Toisten historia on kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan taiteellistieteellinen hanke, jossa tutkitaan maailmanhistoriaa eläinten näkökulmasta. Projekti pitää sisällään näyttelyitä, seminaareja, tekstejä ja interventioita. Blogissa käsitellään oheismateriaalia, kehitellään ideoita ja raportoidaan toiminnasta.
Toisten Historia tutustui Heurekaan, jossa on esillä Gunther von Hagensin plastinoiduista ihmisruumiista koostuva Body Worlds -näyttely. Tulevina museonjohtajina meitä kiinnosti esillepano, mutta toki halusimme myös tutkia miten tällainen ihmisnäyttely vertautuu esimerkiksi Eläinmuseon kokoelmaan. Myös muuta opettavaista löytyi.
Tutkimusretkeilijät suolistoineen.
Hagensin ruumiit ovat herättäneet maailmalla kohua, vaikka kyseessä onkin vapaaehtoisilta luovuttajilta saadut, hmm, otokset. Samaahan ei voi sanoa eläinmuseon ex-henkilöistä, jotka on pahimmassa tapauksessa tapettu museointia varten. Näyttely on esillä tiedekeskuksessa. Mutta onko se tiedettä vai taidetta, (Tiina Raevaaran hyvä postaus aiheesta). Vai ehkä sekä että? Kumpaakaan? Heurekan sivuilla kerrotaan, että "kaikki Body Worlds -näyttelyssä esillä olevat ruumiit on lahjoitettu tieteen käyttöön lisäämään ihmisten ymmärrystä ihmiskehon monimuotoisuudesta". Pornografiastahan voisi sanoa samaa.
Lisään ymmärrystäsi jotenkin.
Samma här!
Ymmärryksen lisääntymisen kanssa on vähän niin ja näin, kun esillepannut ihmiskehot näyttävät hyvinkin pitkälle samalta kuin kaikkialla muuallakin näkemämme ihmisrepresentaatiot, vain ilman ihoa tällä kertaa. Pistää miettimään, että mihin nämä atleettiset parhaassa iskussa olleet tyypit oikeastaan kuolivat. Koska kuolleitahan he ovat. Vähän niin kuin täytetyt eläimet, mutta jollain tavalla vastakohta, kuoritut ihmiset. Olisiko tilassa voitu esittää kokonainen ihollinen vainaja?
Opetus: lentopallo on vaarallinen laji.
Opetus: ilman sisäelimiä olet laihempi.
Näyttelyn harvat naiset ovat ymmärrettävästi ärsyttäneet muitakin feministejä kuin meitä. Ylläoleva daami tekee, hmm, jotain, kun taas miehillä on meneillään jokin ymmärrettävä toimi, kuten pelaaminen. Kahdeksannella kuulla raskaana oleva nainen lepää vatsa auki viettelevässä asennossa. Kolmas tunnistettavasti naispuolinen on yhdynnässä. Lisäksi erikseen aseteltuja naisen sukuelimiä emme edes tunnistaneet.
On ihan normaalia katsella auki leviteltyjä ruumiita, mutta hei, täällä on yhdyntä, varo!
Entä jos katsoja kiihottuu tästä? Onko se sairasta?
Hänellä on rakennekynnet.
Osa teoksista oli ihan kauniita, mutta suurin osa pelkästään groteskeja. Verisuonivalokset olivat erittäinkin esteettisiä, mutta kun tekniikkaa mietti pidemmälle, homma alkoi tuntua sangen vastenmieliseltä.
Luulen, että he eivät olleet vapaaehtoisia luovuttajia.
