tiistai 24. joulukuuta 2013

Rakkaudellista joulua

Eeva Kilpi kirjoitti Helsingin Eläinsanomiin joulurunon. Viimeiset virkkeet runosta kuuluvat näin:
Muistatteko itse
minne Jeesus syntyi?
Hän syntyi navettaan.
Lehmät odottavat
hänen paluutaan.
Hänhän ei saanut toteuttaa siellä
Vapahtajan kutsumustaan.
Myös Moby on tehnyt joulun alla ehkä liikuttavimman biisin ja videon ikinä.

Toisten historia toivottaa hyvää ja toiset huomioivaa joulua.
Myös paavi Franciskukselle, joka valitsi nimensä
tunnetun toisten miehen Franciskus Assisilaisen mukaan. 


tiistai 17. joulukuuta 2013

Vuoden Kiila-palkinto Toisten Historialle



Lehdistötiedote. Julkaisuvapaa lauantaina 14.12. kello 19.00.

Vuoden Kiila -palkinto Terike Haapojalle ja Laura Gustafssonille
Vuoden Kiila -palkinto myönnetään tänä vuonna taiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonille taiteellisesta hankkeesta Toisten historia.

Vuonna 2013 Kiila-palkinnon myöntämisperusteissa painottuvat monitaiteellisuus, ekologinen ajattelu ja yhteiskunnalliset vaihtoehdot.

Toisten historia avaa uusia reittejä ajatella ja luo lisäksi tuoreen ja terävän näkökulman nykyhetken polttaviin kysymyksiin, kuten eläinten oikeuksiin sekä ihmisen ja muiden eläinlajien suhteisiin. Toisten historia kyseenalaistaa maailmankuvamme, historiamme ja identiteettimme. Se pakottaa katsomaan ympäristön tuhoamista silmästä silmään, mutta samalla se nostaa esiin uusia mahdollisuuksia selviytyä.

Naudan historian museo on ensimmäinen osa Toisten historia -hanketta. Projektin tarkoitus on rakentaa vaihtoehtoinen historia, jonka kautta tarkastellaan maailmaa, kulttuuria, ihmisyyttä ja eläimyyttä. Hanke pyrkii eläytymään ja avaamaan ei-ihmisen, eläimen eli toisen lajin edustajan näkökulman todellisuuteen.
Vuoden Kiila on vuosittain jaettu tunnustus merkittävästä taiteellisesta urasta tai saavutuksesta taiteen, kulttuurin ja yhteiskuntaelämän saralla. Palkinto on myönnetty vuodesta 1979 lähtien kaikkiaan 32 kertaa. Palkittujen joukossa on muun muassa kirjailijat Hannu Salama ja Rosa Liksom, teatteriohjaaja Kristian Smeds, säveltäjä Kalevi Aho ja animaatiotaiteilija Katariina Lillqvist. Viimeksi toissa vuonna palkinto myönnettiin kulttuurilehti Kaltiolle.

Aiemmat Kiila -palkitut: http://kiila.eu/?page_id=118



Toisten Historia kiittää tunnustuksesta.Toisten Historiahan ei tarkkaan ottaen ole meidän hankkeemme. Toisten historia on maailmassa oleva asia, jonka olemassaoloon me olemme vain havahtuneet. Siksi voisi ajatella tämän tunnustuksen kuuluvan kaikille niille, jotka ovat omalla työllään tehneet tuon havahtumisen mahdolliseksi, sekä niille, joiden historiasta on kyse. Tunnustus kuuluu siis ainakin seuraaville: Markus Seppälä, Janne Vasama, Perttu Sinervo, Laura Tamminen, Mia Kivinen, Noora Geagea, Anna-Roosa Länsipuro, Arttu Kurttila, Outi Herrainsilta, Ulla Taipale, Janne Vuorinen, Antti Nylén, Anni Sinnemäki, Paula Vesala, Leena Krohn, Kaj Chydenius, Juha Suomi, Kari Elo, Satu Raussi, Jarmo Juga, Taija Kaarlenkaski, Pietu Pietiäinen, Berta & Regina, Zodiak, Faba, Koneen Säätiö, Taiteen Edistämiskeskus, Oikeutta Eläimille, Animalia, Perttu Saksa, Eija-Liisa Ahtila, Tuija Kokkonen työryhmineen, Toisissa Tiloissa, Leea Klemola, Elisa Aaltola, Kessu, 1,2 miljardia nautaa ympäri maailman, sekä sadat miljoonat muut, joiden mainitsemiseen tässä ei riitä serveritila. Toisten Historia tulee sitä enemmän näkyväksi, mitä useampi sen katsomiseen osallistuu. Toivotamme siis kaikki mukaan toisten historian jakamiseen!














maanantai 2. joulukuuta 2013

Naudan historian museon avajaistunnelmia

Naudan historian museo avasi ovensa juhlallisissa tunnelmissa. Suurhanke keräsi paikalle suorastaan väkijoukon. Kaikki kuvat © Noora Geagea


Yleisö Nylénin puheen äärellä 
Ovien auetessa henkilöt tungeksivat kuin mullilauma. 

Aika ennen historiaa -sali

Ihmisen äärellä

Oikealla Joplinin sukupuu.

Taustalla tietoa alkuperäiskansoista ja näiden ympäristöstä. 

Vastuuhenkilöiden tervetuliaissanat
Kunniavieras, kyyttöjen pelastaja, kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä 
Istumassa toinen kunniavieras, professori Kalle Maijala

Antti Nylén. "Hyvät ihmiset. Pahat ihmiset."

Taustalla illan mahtavasta levymusiikkitarjonnasta vastannut dj levy. 

Paula Vesala ja "Laulu lehmästä".



Henkilöt saivat lahjaksi rehua

Vasemmalla kumppanilajit, taustalla rodunjalostus-sali

Aikamatka aikaan ennen ihmistä.
Kansanedustaja Anni Sinnemäen juhlapuhe. Taustalla Paula. 

Anni ja Antti.  

Viimeiset juhlijat poistuivat valomerkin aikaan eli puoli kaksi.
Kiitos esiintyjille, ihmisille, eläimille, syöjille ja juojille!

"Olkaa kuin navetassanne" - Naudan historian museo nyt

Ensimmäinen teoksemme on nähtävillä, tulkaa sankoin joukoin katsomaan! Helsingin Eläinsanomatkin uutisoi tapahtumasta.

Naudan historian museossa nähtävillä mm. metsähuone, jossa käsitellään aikaa ennen historiaa: nautaa ihmisestä riippumattomana toimijana. Huoneessa kerrotaan alkuhärästä sekä nykyisin elävistä villinaudoista, bantengeista ja gaureista. Lisäksi museossa kerrotaan laajasti rodunjalostuksesta (niin naudan kuin ihmisenkin), teollistumiskehityksestä, joka johti elämän, tiedon ja historian pirstaloitumiseen, sekä esitellään Poisto-huone, johon voi mennä hiljentymään.

