Toisten historia on kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan taiteellistieteellinen hanke, jossa tutkitaan maailmanhistoriaa eläinten näkökulmasta. Projekti pitää sisällään näyttelyitä, seminaareja, tekstejä ja interventioita. Blogissa käsitellään oheismateriaalia, kehitellään ideoita ja raportoidaan toiminnasta.
Ajankohtaisten aiheiden innoittamina voisimme muistella hieman erilaista kohtaamista hevosten ja lihan välillä.
Tekijä tuntematon, mutta henkilöt vasemmalta oikealle: Xanthos, Lampon, Podagros ja Deimos.
Traakiassa eli neljä kuninkaallista tammaa nimiltään Podagros (Nopea), Lampon (Säteilevä), Xanthos (Blondi) ja Deimos (Kauhu, Kauhistuttava). Hevoset olivat tosi villejä, suorastaan hulluja, sillä kuningas Diomedes ruokki heitä ihmislihalla. Mahdollisena syynä tällaiseen ruokavalioon voidaan pitää halua tehdä hevosista hurjia taistelussa tai sitten ihan vaan yleistä tyhmyyttä. Diomedeen kokeilu päätyi erään legendan mukaan hänen omaksi kohtalokseen, kun Herakles, joka ei tiennyt ihmissyönnistä, varasti hevoset ja jätti ystävänsä niitä vartioimaan, mikä johti siihen, että hevoset söivät ystävän, minkä Herakles kosti (huom. hän oli siis itse edelleen varastanut hevoset) Diomedeelle syöttämällä hänet ex-hevosilleen.
Neljän tamman elämä Diomedeen luona ei ollut hääppöistä, sillä heitä pidettiin jonkinlaisessa kaukalossa. Herakleen väliintulo ei välttämättä tuonut helpotusta, sillä erään tarinan mukaan hevoset karkotettiin lopulta susien, leijonien ja karhujen syötäväksi. Miellyttävämpi tarinalinja ehdottaa, että tammat saivat vaellella vapaina pitkin Argosta, mikä edellytti kuitenkin sitä, että lihansyöntitouhut saivat näiden henkilöiden osalta riittää.
Richard Harrisonin näkemys.
Imagine the way those horses came plunging and foaming like a race undammed, and how the hot hooves crashing scoured down the hills of Thrace. Fed by an unheard-of hunger.
– Deborah Warren, "Hercules' Eighth Labor: The Man-Eating Mares of Diomedes"
Äärioikeiston ja -vasemmiston välisten jännitteiden täyttäessä poliittisen keskustelun äärikepulaisuuden yleistyminen on jäänyt huolestuttavalla tavalla huomiotta. Äärikepulainen kulttuuri-imperialismi nostaa päätään etenkin keski-suomessa ja kainuun alueella.
Ns. "maaseudun" (ihmisen ravinnontuottoon valtaamista maa-alueista käytetty yleisnimitys) kolonialisoinnilla valtaan nousseella kepulaisuudella on pitkä historia Suomen luonnossa. Kepulaisen aatemaailmaan on jo Santeri Aikion ajoista kuulunut ihmiskeskeisyys, maahanmuuttokriittisyys ja ihmisen levinneisyyden tukeminen. Kepulaisuuden myöhempi ideologi Paavo Väyrynen muotoili aatten keskeisiä linjauksia äärikepulaisuuden "mein kampfiksikin" kutsutussa ns. jalasmökki -tuotannossaan.
