maanantai 6. elokuuta 2012

Maito

Maito on jännä juttu, vaikka useimpien mielestä näin ei ole. On erikoista, että ihmiset, etenkin suomalaiset, juovat sankoin joukoin vasikoille tarkoitettua lehmänmaitoa. Se on oikeastaan tosi erikoista. Itse luovuin tästä tarpeettomasta käytänteestä 14 vuotta sitten. Tai en kyllä koskaan ole varsinaisesti juomalla juonut lehmänmaitoa, koska maku ei ole miellyttänyt.

Tässä eräinä aamuyön tunteina minulle tarjoutui mahdollisuus maistaa naisenmaitoa. (Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että "lehmä" ei ole lajin, vaan sukupuolen nimitys? Ei ole "poikalehmiä". Tai no, onhan poikatyttöjäkin, mutta se on vähän eri asia.) No, oli hyvää, maistui aika paljon soijamaidolta (nainen oli muistaakseni elänyt vegaanisella ruokavaliolla). En minä sitäkään juomalla joisi (varsinkaan noin lämpimänä), mutta kokemus ei ollut epämiellyttävä. (Huomautan, ettei minua ole koskaan rintaruokittu. Ja huomautan myös, että tälläkin kertaa nautin maidon (shotti)lasista.)

Ihmettelin suuresti kun tämä minulle maitoa tarjonnut ihminen kertoi, miten oli joskus kysynyt ystävältään, että haluaisiko tämä maistaa hänen maitoaan ja ystävä vastasi, että enhän joisi virtsaasikaan. Sehän on ihan eri asia! Ei virtsaa ole tarkoitettu ravinnoksi. Miksi ihmisruumiista tuleva maito on jotenkin saastaista mutta lehmäruumiista tuleva ei? Miksi ajatus siitä, että joisi pastöroitua ja purkitettua naisenmaitoa, on joistakuista vastenmielinen, mutta Valiolla pyyhkii silti aika kohtuuttoman hyvin?

Rinnat eivät itselleni ole erogeeninen alue, mutta joillekin kuulemma erittäinkin paljon. Entä jos lehmillä on samoin? Kuinka inhottavaa on valjastaa potentiaalinen nautinnon paikka jatkuvalle ylivenymiselle ja metallilaitteille? (On se inhottavaa joka tapauksessa.)

Lehmät eivät ole luonnostaan maitoa purskuavia tuotantolaitoksia. Ihan samalla tavalla niidenkin on synnytettävä maidontuotannon käynnistämiseksi. Maitoteollisuus kytkeytyy lihateollisuuteen siten, että syntyvistä sonnivasikoista suurin osa päätyy lihoiksi, samoin käy maidontuotantoon kelpaamattomien lehmien. Lypsylehmät tapetaan noin nelivuotiaina, jolloin nauta olisi oikeastaan vasta täysikasvuinen.

3 kommenttia:

  1. http://www.redditpics.com/milk-is-like-silk,851404/ I rest my case.

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli mieleen, miten aina naurattaa, ku Paleface laulaa, että sillä oli mulleja navetallinen ja meijerirahat ne riitti. Mä nimittäin opin ainakin lapsena kutsumaan poikavasikoita mulleiksi, enkä lypsäviä lehmiä.

    VastaaPoista
  3. Tätä olen itsekin pohtinut kyseisen laulun kohdalla. Jos on mulleja koko navetta täysi, niin ei välttämättä meijerirahoja oikein heru.

    VastaaPoista