Työryhmään kuuluivat Teriken ja Lauran lisäksi seuraavat henkilöt:
Markus Seppälä - tutkimusassistentti, mahdollistaja
Perttu Sinervo ja Janne Vasama - näyttelyrakentajat, kärpästaiteilijat
Laura Tamminen - tuottaja
Mia Kivinen - graafikko
Noora Geagea - valokuvaaja
Anna-Roosa Länsipuro - kääntäjä

Lisäksi suuret auttajat Outi ja Arttu sekä viime tingassa hankittu äänisuunnittelija Maura Korhonen. Vielä heidänkin lisäkseen lukuisat ihmiset rakensivat, imuroivat ja tsemppasivat meitä varsinkin loppuviikosta. Kiitos siis Ella, Ulla, Tuomas, Pietu, Noora, Jasu ja Niila sekä kaikki muut hyvät ja avuliaat ihmiset. Avajaisten tiimoilta meitä auttoi erityisesti Into Kustannus, Zodiak ja Hannu sekä Sonja ja Aleksi ja Mikko. Ohjelmasisällöstä vastasivat Anni Sinnemäki, Antti Nylén ja Paula Vesala, joka esitti Leena Krohnin sanoittaman ja Kaj Chydeniuksen säveltämän Laulun lehmästä, sekä DJ Levy.

Teoksen rahoituksesta vastasi Koneen Säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.

Jalostustimelineen olemme saaneet kuvamateriaalia Maatalousmuseo Sarkasta. Haukilammen Joplinin valokuva on saatu hänen kotitilaltaan ja sukupuun on kerännyt kokoon nautakarjanjalostusyritys Faba (museossa nähtävillä koko Joplinin sukupuu 14. sukupolveen saakka!) Muut kuvat on otettu Wikimedia Commonsista. Jalostushuoneen tarvikkeet on saatu Fabasta ja kumppanilaji ihminen Lohikarilta. Poistohuoneen tiedot ovat indexmundi.comista.


Museota varten haastateltiin Kalle Maijalaa, Kari Eloa, Satu Raussia ja Jarmo Jugaa. Tekstien kirjalliset lähteet:
Aro, Hilpelä-Lallukka, Niemi, Toivonen & Vahlsten (2012): Mittaa ja valitse – Lypsykarjanjalostuksella tuloksiin. Opetushallitus.
Elo, Kari & Korpelainen, Helena 2012. Kasvien ja eläinten geenivarojen suojelu ja käyttö. Kirjassa Seppänen, Mervi (toim.) Maailma muuttuu - Muuttuuko maatalous? Unigrafia.
Galton, Francis (2000): Hereditary Genius. An inquiry into its laws and consequences. First published 1869. Third corrected proof of the first electronic edition.
Isaksson, Pekka & Jokisalo, Jouko (2005): Historian lisälehtiä. Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa. Suomen Rauhanpuolustajat & Like.
Kaarlenkaski, Taija (2012): Kertomuksia lehmästä. Tutkimus ihmisen ja kotieläimen kulttuurisen suhteen rakentumisesta. Suomen kansantietouden tutkijain seura. 
Lehmäkulttuuri ja sen tulevaisuus. Kalle Maijalan 75-vuotisjuhlaseminaari. Toim. Kalle Maijala 2002. MTT.
Meskus, Mianna (2009): Elämän tiede. Vastapaino.
Nietzsche, Friedrich (1963): Iloinen tiede. Otava. Suom. J. A. Hollo. (alkup. Die fröhliche Wissenschaft 1882.) 
Väänänen, Kalle (1916): Periytyminen ja ihmissuvun jalostaminen. Otava.
Seppänen, Mervi (toim.) 2012: Maailma muuttuu - Muuttuuko maatalous? Unigrafia.

Opinnäytetyöt
Niemiaho, Marja (2012): Satatonnareiden taustat - Vasikasta satatonnariksi ProAgria Oulun alueella. Oulun seudun ammattikorkeakoulu.

Artikkelit
Charles Choi: Banteng clone euthanized - Markers for viability still elusive even as doctor reports new human clone attempt. The Scientist 11.4.2003
Jose B. Cibelli, Robert P. Lanza & Michael D. West: The first human cloned embryo. Scientific American 24.11.2001 
Deaf designer baby - the issues. BBC news 8.4.2002
Roger Dobson: "Designer baby" cures sister. British Medical Journal 28.10.2000
Elliot Fieldman: Nazi science and the Heck horse - reviving extinct species. Yahoo website 21.4.2008
Samuli Laita: Superlehmien perimä on hyvin kapea. Helsingin Sanomat 30.12.2012 
Sanna Lohenoja: Sukusiitoksen kiemuroita. Nautalehti 1/2012 
Tapio Mainio: Suomalainen superlehmä antaa jopa 80 litraa maitoa päivässä. Helsingin Sanomat 1.6.2009
Kristiina Markkanen: Kauneuden Nobel-palkinto. Helsingin Sanomat 8.8.1999
Matti Mielonen: Elämän ensi hetket – Kohti täydellistä ihmistä. HS 24.3.2013
Gautam Naik: A Baby, Please. Blond, Freckles – Hold the Colic. The Wall Street Journal 12.2.2009
James Owen: Evolution less accepted in U.S. than Other western countries, study finds. National Geographic 10.8.2006
Glenn Selk: Artificial insemination for beef cattle. The Beef site 12.10.2002
Tachibana, M. et al: Human Embryonic Stem Cells Derived by Somatic Cell Nuclear Transfer. Cell 6.6.2013
Terhi Torikka: Pieksämäen Sonnihovi sulkeutuu ensi vuonna. Maaseudun tulevaisuus 19.10.2011
Reijo Vesterinen: Pielaveden Jella-lehmä lypsi ennätyslukemat. Maaseudun tulevaisuus 21.2.2013
Anu Välilä: Sukusoluja lahjoitetaan auttamisen halusta. Turun Sanomat 4.7.2006
Esa Väliverronen: Tarinoita Huomenesta. Journalismikritiikin vuosikirja 2002. 
Rob Waters: Animal cloning: the next phase. Bloomberg Businessweek 9.6.2010

Muut tekstit
Commission on genetic resources for food and agriculture. Food and agriculture organization of the United States: The state of the world's animal genetic resources for food and agriculture. 2007.
Eläinten hyvinvointikeskus: Kansallinen eläinten hyvinvointiraportti. 20.6.2011
Eugenics manifesto. 1939.
ProAgria Oulu: Risteytysopas.

Dokumentit
Seeds of Death: Unveiling the lies of GMO's. Gary Null, Richard Polonetsky. USA 2012.