Äärikepulaisuus on kepulaisuuden radikalisointunut muoto. Äärikepulaisuuteen liittyy yleensä toisten lajien (ihminen, sikanauta, metsästyskoira) näkeminen olemuksellisesti toisia arvokkaampana ja voimakas agressio muiden lajien puolustajia kohtaan. Äärikepulaisiin liikkeisiin liittyy myös vihamielisyys erityisesti petoeläimiä kohtaan. Sigmund Freud on analysoinut 1900-luvun alussa alkanutta petovihaa ja äärikepulaisuuden ensioireita teoksessaan Joukkopsykologia ja egoanalyysi (1921). Freudin mukaan äärikepulaisuudella on yhteyksiä varhaisaikuisuudessa syntyneeseen virheelliseen käsitykseen omasta ylemmyydestä. Myös äärikepulaisuuden ja kollektiivisen psykoosin yhteyksiä on tutkittu. Radikaali äärikepulaisuus purkautuu usein väkivaltaisena oman käden oikeuksien ottamisena, kuten eläinaktivistien tai sivullisten metsässä asujien haulikolla ampumisena.
Äärikepulaisuutta vähätellään usen paikallisena, kepulaisuuden aatteesta vieraantuneiden, häiriintyneiden yksilöiden toimintana. Tosiasiassa äärikepulaisuus kuitenkin on jo huolestuttavissa määrin kansainvälinen liike. Brysselissä tapahtuneita maitoprotesteja tai traktorimarsseja voi pitää osoituksena äärikepulaisen ajattelun leviämisestä valtavirtaan.
Suomessakin äärikepulaisuudesta on tullut salonkikelpoista: mm. maa-ja metsätalousministerinä toimineella Sirkka "Sika-Liisa" Liisa Anttilalla on avoimia kytköksiä äärikepulaisiin toimijoihin. Anttilan luotsaama maa- ja metsätalousministeriö mm. myönsi äärikepulaisen propagandan levittämiseen yli 200 000 euroa vuonna 2010. Rahoituksella toteutettiin sikojen hyväksikäyttöä puolustava ja spesismiä ihannoiva Possupedia-sivusto. Kansanedustaja Mikko Alatalon vastikään julkaisema "Ihminen on ihmiselle susi" -single taas täyttää kaikki eliöryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit.
Toisten lajien vaino, lynkkaukset ja häirintä ovat huolestuttavissa määrin yleistyneet raja-alueilla. Äärikepulaisuuden nousu on vakava uhka eläinkunnalle. Kepulaisuuden on avoimesti sanouduttava irti väkivaltaisista ääriliikkeistään ja äärikepulaisuuden suhteen on oltava yhteiskunnallinen nollatoleranssi. Vain näin säilytetään lajien välinen rauhantila.
Äärikepulaisten laulujen suosio kasvaa
Vaatimaton jalasmökki Keminmaalla on osa äärikepulaisuuden historiaa
Avointa äärikepulaista spesismiä siedetään jopa ministeritasolla.
Kuvassa maa- ja metsätalousministerinä toiminut Sirkka "Sika-Liisa" Liisa Anttila.
Laki on sellainen juttu, että se on tehty suojelemaan joitain joiltain tai turvaamaan joillekin jotain. Helsingin Eläinsanomissa on viime viikkoina käyty kiivasta keskustelua, joka koskee näennäisesti niitä noin 130 susiyksilöä, jotka maassamme asuvat. Tai koskee se heitä myös hyvin konkreettisesti, sillä jos kiivaimmat susivihaajat saavat tahtonsa läpi, sudet tapetaan sukupuuttoon. Näennäistä keskustelu on siinä mielessä, että hengissäolevat sudet ovat tehneet hyvin vähän tai eivät mitään, mikä olisi suoraan tai edes epäsuorasti vaikuttanut keskustelijoiden elämään. Näillä susilla ei itse asiassa ole aavistustakaan koko keskustelusta, sillä heitä ei ole siihen mukaan pyydetty.
Minding my own business.
