissa. Monesti kuningatar on toki ihmisyhteisössä ollut enemmän symbolinen ja korvattavissa oleva johtaja, vai pitäisikö puhua mieluummin arvojohtajasta. Kaljumyyriköillä kuningatar on ainoa lisääntymiskykyinen naaras yhteisössä, joten hänen tärkeytensä on hyvin konkreettinen. Todellista valtaa omaavilla ihmiskuningattarilla taas on ollut tapana jättää lisääntyminen muille. Kaljurottakuningatar puolestaan erittää hormonia, joka tekee toisista naaraista ja useimmista uroksista steriilejä.

Kuten todettiin, kaljumyyriköillä on muutakin yhteistä ihmisen kanssa kuin ulkonäkö. Ihmiset tosin eivät pysty suurentamaan nikamavälejään tahdonalaisesti ja tekemään itsestään täten muita suurempia kuten kaljurottakuningatar. Mutta kautta aikojen ihmishallitsijoillakin on ollut keinonsa pyrkiä esiintymään vaatteiden ja asusteiden avulla suurempina kuin ovat. Ja läskiähän voi aina kerätä, mikä ei kylläkään enää ole muodikasta. Mikä siinä muuten onkin, että julkisuuden henkilöitä ja muita jalustalle korotettuja tulee pitäneeksi todellista kookkaampina. Olenko se vain minä? Vai arvoperspektiivi?

Koko tekee (Taivaan) kuningattaren.

Kaljumyyriköille on dokumentissa annettu koko eläinkunnassa äärimmäisen poikkeava ominaisuus. Avaran luonnon mukaan ne eivät nimittäin tuntisi kipua. Wikipedia-sivulla puhutaan vain siitä, että ne eivät tunne kipua silloin, kun ne altistetaan hapolle tai kapsaisiinille (muista tilanteista ei siis ole puhetta). Toisin sanoen joku ihminen on tehnyt kokeita, joissa kaljurottien päälle kaadetaan happoa. Tämä taas kertoo enemmän ensimmäisestä kuin toisesta lajista. Näiden jyrsijöiden pitkäikäisyys (jopa 31 vuotta) asettaa epäilykseen väitteen täydellisestä kivuttomuudesta. Olennot tuntevat kipua, sillä se on merkki siitä, että jotain asiaa tulee välttää. Kivun aistiminen pitää lajin/yksilön elossa. Kaljurottia on ollut olemassa plioseenilta (ihan helvetin monta miljoonaa vuotta sitten) asti, siitä voinee päätellä jotain.

Esim. nämä ihmiset eivät tule elämään pitkään.

Jos kaljumyyrikkö tosiaan olisi tunnoton, mihin asemaan se päätyisi benthamilaisessa utilitaristisessa (eläinoikeus)etiikassa, jonka peruspilarina on oletus siitä, että henkilön kyky kärsimykseen tekee hänestä moraalisesti huomioonotettavan. Voisiko näille vahvasti sosiaalisille, solidaarisille (ruoka jaetaan tasan), poikkeuksellisin aistein varustetuille (maan värähdysten tunteminen, ilmanpaineen muutosten aistiminen silmillä) ja pitkäikäisille olennoille tehdä ihan mitä tahansa siinä tapauksessa, että ne eivät kärsi? Kysymys on tietysti turha, sillä ihmiset tekevät kaljumyyriköille joka tapauksessa ihan mitä tahansa. Kaljurotat nimittäin eivät (epä?)onnekseen voi sairastua syöpään, joten niitä käytetään sairauden tutkimiseen. Ja nähtävästi lukuisiin muihinkin kokeisiin.

Jeremy Benthamin muumioitu pää (ei oo vitsi).
Lue lisää, haluat kuitenkin.

