perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mitäpä sitä muuta nisäkäs tarvitsee

Toisten Historia antaa erityismaininnan ja tarsieerimerkin (OO) Marlille Tarhurin marjakeitot -mainoksesta.

"Tarhurin marjakeittojen mainos on henkilöystävällinen ja asettaa subjektinsa esittelemään itselleen lähes luontaista elintarviketta. Tietenkään karhut eivät oikeasti voi juoda marjakeittoa, koska karhuja ei päästetä ruokakauppaan."

"Kerrankin karhua käytetään symboloimassa jotain muuta kuin raakaa maskuliinisuutta."

"Tarhurin marjakeitot maistuvat ihan ookoolta."



"Kaikkiruokaisen karhun pääravintoa ovat kasvikunnan tuotteet, ja talven rasvavaraston keruussa marjat ovat tärkeää ravintoa. Karhu syö myös hyönteisiä, toukkia puista ja muurahaisia mylläämällä muurahaiskekoja. Erityisesti talviunen jälkeen keväällä karhut voivat saalistaa hirviä. Myös mehiläispesien sisältö, kuten hunaja ja toukanalut kuuluvat karhun ravintoon. Karhu voi kuljettaa saalistamansa eläimen puuhun tai haudata sen suohon, jolloin muut eläimet eivät pääse herkuttelemaan haaskalla." (Wikipedia)



Edit.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Välipäivitys

Toisten historia on pitänyt hiljaiseloa, mutta suinkaan lomailua se ei tarkoita. Jos lomailisimme, keksisimme epäilemättä hyvin pian jotain hyvin fiksua, mistä raportoisimme täällä ensimmäisenä.

Terike on kiireinen Venetsian biennaalin valmisteluiden kanssa. Suomen näyttelykonseptin nimi on Falling Trees, ja teoksissa käsitellään taiteen ja luonnon suhdetta.
Teriken Inhale-Exhale, jossa maaperä hengittää.
Teriken Toisten Puolue -näyttelystä.
Minä puolestani kirjoitan toista romaaniani Anomaliaa, jossa eläinaiheet ovat läsnä. Nimi viittaa paitsi epänormaaliuteen, myös Animaliaan, eläinkuntaan. Haluaisin julkaista kirjan kannen täällä, mutta se ei ole vielä aivan valmis. Kannessa on sangen provosoiva henkilö. Joskaan henkilöllä ei ole hajuakaan omasta provokaatiovoimastaan.
Spoileri (mutta söpö).
Itse olen ainakin uuden oppimisen äärellä koko ajan. Luin juuri esim. että susien (ja siis myös monien muiden nelijalkaisten) kävelytyyliä kutsutaan digitigradeksi. Se tarkoittaa, että nämä eläimet ovat opetelleet kävelemään ja juoksemaan varpaisillaan, mikä nopeuttaa niiden liikkumista. Niin no, miettikää nyt, eikö koiraeläimen etujalkojen kantapää olekin about siinä kohtaa, missä ihmisellä olisi kyynärpää. Right? Mutta jos tällainen on evoluution tulosta, onko sitten maaeläimen prototyyppi kanta-astuja? Vissiin! Nyt ei tullut ihan hirveän fiksu olo.

Tässä vielä video aiheesta.



Myös Toisten historian tämän vuoden suurhanketta (koska meillä kaikki on suurta) on viety eteenpäin. Meillä on jo ainakin yksi näyttelytila varattuna. Nyt pohdimme mahdollisuutta toteuttaa syksyn Nautamuseomme triptyykkinä. Saimme myös tehtyä käyntikortteja. Ne kuvaavat meitä aika hyvin. Virallisissa teksti on niin vaaleaa ja pientä, ettei se oikeastaan näy. Epävirallisissa, eli herra ja rouva Smithin käyntikorteissa taas on väärä meiliosoite. Koska meillä nimittäin on meiliosoite. Tai näin Terike sanoi.

