Merkittävät eläimet

Eläinten (kaikkien ei-ihmisten) epäkiitollinen rooli ihmistaiteessa on perinteisesti ollut symboloida jotakin. Tämä on johtanut todellisten eläinten elämässä suuriin ongelmiin, kun "pahoja" eläimiä on ryhdytty vainoamaan. Vaino ei suinkaan rajoitu keskiajalle tai uskonnollisiin yhteisöihin, vaan näkyy tämän päivän kotimaisessa susikeskustelussakin. Mikäli susi ei olisi saanut taakakseen ihmisen negatiivisten piirteiden edustamista (ahneus, kiittämättömyys, julmuus jne), sitä tuskin vihattaisiin näin kohtuuttomalla volyymilla. Onhan Suomessa kuitenkin yksi suurempikin peto, eli karhu, joiden määrästä ei järjestetä suurta numeroa siitäkään huolimatta, että suomalaiskarhuja on noin 1300-1400 ja susia vain 130-140. Karhu kun nähdään leppoisana ja reiluna mesikämmenenä.

Bitch, please. Kuva.

Raamatussa Jeesusta ei vain kutsuta Karitsaksi, Jeesus on Karitsa. Onko siis kääntäen jokainen karitsa vapahtaja? Kristillisessä lammassymboliikassa minua risoo eniten, no, symboliikka. Eläintä ei arvosteta itsessään. Lampailla ei ole minkäänlaista itseisarvoa juutalaiskristillisessä kulttuurissa, päinvastoin niitä tapetaan ja syötetään jumalalle tahi syödään itse. Oudoin on tapa syödä pääsiäisenä karitsaa. Koska Jeesus kuolee, niin karitsankin täytyy kuolla? Eikö ole ongelmallista, että näin toimiessaan kristikunta samastuu Jeesuksen murhaajiin? Toisaalta mitä olen ymmärtänyt, niin siten kuuluukin olla, kun Jeesus kuitenkin kuoli heidän vuokseen, eikö niin? Mutta eikö se olisi mukavampaa ihan vaikka vaan kokeiluluontoisesti pelastaa karitsa kristityn kidalta. Olla kerrankin tappamatta ketään pääsiäisen kunniaksi!

Friends aren't food, you fuckers.
(Katherine Brownin ihana kuva.)

Kuten edellä mainitut esimerkitkin todistavat, symboleissa ei ole kyse järjen käytöstä, vaan ne on keksitty perustelemaan vallitsevaa asiaintilaa. Susi on aikanaan ollut ihmisen veroinen saalistaja, ja siksi ihmiset ovat susille suutahtaneet. Lammas taas on Lähi-Idässä perinteinen (juhla)ruoka. Olisi tietysti hienoa, jos mieluummin vaikka falafel symboloisi Kristusta. Kun nyt kerran ilmeisesti (symbolisen) kannibalismin täytyy uskontoihin kuulua.

Jeesus on multiploitunut, praise the lord!

Ikivanha eläinsymboliikka vaikeuttaa myös taiteilijan työskentelyä. Koska eläimet on totuttu näkemään jonkin inhimillisen ominaisuuden merkitsijöinä, on hankala vakuuttaa vastaanottaja siitä, että tämä karhu tai tämä susi nyt yksinkertaisesti on tämä henkilö eikä mitään abstraktiota. Taide (varsinkin kirjallisuus ja näyttämötaide) ajatellaan järkyttävän ihmiskeskeisesti. Ikään kuin se, että teos tehdään ihmisille, merkitsisi automaattisesti sitä, että sen on kerrottava ihmisistä. Ovatko ihmiset tosiaan niin egosentrisiä?

Toisissa tiloissa -ryhmän esitykset onnistuvat mielestäni tosi hyvin näyttämään kohteensa ilman symbolilatausta. Ehkä ne pysyttelevät riittävän yksinkertaisina hakiessaan nimenomaan kokemusta, samaistumispintaa (lue lisää esim. Porosafarista). Puheen ja kerronnan elementti tuo mukaan helposti tulkinnallisen arveluttavuuden. "Kissa", tarkoititko seksikäs nainen.

Oma kategoriansa ovat ihmisten kielellä puhuvat tai ajattelevat eläimet. Nämä elementit kuuluvat yleensä lapsille suunnattuihin teoksiin tai viihteeseen. Ns. vakavasti otettavaan taiteeseen eläinhenkilöt tuodaan kuvaamaan vakavia juttuja, vrt. Ruohometsän kansa ja Eläinten vallankumous. Perinteiset faabelit eli eläinsadut siis jatkojalostetaan yhteiskunnallisiksi utopioiksi/dystopioiksi ja eläimet ovat sittenkin ihmisiä.

Karvinen on kyllä erittäin kissa.

Maus ei toki yritäkään kertoa eläimistä.
Mutta voiko sen ehkä niinkin tulkita?

Entä jos haluan kertoa oikeasti eläimistä. Yksi mieleeni pälkähtänyt omituiselta vaikuttava ratkaisumahdollisuus on käyttää ihmistä muun eläimen symbolina. Esimerkiksi Pilvikartasto-elokuvassa koin vahvasti, että tulevaisuusdystopia, jossa tarjoilijaihmisiä (mielestäni he eivät olleet androideja) teurastetaan, kuvaa meidän aikamme eläinteollisuutta. Ehkä lehmien, kanojen, sikojen ja muiden joukkoteurastaminen, ruuaksi jalostaminen ja toisille tuotantoeläimille syöttäminen on niin itsestäänselvää, että sen saa näytettyä todellisessa absurdiudessaan vasta kun toisten tilalle asetetaan ihminen itse.

Epäkohtien esittäminen on toki tärkeä juttu. Mutta ainahan taiteessa ei siihen pyritä. Joskus haluaa vain näyttää henkilöitä ja niiden elämää, samaistua ja antaa siihen mahdollisuus toisillekin. Miten rakennetaan eläinhenkilöhahmo, joka edustaa ennen kaikkea itseään, ei omaa lajiaan eikä missään nimessä ihmisyyttä. Luulen, että sama ongelma tulee eteen, jos henkilö on jotenkin epänormatiivinen ihminen: nainen edustaa yleisnaiseutta, homo yleishomoutta. Ehkä nämä ongelmat johtuvat vain siitä, että näitä moniulotteisia ei-ihmisheteromiesrepresentaatioita ei vieläkään ole taiteessa tarpeeksi. Niitä pitää siis tehdä lisää!