Nettisivut:
Mission 2015: Biodiversity
Suomen Alkuperäiskarja ry www.kolumbus.fi/suomenalkuperaiskarja
Suomen Ayrshire-yhdistys www.ayrshire-finland.com
Evira www.evira.fi
ihmisoikeudet.net
ProAgria www.proagria.fi
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus www.mmmtike.fi
www.bioteknologia.info
Viking Genetics www.vikinggenetics.com
Holstein USA www.holsteinusa.com/
www.eugenicsarchive.org
www.wikipedia.en 

Museossa myynnissä myös Toisten historian uusia ja vanhoja joulukortteja! Muiden muassa tämä helmi.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Naudan historian museon avajaisohjelma on julkistettu

Naudan historian museo
avautuu Helsingin Kaapelitehtaalla 30.11. 18-24


Avajaisohjelma

Tervetuliaissanat - Laura Gustafsson, Terike Haapoja


Museon avaa kansanedustaja Anni Sinnemäki

Juhlapuhe - Antti Nylén 

Lehmän laulu - Paula Vesala 
san. Leena Krohn
säv Kaj Chydenius

Näyttelyn avajaisiin soluttautuu myös Pyhä lehmä, jonka koostavat 
Toisissa tiloissa -ryhmän jäsenet. 

Dj Levy 

Buffet 


***


Naudan historian museo
Tallberginkatu 1 B, Kaapelitehdas
Valssaamo, sisäänkäynti: V-ovi
Helsinki

1.12 - 10.12. 2013 
Avoinna joka päivä 12-18

info@toistenhistoria.fi
www.toistenhistoria.blogspot.fi

tiistai 22. lokakuuta 2013

NAUDAN HISTORIAN MUSEO



Vuosituhansien ajan historia on kirjoitettu ihmisen näkökulmasta. Sivilisaation kehittämiseen ovat kuitenkin osallistuneet monet muutkin. Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa jonkin toisen lajin kokemus yhteisestä menneisyydestä tulee tallennetuksi museoon. 
Naudan Historian Museo avautuu 1.12.2013 Helsingissä. Museo esittelee laajasti naudan kulttuuria ja suhdetta lähimpiin kumppanilajeihin (ihminen ja kärpänen). Käsitellyksi tulee muun muassa nautayhteisön yhteiskunnallinen asema, muutokset ruumiinkuvassa, elinpiirin mullistukset ja alkuperäiskansat. Tekemällä näkyväksi historiaa naudan mukaan museo kyseenalaistaa yhden väestöryhmän näkökulman ensisijaisuuden. Samalla se luo tilaa ennennäkemättömälle rinnakkaistodellisuudelle.
Vakituisten tilojen puuttuessa Naudan Historian Museo on suunniteltu kiertäväksi. Museo avaa ovensa ensi kertaa Helsingin Kaapelitehtaalla, jossa siihen voi tutustua 1–10.12.2013. Naudan Historian Museon tulevista esillepanoista tiedotetaan projektin verkkosivuilla. 

Toisten historia
Naudan historian museo on ensimmäinen osa kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan vuonna 2012 käynnistämää Toisten historia -hanketta. Projektin tarkoitus on muodostaa rinnakkaishistoria, jossa tarkastellaan maailmaa, kulttuuria, ihmisyyttä ja eläimyyttä yhteiskunnan vaiennetun enemmistön, toislajisten eläinten silmin. Hankkeella on tieteellinen pohja, jota työstetään taiteen keinoin. Toisten historian ytimen muodostavat toisten lajien kokemusta kartoittavat, museon muotoon rakennetut teoskokonaisuudet. Perimmäisenä tavoitteena on ensyklopedinen Toisten Historian Museo.

Ympäristösuhteen politisoituminen pakottaa huomioimaan muiden lajien osallisuuden ja läsnäolon ihmisyhteisössä ja kohtaamaan siihen liittyvät eettiset ja käytännölliset ongelmat. Kysymys eläimen asemasta ja itseydestä haastaa arvioimaan uudelleen tapamme määritellä ihmisyys, keskeiset oikeudelliset ja moraaliset periaatteemme sekä yhteiskunnalliset ja taloudelliset rakenteemme. Eläinkysymys ei ratkea siististi etiikan, talouden tai politiikan kentillä, sillä se lomittuu näkymättömästi kaikkiin yhteiskunnallisiin käytänteisiin.

Gustafsson ja Haapoja ovat molemmat taiteellisessa työskentelyssään käsitelleet ihmisen ja muiden lajien suhdetta ja siihen liittyviä yhteiskunnallisia ja eettisiä kysymyksiä. Toisten historia -hankkeessa tekijät yhdistävät ammattitaitonsa kuvataiteen, teatterin ja kirjallisuuden saralla ja kutsuvat mukaan myös muiden alojen ammattilaisia. Toisten historia on laajennut matriisiksi, jonka kautta voi tarkastella monenlaisia elämän osa-alueita kriittisesti, vihaisesti tai huumorin keinoin. Hanke on vienyt tekijänsä muun muassa luennoimaan, pisteyttämään Helsingin eläinpatsaat ja nauttimaan illallista irtoviiksissä. Projektin blogi on osoitteessa www.toistenhistoria.blogspot.fi.

Laura Gustafsson on kirjailija ja näytelmäkirjailija, jonka esikoisromaani Huorasatu oli vuoden 2011 Finlandia-palkintoehdokkaana. Toinen romaani Anomalia ilmestyi 2013. Terike Haapoja on Suomessa ja ulkomailla mittavan uran tehnyt kuvataiteilija. Haapoja edustaa Suomea Venetsian Biennalessa vuonna 2013.

Lisätietoja:
Laura Tamminen, tuottaja
info@toistenhistoria.fi
+358-50-3263793


perjantai 18. lokakuuta 2013

Mr and Mrs Smith do Kosmos

"Ja sitten tähän vähän hymyä."
Ravintola-arvioitsijamme pääsivät kaupungille laiduntamaan. Kohteeksi valikoitui ravintola Kosmos, joka lupaa ulkoasussaan paljon. Siis jos suurena lupauksena voi pitää ikkunaa somistavaa kaljatölkkivasikkaa. Smithit ovat optimisteja, joten he kokivat asian näin.

