Helsingin Eläinsanomien pääkirjoitus

Valtakunnan ykköslehti aloitti pääkirjoituksensa eilen (16.12.12) eläinnäkökulmalla. Hesarin kirjoituksessa puhutaan eläinten hyvinvoinnin puolesta ja peräänkuulutetaan kuluttajien lautasille lihaa, joka ei olisi "paljon kärsinyt". 

Asenteet ovat muuttuneet lyhyessä ajassa: vielä kymmenen vuotta sitten olisi ollut vaikea kuvitella Hesarin pääkirjoitusta eläinten hyvinvoinnista, saati Tieto-Finlandiaa tuotantoeläinten oloja kritisoivalle teokselle (Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut). Merkillepantavaa on myös se, että eläimen itseisarvon käsitettä voidaan edes pohtia mainstream-mediassa ilman kettutyttö-hymistelyä. Suunta on siis oikea - vai onko? 

Teksti, tai sen tulkinta Elina Lappalaisen teoksesta ottaa kuitenkin annettuna itse lihantuotannon, pitäen ongelmana vain eläinten oloja matkalla teuraaksi. Pääkirjoitus ei kyseenalaista lihantuotantoa tai nosta esiin sen ekologisia ongelmakohtia saati kulutuksen kasvun ongelmallisuutta sinänsä. Kysymys näyttäytyyy puhtaasti kuluttajatyytyväisyyteen liittyvänä: kuluttajat haluavat lihaa, jossa ei ole paha karma. Aikana, jolloin ei vain lihantuotannon vaan minkä tahansa hyödyttömyyden kulutuksen kasvu on moraalisesti vähintäänkin arveluttavaa, pääkirjoitus näyttäytyy pahanlaisena viherpesuna. 

Silmään myös särähtää lause, jossa todetaan että mitä enemmän "kiihkontonta ja faktapohjaista tietoa tuotantoeläinten oloista tarjotaan, sitä paremmat mahdollisuudet kuluttajilla on tehdä valistuneita ostopäätöksiä".  

Ensinnäkin juuri eläinaktivistien faktoihin perustuva ja kiihkeä tiedontuotanto on oleellisesti tehnyt eläinten oloihin liittyviä kysymyksiä näkyväksi. Toisekseen kysymys ei ole puhtaasti älyllinen vaan liittyy oleellisesti emootioihin, niin kuin kaikki etiikka perustaltaan: tieto avaa reitin samastumisen ja empatian tunteelle, joka on oleellinen kaikkia yhteisöllisiä päätöksiä tehdessä. Tai mitkä ovat ne emootiosta vapaat faktat, joiden mukaan esimerkiksi vanhustenhoidosta tai pedofiliasta tulisi keskustella?  "Faktoihin perustuva ja kiihkoton" tuntuukin valtamediassa tarkoittavan lähinnä puhetta, jossa kysymyksen perustana olevaa laajempaa yhteskunnallista eettistä ongelmaa tai taloudellisen voiton saantia oikeuttavana perusteena ei kyseenalaisteta. Muistettakoon, että samainen lehti harjoittaa päivittäin rajua propagandaa toisten lajien hyväksikäytön puolesta. 

Toisekseen keskeisten eettisen kysymysten siirtäminen markkinoiden päätettäväksi on sinänsä vastenmielinen ilmiö, joka valitettavasti heijastelee monessa aikaamme. Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa, jos poliittista tahtoa on; ja on poliittinen päätös, näemmekö markkinavetoisuuden ainoana yhteiskunnallisena mallina. Päätöksenteon siirtyminen demokraattisista rakenteista kuluttajille on suoraan pois avoimesta yhteiskunnasta ja demokratiasta itsestään: ostovoima ei jakaudu tasaisesti, ja aihetta koskeva, toistaiseksi täysin säätelemätön mainonta vaikuttaa kulutuspäätöksiin huomattavasti "faktapohjaista tietoa" enemmän.  

Myös pääkirjoitustason tekstille yllättävää löperöyttä on väite siitä, että eläinten oikeuksiin kuuluisi väistämättä myös velvollisuuksia. Oikeusteoreettinen vääntö asiasta jatkuu joissakin pölyisissä kabineteissa varmasti maailman tappiin, mutta todettakoon, että esimerkiksi niinkin yleisillä kapistuksilla kuin lapsilla on kyllä oikeuksia, vaikkei velvollisuuksia olekaan. Niin että ei se niin mahdotonta olisi. 

Joulukortit

Toisten historia lahjoitti tekemiään joulukortteja myytäväksi Animalialle, Faunalle sekä kolmannelle taholle, josta Toisten historia ei aivan muista, mikäs se olikaan, mutta taisi liittyä kodittomiin koiriin. Kortteja on edelleen myös meidän hallussamme, eli jos joku haluaa esim. ostaa niitä, niin vapaavalintaisella maksulla voi lunastaa. Meillä on siis kaikkia muita jouluaiheisia teoksia paitsi Jouluseimeä jäljellä (oikeasti) laadukkaina postikortteina, joiden takana joulun ja uuden vuoden tervehdys.

