tiistai 25. syyskuuta 2012

In your service, sir!



Minun piti kirjoittaa luonnon jäljittelystä, mutta jotenkin googlasin itseni androidien pariin. Nämä ovatkin kyllä ihan oma aihealueensa. Suurin osa roboteistahan on älykäs kahvinkeitin -tyyppisiä härveleitä, joissa näköisyydellä ei ole erityistä merkitystä toiminnallisuuden kannalta. Näköisyyden kehitteleminen kiehtoo siis näemmä ihmistä ihan itseisarvona. Toki suurinta tuotekehittelyä tehdään CP3O-tyyppisten ukkorobottien parissa, mutta nais-androidit ja eläinrobotit ovat myös varsin suosittuja. 

Näihin tekeleisiin sopii varmasti parhaiten sana uncanny. Mutta ei voi olla ajattelematta, että elävän kaltaisuuden lisäksi näiden robottien suunnittelua ajaa jokin muukin kuin luonnon jäljittelyn tarve. Tai jotenkin näissä kilpistyy ihan hienolla tavalla kulttuuriperinteemme maailmasuhteen yksi kieroutuma. En ole vielä nähnyt naisten suunnittelemaa hunks-henkistä androidia, mutta eiköhän sekin vielä ole tulossa (en nyt osaa ajatella sitä kyllä varsinaisena edistyksenä). 

       
Tämä menee vähän asian ohi, mutta samaa fantasiaa on tutkailtu myös hienossa 70-luvun elokuvassa The Stepford Wives. 



Robottihan on kone, ja koneille on tyypillistä se, että ne on tehty palvelemaan (jotakin jonkun muun asettamaa tarkoitusta). Kaikki mikä on tämän funktion kannalta tarpeetonta jätetään pois. Robottia tehdessä ei ole siis mieltä jäljitellä toisen motiiveja tai vaikuttimia vaan siinä keskitytään puhtaasti ilmiasun jäljittelemiseen. Kun siis tehdään esimerkiksi lintu, linnun kaltaisuus perustuu pelkästään siihen, miltä lintu ulkopuolisesta näyttää, eikä siihen minkälaista on olla lintu, tai minkälaiset tarpeet tai motiivit lentelyä ohjaavat. Onko tämä siis linnun kaltainen vai ei? 

                                               Kuvitelkaa, että lintu olisi oikea. Hooray! 

Kuulin myös tutkimushankkeesta, jossa oli vuosia kehitelty robottia, joka liikkuisi täsmälleen kuin kala. Kysyin, mitä varten robottia kehitettiin. Kuulemma miinojen etsintään. Minulle ei kyllä selvinnyt minkä takia robotin, joka etsii miinoja, tulisi olla kalan näköinen. 

Jostakin renessanssimiehiltä periytyvässä teknis-tieteellisessä fantasiassa olisi siis toivottavaa ja kätevää jos luonto, eläimet ja naiset voitaisiin korvata tällaisilla palvelualttiilla kaukosäädeltävillä kojeilla. Stepfordin vaimoissakin kehitelty seksistinen vitsi jatkuu tietenkin niin, että miehet voisivat sitten rassata niitä kojeita rauhassa keskenään. 

On vaikea sanoa, tuleeko mekanistinen luontokäsitys ennen vai jälkeen robottifantasiaa. Mutta näiden maailmanhistorian kannalta ei-niin-merkittävien härveleiden rinnalla kehitetään muitakin härveleitä, joissa samanalaisia ideoita kehitellään varsin vakavissaan. Viittaan nyt esimerkiksi geenimuunteluun, tai vasta lentoon lähdössä olevaan synteettiseen biologiaan, jossa on mahdollista "rakentaa eläviä organismeja" synteettistä dna:ta hyväksikäyttäen. Toistaiseksi kokeilut aiheesta ovat bakteeritasolla, mutta lähestysmistapa on Stepfordin vaimoista tuttu.  

Hyväksi - tai huonoksi- onneksi elävät asiat ovat kuitenkin arvaamattoman hallitsemattomia. Taiteilija (ja insinööri) Natalie Jeremijenko on esimerkiksi istuttanut puiden klooneja täysin identtisiin kasvuympäristöihin vain näyttääkseen, kuinka niistä tulee tästä huolimatta aivan erilaisia. Jeremijenko on kunnostautunut muunkinlaisten vastastrategioiden kehittelyssä esimerkiksi uudelleenkouluttamalla lelurobottikoiria ympäristön saastetasoja tutkiviksi sensorikoiriksi. Jeremijenkon OOZ-projekti taas on käänteinen eläintarha, jossa kaikki toiminta on vastavuoroista ja tekniikka mahdollistaa kaksisuuntaisen kommunikaation: OOZ pitää sisällään mm. ihmis-lintu-kommunikaatioteknologiaa jossa on käyttöohjeet myös linnuille. Tässä on hanhirobotti, jonka avulla ihminen voi välillisesti kommunikoida muiden hanhien kanssa. 


Ooz! 
Lauran editti.








3 kommenttia:

  1. Mahtava toi Shcwartzenegger-klooni.

    VastaaPoista
  2. Telkkarista tulee Stepfordin vaimoja monitasoisemmin aihetta käsittelevä ruotsalainen viihde-/draamasarja Hubotit (Äkta människar). Näkyy myös YLE Areenalla, sitä kautta itse seuraillut. Ei nyt mikään maailman syvällisin, mutta ihan ok.

    VastaaPoista