Taustalla jonkun jalkaterät vitriinissä.
Ravintolan nimi herätti mielenkiintoa. Viittaahan Kosmos koko maailmankaikkeuteen. Kaikkia maailmankaikkeuden tai edes maapallon asukkaita ei kuitenkaan ruokalistalla ollut huomioitu. Ellei sitten oteta lukuun ihmisen tapaa syödä kaikkea kohtaamaansa. Jälleen valikoima sopi petoeläimille ja raadonsyöjille, mutta märehtijät ja muut kasvinsyöjät jäivät vähemmälle huomiolle. Toki aitoja petoja saattaisi häiritä se, että ruoka tuodaan eteen kuolleena ja kypsennettynä. Ilmeisesti ihmisille tämä sopii hyvin. Tässä suhteessa voi ajatella, että tuotantohenkilöille luodut olosuhteet ovat ihmisen näkökulmasta ihanteelliset: ruoka tulee ennen pitkää kun vain jaksaa odottaa. Toisin kuin tuotantohenkilöt, ihmiset kuitenkin maksavat ravinnon rahalla eivätkä hengellään. 
Mrs Smith on epäluuloinen.
Ihmisistä välittyi suuri kärsivällisyys ravinnon odottamista kohtaan, kukaan ei esimerkiksi käynyt toisten kimppuun nälissään. Voi jopa olla, että ihmisetkin jollain tasolla märehtivät rehujaan, sillä monet pöytäseurueet viipyivät paikalla meitä pidempään ja itsekin vietimme Kosmoksessa kaksi ja puoli tuntia (myös kello näyttää olevan ihmisille olennainen, luultavasti siksi, etteivät he itse hallitse vuorokaudenkäyttöään).
Lypsävän viinitarhurin lisäksi listalla oli mm. hiillostettua kuhaa. Epäilemme vakoilusyytöksiä.
Atmosfääri oli kiinnostava. Välittömästi pöytämme vieressä oli kasveja, joiden juurille oli levitelty papanoita. Samankaltaisia papanoita näkyi myös ruokapöydällä! Tällainen ulosteen suosiminen siitä huolimatta, että emme nähneet ihmisten tekevän tarpeitaan ruokailun yhteydessä! Se olisikin ollut epäkäytännöllistä, sillä lattia oli oikeaoppisesti pehmitettyä eikä esimerkiksi epämukavaa ritilää, jolla tosin on etunsa lannan kanssa toimittaessa. 

Seinillä näimme valokuvia erilaisista ihmisten häkeistä. Myös huonosti piirrettyjä kissoja oli pari. Lisäksi jostain syystä puhemies Mau oli nostettu katonrajaan. Yksi keraaminen leijona vartioi salia. Se liittyi mahdollisesti ruokalistan saaliseläinpainotukseen. Tosin, ovathan monet kalat sekä saalistajia että saaliseläimiä. Hämmentävää.
Ihmisellä on kiinnostus häkkeihin.
Mikä laji?
Ruokalistalla suurinta hämminkiä herätti Tatti Julienne. Mr Smith kysyi viisaasti, kuka hän on. Vastaukseksi saimme jotain kermaan liittyvää. Sienihän ei voi olla yksi, hän on aina monta. Viittaako Julienne siis rihmastoon vai rihmaston yhteen ilmentymään? Linturuoka-osio taas alkuun ilahdutti meitä. Olihan listassa otettu lintujen ruokinta huomioon. Esimerkiksi moskovalaisen kanan annos vaikutti hieman oudolta (ruokavalio oli hyvin samantyyppinen kuin moskovalaisella ihmisellä). Tiedustelimme, oliko ruuissa siemeniä. Niitä ei ollut. Eikä voitu mennä takuuseen edes siitä, olivatko listan linnut (sillä linnut olivat itse listalla) syöneet siemeniä!!

Mr Smith arvioi maistamansa vehkan "sellaiseksi perseensudiksi".

Alkuruuaksi valikoitui poliittisesti korrekti talonpojan salaatti ilman talonpojan munaa sekä vihreä salaatti. Tässä vaiheessa selvisi, mikä on se kate, jonka korvaa listalla myös mainostettiin. Talonpojan salaatti oli hintaansa nähden mitätön. Jollei sitten annoksessa alunperin kuulunut olla tusinaa munia. Ruuat olivat kuitenkin maukkaita ja ennen niitä saimme leipää, jota saattoi lintuteeman mukaisesti murentaa toiselle osapuolelle, olihan kyseessä sitä paitsi vuosipäivämme!
Huom. siemenet.

Odotellessamme listan ainoaa korrektia pääruokaa eli tulista jotain, missä oli riisiä ja vihanneksia sekä pähkinöitä, meillä oli hyvin aikaa huomioida ihmisten lajityypillistä toimintaa. Ihmiset nauravat huomattavan paljon ja kovaäänisesti ollessaan joukoissa. Tämä on erikoista. Luultavasti laumakäyttäytymistä. Ihmisten kärsivällisyys tulikin jo mainittua. Se näkyi myös siinä, miten kukaan läsnäolijoista ei harjoittanut mitään sukupuolista toimintaa. Mahdollisesti ruokailemaan kokoontunut joukko edusti jonkinlaisia lisääntymiskyvyttömiä työläisiä. Pääruoka oli varsin yllätyksetöntä ja vaati suuria määriä suolaa. Se oli myös erittäin kuumaa, mistä ilmeisesti juontui adjektiivi tulinen. (Eturuuan eräät osat olivat erittäin kylmiä, samoin kuin jälkiruoka, kun taas herran kahvi oli kuumaa, mutta muassa tarjoiltu pieni pökäle kylmää. Onko ihmisten tapa säädellä ravintonsa lämpötilaa siis täysin holtiton?)

Jälkiruuaksi tilasimme sorbettia. Itse otin sen tyrnikeitolla, herra hedelmäsalaatilla. Hän olisi halunnut marjoja ja hilloa, mutta sellaista ei kuulemma voi kutsua jälkiruuaksi. Sorbetti oli hyvää jne, mutta jälleen melko yllätyksetöntä. 
Jälkiruuasta ei jäänyt MITÄÄN jälkeä.
Mielekäs lattia, jolla pienet tai suuremmatkaan jätökset eivät näy.
Plussaa ravintolalle palvelusta ja siitä, että ruokalistalta pystyi rakentamaan korrektin menun. Viihtymisympäristönä Kosmos tarjosi tiloja pikkulinnuille (katoissa roikkuvat lamput) ja sopivia piiloutumispaikkoja pienehköille henkilöille.

Töttöröö.




tiistai 1. lokakuuta 2013

tiedottamisen sietämätön keveys

Kirjoitamme Google drivella lehdistötiedotetta.

"Naudan historian museo on ensimmäinen osa baarimestaritorttukirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija neromisterpattismith Terike Haapojan vuonna 2012 käynnistämää Toisten historia -hanketta. Projektin tarkoitus on muodostaa rinnakkaishistoria, jossa tarkastellaan maailmaa, kulttuuria, ihmisyyttä ja eläimyyttä yhteiskunnan vaiennetun enemmistön, toislajisten eläinten silmin. Hankkeella on tieteellinen pohja, jota työstetään taiteen keinoin."