Sitä paitsi, vaikkei eläin voisikaan tuntea kipua, se voisi luultavasti silti tuntea mielihyvää (kirjoitan myöhemmin Eläimellinen mielihyvä -kirjasta!). Utilitaristisessa moraaliteoriassa toiminnan tärkeimmäksi motiiviksi asetetaan kärsimyksen välttäminen, mutta mielihyväkään ei ole arvoton määre, päinvastoin, siihen tulee pyrkiä silloin kun (muiden) kärsimyksen voi välttää. Olisiko siis utilitaristisessa mielessä ok riistää kipua tuntemattomalta eläimeltä mielihyvä laboratorio-olosuhteissa, jos täten voitaisiin vähentää jonkun toisen eläimen kärsimystä? Kärsimykseen kykenemättömyyshän ei tarkoita kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää. No mutta, kaljumyyrikkö nyt kuitenkaan ei ole tunnoton otus. Viileässä maan alla elävät karvattomat jyrsijät painautuvat nukkumaan toisiaan vasten. Se lämmittää ruumista (keho siis tuntee) ja epäilemättä myös mieltä.

Nukkumassa.

Avarasta luonnosta vielä hieman. Ohjelma on siistiytynyt viime vuosina, mikä johtuu muustakin kuin siitä, että päähenkilöiksi hyväksytään yhä useammin muitakin kuin (suur)petoja. Dramaturgia on ehkä vaihdettu tai sitten on muuten vaan todettu, ettei välttämättä ole kiinnostavaa tai varsinkaan kovin rehellistä näyttää pelkästään tappamista ja esittää luontoa yksinomaan julmana taistelukenttänä. En sano, ettei kuolemaa saisi näyttää, huomautan vain, että toisin kuin Juice (joka eli kuitenkin 56 vuotta) väitti, elämä on muutakin kuin kuolemista. Savannin mullan alla -jaksossa ei ollut kovin pahoja kohtia. Kunnes sitten kalliokäärme kävi kuristamassa emohiiren ja syömässä kaikki sen poikaset. Kohtaus oli erityisen järkyttävä kun sen katsoi syntymättömän lapsensa laskettuna päivänä, mutta kyllä sen pitäisi järkyttää kaikkia muitakin ihmisiä. Ei siksi, että kalliokäärme olisi paha tai tekisi jotain väärää, vaan siksi, että kokonaisen perheen väkivaltainen kuolema on tragedia, jollaisen kuuluu tuntua inhimillisesti ottaen pahalta. Tämä on sitten muuten tyystin eri asia kuin se, että ajateltaisiin, että tapahtuma on "luonnoton" tai väärin tai julma tai sen ei pitäisi tapahtua tai että kaikkien kalliokäärmeiden ja muiden lihansyöjien kuuluisi kuolla sukupuuttoon tai ryhtyä kasvissyöjiksi. Sanonpa vain, että täyspäisestä ihmisestä kuuluu tuntua pahalta nähdä tällaista. Samoin kuin täyspäisestä ihmisestä kuuluu tuntua pahalta kuulla sodan kauhuista ja siviileille (ja miksi aina puhutaan vain siviileistä, kärsivät sotilaatkin) aiheutetusta kärsimyksestä. Loppujen lopuksi sodan synnyttämä sadismikin on "luonnollista". Lukuisat psykologiset ja sitäkin lukuisammat tosielämän kokeet osoittavat, että julmuuteen kannustava ympäristö saa ihmisen toimimaan julmasti. Ihmisten ja muiden eläinten välillä on tässä kohtaa se merkittävä ero, että muut eläimet harvemmin luovat instituutioita, joissa julmuuteen joko eksplikoidusti tai rakenteellisesti kannustetaan.

Lapset ruokailevat.

Vierailuja kotimaisessa helvetissä

Päivystäessäni joulukuussa Naudan historian museossa paikalle saapui ryhmä eläinhoitajaopiskelijoita. Keksin, että minäkin haluan opiskella eläintenhoitajaksi, koska olen jo pitkään haaveillut tuotantoeläinten turvakodin perustamisesta. Todennäköisesti en tule tällaiseen ammatilliseen koulutukseen hankkiutumaan. Mutta Eveliina Lundqvistpa hankkiutui, ja vieläpä juuri edellä mainitusta syystä. Kokemuksistaan koulussa ja työharjoittelusta tuotantotiloilla hän kirjoitti Salaisen päiväkirjan eläintiloilta (Into 2014).