Luulen, että äärimmäisen harvat suomalaiset ihmiset ovat edes nähneet sutta luonnossa. Keskustelussa perustellaan hävittämishaluja susien aiheuttamalla vahingolla ja vaaralla. Varmasti susi saattaa joskus ruokailla lampailla tai lehmillä. Niin muuten ihmisetkin tekevät. Mitä tulee metsästyskoirille sattuviin onnettomuuksiin, niistä metsästäjät voivat syyttää itseään. Tuskin susi vain kellahtaisi kumoon ja jättäisi itsepuolustuksen väliin kun läheslajitoveri koira käy päälle. Sitten on vielä lietsottu pelko siitä, että susi syö ihmisen. Renessanssi-ihminen Marko Lind todistaa blogissaan, että susi on hyökännyt ihmisen kimppuun 1930-luvulla. Näin voi siis tapahtua tänäkin päivänä. Myös autokuskit ovat erittäin vaarallisia ihmisille, varsinkin lapsille. Itse asiassa paljon vaarallisempia kuin sudet. Tai edes sudet ja koirat yhteensä.
No mutta laki. Kun lakia ei tehdä sillä perusteella, että kaikki saisivat tehdä mitä tahansa. Jos ihmisille annettaisiin mahdollisuus tehdä mitä tahansa, tämä maailma olisi jo mennyt suoraan helvettiin. Nyt olemme vasta ehkä puolivälin tienoilla. Sutta, tai laajemmin ottaen luontoa, on välttämätöntä puolustaa ihmiseltä laeilla, koska kohtuus ei kuulu lajimme perushyveisiin (eikä meillä ole luontaisia vihollisia, jotka rajoittaisivat kantamme kasvua vaan valloitamme elintilaa täysin holtittomasti). Sudet on jo nyt ajettu sietämättömän ahtaalle. Siinä ei ole mitään oikeudenmukaista tai kohtuullista. Lainsäädäntö tuntuu usein eläinten kannalta arveluttavalta ja riittämättömältä, mutta on se edes jotain. Salakaatajien kaltaisten rikollisten ei millään perusteella kuuluisi saada sanella susiensuojelusta, aivan kuten ei murtovarkaidenkaan omaisuudensuojasta tai lastenpahoinpitelijöiden lastensuojelusta.
Toisten Historia tutustui Heurekaan, jossa on esillä Gunther von Hagensin plastinoiduista ihmisruumiista koostuva Body Worlds -näyttely. Tulevina museonjohtajina meitä kiinnosti esillepano, mutta toki halusimme myös tutkia miten tällainen ihmisnäyttely vertautuu esimerkiksi Eläinmuseon kokoelmaan. Myös muuta opettavaista löytyi.
Tutkimusretkeilijät suolistoineen.
Hagensin ruumiit ovat herättäneet maailmalla kohua, vaikka kyseessä onkin vapaaehtoisilta luovuttajilta saadut, hmm, otokset. Samaahan ei voi sanoa eläinmuseon ex-henkilöistä, jotka on pahimmassa tapauksessa tapettu museointia varten. Näyttely on esillä tiedekeskuksessa. Mutta onko se tiedettä vai taidetta, (Tiina Raevaaran hyvä postaus aiheesta). Vai ehkä sekä että? Kumpaakaan? Heurekan sivuilla kerrotaan, että "kaikki Body Worlds -näyttelyssä esillä olevat ruumiit on lahjoitettu tieteen käyttöön lisäämään ihmisten ymmärrystä ihmiskehon monimuotoisuudesta". Pornografiastahan voisi sanoa samaa.
Lisään ymmärrystäsi jotenkin.
Samma här!
Ymmärryksen lisääntymisen kanssa on vähän niin ja näin, kun esillepannut ihmiskehot näyttävät hyvinkin pitkälle samalta kuin kaikkialla muuallakin näkemämme ihmisrepresentaatiot, vain ilman ihoa tällä kertaa. Pistää miettimään, että mihin nämä atleettiset parhaassa iskussa olleet tyypit oikeastaan kuolivat. Koska kuolleitahan he ovat. Vähän niin kuin täytetyt eläimet, mutta jollain tavalla vastakohta, kuoritut ihmiset. Olisiko tilassa voitu esittää kokonainen ihollinen vainaja?
Opetus: lentopallo on vaarallinen laji.
Opetus: ilman sisäelimiä olet laihempi.