Kuten eläinmuseossa, täälläkin kuolleiden esittäminen elävinä tuntui oudolta. Kiinnostavaa silti, että ihmiset oli aseteltu varsin epäsotaisiin toimintoihin. Eläimethän tavataan kuvata tappopuuhissa. Nämä ihmiset vaikuttivat siis selvästi persoonilta, eivät vain lajinsa edustajilta. Mutta sitten sitä miettii, mitä kyseiset henkilöt todella harrastivat eläessään. Olivatko jalkapalloilijat jalkapalloilijoita? Entä tunsivatko ikuiseen kuolemanjälkeiseen penetraatioon muovitetut ihmiset toisiaan? Kuten eläinmuseossa, täälläkin oli luotu kuolema kuoleman päälle. Ruumiinavaaja, jolla omatkin aivot pilkottavat esiin, poistaa sydämen toiselta.
Miten kummassa sait idean antaa juuri hänelle kaukoputken?
Mitään ei ole enää tehtävissä.
Taiteelta vaaditaan usein käsittelyä pelkän esittelyn sijaan. Mielestäni saman vaatimuksen voisi osoittaa tieteelle. Gunther teki Englannissa vuonna 2002 ensimmäisen julkisen ruumiinavauksen 170 vuoteen. Esitys oli huippumenestys, joskin lainvastainen. Miksi ihmiset haluavat nähdä ruumiinsa sisällön yhä tarkemmin? Lisääkö se ymmärrystä? Lisääkö se myötätuntoa? Miten säilötty ihmisenliha poikkeaa säilötystä eläimenlihasta? Miksi plastinointi?
No, ei oikeastaan.
Onneksi Heureka tarjosi meille kyseenalaistajille silti muutakin jännittävää. Nokkelasti nimetty Suolistossa suhisee -näyttely (Wind in the Bowels) kertoi oikeastaan aika hauskoin keinoin suolistosta ja muista ruoansulatusjutuista. Kritisoimme hieman ruokintatestiä, jossa koehenkilölle sai syöttää erilaisia ruokia ja kone laski, miten hän pärjäisi. Ensin annoimme hänelle (päivän aikana) kaikki listan vegaanivaihtoehdot, jolloin hän lihoi ja kuoli. Sitten teimme realistisemman dieetin, jolloin hän laihtui ja kuoli.
Modernismista vaikutteita saanut runo.
Ihmisen pierut vuoden ajalta.
Näillä et elä!
Toisten historia esittelee kevään tärkeimmän asusteen: ohutsuolen.
Valmistimme opetusvideon suolen toiminnasta.
Ja animaation evoluutiosta.
Sekä totesimme, ettei keskiverto Heureka-vierailija ole kovin älykäs.
Niin, jostakin syystä kansallismuseoissa ei esitetä yleensä ihmisiä lähinnä tappamassa ja yhtymässä, vaikka nämä ovat keskeinen osa ihmisenkin tapakulttuuria. Kiintoisaa oli, että jos ideana oli esittää oikeita eli siis erilaisia ruumiita ja ruumiinosia, niin miksi esille oli valikoitu juuri mahdollisimman standardimitallisia ja nukkemaisia henkilöitä? Konsepti oli hieman kummallinen. Luulen - mielipide on siis täysin omani - että plastinoitsija-guntherilla on yksinkertaisesti lähtenyt homma hieman lapasesta. Se on aivan inhimillistä. Meilläkin on Toisten Historiassa siitä kokemusta.
Niin, jostakin syystä kansallismuseoissa ei esitetä yleensä ihmisiä lähinnä tappamassa ja yhtymässä, vaikka nämä ovat keskeinen osa ihmisenkin tapakulttuuria. Kiintoisaa oli, että jos ideana oli esittää oikeita eli siis erilaisia ruumiita ja ruumiinosia, niin miksi esille oli valikoitu juuri mahdollisimman standardimitallisia ja nukkemaisia henkilöitä? Konsepti oli hieman kummallinen. Luulen - mielipide on siis täysin omani - että plastinoitsija-guntherilla on yksinkertaisesti lähtenyt homma hieman lapasesta. Se on aivan inhimillistä. Meilläkin on Toisten Historiassa siitä kokemusta.
VastaaPoista