Pohdimme taannoin, onko olemassa nimeä sille mielihyvän tunteelle, joka syntyy luonnonvaraisen eläimen kohtaamisesta. Ja onko se eri tunne kuin se mielihyvä, joka syntyy esimerkiksi koiran tai kissan kohtaamisesta. Sille tunteelle pitäisi olla nimi. Ja sitä pitäisi tutkia.
Ehkä jollain tavalla eläimen kohtaamisesta syntyvä mielihyvä on sukua taidenautinnolle tai niin kutsutulle subliimille, joka syntyy mykistävän suuren kokemuksen äärellä. (En nyt yritä määritellä subliimia sen tarkemmin, koska kerran koulussa otin sen tehtäväkseni. Oli aika vaikeaa ja sainkin sitten kuulla, että ei sitä ole oikein kukaan muukaan osannut määritellä.)
Taide ja eläin ovat kuitenkin eri asia. Taideteosta ei kohdata, siitä vain nautitaan. Eläin kohdataan. Eläin kohtaa minut. Eläimelle minä olen toinen ja se katsoo minua takaisin. Se ajattelee minusta jotakin, en voi tietää, mitä. Toki tutumpien lajien kohdalla voi päätellä jotain eläimen käytöksestä. Mutta villieläin useimmiten juoksee pakoon. Siksi villieläimen kohtaamista haluaisi aina pitkittää, toivoo, ettei se menisi pois, vaan tulisi luo. Toivoisi kontaktia. Toive on itsekäs, koska totta kai villieläimille on eduksi väistää ja pelätä ihmistä.
Mitä on eläimen näkemisestä syntyvä nautinto? Mikä saa ihmiset ajelemaan hengenvaarallisilla venekyydeillä pitkin Atlanttia bongaamassa vilahdusta valaan pyrstöstä? Ja entä miksikä kutsutaan mielihyvää, joka syntyy kontaktista eläimeen? Ohessa video ihmisistä, jotka ovat aivan pähkinöinä Mishka-nimisestä huskystä. (Olisin itsekin.)
Ps. Mistä tulevat miehet (aina miehet), joiden on tärkeää todistaa, että kissat/koirat rakastavat heitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti