Missä mä oon

Osallistuin tänään EMMAn järjestämään Per Maningin valokuvista ilmeisesti inspiraationsa saaneeseen Jokainen kuva on omakuva -seminaariin. Terike ei päässyt, joten tästä postauksesta tulee luultavasti aika asiallinen. Seminaarin ohjelmassa oli niin paljon eläinaiheita, että siellä käyminen tuntui relevantilta. Aiommehan itsekin pitää seminaareja, jopa konferensseja, Toisten historia -projektissa. Paikalla oltiin, tai siis olin, jotenkin tässä tulee aina käytettyä jonkinlaista passiivia, näin ollen myös ottamassa oppia puitteista.

Per Maningin Hylje numero 4

Seminaarin ohjelma näytti tältä:

9.30    Keskusteluja ilman kieltä – eläinkouluttajan työstä, Tuire Kaimio, eläinten kouluttaja, tietokirjailija

10.30  Rinnakkaiseloa? - lemmikki ja ihminen, Seppo Turunen, professori, tietokirjailija

11.30.-12.30 LOUNAS(omakustanteinen)

12.30   Ihminen hallitsee ravintoketjua – voivatko tuotantoeläimet hyvin?, Satu Raussi, Eläinten hyvinvointikeskuksen johtaja

13.30   Miksi välittää? Mikä on tärkeää eläinten oikeuksissa? Micaela Morero, biologianopettaja ja eläinsuojelija

14.15-14.45 KAHVI

14.45   Sisälle ihmisen mieleen ja kehoon – miten luoda ihmishahmo ja rooli? Liisa Mustonen, ohjaaja-käsikirjoittaja ja näyttelijä

15.20   Minun katseeni näkyväksi muissa, Nelli Palomäki, kuvataiteilija

Per Maningin Lehmä

Kaimio puhui eläinten (ele)kielen opettelusta, lajien välisistä (ja sisäisistä) kohtaamisista ja kommunikaatiosta ilman sanoja sekä palkitsemisen kautta opettamisesta. Hän on mm kouluttanut eläinnäyttelijöitä. Minulle oli uutuus, että elokuvassa voi olla jopa 70 eri esittäjää per roolihahmo, kuten oli ollut Myrsky-elokuvassa (ja kaikki erittäin haasteellisesti koulutettavia kaukasianpaimenkoiria???). Miettikää, mikä haloo siitä nousisi, jos ihmisten kanssa meneteltäisiin samoin. Ai niin, stunt-kohtauksissahan menetelläänkin.  Niin ja kahden miehityksen teatterijutuissa. No mutta tämä johtuu siis siitä, että eläimen täytyy olla halukas esiintymään. Ilman kunnollisia taukoja innokkuus tietysti vähenee. Saaliseläimillä on pidempi pinna tässä suhteessa kuin saalistajilla. Eläimen täytyy myös saada tauoilla levätä asianmukaisissa olosuhteissa tai puuhata muuta mielekästä. Tämä on ihan kohtuullista, sillä eläinnäyttelijöille elokuvan teon uskomaton pitkäpiimäisyys ei tuo rahapalkkiota sen enempää kuin narsistista tyydytystäkään. Kaimio myös esitteli, miten saa vaikkapa opetettua kissan olemaan inhoamatta vauvaa.

Eräs Myrskyn esittäjistä sekä elokuvaohjaaja.

Professori (emeritus?) Seppo Turunen puhui ihmisten lemmikkisuhteesta ja sen vääristymistä. Vähän pisti korvaan kun hän puhui eläinsuojelijoista ikään kuin jonain käsittämättömänä alalajina, vaikka luulisin hänen jakavan monia eläinsuojelullisia asenteita. Hän myös kritisoi näitä eläinsuojelijoita siitä, että usein heillä on lemmikki ja varsinkin vielä joku jalostettu otus. Tämä on ärsyttävän yleistävä harhakäsitys. Varmasti useilla eläinsuojelijoilla (alan itsekin jankata tuota sanaa) on lemmikkejä, mutta eiköhän monet niistä ole ns. pelastettuja. Eläinsuojelijan kritisoiminen tekopyhäksi lemmikin vuoksi on sama kuin eläinsuojelijan kritisoiminen siitä, että hänellä on meikkiä (jos muistatte sen yhden äijelin maatalousmessuilta). Lemmikit voivat olla adoptoituja ja meikit eläinkokeettomia + vegaanisia. Haloo. No, Turunen oli ihan symppis. Häneltä opin "söpön" määritelmän: ihmiset pitävät söpöinä lyhytkalloisia eläimiä, koska ne vaikuttavat pennuilta ja muistuttavat ihmistä itseään. Söpöydestä eläintä palkitaan hengitysvaikeuksilla ja kallon epämuodostumilla.

