Lilluminaatti

Vietimme Toisten historia -viikonloppua Vantaan Flamingossa. Suunnittelimme syksyn ohjelmistoa ja laskimme vesiliukumäistä. Flamingoon päädyimme tietysti nimen perusteella. Tiedustelin hotellista, haluaisivatko he antaa meille alennusta kun tällä tavalla kunnioitamme läsnäolollamme. Heillä oli kuitenkin ilo tarjota vain täysin normaalihintaista kylpyläpakettia, minkä lisäksi toisen henkilön olisi pitänyt maksaa kylpylästä erikseen, aikamoinen paketti siis. Joka lisäksi tulee kalliimmaksi kuin ostaa perushuone ja kahdelle hengelle kylpyläpääsy. Tiedoksenne.

Kuvia ei nyt juurikaan ole, tämä oli tällainen asiallinen reissu. Sitä paitsi ketään toislajisia paikalla ei ollut. Paitsi ehkä bakteereja, joita oli varmaan poikkeuksellisen paljon. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen että kaikkien ihmisten kaikki palaverit ym. kannattaisi pitää rentouttavissa olosuhteissa, koska rentoutuessa luovuus lähtee paremmin liikkeelle.

Syksyllähän aiomme toteuttaa ensimmäisen ison taiteellisen hankkeemme eli Nautojen historian museon. Kyseessä on diptyykki, eli kahdessa eri paikassa on samanaikaisesti museo/näyttely olemassa. Koska emme vielä omista vakituista tilaa, käytämme vuokratiloja. Voi siis olla, että museo tulee olemaan hyvin lyhytikäinen. Parasta tietysti olisi, jos museoita voisi myöhemmin kuljettaa eri paikkoihin. Lisäksi pyrimme museon yhteyteen saamaan aikaan nautojen kulttuurihistoriaa avaavan kirjan.

On uskomatonta, miten hienosti tämä projekti on lähtenyt etenemään. Suuret kiitokset kaikille tukijoille, niin taloudellisille kuin henkisillekin. Kunpa vielä aiheemme, inspiraatiomme ja kohteemme eli eläimet, saisivat tästä kaikesta jotain todellista hyötyä. Loppujen lopuksihan tämäkin projekti pyrkii lisäämään hyvyyttä ja vähentämään pahuutta (uskon, että onnistuneen taiteen voi määritellä näin). Toivon, että toisten eläinten näkökulmaa esiintuomalla saisi ihmiset ymmärtämään, ettemme ole niin erilaisia. Kotimatkalla nähtiin mustarastas, joka oli tajunnut, että äänen voimistamiseksi kannattaa luritella kaikuvassa alikulkutunnelissa. Ei ole ensimmäinen mieshenkilö, jolle tämä on tullut mieleen.

Suurin ero meidän ja heidän välillä on kai siinä, että ihminen on onnistunut luomaan uuden luonnonvoiman, talouden. Tämän voiman mahti on suuri uhka kaikelle elämälle. Talous ei voi synnyttää eläviä olentoja, kasvattaa sellaisia tai rakastaa. Silti toistuvasti saa huomata, että jos jotain asiaa ei voi puoltaa taloudellisilla seikoilla, sen ajaminen on epätoivoista. Eläimet ja monet ihmisetkin on orjuutettu taloudellisen voiton ja kasvun nimissä kokemaan sellaisia hirvittävyyksiä, mitä kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan. En usko, että sen tarvitsisi olla niin. Mutta en tiedä, voiko kukaan enää kontrolloida taloutta, mikä ja mitä kaikkea se sitten ikinä onkaan.

Lopuksi, jotta totuus ei unohtuisi, hieman arviointituloksia Flamingon-retkeltä. Seuraavat asiat saivat arvosanaksi paskan: hotellin info-tv (sitä ei ollut), Gunther von Haagens (pervertikkopaska), vantaalainen maisema päiväsaikaan sekä Minna Parikan kengät.