Näyttelyn harvat naiset ovat ymmärrettävästi ärsyttäneet muitakin feministejä kuin meitä. Ylläoleva daami tekee, hmm, jotain, kun taas miehillä on meneillään jokin ymmärrettävä toimi, kuten pelaaminen. Kahdeksannella kuulla raskaana oleva nainen lepää vatsa auki viettelevässä asennossa. Kolmas tunnistettavasti naispuolinen on yhdynnässä. Lisäksi erikseen aseteltuja naisen sukuelimiä emme edes tunnistaneet.
On ihan normaalia katsella auki leviteltyjä ruumiita, mutta hei, täällä on yhdyntä, varo!
Entä jos katsoja kiihottuu tästä? Onko se sairasta?
Hänellä on rakennekynnet.
Osa teoksista oli ihan kauniita, mutta suurin osa pelkästään groteskeja. Verisuonivalokset olivat erittäinkin esteettisiä, mutta kun tekniikkaa mietti pidemmälle, homma alkoi tuntua sangen vastenmieliseltä.
Luulen, että he eivät olleet vapaaehtoisia luovuttajia.
Kuten eläinmuseossa, täälläkin kuolleiden esittäminen elävinä tuntui oudolta. Kiinnostavaa silti, että ihmiset oli aseteltu varsin epäsotaisiin toimintoihin. Eläimethän tavataan kuvata tappopuuhissa. Nämä ihmiset vaikuttivat siis selvästi persoonilta, eivät vain lajinsa edustajilta. Mutta sitten sitä miettii, mitä kyseiset henkilöt todella harrastivat eläessään. Olivatko jalkapalloilijat jalkapalloilijoita? Entä tunsivatko ikuiseen kuolemanjälkeiseen penetraatioon muovitetut ihmiset toisiaan? Kuten eläinmuseossa, täälläkin oli luotu kuolema kuoleman päälle. Ruumiinavaaja, jolla omatkin aivot pilkottavat esiin, poistaa sydämen toiselta.
Miten kummassa sait idean antaa juuri hänelle kaukoputken?
Mitään ei ole enää tehtävissä.
Taiteelta vaaditaan usein käsittelyä pelkän esittelyn sijaan. Mielestäni saman vaatimuksen voisi osoittaa tieteelle. Gunther teki Englannissa vuonna 2002 ensimmäisen julkisen ruumiinavauksen 170 vuoteen. Esitys oli huippumenestys, joskin lainvastainen. Miksi ihmiset haluavat nähdä ruumiinsa sisällön yhä tarkemmin? Lisääkö se ymmärrystä? Lisääkö se myötätuntoa? Miten säilötty ihmisenliha poikkeaa säilötystä eläimenlihasta? Miksi plastinointi?
No, ei oikeastaan.
Onneksi Heureka tarjosi meille kyseenalaistajille silti muutakin jännittävää. Nokkelasti nimetty Suolistossa suhisee -näyttely (Wind in the Bowels) kertoi oikeastaan aika hauskoin keinoin suolistosta ja muista ruoansulatusjutuista. Kritisoimme hieman ruokintatestiä, jossa koehenkilölle sai syöttää erilaisia ruokia ja kone laski, miten hän pärjäisi. Ensin annoimme hänelle (päivän aikana) kaikki listan vegaanivaihtoehdot, jolloin hän lihoi ja kuoli. Sitten teimme realistisemman dieetin, jolloin hän laihtui ja kuoli.
Modernismista vaikutteita saanut runo.
Ihmisen pierut vuoden ajalta.
Näillä et elä!
Toisten historia esittelee kevään tärkeimmän asusteen: ohutsuolen.
Valmistimme opetusvideon suolen toiminnasta.
Ja animaation evoluutiosta.
Sekä totesimme, ettei keskiverto Heureka-vierailija ole kovin älykäs.