Vasikkatankkeri, Lintupää, Liemi lämmittää, Kristuksen ylösnousemus,
1949, Sveitsin joukkue, Aikamoinen järkytys, Meri ja
Kissanne riemastuu odottavat innokasta (ja vähän myöhässä olevaa) jouluhenkilöä.

Proteesi

Laura muistutti edellisessä postauksessa siitä, että kätemme ovat itse asiassa etujalat. Neljällä jalalla kulkeminen ei kuitenkaan ihmiseltä onnistu, sillä takajalat ovat venyneet epäkäytännöllisen pitkiksi. Kahdella jalalla kulkeminenhan on liikkumisen kannalta huomattavan huono ratkaisu: lajien juoksukilpailussa ihminen on vasta sijalla 28. Alla olevasta käy ilmi, että esimerkiksi strutsi, kani ja pahkasika juoksevat ihmistä nopeammin. Ihminen voittaisi juuri ja juuri mustan mamban, jolla ei siis ole jalkoja ollenkaan. 

***

Tilannetta voisi korjata proteeseilla. 

Aimee Mullins on yhdysvaltalainen urheilija, malli ja näyttelijä, jolla on peräti kaksitoista paria jalkoja. Mullinsista on tullut vammaisurheilun ikoni ja naistenlehtien vakiokasvo.  Toisin kuin moni, Mullins voi valita jalat, jotka kulloiseenkin tilanteeseen sopivat. 

Paralympialaisissa käytetyt juoksujalat asettavat tosin dopingiakin hankalamman kysymyksen siitä, missä menevät teknisen kehittelyn rajat. Esimerkiksi Etelä-Afrikkalaisjuoksia Oscar Pistorius syytti voitokasta kilpakumppaniaan, Brasilian Alan Oliveiraa tämän vuoden kisoissa liian pitkistä jaloista. 

Oscar, meet alan, Alan, beat Oscar

Jotkut proteesit ovat näkymättömiä, mutta näkevät. Sokeille valmistettu keinotekoinen silmä, joka pystyy välittämään visuaalista informaatiota toimii pienen videokameran ja keinotekoisen verkkokalvon avulla. Tästä se jollakin konstilla välittää informaatiota aivoihin näköhermojen kautta. Tällaisella, koekäytössä olevalla bionisella silmällä sokea ihminen pystyy näkemään valoa ja jopa ihmisten hahmoja. 

I see you. 

Mutta jos kerran pitää valmistaa uusi uloke, miksi sen tulisi pyrkiä mahdollisimman lähelle ihmisruumiin alkuperäistä, usein huonohkoa suorituskykyä? Miksi tyytyä sijaan 28? Röntgenkatse, anyone? 

I see you better.

I feel you. 

Jotkut Mullinsin jalat käyvät catwalkille, mutta Matthew Barneyn Cremaster - elokuvassa Mullinsilla oli kissan jalat. 

Uusiseelantilaisen Nadya Vesseyn molemmat jalat amputoitiin jo lapsena. Aikuiseksi tultuaan hän valmistutti itselleen mittatilaustyönä pyrstön. Pyrstön kanssa on kuulemma helppo uida rintaa ja perhosta, mutta keskivartalon lihakset joutuvat koville. 

Jos eläimet auttavat ihmisiä designissa, myös ihmiset auttavat eläimiä, joille on käynyt raajarikkoja. Tosin näemmä yleensä vain sellaisia, joilla on Nimi. 

Meadowin jalat puri pakkanen. Meadow on maailman ensimmäinen nauta, jolle on asennettu jalkaproteesit. 

Romanialainen Uzonka-kurki joutui ihmisen hyökkäyksen kohteeksi. Toinen ihminen korjasi vahingon.

Okinawalla vankeudessa elävän Fuji-delfiinin uusi pyrstöimplantti korvasi taudinsyömän vanhan. 

Takavetoinen.

Tämä kurki lensi saksalaisen pikkukaupungin puhelinlinjaan. Kuten oikein on,
kaupunki korvasi kurjelle aiheutuneen vahingon. 

Tonka-kilpikonnan jalat söi koira. 

Oscar-kissa kohtasi onnettomuuden traktorin. 

Tälle henkilölle kävi ampumaturma. Henkilön nimi on Beauty.

Tuntematon terminaattorilaama. 