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Hän Patrick

Helsingin Eläin-Sanomat uutisoi Patrickiksi nimetystä gorillasta, jolla on suuria vaikeuksia tulla toimeen omien lajikumppaneidensa kanssa.
"Yleisesti Patrick tuli toimeen paremmin urosgorillojen kanssa. Yksi hänen riitakumppaneistaan oli kuitenkin urosgorilla Jabari, joka karkasi eläintarhasta ja vahingoitti kolmea ihmistä vuonna 2004."
Olemme riemastuneita.

torstai 12. syyskuuta 2013

Kesä Rynkyn kanssa

Koska museon teko on hektistä hommaa, ilahdutan(?) lukijoita jälleen vanhalla kirjallisella tuotannollani! Tällä kertaa kyseessä on novellini Kesä Rynkyn kanssa vuodelta 2010, jolloin vietin paljon aikaa Rynkyn kanssa. Kuten voi nimestä päätellä. Novelli on julkaistu Into Kustannuksen samannimisessä antologiassa.


Kesä Rynkyn kanssa                                              

Kesä on laiska ja köyhä. En tee työtä, ehkä rukoilen vähän. Rynkky on musta, minä valkoinen. Aurinko värjää meitä lähemmäs toisiamme. Mutta minä olen ihminen. Vaikka ei se mitään tarkoita.

Nuoria ja keski-ikäisiä naisia istuu korkeassa valkoisessa virastotalossa. He eivät halua lukea anomuksiani, jotka liittyvät vuokran maksuun, laskujen maksuun, terveydenhuoltokulujen maksuun. He katsovat niitä, panevat ne kasan alimmaisiksi, siirtyvät uuteen hakemukseen ja unohtavat nimeni ja sosiaaliturvatunnukseni.

Jos Rynkky kakkaa sen talon nurkalle katselen muualle ja vihellän reipasta sävelmää. Vaikka minulla on mukanani koko rulla pieniä mustia muovipusseja, jotka on vartavasten suunniteltu tällaisia tilanteita silmällä pitäen.

Me olemme ulkona, aina päivisin. Kymmenet, ehkä sadat ihmiset kävelevät, juoksevat ja pyöräilevät kahden kilometrin pituista lenkkiä lahden ympäri, useita kertoja peräkkäin. Ennen siellä juoksi myös kaniineja mutta ne piti tappaa koska ne olivat tuhoeläimiä. Rynkky sanoo että ihmisten jaloissa pyöriminen on alentavaa ja olen samaa mieltä. Menemme metsään. Vaikka sen nimi onkin puisto.

Siirtolapuutarhoilla työskentelee ihmisiä, jotka ovat samanvärisiä kuin elävinä keitetyt ravut. Heidät on sijoitettu tänne piiloon ahertelemaan jotteivät turistit luulisi että maassamme teetetään pakkotyötä. He kasvattavat kukkia ja polkevat joka aamu katsomaan niitä ja jonain aamuna kun he tulevat, kukat ovat surkeasti pettäneet heidän luottamuksensa ja lähteneet kävelemään. Siksi pitäisi luottaa vain juureksiin. Me juomme vettä heidän vesipisteellään. Vesi on tarkoitettu porkkanoille, perunoille, basilikalle ja violeteille petollisille kukkasille, marjapuskille, raparpereille, persiljalle, herneille.

Rynkky kakkaa ja puutarhuri katsoo meitä niin kuin olisimme syypäitä kuivuuteen, heinäsirkkoihin ja koloradonkuoriaisiin. Nostan jätöksen pieneen mustaan pussiin ja kohotan kättäni jotta hän voisi paremmin nähdä ympäristötekoni. Mutta Rynkky on levoton ja utelias ja vimmainen ja kiskaisee äkkijyrkästi vasemmalle ja oikeassa kädessäni oleva pussi heilahtaa ja lentää.

Se lentää kohti Ateneumia, sisään avonaisesta kattoikkunasta ja suoraan Haavoittuneen enkelin päälle ja tästä olen aika pahoillani niin kuin on enkeliä kantava poikakin, sen näkee hänen ilmeestään.

Puutarhaaja solvaa minua sabotööriksi ja soittaa poliisit ja palokunnan. Kyseessä on ennen kaikkea häväistys ja sellaisiin rikoksiin puututaan ankarimmin. Saatetaan puhua jopa terrorismista, saatetaan epäillä suuttuneita muslimeita. Heitä suututtavat monet asiat, esimerkiksi jos nainen ei peitä päätään tai jos profeetasta tehdään sarjakuvahahmo. Siksi he ovat usein suuttuneita ja silloinkin kun ei voi olla aivan varma, ovatko he suuttuneet jostain, he voivat olla, ja siksi on syytä olla vähän varuillaan. Mutta heidän suuttumuksensa on oikeutettua, minun tekoni pelkkää aatteetonta vandalismia.

Rynnimme sisemmäs metsään. Siellä risteilee hevosten jälkiä, ihmisten jälkiä, kodittomien alkoholistien jälkiä, lintujen jälkiä. Matoja ja käärmeitä ja oravia. Maa on pehmeä kaikista elävistä organismeista, jotka sitä kansoittavat. Istun hetkeksi alas ja nuoret sormenpään kokoiset sammakot kokoontuvat vierelleni. He kertovat että on suunnattava pohjoiseen niin pitkälle kuin puusto antaa myöten, sillä minä ja seuralaiseni olemme ei-toivottuja persoonia kaupungin eteläisissä osissa. Yritämme olla tallomatta viisaita sammakoita, jotka eivät vielä osaa väistää.

Kuulen hirnuntaa jostain läheltä ja kaviot hakkaavat maata thump, thump, thump. Poliisi ja armeija sekä ritarikunnan kouluratsastusjaosto marssivat varmasti kilometrin pituisessa jonossa koska eivät  mahdu kävelemään vierekkäin. He itkevät sillä eivät voi ymmärtää, miten jollakulla on sydäntä turmella maamme ehkä rakastetuin taideaarre, kaunis ja ymmärrettävä taulu, jonka värit eivät häiritse ketään ja jonka sommittelu saa harmonian kaikumaan sielussa. Haluaisin sanoa että se oli vahinko ihan oikeasti mutta Rynkky osaa ajatella nenääni pidemmälle ja huomauttaa ettei tällaisissa tapauksissa uskota vahinkoihin.

Piiloudumme supikoiran pesään ja astumme maanalaiseen käytäväverkostoon, joka vie meidät eläinten hautausmaalle, jonne supikoirat hautaavat salaa omaisiaan. Tunneleissa tapaamme kaniineja. Kysyn, missä he ovat piileskelleet jo ainakin puoli vuotta. He vastaavat että vainot alkoivat käydä liian vaarallisiksi. Monet kaasutettiin, monia kidutettiin. Useat saivat haulin vatsaansa kesken rauhallisen iltaruokailun. Jäljellejääneet pakenivat maan alle. Tunneleissa syntyneille on kehittynyt tarkka pimeännäkö, ne eivät ole enää aivan pupusia, niihin on tullut jotain mullasta ja maaperästä. Kaniinit kulkevat kanssamme hautausmaalle, he haluavat käydä kunnioittamassa kaukaisten sukulaistensa muistoa koe-eläinten muistomerkillä. Kanit jäävät suremaan mutta ne eivät itke, eivät koskaan itke. Se on kanien tragedia.

