Julkisen tilan eläimet

Teimme lauantaina tutkimusretken Helsingin eläinpatsailla. Yllättävänkin suuresta tarjonnasta valitsimme tällä kertaa (jokseenkin sattumanvaraisesti) seitsemän. Mukana meillä oli asiantuntijamme Markus S. joka toimi valokuvaajana.

Sokerityttö

"Öö, ootsä niinku kuullu karppaamisest?"

Suomen Sokeriteollisuuden muistomerkki sijaitsee Mannerheimintie 15:ssä. Viljo Savikurjen vuonna 1956 tekemässä patsaassa on nuori tyttö ja suomenpystykorva. Tyttö tulkintamme mukaan kouluttaa koiraa sokeripalan avulla. Pidämme teosta myönteisenä arjenkuvauksena. Koiran asema tosin on jokseenkin alisteinen. Ensinnäkin se näyttää (mun mielestä) jotenkin epäsuhtaisen pieneltä kookkaan tytön rinnalla. Lisäksi patsas on nimetty vain tytön mukaan, eli koira on kuvausrekvisiittaa. Kyseinen koira on kuitenkin suhteellisen kuuluisa henkilö, sillä Savikurki ikuisti hänet myös Suomen Kennelliiton mitaliin. Pystykorvan nimi on Heli.

Sama tyyppi.

 Herttainen aiheenkäsittely ja pehmeät koulutuskeinot toivat patsaalle 8 pistettä ja peukut ylös.

Keidas

Ann Sundholmin Arabianrantaan vuonna 2006 tekemä betoniveistos, jossa kolme urosleijonaa makaa soikion sisällä, herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Keitaassa on paljon hyvää. Se on komea teos, joka yllättää ainakin minut joka kerta (ne vain yhtäkkiä ovat siinä).

Osallistumme.

Leijonat ovat massiivisia. Niiden päälle voi mennä istumaan tai makaamaan. Ne ovat ihania ja lutuisia ja kauniskasvoisia. Mutta miksi ne makaavat sillä tavalla? Kahdesta leijonasta tulee sellainen olo, ettei voi olla ihan varma, ovatko ne joutuneet salametsästäjien uhreiksi.

"No ni, herätys."

"En tunne pulssia."

Jonkinlaista elonmerkkiä kaipaisi, häntä voisi olla pikkuisen pystyssä. Ja miksi nämä sukupuuton partaalla elävät suurpedot olisivat tulleet Helsinkiin vain makoilemaan ikään kuin kaikki olisi ihan ok? Selvästi joukko on evakossa, koska mukana on pelkästään uroksia, jotka liikkuvat yhdessä vain etsiessään uutta laumaa. Tavallaan henkilöistä huokuu rauha, mutta ansaitsemmeko näin rauhanomaisia leijonia? So many questions.

"Ei. Kuolleita on."

Keitaan estetiikka ja osallistavuus viehättivät meitä (myös oranssi pyöreä lamppu), niistä 9 pistettä. Ambivalenssista ja leijonien elinvoimaisuudesta sen sijaan tulee vain 4 pistettä.

Ambivalenssi, siksi

kahdet pisteet.

Keitaan läheltä bongasimme toisen olennon, jonka nimesimme sieluksi. Tai sialuksi. Sen oikea nimi oli Mamma ja tekijä ei jäänyt mieleen.

Sielulla on jonkinlainen asia päässä.
Laura ei halunnut kuvaan, mutta hänet on näköjään pakotettu ja poruhan siitä tuli.

Hanhiparvi

Hanhia rumahkolla alustalla.

Tämä sympaattinen Pirkko Nukarin pronssiveistos vuodelta 2000 sijaitsee Lintulahden aukiolla. Lähteen mukaan hanhet ovat luonnollista kokoa, mutta tätä hieman epäilen, sillä olivathan ne nyt ihan perkeleen isoja.

Matkalla Moskovaan, ei kun Perä-Posiolle.

Hanhiperspektiivi.

Mallia on otettu "kotihanhista"eli kaiketikin kesyhanhista. Teos on sympaattinen ja osallistava ja pidämme siitä, miten hanhet ovat suuntaamassa merelle, kohti etelää(?). Esteettisesti ajatellen hanhien sijoittelu on hieman satunnainen ja niiden kiitorata arvelutti erityisesti Terikeä. Eläimen valinta kuitenkin miellytti niin paljon, että veistos sai peukkuja ja 9 pistettä.

Kynsilakka, check.

"Ei en ota teitä kyytiin."

Mesikämmen muurahaispesällä

On siinä jotain söpöäkin.

Päivän antikliimaksi koettiin Karhupuistossa, jossa kohtasimme Jussi Mäntysen punagraniittisen funkkis-karhun vuodelta 1931. Eläinmuseon preparaattorilta olisimme odottaneet jotain karhumaisempaa (vai voiko kuolleiden eläinten parissa työskenteleviltä tällaista odottaa? Kuollut ruumis on hyvin eri asia kuin elävä). Helsingin kaupungin taidemuseo kirjoittaa veistoksesta:


"Työ auttoi häntä saavuttamaan eläinten kuvauksessa tarkkuuden ja elävyyden, johon ennen häntä olivat kyenneet vain von Wrightin veljekset.

Muinaisen Suomen toteemieläin karhu on kuvattu niska köyryssä muurahaiskeon päällä. Veistoksen jyhkeys ja tyylitelty, mutta pohjimmiltaan realistinen ilmaisu vaikuttavat koko ympäristöön. Anatominen tarkkuus yhdistyy luonnonmukaiseen sommitelmaan. Teos viestii voimaa ja omanarvontunnetta."