Välipäivitys

Toisten historia on pitänyt hiljaiseloa, mutta suinkaan lomailua se ei tarkoita. Jos lomailisimme, keksisimme epäilemättä hyvin pian jotain hyvin fiksua, mistä raportoisimme täällä ensimmäisenä.

Terike on kiireinen Venetsian biennaalin valmisteluiden kanssa. Suomen näyttelykonseptin nimi on Falling Trees, ja teoksissa käsitellään taiteen ja luonnon suhdetta.

Teriken Inhale-Exhale, jossa maaperä hengittää.

Teriken Toisten Puolue -näyttelystä.

Minä puolestani kirjoitan toista romaaniani Anomaliaa, jossa eläinaiheet ovat läsnä. Nimi viittaa paitsi epänormaaliuteen, myös Animaliaan, eläinkuntaan. Haluaisin julkaista kirjan kannen täällä, mutta se ei ole vielä aivan valmis. Kannessa on sangen provosoiva henkilö. Joskaan henkilöllä ei ole hajuakaan omasta provokaatiovoimastaan.

Spoileri (mutta söpö).

Itse olen ainakin uuden oppimisen äärellä koko ajan. Luin juuri esim. että susien (ja siis myös monien muiden nelijalkaisten) kävelytyyliä kutsutaan digitigradeksi. Se tarkoittaa, että nämä eläimet ovat opetelleet kävelemään ja juoksemaan varpaisillaan, mikä nopeuttaa niiden liikkumista. Niin no, miettikää nyt, eikö koiraeläimen etujalkojen kantapää olekin about siinä kohtaa, missä ihmisellä olisi kyynärpää. Right? Mutta jos tällainen on evoluution tulosta, onko sitten maaeläimen prototyyppi kanta-astuja? Vissiin! Nyt ei tullut ihan hirveän fiksu olo.

Tässä vielä video aiheesta.

Myös Toisten historian tämän vuoden suurhanketta (koska meillä kaikki on suurta) on viety eteenpäin. Meillä on jo ainakin yksi näyttelytila varattuna. Nyt pohdimme mahdollisuutta toteuttaa syksyn Nautamuseomme triptyykkinä. Saimme myös tehtyä käyntikortteja. Ne kuvaavat meitä aika hyvin. Virallisissa teksti on niin vaaleaa ja pientä, ettei se oikeastaan näy. Epävirallisissa, eli herra ja rouva Smithin käyntikorteissa taas on väärä meiliosoite. Koska meillä nimittäin on meiliosoite. Tai näin Terike sanoi.

Teimme ensimmäisen edustustilaisuutemme Koneen Säätiön juhlissa viime viikolla. Siellä oli ruokana esim. aika hyviä hapankorppuja.

Edustamassa.

Tällä hetkellä askartelemme joutoaikamme Esitystaiteen markkinoiden parissa. Markkinoille teemme ensimmäisen taiteellisen yhteistyömme (jos niitä kortteja ei lasketa). Tai itse asiassa ensimmäisen ja toisen. Kaapelitehtaalla Zodiakin tiloissa antiamme voi tulla ihailemaan ja myös kokemaan(!!!) sunnuntaina 7.4. Markkinat alkavat jo lauantaina ja paikalle kannattaa ehdottomasti tulla jo silloin.

Ostaisitko esitystaidetta tämännäköiseltä hepulta?

Markkinoille suunnittelemme Lehmä-nimistä kokonaisuutta, johon olemme tekemässä lehmien elämään liittyviä juttuja, joita katsojakokijat pääsevät itse testaamaan. Lisäksi paikalla on asiantuntija. Sekoilu luovuus ei siis ole loppunut tai edes tauolla, vaan itse asiassa niin kovasti käynnissä, että ei päivittelemään ehdi.

One and Three Objects

Joseph Kosuthin teos vuodelta 1965 esittää tuolia. 