Meihinkin jää jotain mullasta vaikka maan pinnalla on yhä kirkasta ja kuumaa. Käymme syvemmälle metsään, pois asutuksen ja salakavalien autoteiden lähistöltä. Mietin milloin tämä sotku mahtaa unohtua. Jos en enää palaa kotiin kukaan ei lue minulle osoitettuja puhelinlaskuja ja sähkölaskuja ja muistutuksia kirjastosta, ei maksa vuokraani, nettiäni eikä hyväksy veroilmoitustani.

Ryntäily on sekoittanut Rynkyn mahan. Otan esiin mustan muovipussin ja työnnän siihen käteni. Kakka nyrkkiin, nyrkki kiinni, muovi kyllä kestää. Rynkky haistaa jossain lähistöllä nartun ennen kuin löydän jätepistettä. Kiskaisu, horjahdus ja kakkapussi heilahtaa kuin moukari ja se lentää vauhdilla, vauhdilla ja voimalla, se lentää eduskuntataloon asti ja avonaisesta ikkunasta se lentää suoraan jäähyväisiä sanovan Matti Vanhasen päähän ja se leviää.

Ja jossain kaukana eläinrakas Tanja Vienonen hymyilee. Ja hän on ehkä maailman kaunein nainen.

Narttu valokuvaa meidät ja ponnistuksesta venähtäneen syyllisen käsivarteni. Hän lähettää kuvan 7 päivää -lehteen ja se painetaan huonolaatuiselle paperille ja koko kansa voi ynnätä tapahtumien kulun. En todellakaan tiedä, miten nyt suu pannaan.

Kaukaa suurten talojen ja liikehuoneistojen suunnasta kuulen hälytyssireenien käynnistyvän, ne alkavat pyöriä ja kiljua. Autot tööttäilevät toisilleen pöyristyneinä. Sanomatalossa podetaan huonoa omaatuntoa kaikista kurjista jutuista, mitä Matista on koskaan kirjoitettu, koska hän kuitenkin oli rehti suomalainen mies ja olisi ansainnut lähteä kunnialla ikuiselle virkavapaalleen. Suojelupoliisi painaa lehtiin kaikkien seuraamiensa aktivistien kuvat ja syntymäajat koska aktivistit ovat aina halveksineet Keskustaa vaikka eivät sitä suoraan sanokaan. Huomataan että kaikki epäilyttävät ovat alle 35-vuotiaita joten kaikki maan varhais- ja myöhäisnuoret päätetään varmuuden vuoksi laittaa kotiarestiin, ehkä myös kirkonkiroukseen.

Minä ja Rynkky juoksemme. Otamme ensin pieniä kiihkeitä juoksuaskelia, sitten kasvatamme niitä ja lopulta jalkamme vain hipaisevat maata ja ponnistavat, hipaisevat ja ponnistavat. Metsän ulkopuolella olisimme suuressa vaarassa, on etsittävä piilopaikka.

Pieniä pikkuisia mökkejä, ei varmasti neljää neliötä suurempia. Astumme sisään ensimmäiseen lukitsemattomaan. Sen isäntä nousee alppiruusupuskasta takaa kuultuaan tunkeilevia ääniä. Hän on ollut kitkemässä voikukkia ja nokkosia ja muita vihulaisia. Nähtyään kutsumattomat vieraat hän alkaa huutaa niin kovasti että hänen äänensä muuttuu ihmiskorvin tunnistamattomaksi. Rynkky kuitenkin kuulee sen ja se on kamala ääni, joten hän avaa suunsa ja upottaa sinne huutajan pään. Se on aivan hölmöä ja pelkään että Rynkky tukehtuu joten leikkaan henkilön pään poikki puutarhasaksilla. Veri täyttää mökin lattian ja kiipeämme pöydälle jossa torkahdamme sillä aikaa kun lattia kuivuu, emmehän halua jättää jälkiämme enää mihinkään ongelmalliseen paikkaan.

Nukahdamme ja näemme unia joissa satakielet kysyvät: ”Kuka kenellekin kuinka, ketä kuinka kulloinkin?” Ja Rynkky, joka nukkuu silmät auki, näkee ensimmäisenä sisään astuneen karhun, jota veren tuoksu on houkutellut. Karhu nuolee lattiaa kunnes lankkujen maalattu valkeus loistaa selvänä ja kirkkaana. Sillä on kokemusta siivoushommista niin kuin kaikilla vähäosaisilla.

Emme halua jäädä vainajan tupaan. Jos metsä voi piilottaa karhun ehkä se suojaa meitäkin. Nostan ruumiin tuolille istumaan ja turmellun pään tilalle sijoitan varhaiskaalin. Ehkä kukaan ei huomaa mitään.

Mökin portailla kohtaan karhun epäkunnioituksen kuolleita kohtaan: siivoojat eivät koskaan ole vilpittömiä. Kerään jätökset viimeiseen pieneen mustaan pussiin. Mutta voi, silloin Rynkky vainuaa jänikset, vetäisee hihnaansa ja kakkapussi lentää kädestäni aivan jumalattoman kauas vaikka olin aina todella huono kuulantyönnössä ja muussa heittämisessä. Isäni olisi minusta nyt ylpeä.

Pussilasti lentää Helsingin keskustaan ja osuu Mannerheimia kasvoille. Sen voima on niin hämmästyttävän suuri että ratsastajapatsaan yläruumis nitkahtaa takakenoon, mikä saa vuosikymmenet paikallaan seisseen hevosen pillastumaan täysin. Hevonen nousee jäykästi takajaloilleen, seisoo siinä useita sekunteja jotta turistit voivat ottaa valokuvia ja loikkaa sitten alas jalustaltaan ja pahaa-aavistamaton Mannerheim mätkähtää nimikkokadulleen silmät täynnä karhun ulosteita.

Hevonen on haistanut veden. Yhdellä hyvin harkitulla laukka-askeleella se saavuttaa Töölönlahden ja kahlaa veteen, jota se on viisikymmentä vuotta kaivannut, ja sen kivettyneet kyljet sulavat ja sen sääret notkistuvat. Ja vastarannalla kulkee Tanja Vienonen kukkaseppele päässään. Hän näkee hevosen ja miettii, mistä muistaa tuon kookkaan ratsun. Hevonen sanoo ettei halua muistella menneitä eikä kenenkään pitäisi. Tanja nousee sen selkään miekka kädessään ja he puoliksi lentävät kohti Pohjanmaata ja matkallaan he avaavat minkkitarhojen ja kettutarhojen ja supikoiratarhojen ja lastentarhojen ja kanatarhojen ovet ja kaikki vapautetut pienet olennot syöksyvät luontoon ja niin kuin se olisi eniten niiden koti, ne maastoutuvat ja piiloutuvat heikolta ihmissilmältä.

