Leikkisät näädät ja muita metaforia

Eräs kaunisrintainen ystäväni pukeutui illanviettoa varten niin elähdyttävästi, että puhkesin ylistysvirsiin. Koska suhteemme on puhtaasti platoninen olivat myös ylistykset pyyteettömiä eli siis vilpittömiä. Etsin oikeita vertauksia vesiputouksista, hyppyreistä ja muita maisemallisista elementeistä, mutta lopulta suurinta hilpeyttä aiheutti vertaus kahdesta leikkisästä näädästä, jotka kurkkivat koloistaan. 

Näätä

Tämän aasinsillan kautta päästäänkin sitten kätevästi asiaan, josta Laura mainitsikin, eli eläimeen symbolina tai metaforana. Eläimiä on nimittäin kaikkialla sielläkin, missä mitään otuksia ei ole aikoihin nähty. Ihminen on ihmiselle susi, jotkut ovat verenimijöitä, ja toisilla on jopa oma majava. On haukkaa, kotkaa ja puumaa, lauhkeaa lammasta, pässiä narussa, tervettä pukkia ja hirveetä pukkia. Haahkoja, sikoja ja kyyhkyläisiä. 

Teatterintekijä Tuija Kokkonen totesi jollakin luennolla, että samaan aikaan, kun maailmaa koettelee ennennäkemätön eläinlajien sukupuuttojen aalto, eläinten representaatiot ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Idea on kiinnostava ja sysää ajatuksia liikkeelle. Eläinvertauksetkin ovat alun perin syntyneet kosketuksesta eläinten kanssa ja eläinten tapojen tuntemuksesta. Nykyään kontaktia muihin kuin lemmikki- ja eineseläimiin on koko ajan vähemmän. Vertaukset elävät omaa elämäänsä, ja usein vertaus onkin ainoa jäljelle jäänyt kosketus kyseiseen eläimeen. Samalla tavalla kontakti oikeisiin eläimiin on korvaantunut kontaktilla eläinten kuviin.

Nyt, jos ne oikeat eläimet jossakin kaukana katoavat se ei oikeastaan meitä hetkauta, sillä meille eläimet ovat jollakin tavalla jo muuttuneet symbolisiksi. Ne katoavat meristä, metsistä ja taivaalta mutta siirtyvät kansoittamaan ihmisen kieltä ja kuvia. Eläimet ollaan ikään kuin siirtämässä itsenäisistä luontokappaleista osaksi kulttuuria. Vaikka alkuperäinen fyysinen eläin katoaa, meillä on silti sen eläimyys, jota voimme hyödyntää mitä erilaisemmilla tavoilla. 

Näätä on sukua karhulle.

Tässä tietenkin toteutuu ikiaikainen fantasia luonnosta, joka olisi kokonaan ihmisen hallinnassa. Kummallista on, että tämä operaatio (kastraatio?) tapahtuu jonkinlaisen eläimen kahtia jakamisen kautta: kaikki vieraus, hurjuus ja villeys eläimessä, siis kaikki merkitykset jotka tulevat sen elämästä ja kulttuurista ja mielestä, siirretään siihen symboliseen puoleen, jossa se voi edustaa villeyttä, vapautta, hurjuutta ja muita ominaisuuksia mutta vain ihmiselle harmittomassa mittakaavassa. Eläimen ruumis sitä vastoin palautetaan materiaaliksi, jota voi syödä tai jolla on muita hyödyllisiä toimintoja (ekosysteemin osana esimerkiksi). Tällä tavalla voidaan kätevästi hyödyntää eläimestä sekä sen olemus että sen ruumis, joutumatta ikinä oikeastaan todella kohtaamaan sitä. Ihminen on ihmiselle susi, ja kana, no, se on nuggetti. 

Omanlaisensa ylösnousemus.