***

Filosofi Bernard Stiegler vetelee joitakin antiikin lankoja pohtiessaan ihmisen ja tekniikan suhdetta. Stiegler määrittelee ihmistä läpikotaisin tekniseksi olennoksi prometheus- myytin uudelleenluennan kautta. Myytin mukaan Prometheuksen veli, unohduksen jumala Epimetheus jakaa luomishommassa kaikille kuolevaisille ominaisuuksia. Leijona saa voimaa, kauris nopeutta, kilpikonnan kilven ja niin edespäin. Jokainen saa ominaisuuden, joka auttaa sitä pärjäämään suhteessa muihin, ja näin ekologinen tasapaino säilyy maailmassa. Mutta koska Epimetheus on unohduksen jumala hän unohtaa jättää ihmiselle oman ominaisuuden. Prometheus joutuu siis turvautumaan ulkoiseen apuun ja varastamaan tulen, joka on jumalan ja tiedon symboli. Stieglerin mukaan ihmistä siis oleellisesti määrittää suhde tekniikkaan, joka on osa tätä (proteesi) ja jota ilman tällä ei ole ominaisuuksia: ominaisuuden puuttuminen ja sitä korvaava tekniikka ovat olemuksellisesti osa ihmistä. 

Tavallaan ihan kiva. Mutta en kyllä pysty ottamaan täysin vakavasti henkilöä, joka kirjoittaa tähän tyyliin: 

"The animal, the zebra, the gazelle of which I spoke a moment ago, the cow, the lion, they have no question to pose concerning 'Who are we?' It's not a question for an animal.

But for man, it's an eternal question. Who are we? Should we develop computers? Should we land on the moon? Raze that forest? Build that dam on Hölderlin's river? Should we do that?"

Stieglerilta tuntuu itseltään puuttuvan joku osa, joka sallisi hänen ajatella "eläimen" ja "miehen" kaltaisten moukkamaisen essentialististen määritelmien ohitse ja tajuta, että ihmistä ei fundamentaalisesti erota mikään muista olioista. Stiegler voisi tarvita tähän tarkoitukseen proteesia. 

Art Orienté Objet: Necking (2007)

Marion Laval-Jeantet ja Benoit Mangin muodostavat Art Orienté Objet -nimisen taiteilijakollektiivin, jonka työssä suhde muihin eläimiin on usein keskiössä. 

Art Orienté Objet: Felianthropy (2007)

Art Orienté Objet: Jeter les bois

Laval-Jeantet sai viime vuonna Ars Electronican Golden Nica -palkinnon May the Horse live in me -performanssista, jossa otti verensiirron hevoselta. Tai oikeastaan prosessissa käytettiin jonkinlaista veriplasmaa, mutta kokeen seurauksista ei yhtä kaikki ollut mitään takeita, eikä ole. Käsittääkseni hän (sekä hevonen että hevosnainen) vielä elää. 

 

Taiteilija Nikolaii Dornstauder  on valmistanut proteeseja linnuille ja ketuille. Kurja ajatella, että ansalankojen metsissä moni kettu oikeastikin näitä tarvitsisi. 

Nikolaii Dornstauder: Prostheses for the bird (2008)

Nikolaii Dornstauder: Prostheses for the fox (in Carrying Case)  (2008)

Dornastauder on myös havainnut proteesiliikkeessä taustalla uinuvan, ilmeisesti ihmiselle tyypillisen korjaamisen tarpeen. 

Nikolaii Dornstauder: Suture (2008) (detail)

Taiteilija Helmut Dick onnistuu hienovireisesti kiteyttämään koko edellä käydyn aihepiirin. Kas näin. 

Jalkoja on neljä

Tajusin äsken käveleskellässäni kotiin, että kädet ovat itse asiassa vain toinen nimi etujaloille. "Neljällä jalalla" kävelevillä tuttavillamme ei ole kahta lantiota. Heilläkin on hartiat, olkapäät ja muut sellaiset. Meillä kaikilla raajallisilla henkilöillä on siis etu- ja takaraajat eli -jalat. On hyväksyttävä joko se että on vain jalkoja tai että kaikilla on sekä kädet että jalat.

Ehkei maailman antomisin kuva, mutta ihan riittävä.

Toinen  (perseellisempi) versio aiheesta.

Etsi kolme eroavaisuutta.

"Jalat maassa" on siis ihan luonteva kehotus. Mutta mitä minun pitäisi ajatella toistuvista unista, joissa pelkkien jalkojen varassa käveleminen on käynyt mahdottomaksi ja on pakko (ja oikeastaan suuri helpotus) ottaa kädet avuksi? Entä häpeäntunteesta, joka varjostaa näitä unia? Olemmeko me lähempänä ei- pystyyn nousseita sukulaisiamme kuin ymmärrämmekään? Vai olenko vain minä?

Juhla armas saksien

Askartelimme eilen muun muassa joulukortteja. Koska olemme monilahjakkaita, korttisarjaan syntyi myös muihin juhlatilaisuuksiin sopivia teoksia.

Sarvekkaat.

Liemi lämmittää kylmettyneen.

Mikään ei inspiroi minua niin kuin meri.

Rakas kissanne riemastuu. 

Minimalismi.

Jouluseimi.

Ilmasota (joulukortti). 

Torakkataulu.

Vasikkatankkeri (joulukortti).

Osaatko leipoa? (Joulukortti.)

Onnea vuodelle 1949.

Sveitsin joukkue (joulukortti).

Painivat karhut (joulukortti).

Puolustusvoimat.

Kristus on ylösnoussut.