Joseph Kosuth: One and Three Chairs (1965)

Käsitetaiteen klassikoksi muodostunut teos kiteytti jotakin arkielämässä itsestäänselvää kielen ja todellisuuden suhteesta, tai oikeammin merkityksistä erilaisina semioottisina viittaussuhteina. Kuva, kieli ja esine muodostavat luupin, jossa merkitykset rakentuvat aina suhteessa toisiinsa: tuoli, jolla istun on "tuoli" vasta, kun se on käsitteellisesti sellaiseksi muotoiltu. Asiat ovat olemassa "sellaisinaan" yhtä vähän kuin kieltä on olemassa ilman todellisuutta, johon se viittaa. 

Ja silti, jollakin tavalla, kaikki kolme tuolia ovat yksi ja sama asia. 

***

Elma-maaseutumessut kiteyttivät arkielämästä jotakin yhtä itsestäänselvää, mutta hyvin eri tasolla. Osana messukeskuksen Vihreää viikonloppua järjestetty messu tarjosi (nettisivujen mukaan) "asioita, joita Helsingissä ei muuten näe." Vihreä viikonloppu veti Messukeskukseen yli 50 000 kävijää yhden viikonlopun aikana. 

Niin kuin Laura on raportoinut, messut olivat eläinten omat. Pörröisiä, hupsuja, suurisilmäisiä elämiä, pieniä nappisilmäisiä eläimiä, suuria ja ihmeellisiä eläimiä joka puolella. Ne toivottivat kävijät tervetulleiksi mitä monenlaisimmin määkimisin, röhkimisin ja haukuin. Eläimet kertoivat olevansa "menossa areenalle esiintymään", "pitävänsä apilasta" ja että niiden "lempipuuhaa oli kuopiminen". Ne kilpailivat siitä, kuka oli kaunein, ja soittivat missikisojen musiikkia areenalle kävellessään. Ne olivat ripustaneet mitalinsa karsinoidensa oviin ja koristaneet itsensä ruseteilla erikoista päivää varten.

Myös me eläimet teemme kirjoitusvirheitä

Eläimet myös kertoivat, että niiden turkki oli pehmeä ja turkikseksi sopiva, että niiden maito oli ekologisinta juomaa ja että niiden luomutuotettu liha oli parasta suomalaista. Ne kertoivat, että niiden vasikat tykkäsivät leikkiä, että ne saivat joka päivä vitamiineja, ja että niitä sai silittää. Vahvistukseksi tästä ne tarjosivat kävijälle pehmeän turvan tai kyljen tai iloisen kutsuhuudon. 

Ihmiset, joita eläimillä oli messuilla mukana, avustivat niitä myymällä niiden taljoja, lihaa ja muita tuotteita, joita niiden keho ikään kuin ylijäämänä tuotti. Vastineeksi tästä ihmiset pitivät niistä huolta ja antoivat niille pehkuja ja juotavaa. Eläimet olivat kiitollisia ihmisille siitä, että ne pitivät eläimistä hyvää huolta ja avustivat niitä myymishommassa, joka olisi sorkkien ja kavioiden ja sen sellaisten kanssa muuten aika hankalaa.

Sellaiset ovat eläinten omat Elma-maaseutumessut. 

***

Koska ihminen on niin vieraantunut maaseudun todellisuudesta ja ruoan alkuperästä, on maaseutu esitettävä disneymaisena idyllinä, jossa kaikki tapahtuu onnellisen auringon alla ja yhteisestä sopimuksesta. Kun käy messuilla ja näkee suurisilmäisen vasikan itsensä kertovan, kuinka Valiolle eläimen hyvinvointi on toiminnan kulmakivi, voi lähteä kotin hyvillä mielin: moraalini on hyvissä käsissä. 

Käytännössä messuosastoja yhdistävä elementti oli eläinten käyttö. Messukokonaisuudessa maidontuotanto, turkistarhaus, metsästys tai harraste-aasi olivat olemuksellisesti samanlaisia asioita: eläimiin liittyviä ja niiden käytöstä hyötyä, nautintoa tai taloudellista voittoa tuottavia järjestelyitä. 

