Lehmien välisestä ystävyydestä

ei ole kyyttöjen euroviisuhitti, vaan laatujournalismia. Ilta-Sanomat nimittäin uutisoi, että myös lehmien välillä on havaittu olevan ystävyyssuhteita. Kerrottiin myös, että huonossa väleissä olevat lehmät stressaantuvat, jos ne joutuvat olemaan liian läheisesti tekemisissä. Noin äkkiseltään tämä ei kuulosta hirveän yllättävältä, onhan kyseessä pitkäikäinen laumaeläin. 

Lehmä on varmaan yksi pisimmälle jalostetuista eläimistä maailmassa, mutta vaikka niistä kuinka yrittäisi tehdä toistensa klooneja, on niillä lehmämäisen päättäväisesti oma yksilöllisyytensä. Tämä on tietenkin vähän kiusallista tuotantonäkökulmasta katsottuna, koska siitä aiheutuu kaikenlaisia eettisiä probleemeja. Olisi paljon helpompaa, jos pystyisi jalostamaan olioiden ajatukset ja tunteet samalla tavalla kuin niiden ruumiit ja käyttäytymisen. 

Dolly, meet Dolly. 

On kummallista, kuinka paljon ihminen yrittää mitätöidä ja tuhota tuotantoeläinten yksilöllisyyden, kun samaan aikaan juuri eläimen yksilöllisyys ja tieto siitä, että "se on joku" on juurikin se maaginen asia, jota eläintarhoissa ja safareilla janotaan kohdata. Keskustelimme tästä Lauran kanssa kansallismuseoretkemme jälkeen, ks. Lauran This Strange Effect- postaus. Laura ehdotti, että kokemus olisi sukua taiteen kohtaamiselle. Kallistun samalla kannalle. 

Asetelma. 

Tästä ajatus liikkuu luontevasti siihen, miten lapset kokevat eläimet. Tiettyyn ikään saakka lapset eivät tee erottelua ihmisen ja muiden olioiden välillä: jos tavataan joku uusi eläin, on yhtä tärkeää tietää mikä sen nimi on, kuin että mikä eläin se on. Vähän kaikenlaiset asiat ovat lapselle Hän. Eläimen yhtäaikainen outous ja samanlaisuus ei ole halveksuttava, vaan ihmeellinen ja kunniotusta herättävä asia. Lapselle pitää erikseen opettaa, että lehmät eivät ole henkilöitä, vaan vain esimerkkejä lajista nauta. Ja että Naudat eivät ole samanlainen ryhmä kuin Virtaset, vaan esimerkki kategoriasta eläimet. Sitten niitä onkin jo ihan helppo syödä. 

Tämänkaltainen eläimen kohtaamis-kokemus ei ole oikein aikuiselle sovelias enää muualla kuin erilaisilla bongausmatkoilla tai vastaavilla. Kuitenkin se on niin tärkeä, että miljoonat ihmiset liikkuu koko ajan ympäri maapalloa sen perässä. Sitä kokemusta tarvitaan. Ja jopa arkisessa elämässä ihmiset haluaa aina, että eläimet pitäisi niistä. Jos joku onnistuu luomaan villieläimeen erityisen suhteen, se on aina ylpeilyn aihe. Kukaan, joka haluaa olla terveen maineessa ei kehuskele sillä, että on "eläinten vihaama".  Silti intuitiivinen kokemus siitä, että eläin on Joku kielletään oikeassa elämässä epärationaalisena. Mutta mitä jos tämä onkin juuri oikea tapa nähdä? 

Eräs Hän. 

Olen joskus miettinyt liittyvätkö ihmisten aika rajut reaktiot eläintuotannon kyseenalaistamiseen tähän. Siinähän ikään kuin sanotaan, että vastoin kaikkea mihin sut on kasvatettu, asiat ovat sittenkin Hän, ihan niin kuin alun perin tiesitkin. Että sua on, sori vaan, huijattu ja pahasti, ja sulle on opetettu ihan väärät asiat. Kai siinä raivostuu.