Teimme ensimmäisen edustustilaisuutemme Koneen Säätiön juhlissa viime viikolla. Siellä oli ruokana esim. aika hyviä hapankorppuja.
Edustamassa.
Tällä hetkellä askartelemme joutoaikamme Esitystaiteen markkinoiden parissa. Markkinoille teemme ensimmäisen taiteellisen yhteistyömme (jos niitä kortteja ei lasketa). Tai itse asiassa ensimmäisen ja toisen. Kaapelitehtaalla Zodiakin tiloissa antiamme voi tulla ihailemaan ja myös kokemaan(!!!) sunnuntaina 7.4. Markkinat alkavat jo lauantaina ja paikalle kannattaa ehdottomasti tulla jo silloin.
Ostaisitko esitystaidetta tämännäköiseltä hepulta?
Markkinoille suunnittelemme Lehmä-nimistä kokonaisuutta, johon olemme tekemässä lehmien elämään liittyviä juttuja, joita katsojakokijat pääsevät itse testaamaan. Lisäksi paikalla on asiantuntija. Sekoilu luovuus ei siis ole loppunut tai edes tauolla, vaan itse asiassa niin kovasti käynnissä, että ei päivittelemään ehdi.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Metsä vastasi – puput kertovat

Suomi-jänikset tekivät Metsäretken Amos Andersonin museossa. Yleisarvosana on kiittävä. Mutta kahvilasta ei kylläkään saanut ruohoa.

Näyttelyyn oli kerätty suomalaisten (edesmenneiden) taiteilijoiden metsäaiheisia teoksia (lähes kaikki ihmismiehiä, joukossa yksi nainen). Lisäksi mukana oli täytettyjä henkilöitä Luonnontieteellisestä museosta. Esillepano oli suunniteltu elämykselliseksi, tiloja oli lavastettu esim. puuelementein ja mukana oli myös ääni- ja valosuunnittelua. Niin ja pehmoeläimiä. Jäniksinä tarkastelimme kaikkea tietysti ensisijaisesti omasta näkökulmastamme, mutta otimme myös huomioon metsäserkkujemme intressit.
Maisemassa.

Karhut ei oo hei ihan tällasii.
Kierros alkoi aika neutraalista huoneesta, jossa oli maisematauluja. Pidimme niistä, koska niissä ei ollut ihmisiä eikä muitakaan petoja näkynyt. Mukana oli karhuaiheisia veistoksia, jotka olivat sympaattisia.
Mietimme vain, miksi karhulla on niin arvostettu asema ihmistaiteilijain keskuudessa. Myös yksi ällöttävä veistos oli eksynyt joukkoon, kenties kritiikkinä ihmislajia kohtaan. Kyseessä oli Yrjö-nimisen miehen Metsän poika, jossa mittasuhteiltaan kohtuuton mies retuuttaa karhua narussa. Siis mittasuhteiltaan karhuun nähden.
Paheksuntamme heräsi.
Uuu, seuraava huone oli aika mehevä, ja meitä pienempiä eläimiäkin huomioitiin. Huone oli vuorattu laudoista, mutta niiden alta selvästi olisi voinut paeta. Täällä näimme väkevästi signeeraavan Reidarin maalauksia. Lattianrajassa oli hiiri-installaatio.


Tekstin relevanssi epäilyttää.
Vain exit-kyltti puuttuu!
Tämän jälkeen meitä hieman huoletti, sillä siirryimme talvihuoneeseen. Meillähän ei tietenkään enää ollut talviturkkia päällä! Lisäksi huoneessa oli mittava ilveskokoelma ja jopa ilveksen luola. Siellä ei ollut pelottavaa, sillä petoeläimet edustivat vain teddyrotuja. Ilveksellä myös oli yksiössään tauluja ja kirjoja sekä ilmeisesti trofeena jonkun sarvet. Talvihuoneeseen oli ilmeisesti juuri kesäasuisten jänisten rauhoittamiseksi tuotu jänöä esittävä maalaus!
Tunkeilija tulee ulos voittajana!
Ilves tsekkailee pahaa-aavistamattomia turisteja.
Sitten pääsimme kokeilemaan äänisuunnittelua itse. Seuraavassa tilassa oli nimittäin yö ja erinäisiä lintuja, joista valtaosa tosin näytti variksilta. Nappeja painelemalla syntyi erilaisia ääniä. Mutta niitä ei voinut painaa samanaikaisesti. Tiedoksi vaan. Yöstä siirryimme suolle, missä oli viihtyisää loikkia pitkopuilla. Loikkausten ääni suurentui jonkin mikityksen johdosta. Suolla oli Josefiinan Metsälampi-maalaus.