On luonnollista, että eläimet eivät kiinnittäneet kävijöiden huomiota eläintuotannon eettisiin ongelmakohtiin. Disneymaailmassa vasikoita ei oteta pois äideiltä, äitejä ei teurasteta utaretulehduksen takia, ketään ei pidetä parressa, sikoja ei kastroida ilman puudutusta eivätkä kenenkään jalat katkeile kuljetuksissa. Messut olivat myynti- ja promootiotapahtuma, eivät informaatiopiste. Mutta eläimet eivät myöskään kertoneet asioista, joita niiden ei ole mahdollista tehdä tuotantolaitoksen osana ollessaan. Ennen kaikkea ne eivät kertoneet, että ne eivät saa valita. 

Ne eivät kertoneet, koska ne eivät osaa puhua. Ja ne eivät osaa puhua, koska ne ovat esineitä. 

One and Three Objects (2012)

Lampaalla purkissa, lampaalla taljana tai lampaalla niityllä ei ole tässä järjestelmässä mitään olemuksellista eroa. Lampaan suuhun laitetaan puhetta samalla tavalla kuin pehmoeläimen tai disney-eläimen suuhun. Juuri eläinteollisuus, eivät suinkaan eläinaktivistit, tuottavat ja ylläpitävät disneymäistä suhdetta eläimiin. Mutta disneymäinen suhde ei tarkoita sentimentaalisuutta vaan sitä, että eläin ymmärretään kulttuuriseksi objektiksi. Puhe kätkee eläimen itsensä ja tekee siitä lelun, ulkoa söpöä karvaa ja sisältä jotakin syötävää. Eläinteollisuus puhuu eläimen puolesta samalla tavalla kun äiti puhuu lelubambin puolesta: kätkeäkseen lapselta sen tosiasian, että bambi on vain pala kangasta. Juuri tämä puhe tuottaa eläimen tuotantoeläimenä, itse itsensä vapaaehtoisesti ihmiselle antavana onnellisena esineenä. 

*** 

Sosiopatiaan ajatellaan usein liittyvän sellaisia piirteitä kuin kyvyttömyys empatiaan, kyvyttömyys hahmottaa toisella olevan omia tarpeita ja intressejä, omien tarpeiden ja halujen projisoiminen toisiin (minä on kaikki), suhteiden perustuminen hyväksikäyttöön, patologinen valehtelu ja toisten hahmottaminen esineinä, vain suhteessa siihen, mitä he itselle tarjoavat. 

Kun Elma-maaseutumessujen kaltaisia tapahtumia katsoo disneypuheen läpi ja näkee eläimen mykkyyden, tuntemattomuuden, alttiuden, vaihtoehdottomuuden ja ennen kaikkea tietämättömyyden kontekstistaan ja omasta esineluonteestaan tuon puheen säestämänä, ei voi olla ajattelematta, että yhteiskuntamme on sairastunut sosiopatiaan. Vain vakavasti sairastunut yhteiskunta voi pitää normaalina viestintää, jonka suhde todellisuuteen on tämä: 

Tai kaataa miljoonia tuon puheen normalisoimisen koneistoon. 

Varmasti valtaosa kansasta pitää eläinten hyvinvointia tärkeänä. Varmasti valtaosa kansasta uskoo, että Suomen lainsäädäntö turvaa eläimille hyvät olot niin tuotantolaitoksissa kuin muuallakin. Varmasti Elma-messujen joukossa oli eettisempiä ja vähemmän eettisiä toimijoita. Varmasti luomulampurin lampaanvillasta kehrätty villapaita on monella mittarilla hyvä tuote, ainakin montaa muuta parempi. Ongelma ei ole yksityiskohdissa. Ongelma on perustavampi. 

Eläin ei ole esine. 

***

Toisten Historiassa lähestymme aihetta usein huumorin ja parodian kautta. Taiteilijoina meidän työmaatamme on todellisuus: murtumien tekeminen normalisoituneisiin todellisuuskäsityksiin. Varsinainen aktivismi mahdollistuu siellä, missä vakiintuneet totuudet säröilevät. 