Tanja Vienosesta tulee metsän kuningatar. Hänen hiuksensa kasvavat pitkiksi ja paksuiksi ja ne ottavat mallia luonnon kauneimmista kasveista ja muodostavat oksia ja puron uomia ja kaislikkoja ja hänen kyntensä tulevat vahvoiksi ja hän voi kaivaa hetkessä kymmeniä metrejä syvän kuopan.

Minä juoksen Rynkyn perässä ja sitten Rynkky juoksee minun perässäni. Me hyppäämme ilmaan jotta voimme sukeltaa kauniisti pystysuorassa koloon, josta jänikset kutsuvat meitä. He elävät täällä vain maan onkaloissa ja heihin on tarttunut maaperä. He ovat valtavia, voimakkaita, suunnattomia jäniksiä ja kysyn, mitä ihmettä. Jänisten johtaja katsoo minua korvat pitkinä, varmasti kolmimetrisinä, ja Rynkky haluaa istua selkäni takana. He ovat kaivautuneet maahan ja pyrkivät toimimaan veljeskansansa kaniinien hyväksi mutta eivät ole vielä kyllin voimakkaita. He kehittelevät biologisia ja kemiallisia aseita katkaistakseen puistoissa ja puutarhoissa ja takapihoilla käynnissä olevan joukkomurhan. Sanon että he ovat melkein myöhässä mutta he ovat pitkäjänteisempiä kuin minä ja ymmärtävät asioista enemmän.

Kysyn jäniksiltä, tietävätkö he minun ja Rynkyn tilanteesta ja he sanovat olevansa siitä tietoisia. Voi! heidän vakoojansa raportoivat kaikesta reaaliajassa. He sanovat lähes jo vajonneensa epätoivoon kun tähtäykseni ei vain meinannut osua kohdalleen. Enkelin turmeleminen oli mautonta ja Matin turmeleminen vain jotenkin alleviivaavaa. Mutta myyrien soittokunta oli uskonut minuun alusta asti ja he olivat lyöneet puolestani vetoa ja heillä oli aikomuksena järjestää suurenpuoleiset juhlat illalla onnistumiseni kunniaksi. Syvältä maan kuoresta alkaa jo kuulua vetopasuunoiden virittelyä. Kysyn, olenko ehkä joutunut salaliiton uhriksi. Jänisten puhemies sanoo ettei sillä nyt varmasti ollut mitään väliä sillä kyseessä oli vallankumous ja vallankumouksen jälkeisessä maailmassa olisin kyllä turvassa mutta minun pitäisi kiiruhtaa kohti pohjoista jotta asiat saataisiin rullaamaan halutulla tavalla.

Panen Rynkyn taskuuni, hän on hieman voipunut. Saamme rohkeilta jäniksiltä mukaamme Yksinäisten vanhojen naisten avustuspartion lahjoittamaa puolivanhaa leipää. Murustan sitä taskuuni ja toisesta taskustani nousee Emilia 6 v, joka on karkotettu yhteiskunnasta koska hän meni vastaamaan kansallisessa lehdessä itsenäisyyspäivänä kysymykseen ”Mitä Suomi sinulle merkitsee?” ”Ei mitään”. Hän todellakin sanoi ”ei mitään” ja lehteä lukivat hänen isovanhempansa ja isoisovanhempansa ja kummitätinsä ja kummisetänsä ja vanhempien työkaverit ja seurakuntakerhon täti ja kaikki sanoivat voi hyvä jumala mitä tuo lapsi puhuu. Ja häpeästä hän pieneni, pieneni aivan taskukokoiseksi tyttöseksi ja katosi maan alle häpäisemästä perhettään ja sukuaan ja kansakuntaansa. Emilialle on jäänyt paljonkin hampaankoloon tästä selkkauksesta, joten hän aikoo ottaa ohjat käsiinsä. Hän vaihtaa paikkoja kanssani ja niin minä ja Rynkky matkustamme hänen taskuissaan.

Nukumme ja näemme unta, jossa meri sanoo ”vai niin, vai niin” siten että viimeiset kirjaimet aina kasvavat valtaisiksi. Pohjanlahti hymyilee ja taivaalla lentää valkeita lintuja. Ne eivät ole lokkeja eivätkä joutsenia. Ne ovat kanoja, joiden vahvat siivet kantavat niitä pitkiin liitoihin. Me avaamme silmämme paitsi Rynkky, jolla on ollut toinen koko ajan auki, ja näemme auringon mutta meihin on jäänyt jotain maasta. Ja Emilian hiukset laskeutuvat kuin öljyä valuisi hänen päästään tai ankeriaita ja hän on aivan valkoinen vuosista maan alla. Ja hänen kynsiensä alla elää kaksikymmentä ekosysteemiä.

Iltapäivän auringon hehkua voimistavat palavat rehusäiliöt ja varjotalot. Näemme merellä pieniä mustia täpliä jotka ovat pakenevia ihmisiä kirkkoveneissään. Tanja nostaa äänensä niin korkeaksi että vain pyöriäiset kuulevat sen ja ymmärtävät käskyn ja nostattavat aallot, jotka imevät venepakolaiset alas, heidän ei ole tarpeellista jatkaa elämäänsä missään.

Tanja nousee juuriltaan ja sanoo että hänen sydäntään läheisin asia täytyy hoitaa nyt. Ja me kaikki neljä nousemme tuulen syliin ja matkaamme kohti poronhoitoalueita. Vapautamme sudet jalkaraudoista ja ompelemme heidän haavansa umpeen. Ja sille yhdelle elävänä nyljetylle Tanja kutoo hiuksistaan takin. Komeat susinaaraat ottavat Rynkyn laumaansa ja he parittelevat ja lisääntyvät ja heistä tulee susikoiria ja koirasusia, jotka ovat aivan hyviä ja toimivia eläimiä ja jopa lisääntymiskykyisiä, eikä kukaan ihminen tule puuttumaan heidän ja heidän pentujensa asioihin sillä Tanja on saanut tarpeekseen ihmisten puuttumisesta. Valtaisat porotokat hän muuttaa pikkiriikkisiksi niin että poro mahtuu ravaamaan kämmenelläni ja ihmiset siellä menettävät elinkeinonsa ja kuolevat sukupuuttoon.

Sudetkin seuraavat Tanjaa sillä hänellä on karismaa. Hänellä on vielä suuri urakka edessään mutta onneksi hän on suuri nainen. Hän on niin suuri että voisi vain talloa suurimmatkin puut matkallaan mutta hän ei tallo niitä, hän kävelee varpaisillaan ja sen hän osaa tehdä sirommin kuin yksikään suomalaisnainen.