Tässä vaiheessa jänikset kävivät aika kierroksilla. Olikin parasta käydä tekemässä hieman omaa taidetta ylemmässä kerroksessa. Siellä sai myös haistella ja maistella erilaisia metsäjutskia. Se oli ihanaa ja tuli suuri koti-ikävä.
Omakuvat. Taustalla myös kaikki valokuvat ottanut
Toisten mies Markus. Markus, ei museossa saa kuvata!
Otimme mallia Reidarin signeerauksesta.
Tästäpä sitten menimme näyttelyn alimpaan kerrokseen, joka olikin varsinainen manala. Ihan hienosti suunnitellussa huoneessa oli maalauksia, joissa ihmiset hajottavat metsää ja sekoilevat muuta vastaavaa. Puuteollisuushuoneen takana oli oikea kauhukabinetti: metsästäjän huone. Onneksi hän ei ollut kotona. Ehkä voisimme jopa tulkita, että metsästäjä oli kuollut, ja hänen jäämistönsä oli tässä esillepantuna. Olisi ollut kiva nähdä hänet täytettynä! Tilassa oli yksien kuuluisien veljesten maalauksia, jotka esittävät ilmeisesti zombilintuja, koska teokset on tehty käyttäen malleina vasta-ammuttuja henkilöitä, joita ei kuitenkaan esitetä kuolleina. Mutta ei kyllä mielestäni oikein elävinäkään. Tämä huone oli ahdistava, mutta oletamme, että sen tarkoitus oli kritisoida meidän maitamme ja kansaamme ahnehtivaa ihmistä.
"Otitteko te äsken kuvia?"
"Ei..?"
Maisema,

jonne tyyppi lentää.


Suosittelemme näyttelyä myös ihmisille!
Kokemus oli lähestulkoon pyhä.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kissanpäiväkirja


15.3.2013
Olen Muidugi.

5.23 Herään. Käyn raapimassa sohvaa. Ihminen käskee lopettaa. Menen takaisin sänkyyn vähäksi aikaa. Sitten raavin sohvaa ja mattoa. Ihminen huutaa. Käyn sängyssä. Sitten menen raapimaan eri asioita ja kävelemään tulostimen päältä. Leikin myös leluilla. Varsinkin sillä, missä on kilikello sisällä.

7.58 Istun peilipöydällä ja tuijotan ihmistä. Hän herää. Hyppään sänkyyn. Nyt voisin alkaa nukkua. Ihminen rapsuttaa minua. Hän nousee. Ryntään keittiöön.

8.10 Saan ruokaa. Syön vähän, mutta suurimman osan ruuasta työnnän nenällä lautaselta lattialle. Syötyäni kiusaan vähän Väikeä.
8.29 Istun Väiken kanssa ruokapöydällä.

9.00 Hengailua tuolissa.

9.20 Hiivin ihmisen taakse. Hän talloo hännälleni. Keittiöön ei ole ilmestynyt parempaa ruokaa. Käyn katsomassa ikkunasta. Sillä aikaa ihminen kaataa kuivamuonaa kippoon. Tulen odottelemaan, että Väike on syönyt. En koske tunti sitten tarjoiltuihin eineksiin.

9.26 Istun ikkunalaudalla. Pesen vasemman etutassuni hyvin huolellisesti. Menen vähän rapsuttelemaan hiekkalaatikkoa, mutta en tee sinne mitään. Kommunikoin ihmiselle.

9.32 Istun siten, että häntäni on ihmisen tietokoneen näytöllä. Pusken ihmistä. Ihminen pussaa minua päähän.

11.10 Herään sängystä kun ihminen tulee jostain kotiin. Tarkastan, onko hänellä mitään mukana (ei ole). Käyn syömässä vähän kuivamuonaa. Sitten leikin uudella lelulla. Tämän tehtyäni menen tuolille hengailemaan.

11.25 Väike nukkuu sängyssä. Tuijottelen ja vähän haistelen. Aikani tilannetta tarkasteltuani herätän Väiken läimäyttämällä. Väike hyppää ylös ja sähisee. Menen pois sängystä.

