Apinointia

Terveisiä Ruotsista - postauksessa esiteltiin muutamia taiteilija Ernst Billgrenin ajatelmia, joista yksi käsitteli apinoita. Kerrataan Billgrenin kysymys-vastaus kappale tässä: 

Miten on mahdollista, että toiset ehtivät vohkia minun ideani niin vikkelästi? 

Lyhyt vastaus: Kun sen keksit, saat palkinnon. 

Pitkä vastaus: Japanin liepeillä olevilla saarilla elää apinoita, jotka syövät perunoita. Alun perin ne söivät vain kohdat joissa ei ollut multaa, sitten yksi apina pudotti perunan veteen, luultavasti vahingossa, ja saattoi sen jälkeensyödä perunansa kokonaan. Kaikki sen saarten apinat oppivat vikkelästi pesemään perunansa, se ei ole mikään kumma, mutta jonkin ajan kuluttua rupesivat myös ympäröivän saaren apinat pesemään perunoitaan, vaikka apinat aivät osaa uida. Ilmiön selittäjälle on luvattu palkinto. Myös monet kalaparvet vaihtavat uintinsa suuntaa samanaikaisesti. Jo vuonna 1925 Wolfgang Paul havaitsi että tietyt atomia pienemmät hiukkaset saavat oitis tiedon toistensa tekemisistä jopa valtavien välimatkojen takaa, minkä laboratoriokokeet ovat 1900-luvun littaan toidistaaneet. Eivät ne vohki sinun ideoitasi, te vaan pesette pottujanne samassa vedessä. 

Ilmiöön, josta Billgren puhuu viitataan usein Hundredth Monkey Effect:ina. Ilmiön taustalla on eläintieteilijä Lyall Watsonin kirjoittama esipuhe Lawrence Blairin Rythms of Vision- teokseen vuodelta 1975. Esipuheessaan Watson viittaa 1950-luvulla Koshiman saarella Japanissa toteutettuun tutkimukseen makaki-apinoista. Watsonin esittämä väittämä oli, että kun tietty opittu kyky tai taito saavuttaa kriittisen massan ("sadas apina") taito leviää selittämättömän mekanismin kautta myös muihin, tavoittamattomiin osiin yhdyskuntia.

Sadannen apinan ilmiötä on käytetty selitettäessä mitä moninaisimpia kulttuurisia ilmiöitä alkaen 1400-luvun alussa kaikkialle eurooppaan nopeasti levinneestä kulttuurin ja taiteen kukoistuksesta delfiinien eri ryhmien samanaikaiseen oppimiskykyyn. 

Teorialla ei kuitenkaan ole tiedeyhteisön varauksetonta tukea. Wikipediassa mainitaan mm. tutkimuksesta, jossa Watsonin välte oppimismekanismin selittämättömyydestä todistettiin perättömiksi; oppimista oli tapahtunut luonnollisen kulttuurisen evoluution aikana vuosien saatossa, ja ainakin yksi perunanpesijä-apina oli todistetusti uinut saarelta toiselle. 

Teorian uskottavuutta hataroittaa myös, että tiedeyhteisön näkökulmasta Lyall Watson on ns. new age- hurupää, jonka tuontoon kuuluvat teokset kuten Exploring the Extraordinary Potential of Pigs ja The Secret Life of Inanimate Objects varjostavat tämän ansioita BBC:n dokumentaristina ja eläintieteen tohtorina.  Hundredth Monkey Effect - teoria onkin suosittu New Age -piireissä ja vastaavasti kyseenalaistettu skeptisistien rintamassa. 

"Watson explores the subtle forces of memory fields and
suggests that matter has the capacity to absorb emotional fingerprints" 

Kollektiivinen oppiminen ja kulttuurin kehitys on kuitenkin kiistaton ilmiö. Esimerkiksi tiedemaailmassa puhutaan ilmiöstä nimeltä "Multiple Discovery" viitatessa tieteen kehitykseen samanaikaisesti usealla rintamalla. Monet keksinnöt eivät olekaan vain yhden tekijän keksimiä, vaan niitä on kehitellyt useampi ihminen toisistaan tietämättä. Matemaattisen analyysin kehittelijöinä ansioituneet Isaac Newton ja Gottfried Leibniz tulivat johtopäätöksiinsä samaan aikaan, ja keksinnön isyydestä sitten kiisteltiin. Darwinismi voisi olla myös Wallacismia, jos evoluutioteoriaa Darwninin kanssa samaan aikaan kehitelleeltä Alfred Russel Wallacelta kysyttäisiin. 

                                                                       Alfred ja Charles. Samalla alalla? 

(Stieglerin lain mukaan "Mikään tieteellinen keksintö ei ole nimetty sen oikean keksijän mukaan". Professori Stephen Stiegler itse on nimennyt sosiologi Robert K. Mertonin Stieglerin lain keksijäksi. Lain pääidea on, että kreditti keksinnöstä menee yleensä sille, joka on jotenkin muuten ansioitunut tai nostaa esiin vähemmän tunnetun keksinnön kuin sille, joka sen itse asiassa on keksinyt. Esimerkeiksi kävät mm. Amerikka (Americo Vespucci ei ollut ensimmäisenä kummankaan Amerikan mantereella), arabialaiset numerot (keksittiin Intiassa) tai Salmonella (jota ei keksinyt Daniel Salmon vaan joku tyyppi nimeltä Smith).)

Salmon, watch your back.

Taiteessakin tämä on tuttu ilmiö. Ei ole varmaankaan yhtäkään taideteosta joka olisi todella uniikki; saman teoksen versioita on tehty takuuvarmasti jossakin toisaalla, ainakin kun puhutaan yhden kulttuuripiirin sisäisestä kehityksestä. Yhteys on ehkä enemmän ajallinen kuin paikallinen: tietyt ilmiöt vaativat aikansa tullaksen kypsiksi, ja menestyksekkäät taideteokset tai tieteelliset teoriat ikään kuin osaavat tarjoilla valmiiksi kypsyneet teoriat kiteytyneessä muodossa. 

Olafur Eliassonin sumuteos

Antony Gormleyn sumuteos

Länsimainen maailmankatsomus on niin kummallinen osin siksi, että se on niin mieltynyt uniikkiuteen ja kaikenlaisiin nerokultteihin, vaikka kun mihin tahansa katsoo, asiat tapahtuvat pikemminkin jonkinlaisessa kollektiivisessa sekamelskassa. Asiat ovat "in the air" (ja tosiaan ennen ajateltiinkin etterin olevan jonkinlainen ihmeellinen substanssi, joka kuljettelee asioita). Jotakin tästä pystytään selittämään meemeillä ja geeneillä ja muilla kausaalisilla mekanismeilla, mutta pystytäänkö kaikkea? Mitä, jos asiat sittenkin vain ovat...ilmassa?