Postaukset Elma-käyntimme tiimoilta ovat olleet vakavansorttisia. Joku saattaa ajatella, että syyllistämme, tuomitsemme, vedämme kritiikin överiksi. Että olemme vieraantuneita todellisuudesta. Mutta Elma-messujen pysäyttävin asia ei ollut itse toiminta vaan puhe, johon se oli verhottu. Messut esittivät läpileikkauksen siitä joukkohypnoosista, jossa elämme. Niin kauan, kun yhteiskunnassa ei vain sallita vaan myös massiivisessa mittakaavassa tuetaan eläintä esineistävän ja hyväksikäyttöä normalisoivan propagandan esittäminen eläimen omana totuutena, kenenkään on mahdotonta tehdä päätöstä itse ilmiöstä ja siitä, millä tavalla haluaa olla siinä osallisena. 

Eläinaktivismi on vaarallista, sillä se murtaa tuota kollektiivista hypnoosia. Ja olisiko mikään niin pelottavaa kuin yhtäkkiä huomata, että esineet oikeasti puhuvat. 

Päivän antia

Tänään teimme apurahahakemusta. Tällainen muotoilu tuli: 

"Toisten historia on taiteen ja tieteen välille sijoittuva hanke, jonka tavoitteena on tutkia toisten lajien kulttuurihistoriaa niiden näkökulmasta käsin. Hanke toteutuu yhteistyössä tieteen- ja taiteentekijöiden kanssa tehdyn kirjallisen tutkimustyön sekä näyttelyiden muodossa. Hankkeen puitteissa tutkitaan, millä tavalla eri lajien elinpiirit ja kokemukset ovat muuttuneet kuluneen sadanviidenkymmenen vuoden aikana. Tavoitteena on avata sitä, miten toiset lajit kokevat ja ovat kokeneet maailmaa, ja esittää ihmisen näkökulmasta kirjoitetulle historiankirjoitukselle vaihtoehtoja. Tutkimus keskittyy toisaalta muiden lajien kokemusten jäljittämiseen ja tutkimiseen, ja toisaalta kyseenalaistamaan vakiintuneita tapoja esittää "toisia" ja näiden kulttuureita. Hankkeeseen liittyvät taideprojektit lähestyvät aihetta kokemuksellisuuden kautta: tavoitteena on paitsi tuottaa tietoa toisten lajien kokemusmaailmasta myös tehdä mahdolliseksi toisten näkökulmaan eläytyminen taiteen keinoin."

Totesimme myös, että pitäisi kirjoittaa eläinten mytologioita. Samalla tavalla, kuin ihmiset ovat kirjoittaneet selityksiä asioille, joiden kanssa elävät, mutta joita eivät oikein ymmärrä, niin kuin vaikka aurinko, tai ukkonen, tai tietoisuus. Yleensä nämä selitykset on tavattu kirjoittaa siten, että vaikuttaa kuin k.o. ilmiö olisi olemassa erityisesti kirjoittajaa varten, kuten että aurinko olisi kehittynyt jottei ihmisellä olisi pimeä jne, vaikka sillä on kai ihan eri tarkoitus (tai ei tarkoitusta ollenkaan). Kiinnostavaa on muun muassa, miten eläimet mahtavat ymmärtää koneet. Linnut esimerkiksi saattavat ajatella, että juna on laite, joka kerää hyönteisiä (jotkut linnut nimittäin odottavat asemalla ja napsivat sitten ötökät tuulilasista). Samaten jotkut loislajit tai symbioosissa elävät saattavat ajatella, että toinen laji on kehitetty erityisesti heitä varten. Niin kuin että norsu on pikkulintujen kulkuväline. Jotenkinhan niiden on asiat selitettävä, niin kuin meidänkin. 

Tähän päädyttyämme lähdimme ostamaan eläinaiheisia valeasuja. Helsingin naamiaiskauppojen valikoimassa on muuten kehittämisen varaa! 

Paavo oli päässyt eläinmaskien joukkoon. Talking about kehittämisen vara.

Tää on vaan tositosi ruma.

Keitä ovat toiset

Toiset ovat muita kuin ihmiset. Toiset ovat hiljainen enemmistö maailman elollisista, ajattelevista ja tuntevista olennoista.