12.00 Ihminen imuroi sohvan. Siirryn käsinojalle. Enempää en liikahda. Ihminen imuroi minut. Kiinnostaa aika vähän.

13.51 Nukun edelleen käsinojalla.
13.58 Olen kääntynyt käsinojalla.

15.02 Miesihminen tulee käymään. Joudun siirtymään. Lähden kävelemään kohti tietokonetta. Miesihminen nostaa minut. Menen ihmisen päälle makaamaan.
Ihminen (vas) ja minä.

16.03 Raavin vähän mattoa.

17.15 Ihminen tulee takaisin jostain. Käyn katsomassa, toiko hän mitään. Syön kuivamuonaa. Ihminen pyörittää herkkupalloa ja sieltä saamme herkkuja. Minulle on mysteeri, miten herkkupallo toimii. Menen sohvan käsinojalle makoilemaan kun olen tarkastanut, mitä ihminen tekee (ei mitään kiinnostavaa).

19.00 Tänne on tullut naisihminen ja puolikas ihminen. Istun naisihmisen sylissä, mutta sitten minut vaihdetaan puoli-ihmiseen. Olen ihan muina kissoina. Puoli-ihminen laitetaan sohvalle makaamaan. Pyrin hänen päälleen. Minua estetään.

20.27 Syön.

21.09 Raavin vähän mattoa. Naisihminen estää vienosti. Leikin uudella lelulla.

21.18 Vieraat lähtevät. En pääse rappukäytävään (miksi?). Raavin ulko-ovea ja mau'un. Kävelen sängylle. Menen takaisin eteiseen. Raavin eteisen peiliä. Kävelen olohuoneeseen. Menen takaisin eteiseen. Raavin ulko-ovea. Mangun ja miu'un. Kävelen takaisin olohuoneeseen ja sähisen vähän varmuuden vuoksi. Kävelen ympäri asuntoa. Menen takaisin eteiseen. Mouruan ja kurisen. Tulen takaisin olohuoneeseen. Peseydyn. Hyppään tuolille. Se haisee oudolta.

21.49 Nukun sikeästi tuolilla.
22.30 Nukun edelleen sikeästi tuolilla.


torstai 14. maaliskuuta 2013

Vika on täyttäjässä

Katsoin eilen Psykon pitkästä aikaa. Siinähän siis tavataan eräs elokuvahistorian intohimoisimmista taksidermisteistä, Norman Bates.

Hän sanoo, ettei mieluiten täytä nisäkkäitä, koska ne eivät näytä hyviltä täytettyinä. Linnut sen sijaan näyttävät, koska hän pitää niitä elävinäkin jotenkin passiivisina.
Another example of failed taxidermy.
True that.

Tässä vielä lajien välinen pallopeli, jonka Norman olisi voinut katsoa tuomitakseen linnut reilummin.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Cow of plenty

Olemme käsitelleet jumalallisia henkilöitä aivan liian vähän. Koska nyt on käynnissä suuri nautavuosi, lienee syytä kertoa jumalaisesta lehmästä, jollainen esiintyy hindulaisuudessa.
Kuvassa varoitetaan lehmän tappamisesta. Lehmän sisällä asuu muita hindulaisia jumalia.

Kamadhenu (aka Surabhi) on kaikkien nautojen ja myös joidenkin muiden jumalhahmojen äiti. Hän tuottaa omistajalleen (omistussuhde lienee tässä hieman kyseenalainen, puhumme kuitenkin jumalasta) ihan mitä tahansa. Kamadhenu on maitotuotteiden ehtymätön lähde, mutta voi myös synnyttää urheita sotureita. Soturit on ilmeisesti tarkoitettu suojelemaan isäntää, mutta miksipä ne eivät suojelisi myös jumalatarta itseään. Tämä on totisesti piirre, jota toivoisimme jokaiselle nautaeläimelle.
Lehmän hermot.

Kamadhenu kuten muutkin Intian pyhät lehmät ovat seebuja, joiden erityistuntomerkki on niskan rasvakyttyrä. Jumalatar asustaa erinäisissä paikoissa, joista yksi on Goloka, nautojen valtakunta.
Reclaim the highway.

Toisinaan Kamadhenu on kuvattu lehmänä, jolla on naisen kasvot ja rinnat, riikinkukon pyrstö ja siivet. Tämä olisi tietenkin valtavan epäkäytännöllistä. Miten lehmä muka pystyisi syömään ruohoa naisen ylävartalolla (josta puuttuvat kädet). On tainnut tämän version keksijä ajatella jotain muuta kuin käytännön edellytyksiä. Nimittäin tissejä.
Holy cow.