Edellisessä postauksessa käsiteltiin miehiä, jotka haluavat olla yhtä petojen kanssa. Fantasialla on myös pimeä juonteensa, ja ihmissusi on näistä meillä päin tunnetuimpia.
Ihmissutta pidetään erityisesti Eurooppalaisena lajina, vaikka samankaltaisesti käyttäytyviä muodonmuuttajia tunnetaan kaikkialta maailmasta. Intiassa tavataan ihmistiikereitä, Afrikassa taas ihmishyeenoita. Ihmissudet ovat esimerkkejä teriantropiasta, ihmisen muodonmuutoksista toisen lajin edustajaksi. Myös esimerkiksi Egyptissa tavattiin teriantrooppeja, ihmishahmoja joilla oli eläimen pää. Lykantropia, kyky muuntua sudeksi, on teriantropian erikoistunut muoto.
Anubis, puoliksi ihminen, puoliksi sakaali
Teriantropiaa ei tule sekoittaa kliiniseen lykantropiaan, jossa ihminen uskoo muuttuvansa tai olevansa muuttunut eläimeksi. Todellisilla ihmissusilla ei ole mitään tekemistä uskomisen kanssa.
(elokuva kertoo nuoresta miehestä, joka luulee olevansa lintu).
Ihmissusista on lukuisia historiallisia havaintoja. Eestissä ihmissudet harjoittivat noituutta ja aiheuttivat karjavahinkoja, ja 1600-luvulla 18 miestä ja 13 naista tuomittiin noituudesta, yhteydenpidosta paholaisen kanssa ja ihmissuden hahmon käyttämisestä. Syytetyt myönsivät syyllisyytensä rikokseen, joskin nykykatsannossa kuulustelumenetelmiä voisi kutsua arveluttaviksi.
Ihmissusia tuomittiin usein noitaoikeudenkäyntien ohessa.
Kaikki ihmissusiutensa tunnustaneet eivät kuitenkaan joutuneet maksamaan siitä hengellään. Vuonna 1692 Jürgensburgissa, entisellä Liivinmaalla, iäkäs ihmissusi tunnusti käyvänsä muiden ihmissusien kanssa helvetissä kolme kertaa vuodessa taistelemassa noitia vastaan hyvän sadon turvaamiseksi. Sopimusta paholaisen kanssa ei voitu todistaa, ja ihmissusi selvisi ruoskintatuomiolla.
Ihmissudet ovat arkoja elämiä ja liikkuvat ennen kaikkea öiseen aikaan. Ne elävät harvoin laumoissa. Koska niitä ei ole tieteellisesti juurikaan tutkittu, niiden alalajeista ei ole olemassa tarkkoja taksonomisia määritelmiä. Tiedetään kuitenkin, että ihmissusia on hyvin erilaisia. Jotkut ihmiset pystyvät muuttuvaan ihmissusiksi vasta koomaan vaivuttuaan, toisilla muodonmuutos tapahtuu täyden kuun valon aikaansaamana. Joillekin riittää suden nahasta tehdyn vyön pukeminen, jotkut tarvitsevat muutosvälineeksi kokonaisen sudennahan. Ihmissudeksi saattoi päästä myös jumalan kirouksen seurauksena, sillä ihmissudella ja paholaisella on tunnetusti hyvät välit.
Elokuvan keksimisen jälkeen ihmissusia on esiintynyt erityisesti elokuvissa. Tässä kooste muutamista filmille päätyneistä metamorfooseista:
(mute-napin painaminen on suositeltavaa musiikillisistä syistä)
Ihmissusia esiintyy molemmissa sukupuolissa. Kuitenkin naaraspuoliset ihmissudet ovat usein susiksi muututtuaan himokkaampia ja tuntuvat hylkäävän maternaaliset hoivavaistonsa. Armenialaiset naiset saatettiin pakottaa muuttumaan ihmissusiksi rangaistukseksi kuolemansyntiin sortumisesta. Susiksi muututtuaan naiset omaksuivat verenhimoisia piirteitä, synnyttivät vain syödäkseen omat lapsensa ja söivät myös sukulaistensa ja lopulta tuntemattomienkin lapsia. Ihmisnaisilla onkin tapana muuttua myös kissaeläimiksi (puuma, mirri) voimakkaan seksuaalisen halun pakottamina. Merkittävin filmille tarttunut tällainen muuntautuminen tapahtuu Nastassja Kinskille elokuvassa Cat People.
