Molokki ei juo koskaan

Kävimme Teriken kanssa tutustumassa Luonnontieteelliseen museoon. Tarkoituksena oli tutkia, miten eläinten ja luonnon historiaa esitetään museoformaatissa. Eläinmuseo oli ensimmäinen kohteemme. Kesä oli tuonut museon täyteen lapsiperheitä, nice.

Ennen.

Jälkeen.

Eläinmuseon meininki on muuttunut pelkästä täytettyjen eläinten esillepanosta dramaattisiin dioraamoihin, joissa toistuu kamppailu eloonjäämisestä. Eläinten elämä tiivistyy siihen, että ne joko tappavat tai tulevat tapetuiksi. En oikein usko, että siinä on koko totuus. Miksi nämä museot haluavat aina näyttää luonnon julmana paikkana? Missä ovat toistensa korvia puhdistavat leijonat ja työkaluja valmistavat simpanssit? Ja anteeks mutta miten outoa se on, että täytetään kuollut eläin esittämään kuollutta eläintä?! Tai no, miksi ylipäätään näissä malleissa on käytettävä joskus eläneiden eläinten osia? Eikö kaiken voisi rakentaa jostain keinotekoisesta materiaalista. Joka tapauksessahan täytetyissä eläimissä on paljon epäaitoa, esim. se koko sisälmys.

Eläimistä esitetty faktatieto oli kummallista ja jotenkin epäkriittistä. Pikkupandoista kerrottiin hauskana anekdoottina, että ensimmäiset eläintarhaan viedyt yksilöt olivat lähes kuolleet nälkään kun niiden ei tajuttu olevan kasvissyöjiä.

Eniten uutta opimme ehkä molokista. Se ei juo koskaan.

Elävä molokki näyttää vähemmän kuivalta kuin kuollut.

Oudolla tavalla eläimet olivat poissaolevia. Pohdimme, että pitäisi kirjoittaa jokaisen täytetyn yksilön historia ja viedä laput museoon (luultavasti salaa): milloin kyseinen eläin eli, milloin kuoli, miten ja kenen toimesta, kauanko se olisi voinut elää, oliko sillä sukulaissuhteita tilassa näkyviin muihin täytettyihin eläimiin, ovatko esim. samaan laumaan liitetyt antiloopit kaikki Akseli Gallen-Kallelan tuomia "näytteitä" vai häh. Tällaisia tietoja ei näkynyt, vaikka näyttelyiden rakentamista oli kyllä dokumentoitu.

Eniten tykkäsimme Afrikan yö -huoneesta, jonne oli pimeydellä ja äänillä luotu (aika campisti kylläkin) Afrikan yön tunnelma. Tällaista kokemuksellisuutta olisimme kaivanneet enemmän: ei ihminen voi oppia ymmärtämään eläimiä vain töllistelemällä niitä vitriineissä, meidän pitäisi päästä kokemaan maailma sellaisena kuin ne sen kokevat. Edes siinä määrin kuin se on mahdollista. Eihän ihminen varmaan voi nähdä samanlaista värimaailmaa kuin täplähyeena. Mutta vois ees yrittää. Eka askel olisi se, että katsojasta tehtäisiin kokija: ihminen tuotaisiin toisen todellisuuteen sen sijaan että hän vain katsoisi sitä ulkopuolelta.