Surabhi, joka voi viitata jumalattareen tai häntä ilmentäviin lehmiin yleisesti, on sanskriittia ja merkitsee sulotuoksuista, hurmaavaa, miellyttävää, lehmää ja maata. Kamadhenu taas tarkoittaa runsauden lehmää ja häntä, josta kaikki haluttu vedetään. Jälkimmäinen sopisi vaikkapa Valion mainokseen.
Tämä taideteos on myynnissä, kertoo internet.

Kamadhenulla ei ole omia temppeleitä, mutta eläviä lehmiä (nyt täytyy sanoa, että sonnien kohtalosta en tiedä) kunnioitetaan hindulaisuudessa hänen ilmentyminään ja ruumiillistuminaan. Mikäli jollakulla on tietoa näiden jumalolentojen arkipäivästä esim. Intiassa, kuulisimme mielellämme.
Ei koske jumalia.



perjantai 8. maaliskuuta 2013

Survival of the fittest

Ainakin kaksi lajia eläinkunnan kirjosta ottaa osaa fitness/bodybuilding-kisoihin: ihminen ja nauta. Tarkemmin sanottuna homo sapiens sapiens ja belgiansininen. Vertailkaamme heitä!
Keskivartalonkasvattaja ja ruumiinrakentaja.
Nautojen bodybuilding-kisoihin kelpuutetaan ilmeisesti vain sonnit. Toisaalta ihmistenkin ruumiinrakennemittelöitä on järjestetty miehille paljon kauemmin kuin naisille.
Even the ancient Romans knew how to strike a pose.
Naisille on ihmisten keskuudessa muutenkin keksitty sopivampia lihaslajeja, kuten esimerkiksi bikini fitness, jossa kelpoisuus määrittyy jollain muulla tavoin kuin suurten lihasten perusteella.

Lehmillä ei ole aikaa osallistua kilpailuihin.

Belgiansinisillä on monia eroja ihmisruumiinrakentajiin. Lajien välisessä bodybuildingkilpailussa naudat olisivat ylivertaisia. Ensinnäkin belgiansininen sonni voi painaa yli tonnin. Belgiansinisten ei tarvitse bodata tai juoda proteiinipirtelöitä, toisin kuin ihmisten. He syntyvät lihaksikkaina pitkälleviedyn jalostusprosessin ansiosta. Vain lihaksikkaimmat yksilöt pääsevät lisääntymään, mutta lihaksikkaimpienkin spermasta valitaan vielä parhaat yksilöt, joilla lehmä keinosiemennetään. Belgiansinisillä (sekä lehmillä että sonneilla) on vähintään tuplasti suuremmat lihakset kuin muun rotuisilla naudoilla.
Bull Mentula.
Bull Belgian Blue

Belgiansinisen ruokavalio poikkeaa suuresti perusbodarin dieetistä. Belgiansiniset ovat lajilleen tyypillisesti kasvissyöjiä. Kuten olen Jutta ja superdieetit -ohjelmasta oppinut, ihmisruumiinrakentaja syö lähinnä broileria, aamulla, päivällä, illalla, yöllä. Kilokaupalla.
Superdieetti.

Kilpailuihin valmistautumisessa lajeilta löytyy yhtäläisyyksiä. Belgiansiniset eivät (kai?) käy ruiskurusketuksessa, mutta myös heiltä ajellaan karvat tai ainakin osa karvoista pois.
Brasilian? No, Belgian.
Belgiansinisen valtavat lihakset ovat seurausta siitä, että geenimanipuloijat ovat onnistuneet deaktivoimaan nautojen myostatiinin tuotannon. Myostatiini on proteiini, jonka ansiosta lihakset lakkaavat kasvamasta saavutettuaan tietyn koon. Ehkä jonain päivänä tiede (tai nyt on kai kyse ennemmin tieteen etiikasta) mahdollistaa moisen myös ihmisille. Sitä ennen ylivoimaiseksi ruumiinrakentajaksi mielivän on toivottava syntymistä tällaisen geenivirheen kanssa.
7 kuukauden ikäinen taapero, jonka elimistö ei tuota myostatiinia.