Mannerheim on todella vihainen. Hän pyyhkii paskaa naamaltaan ja vannoo että tällä kertaa kaikki saatanan sosialistit ovat menneet liian pitkälle. Kunnon kansalaiset, veteraanit, Keskusta-puolueen kannattajat, keskiluokkaiset ihmiset jotka voivat ostaa kaupasta salaattia kurkkua uusia perunoita ja broileria, ihan tavalliset ihmiset siis kerääntyvät suurmiehen ympärille ja nuolevat hänet puhtaaksi niin kuin vastasyntyneen vasikan. Häneltä kysytään että vai mitä että olet hetero. Hän sanoo että mikä vitun hetero, minä olen Marski. Sitten hänelle selvitetään että voi olla hetero ja Marski, hetero harrastaa seksiä naisten kanssa. Mannerheim katsoo pitkään ja ankarasti ja hänen viiksensä värisevät, hän näyttää vähän Hitleriltä, joten on parempi lopettaa kysymykset hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan onhan kyseessä sentään sankari.

Tanja pitelee toisessa kädessään teurastamoa ja hänen kyynelensä valuvat sen ovista sisään ja toisista ovista ulos ja pesevät teurastamon lattiat verestä, joka ryöppyää maahan ja aiheuttaa tulvan, joka upottaa koko Itä-Suomen alleen. Hän avaa kuljetusautojen luukut ja ulos tunkevat kymmenet sadat tuhannet luonnottoman kokoiset siat ja naudat. He ovat valmiita sotaan. Minä ja Emilia 6 v nousemme suurten valkoisten karjujen selkään. Pidän kiinni karjun niskarasvasta ja sen laukka on samanlaista kuin leikkipuistojen puuhevosilla. Emilia ratsastaa joukkomme etummaisena ja hänen kynsiensä alta nousee mäyriä, ahmoja ja lumikkoja, jotka levittäytyvät kuin valtavat siivet.

Me saavumme idästä niin kuin Mannerheim on osannut odottaakin. Hän sanoo hahaa ja kysyy Emilialta mitä Suomi mahtaa tälle merkitä. TV-vastaanottimiensa ääressä Emilian sukulaiset rukoilevat oikeaa vastausta sillä tämä olisi täydellinen tilaisuus pelastaa maine mutta Emilia vastaa aikailematta: ”Ei mitään.” Ja silloin tajuan kuinka kolossaalinen Mannerheim oikeastaan on, olen suurin piirtein hänen nenänsä korkuinen, minkä voin todeta kun hän nostaa minut niskasta ylös ja olen vähällä oksentaa koska olen aina kärsinyt järkyttävästä vertigosta.

Mannerheim hengittää minua päin ja hänen hengityksensä haisee mullalta, purutupakalta ja silliltä. Hän tietää että minä olen syyllinen. Hän sanoo että minut passitetaan keskitysleirille. Hän sanoo että minua kidutetaan. Hän sanoo että minut häpäistään ja sitten minut kielletään. On suuri rikos järkyttää staattista tilaa. Rikoskumppanini luonnollisesti tuomitaan myös. Ja kaikki samanmieliset, varsinkin he, jotka ovat ehtineet tehdä tästäkin selkkauksesta teatteriteoksen.

Silloin Tanjan kauniit kasvot nousevat auringon eteen ja linnut laulavat kauhean kovalla äänellä. Niin kovalla ja niin härskejä juttuja että ihmiset lamaantuvat ja muistavat kuolevaisuutensa. Mannerheimia harmittaa ja hän työntää etusormensa Kiasman katosta läpi. Hän ei tiedä mikä rakennus se on mutta siellä käy epänormaalin näköisiä ihmisiä aina paitsi maanantaisin. Emilia 6 v istuu kukkapenkissä orvokkien suojassa ja itkee, hän ei ymmärrä, mitä Suomen pitäisi merkitä hänelle. Kiipeän Tanjan hiussuortuvaa pitkin pois Marskin ulottuvilta.

Tanjan armeija on paljon voimakkaampi ja parempi kuin vastustajien ja murskavoitto olisi varma ellei jostain astuisi esiin herra Grönbrg. Hän on opiskellut lakia ja tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Hän kertoo sen hetkessä kaikille. Hän sanoo ettei näin lain mukaan voi tehdä ja että Tanja on vain missi, jolla ei ole koskaan ollut mitään poliittista ymmärrystä, pelkästään haihatteluja ja miessotkuja, joten on täysin naurettavaa että Tanja johtaa tällaista attentaattia. Kaikki uskovat koska herra Grönbrg on oikeassa. Mannerheim sanoo: ”Nii just.” Mutta kaikki näkevät että todellisuudessa hän pitää herra Grönbrgiä vähän velttona ja kunnottomana vätyksenä.

Tanja muistaa ettei hän voi tällaista tehdä koska hän on kaunis nainen. Hän kallistaa niskaansa, huokaa syvään ja kääntyy ja kaikki eläimet seuraavat häntä ja kun hän kävelee pitkin Mannerheimintietä siihen jää sydämenmuotoisia halkeamia, joista kasvaa voikukkia ja lupiineja ja horsmaa. Mutta heti kun mahdollista ne tuhotaan ja päälle kaadetaan uusi tahmainen asfaltti.

Mannerheim nousee takaisin jalustalle mutta ei suostu ottamaan hevosta mukaansa. Sen sijaan hän haluaa nojatuolin koska seisominen olisi kuitenkin liian raskasta. Hänelle tarjotaan muhkeaa jenkkituolia Suomi-soffasta mutta hän sanoo että ne ovat rumia ja mauttomia ja käskee hakemaan jotain Stockmannilta koska hän arvostaa tyyliä.

Mannerheim istuu uuteen tuoliinsa. Hän asettaa toisen jalan toisen päälle, toisten mielestä miehekkäästi, toisten mielestä vähän homomaisesti, ja ottaa tiukan ilmeen ja kivettyy siihen paikkaan. Tien toisella puolella Emilia 6 v jatkaa itkemistään ja orvokit hänen ympärillään saavat kyynelistä ravintoa ja niiden juuret painuvat niin syvälle ettei parhainkaan puutarhajaoston ammattilainen saa niitä kitkettyä vaikka niiden räikeiksi yltyneet värit häpäisevät koko arvokorttelin.

Minä kääriydyn Tanjan hiussuortuvaan joka tuoksuu mustikoilta. Tanja kulkee kohti länttä. Vaikka hän ei voikaan hallita maailmaa, hän voi aina yhden luonnollisen katastrofin järjestää. Hän istuutuu keskelle Espoota ja betoni murenee. Hän vetää säärensä koukkuun ja kiertää kätensä niiden ympärille ja painaa leukansa polvien väliin jäävään kuppiin. Hän hengittää syvään ja muuttuu kallioiseksi vuoreksi. Ja hänen ympärilleen kasvaa sammalta, jäkälää, mäntyjä, pajukkoa, kosteikkoja, valtavia juuria, puroja, koskia, pirunpeltoa, soita. Ja kaikki eläimet, jotka häntä ovat seuranneet, jäävät metsään ja tallovat sinne polkujaan.

Rynkky nuorukaisena.