Olemme eri mieltä. Teos oli mielestämme möhkälemäinen eikä karhu vaikuttanut karhulta vaan pelkästään symbolilta. Jalusta tuntui tämän patsaan kohdalla erityisen hankalalta ja etäännyttävältä. Pelkistetyssä karhuhahmossa kummastutti reisiin tehdyt jutut, jotka olivat ehkä pullistuneita verisuonia.

Huomaa reiden "suoni".

Ähtäriläinen karhu. Ei näy kuulkaa verisuonia. (Kuvaaja tuntematon.)

Tuomio: neljä miinus.

Mesikämmen-patsaan kohdalla ryhmämme liikennekäyttäytyminen oli muuttunut huolimattomasti röyhkeäksi, minkä voi todeta kuvasta.

Batmobiili.

Kotkia

Kasvitieteellisessä puutarhassa on hienoa syksylläkin.

Kierroksen vaikuttavimpiin kuului Bertel Nilssonin Yliopiston Kasvitieteellisessä puutarhassa (Kluuvissa) oleva pronssiveistos. Kotkia valmistui vuonna 1913, mutta sijaitsi alunperin Ateneumin puistikossa, josta se siirrettiin 1974 puutarhaan vesialtaan keskelle. Veistoksen eläimet ovat hienoja ja hurjia petoja.

Toinen lintu tosin muistuttaa hieman pingviiniä ojentaessaan avattua suutaan ylöspäin. Ehkä se on nielaisemassa jotain tai aloittamassa juuri huutamisen. Toinen tarkkailee vieressä. Nokat ja profiilit ovat vaikuttavia. Näille ei tee mieli vittuilla. 10 pistettä.

Emme menneet systemaattiselle osastolle.
Me olimme systemaattinen osasto.

  

Äidinrakkaus

Kuka ei muka rakasta Varsapuistikon hevospatsasta? Kyllä, kaikki rakastavat sitä. Emil Cedercreutzin 1928 toteuttamassa pronssipatsaassa tamma imettää varsaa. (Alkuperäisessä suunnitelmassa tammalla oli pää pystyssä, mutta toteutuksessa se on kääntänyt katseen lapseensa.)

Teos on havaittu luonnollisen kokoiseksi.

Korvat vähän luimussa.

Erityismaininta siitä, että veistoksen tammalle on tehty genitaalit. Usein vain miespuolisilla eläinpatsailla näkee tällaisia.

(Emme halua olla epäkunnioittavia, mutta patsaiden tämä puoli jää usein arvioimatta.)

Vaikka teos onkin symbolisesti nimetty, se esittää eläimet omina itseinään eikä vertauskuvina. Hevosten luonnollinen koko korostaa veistoksen herkkyyttä. Äidinrakkaus menee kaiken arvostelun yläpuolelle ja tyydymme toteamaan: ihana.

I-HA-NA.

Havis Amanda

jonka myös Mäntäksi nimesimme on melkoinen klassikko, mutta tässä analyysissä sivuutamme suihkulähteen naispäähenkilön ja keskitymme teoksen ei-ihmisiin. Ville Vallgrenin vuoden 1908 kohuveistoksessa on sulokkaan neitosen lisäksi vesieläimiä: neljä merileijonaa ja jonkinlaisia tarkemmin määrittelemättömiä pohjassa eläviä kaloja (mahdollisesti monneja).

Talviaikaan suihkulähde näyttää jotenkin mitättömämmältä kun vesi ei yhdistä elementtejä.

Viiksekäs kala.

Huomaa ulos työntyvä kieli.

Onhan se upea.

Kokonaisteoksen arviointi on hyvin vaikeaa, koska siis onhan tämä aivan törkeän seksikäs. Merileijonien liukkaat selät ovat kuin lihaksikkaalla miehellä. Muodot ovat eroottisia. Allas kokonaisuudessaan on harvinaisen vaginallinen poikkeuksena normaaleihin fallisiin pönötyksiin. Rietas ja hävytön. Ja siis täysin ilman sanoihin yleensä sisältyvää arvolatausta. Seksikäs. Estetiikasta 9 pistettä ja Markuksen erityismaininta: "Hyvä perse."

Epäisänmaalliset eläimet herättivät aikanaan närää, muta ei ole vaikea ymmärtää, miksi Vallgren valitsi seksikkäät merileijonat Mantan kumppaneiksi.

Mutta mutta. Emme jälleen pitäneet veistoksen arvomaailmasta, jossa luonto ja eläimet on valjastettu symboloimaan jotain ihmisyyden piirrettä. Amanda ei ole missään suhteessa häntä kohti vettä ruiskiviin eläimiin, vaan katselee aivan muualle. Eläimet ovat sivuseikka, eivät henkilöitä. Merileijonien suut ovat kammottavalla tavalla ammollaan ja kidasta pistää ulos vesiputki.

Kokonaisuus on väkivaltainen ja häiritsevä, mutta samalla sen muotokielessä on jotain samaa kuin Disneyllä. Arvomaailmasta siis 2 ja peukut alas.

Disney-merileijona heittäytyy väkivaltaiseksi.

Bonusnaudat

Lisäksi näimme Miina Äkkijyrkän peltivasikoita, mutta niitä emme ehtineet jäädä analysoimaan.

Äkkijyrkän Joy kuvattuna siten kuin se ehkä yleisimmin nähdään.

Kolme + kolme leijonaa. Retkikuvat: Markus.