Eläinoikeuspuhetta (kirjallisuus, elokuvat, järjestöjen infomateriaali) syytetään usein kiihkomielisyydestä, vaikka kyse on yleensä vain siitä, että kerrotaan, miten asiat ovat. Kiihkomielisyyden vaikutelma syntynee vastaanottajassa, jonka mielestä on väärin väittää, että eläintuotannossa olisi mitään vikaa. Tällainen reaktio syntyy, vaikka väitettä ei edes eksplikoitaisi. Mikä onkin aivan oikein. Eläintuotannossa on vikaa, sen näkevät kuluttajat ja luultavasti tuottajatkin ja taatusti mainostajat aina kun eivät elele jossain fantasiamaailman perhetilautopiassaan ("perhetila" on ilmeisesti siis jotain muuta kuin kolhoosi, jossa viljelijät eivät ole sukulaisia?).

"Sika sumuisella niityllä" – Atria 2014

Lundqvistin kirja on erittäin henkilökohtainen, myös korostetusti: hän kirjoittaa kokeneensa asiat näin ja että joku muu olisi ehkä kokenut ne toisin. Lundqvist panee itsensä peliin. Silti (vai juuri siksi) kerronta on täsmällistä, voisi sanoa objektiivista. Kirjoittaja pyrkii löytämään liioittelua eläinoikeusjärjestöjen materiaalista ja vertaa niitä tilojen todellisuuteen (ja toteaa todellisuuden olevan vielä karumpi). Hänen lähtöajatuksenaan tuntuu olevan avoimuus, jopa broileritilalle hän lähtee sillä ajatuksella, että ehkeipä siellä olekaan niin kauheaa. Ymmärrän sen hyvin, ei kukaan eläinten ystävä halua nähdä, että elävät olennot kärsivät.

Porsitushäkki on Suomessa laillinen.
Kuva eläinsuojeluasiamiehen blogista.

Teoksesta on mediassa nostettu esiin sähköpiiskan tarpeeton(!) käyttö ja muut eläinten käsittelyssä tapahtuneet laittomuudet. Eläinsuojelulaki on jokseenkin viitteellinen ja helposti kierrettävissä (sekä huonosti valvottu), eikä kirjan tarkoituksenakaan ole paljastaa tilojen rikkomuksia. Sen sijaan Salainen päiväkirja eläintiloilta näyttää ennen kaikkea sen, mikä eläintuotannossa on lähtökohtaisesti moraalitonta. Eläintuotanto perustuu ideologiaan, jossa toinen olento nähdään vain oman hyödyn näkökulmasta. Taloudellisin perustein toiselta viedään oikeus vapauteen, hyvinvointiin, koskemattomuuteen ja lopulta elämään. Yleisöä ei lopulta järkytä sikalavideoissakaan eläinsuojelulain rikkomukset, vaan eläintilan normaali arki. Johon ilmeisesti pikkuhiljaa turtuu kun sitä kokee päivittäin, kuten Lundqvist huomioi.

Nämä perhetilalliset kaipaisivat kipeästi perheenlisäystä,
sillä he ovat tulleet taas hankkineeksi 50 000 lintua.

Salainen päiväkirja eläintiloilta kertoo eläinteollisuudesta asioita, joita ei normaalisti mainosteta, mutta joita tuotantopuolella ei todennäköisesti pyritä erityisesti peittelemään. Kymmenientuhansien yksilöiden broileritilat sijoittavat omaan krematorioon, koska siten on kätevintä hävittää sadat sairauksiin, epämuodostumiin ja onnettomuuksiin (kuusiviikkoisen elämän aikana) kuolleet linnut. Sikalassa pienimmät kuolleet porsaat viskataan lantakouruun, koska ne maatuvat kyllä. Munijakanat tapetaan kaasukammiossa. Eläinlääkärit harjoittelevat lehmien keinosiementämistä teurastamolla, koska ei ole väliä, jos teuraaksi menevä lehmä saa kohtutulehduksen tai vaurioituu muuten.

"Kukko sumuisella niityllä" – Atria 2014

Useimpien eläinten ainoa kosketus ulkoilman kanssa on hetki, jolloin ne siirretään teuraskuljetusautoon tai tapetaan pihalle. Silti mainonta keskittyy kehittelemään tarinoita perhetilojen ihmisistä, joilla ei muuta olekaan kuin aikaa puuhailla pikkufarmillaan, sekä vapaista ja onnellisista eläimistä. Mutta mitäs mä tiedän, tällainen luonnostavieraantunut.

