Rikki ja ruosteessa

"En ole ikinä edes harkinnut tulevani tänne", oli Teriken näkemys Kansallismuseosta, jossa vierailimme eilen. Museoissa käyminen kuuluu projektiimme, koska haluamme selvittää, miten erilaisia ryhmiä esitetään museokontekstissa.

Joku esi-isä tai -äiti.

Kansallismuseon kuuluisi kai kertoa Suomen kansan historiaa. Käytännössä museo oli kuitenkin vain kokoelma kulutushyödykkeitä (joista varhaisimmat palasina) ja muoti-ilmiöitä (lasken uskonnolliset kuvat tähän ryhmään). Iloisesti oli sivuutettu kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen mukaan lukien sodat. Joskin alakerran "aarrekammiossa" ("Mikä antikliimaksi!") oli kolikoiden ja tölkkien lisäksi pyssyjä sun muita.

Asevaraston jännittävin anti.

Kiinnostavimpia juttuja olivat oikeastaan seinillä olevat kuvat.

Dude.

Dude with a tongue.

"Siinäpä iloinen kaveri!"
"Luulen, että se on Jeesus."

Informaatiota annosteltiin vähän sattumanvaraisesti. Tavaraa oli kauheasti, mutta ei oikein selvinnyt, millaisissa oloissa niitä käyttäneet ihmiset ovat eläneet. Tai edes, että miksi juuri tällainen esine on ollut aiheellista valmistaa. Mietin, miksi tällaista tavarakokoelmaa edes tarvitaan? Onko jokin muinaisjäänne arvokas vain siksi, että se on muinaisjäänne, ja mitä minun pitäisi saada sen katsomisesta.

Kuka ja miksi?

Eläinten osista tehtyjä juttuja.

Museo oli hyvin rakennettu. Siellä liikuttiin suhteellisen yksiselitteisesti edeten lopulta lähtöruutuun. (Tosin Terike yritti useita kertoja harhauttaa meidät ulos näyttelystä.) Kivaa oli, että reitti kulki eri kerroksissa silleen vähän labyrinttimäisesti. Siis silleen, että aina yhdestä huoneesta tultiin toiseen huoneeseen ja välillä kiivettiin portaita ylös tai alas.

Mitä helvettiä?

Meitä luonnollisesti kiinnosti, miten kansamme eläinsuhdetta on museossa kuvattu. Aineistossa oli väkevästi keskitytty siihen, miten ihmiset ovat historian aikana tappaneet eläimiä. Joitain yksilöitä oli näytillä asusteina.

Lintujen siipiä ja mäyrä.

Myös muutaman eläinaiheisen taideteoksen bongasimme.

Jonkinlainen broileri.

Hevonen ja lohikäärme.

Tuntematon hevonen.

Ihmiskuvauksessakin paljastui eläimellistämistä.

Joku tyyppi, joka on kuvattu seisomassa lohikäärmeen muotoisen itsensä päällä, koska hän oli pakana.

Tuntui siltä, että seurasi tavarantuotannon historiaa eikä niinkään ihmisten tarinaa. Inhimillisin anekdootti koski "kivisilmäistä jumalaa", jonka eräs munkki oli suutuspäissään heittänyt järveen, kun kalaonni oli kääntynyt.