Too cute to breathe.

Satu Raussia meidän on pitänyt jo pitkän aikaa haastatella hänen mittavasta lehmätietoudestaan. Hän oli puhumassa tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja Eläinten hyvinvointikeskuksesta, jossa hän on tutkijana. EHK on instanssi, joka tarjoaa tietoa vanhalle Beelsebubille. Kuten on viimeaikojen uutisista huomattu, tätä informaatiota varmasti suuresti kunnioitetaan. EHK perustaa käsityksensä eläinten hyvinvoinnista eläinten omaan kokemukseen. Kyseessä on muutakin kuin terveys ja ehdottomasti muutakin kuin tuotos, johon eläin yltää. Turkin hyvä kunto ei ole tae ketun hyvinvoinnista. Henkilö on sillä tavalla jalostettu, että hän pystyy äärimmäisessä pahassaolossakin tuottamaan puolivuotisen elämänsä aikana kiiltävän turkin. Mikäli maatalousalalla ei suvaittaisi siellä nyt vallitsevaa megalomaanista älyllistä epärehellisyyttä, tällaisia väitteitä tuskin enää kuultaisiinkaan.

Hyvinvointi on vapautta olla joutumatta talvitakin hupunreunukseksi.

Seuraavat faktat eläintuotannosta olivat minulle uusia: broilerit kerätään halleista koneellisesti tai tähän työhön erikoistuneet ihmiset käyvät keräämässä ne, virikekanala tarkoittaa häkkikanalaa ja vasta tänä vuonna Suomessa astui voimaan laki, joka kieltää pitämästä emakkoja jatkuvasti porsitushäkissä. Siis tänä vuonna?! Koko aikaa?! Mitä helvettiä? Toisin sanoen aikaisemmin tämä on ollut luvallista. Ja kuten tiedetään, se mikä Suomessa ei ole laitonta, se on laillista. Ja se mikä on laillista, on oikein. Näin ainakin Kristillisdemokraattien moraaliopin mukaan. Porsitushäkithän on keksitty siksi, ettei emakko rojahtaisi possujen päälle ja liiskaisi niitä vasten betonilattiaa. Tutkimusten mukaan porsaskuolleisuus on kuitenkin yhtä suurta myös vapaassa porsimisessa. Raussin mukaan luonnossa emakko rakentaisi pesän, joka suojaisi porsaita, vaikka ne joutuisivatkin emon alle.

Lapsivuode.

Päivä kulki yhä kauemmas Per Maningista. Seuraavana puhui Micaela Morero eläinten suojelemisesta ja oikeuksista. Arvostin hänen pointtiaan siitä, että eläinten oikeuksia voi puolustaa, vaikkei eläimistä niin pitäisikään: onhan ihmisoikeuksienkin kannattaminen itsestäänselvyys, vaikka se tarkoittaa, että myös kaikki ärsyttävät tyypit saavat näin ollen samat oikeudet.

Nelli Palomäki: Iga ja Puszek

Kahvipaussiin mennessä olin unohtanut, että seminaari edes liittyi mihinkään taidejuttuihin. Viimeiset puhujat Liisa Mustonen ja Nelli Palomäki palauttivat tämän mieleen. Heidän osuutensa eivät liittyneet eläimiin, mutta kylläkin luottamukseen ja toisen kohtaamiseen. Palomäki piti hienon loppupuheenvuoron siitä, miten jokaisen pitäisi seistä jonkin arvon takana. Että perhe tai avioliitto ei riitä. Jos ihminen tosiaan katsoo olevansa jotenkin erityinen laji muiden joukossa, hänellä on oltava jotain tärkeää, minkä vuoksi taistella.

Per Maningin Pöllö

Mitäpä tästä oppisimme. Niin kuin Liisa Mustonen sanoi, aiheen pitää olla läsnä jokaisessa kohtauksessa. Itse en niinkään ole näitä aihelähtöisiä ihmisiä, mutta kyllähän aiheen artikuloiminen tällaisessa koko päivän seminaarissa olisi ihan hyvä. Ehkä? Vai olemmeko vain tottuneet sellaiseen. En tiedä. Huomasin itse vähän hämmentyväni kun puhe siirtyi eläinoikeusfaktasta teatteriohjaamiseen ilman mitään välivaihetta. En sitten tiedä, oliko eläin varsinainen aihe ensinnäkään tässä seminaarissa. Rivien välistä ja ihan suoraankin tuli paljon asiaa toisen kohtaamisesta, oppimisesta ja ymmärtämisestä. Se (ja sen poissaolo) on juuri keskeinen käsite ihmisen ja muiden eläinten suhteessa.