Matkaraportti: Je suis dodo

Rooma – tuo keskiaikaan ja Pariisiin jotenkin liittyvä asia.

Löysin kamerasta joulukuisia Pariisin-kuviani ja muistin unohtaneeni raportoida kohteesta. Toisnäkökulmaisesti tarkasteltuna Pariisi oli ankea kaupunki, muita eläimiä näkyi lähinnä kuolleina. Jopa linnut tuntuivat karsastavan paikkakuntaa. Pääasiallinen kontaktini olivat varpuset ja pulut, joille syötin puolet seitanpurilaisestani jonkinlaisessa keskiaikapuistossa, jossa ilmeisesti kaikki kasvit olivat peräisin keskiajalta. Ja jossa oli myös historian kuuluisimman susiottoäidin patsas.

Eräässä puistossa oli runsaasti tällaisia klassistyyppisiä patsaita.
Pohdin pitkän aikaa, miksi jokaisella täytyy olla jonkinlainen
Jeesus-kruunu päässään. Kyseessä olivat pulupiikit.

Toisaalta en ihmetellyt mitään tyylittömyyttä sen jälkeen kun
olin nähnyt tämän jouluisen ryteikön.

Eläinpatsaita ei ollut paljon, mutta näkemäni edustivat sitäkin omituisempia eläinpatsauden tyylisuuntia.

Tämä urhea leijona on juuri tappanut strutsin.
Käytetty aihe ranskalaistaiteessa.

Toinen selitystä kaipaava teos löytyi eläintarhan läheltä.
Tässä alaston mies on nähtävästi hirttänyt karhunpennun
ja lapsen äiti käy miehen kimppuun. Mies on kuitenkin
ehtinyt iskeä puukon äitikarhun rintaan.

Luonnontieteellisessä museossa oli myös eräs väkivaltaisuudessaan hämmentävä kollaasi, jossa täytetty tiikeri hyökkää täytetyn intiannorsun selkään aikomuksenaan syödä norsulla ratsastavat ei-täytetyt, miimiset ihmiset. Selostuksen mukaan kyseessä oli rekonstruktio aidosta tilanteesta ja tiikeri oli juurikin se, joka tapauksessa oli ollut mukana. Voimme siis päätellä, mitä tiikerille tapahtui. Kolonialisti tappoi. Luonnontieteellinen museo oli kokonaisuudessaan aikamoinen pettymys. Erona Helsingin eläinmuseoon oli panostus uhanalaisiin lajeihin. Sukupuuttohuoneessa esiteltiin selvästi hyvin kauan aikaa sitten menehtyneiden yksilöiden täytöksiä. Monissa toteutus ontui enemmän tai vähemmän. Se saattoi olla suurimpana syynä sille, että huone oli varsin pimeä. Sukupuuttotilan aulassa naisääni kertoi olevansa dodo.

Tokikin sukupuuttohuoneen eläinten piti olla sellaisia,
joita on ollut olemassa vielä viimeisen parinsadan vuoden aikana.

Museossa kerrottiin myös siitä, miten ihminen hyödyntää muita lajeja. Asiaa ei esitetty mitenkään kriittisessä valossa.

Hänen vieressään oli krokotiili ja käsilaukku.

Pakko huomauttaa, että vain suurimmat tekstit, joita oli muutamia, oli käännetty englanniksi. Tästä pisteet Naudan historian museolle, jossa lähes kaikki aineisto oli saatavilla myös englanniksi. (Ja joku kehtasi huomauttaa, että olisi pitänyt olla ruotsiksikin.) Luulen, että Pariisin luonnontieteellisellä museolle on ollut kuitenkin hieman suuremmat resurssit kuin meillä.

Pariisi 0 –

Terike ja Laura 100

Ruuasta sen verran, että se oli ihan mitä sattuu. Vegaaneista paikalliset eivät kai olleet kuulleetkaan. Myös akuutti tarpeeni ostaa kengät, joissa ei ole nahkaa, herätti suurta hämminkiä butiikeissa.

Joulu Pohjoisnavalla.