Tänään teimme apurahahakemusta. Tällainen muotoilu tuli:
"Toisten historia on taiteen ja tieteen välille sijoittuva hanke, jonka tavoitteena on tutkia toisten lajien kulttuurihistoriaa niiden näkökulmasta käsin. Hanke toteutuu yhteistyössä tieteen- ja taiteentekijöiden kanssa tehdyn kirjallisen tutkimustyön sekä näyttelyiden muodossa. Hankkeen puitteissa tutkitaan, millä tavalla eri lajien elinpiirit ja kokemukset ovat muuttuneet kuluneen sadanviidenkymmenen vuoden aikana. Tavoitteena on avata sitä, miten toiset lajit kokevat ja ovat kokeneet maailmaa, ja esittää ihmisen näkökulmasta kirjoitetulle historiankirjoitukselle vaihtoehtoja. Tutkimus keskittyy toisaalta muiden lajien kokemusten jäljittämiseen ja tutkimiseen, ja toisaalta kyseenalaistamaan vakiintuneita tapoja esittää "toisia" ja näiden kulttuureita. Hankkeeseen liittyvät taideprojektit lähestyvät aihetta kokemuksellisuuden kautta: tavoitteena on paitsi tuottaa tietoa toisten lajien kokemusmaailmasta myös tehdä mahdolliseksi toisten näkökulmaan eläytyminen taiteen keinoin."
Totesimme myös, että pitäisi kirjoittaa eläinten mytologioita. Samalla tavalla, kuin ihmiset ovat kirjoittaneet selityksiä asioille, joiden kanssa elävät, mutta joita eivät oikein ymmärrä, niin kuin vaikka aurinko, tai ukkonen, tai tietoisuus. Yleensä nämä selitykset on tavattu kirjoittaa siten, että vaikuttaa kuin k.o. ilmiö olisi olemassa erityisesti kirjoittajaa varten, kuten että aurinko olisi kehittynyt jottei ihmisellä olisi pimeä jne, vaikka sillä on kai ihan eri tarkoitus (tai ei tarkoitusta ollenkaan). Kiinnostavaa on muun muassa, miten eläimet mahtavat ymmärtää koneet. Linnut esimerkiksi saattavat ajatella, että juna on laite, joka kerää hyönteisiä (jotkut linnut nimittäin odottavat asemalla ja napsivat sitten ötökät tuulilasista). Samaten jotkut loislajit tai symbioosissa elävät saattavat ajatella, että toinen laji on kehitetty erityisesti heitä varten. Niin kuin että norsu on pikkulintujen kulkuväline. Jotenkinhan niiden on asiat selitettävä, niin kuin meidänkin.
Lisäsin Terike nää laatukuvat!
VastaaPoista