Ihmiset ovat aina suhtautuneet ihmissussiin vihamielisesti. Niitä on vainottu ja tapettu, niiden pesiä on tuhottu ja niiden ruumiita on jopa häväisty kuoleman jälkeen. Ihmisyhteisössä niillä ei ole ollut koskaan sijaa. Tehokkaiden hoitomenetelmien avulla eläin-ihmis-hybridismi on tukahdutettu ja oireita ilmentävät suljettu laitoksiin. Harvoista vapaana liikkuvista ihmissusista on tullut pelokkaita ja vihamielisiä ihmisiä kohtaan. Konfliktejä syntyy. Susimaisia piirteitä omaavat joutuvat kätkemään ne yhä visummin.
Pentti Oinonen (ps) haluaa susille lisää kaatolupia.
Nyky-yhteiskunnassa on mahdoton sanoa, kuka on, ja kuka ei ole ihmissusi. Susia pelkäävän on oltava jatkuvasti varuillaan ja pyrittävä ennaltaehkäisemään konfliktit kieltämällä susimaisen ajattelun kokonaan. Jotkut pitävät jopa susikannasta eroon pääsemistä välttämättömänä toimenpiteenä ihmissusien ja hallitsemattoman eläimellisyyden ehkäisemiseksi.
Ihmissusia voi olla nimittäin missä tahansa. Jopa eduskunnassa.
Tämä päivä lienee sopiva henkilöiden välisen ystävyyden pohdiskelulle, sillä ihminen ei ole ainoa laji, joka muodostaa pitkiä ja kestäviä ystävyyssuhteita.
"Unrelated chimpanzees, for example, can develop strong bonds that last for years, and long-term studies by other researchers have revealed durable friendships beyond the chimp species. Dolphins make friends with unrelated dolphins, hyenas make friends with hyenas, and the same is true for elephants, baboons and horses. No one can say how many more species--mammals and others--will be added to the list."
Ihmiset ovat jo vuosituhansia jakaneet myös positiivisia tuntemuksiaan toisia lajeja kohtaan. Interspesiaalia rakkautta tapahtuu myös muilla eläimillä, joskin yllämainittu artikkeli hieman kyseenalaistaa tätä väitettä. Kuitenkin viimeistään olosuhteissa, joissa oman lajin ystävyyttä ei ole mahdollista saada, käännytään helposti toisten puoleen. Ja toisaalta: miksi olisi niin vaikea uskoa, etteivät muut lajit kykenisi ystävyyteen toistensa kanssa, kykeneväthän ihmisetkin!
Jennifer Holland (ihminen) on kirjoittanut kirjan eläinten epätodennäköisistä ystävyyssuhteista.
"“Animal behavior is a fascinating thing to study, biologists are always looking for evolutionary explanations as to why animals do certain things. When you see encounters like this or pairings like this, they don’t always have that explanation,” said Holland. ” It shows that we share so much in common with animals in terms of ability to have emotion and have empathy. There’s a need for companionship and need to be soothed in times of fear and this book really gives us a different perspective of how animals experience the world.”"
Kissaeläimet kuuluvat kaikkien kädellisten suuriin rakkauksiin.
Ja koirat.
Joskus taas kissat ja koirat katsovat parhaaksi yhdistää voimansa.
Ystävyys voi syttyä metsässä.
Maatilalla.
Kotosalla.
Kadulla.
Tai sekavissa olosuhteissa.
Videoissa taustatietoa joistain ystävyksistä. Lisää epätodennäköistä toveruutta.
