maanantai 10. joulukuuta 2012

Juhla armas saksien

Askartelimme eilen muun muassa joulukortteja. Koska olemme monilahjakkaita, korttisarjaan syntyi myös muihin juhlatilaisuuksiin sopivia teoksia.
Sarvekkaat.
Liemi lämmittää kylmettyneen.
Mikään ei inspiroi minua niin kuin meri.
Rakas kissanne riemastuu. 
Minimalismi.
Jouluseimi.
Ilmasota (joulukortti). 
Torakkataulu.
Vasikkatankkeri (joulukortti).
Osaatko leipoa? (Joulukortti.)
Onnea vuodelle 1949.
Sveitsin joukkue (joulukortti).
Painivat karhut (joulukortti).
Puolustusvoimat.
Kristus on ylösnoussut.




lauantai 8. joulukuuta 2012

Good, Bad, Taxidermy


Täytettyihin eläimiin törmää nykyään harvemmin muualla kuin luonnontieteellisessä museossa. Internet kuitenkin paljastaa, että eläinten täytteleminen on ihmisiä laajalti liikuttava harrastus. Itse asiassa näyttää, että siihen suhtaudutaan yleisesti ottaen samalla innolla kuin espanjalainen freskonentisöijämummo taannoin. 

Teille vai meille?
Meow! 

Tekeydyn sohvapöydäksi. 

Vaikka myös muumiointihullut muinaiset egyptiläiset harjoittivat kokonaisten eläinten säilöntää, ja lähes kaikissa kulttuureissa harjoitetaan eläinten osien säilyttämistä reliikkeinä, varsinaisen taksidermian voi sanoa syntyneen vasta 1600–1700 -luvulla. Sitä edeltävät kokoelmat käsittivät lähinnä satunnaisia otantoja kaukaisista maista tuotuja kummallisuuksia: eläinten osia, luita, sulkia, turkkeja tai epämuodostuneita otuksia. Uskonnollisen ja tieteellisen maailmankuvan murrosvaiheessa samassa kokoelmassa saattoi olla Aasiasta saapuneita krokotiilien hampaita, yksisarvisen sarvia, norsun syöksyhampaita ja aarnikotkan kynsiä.  

Esimerkiksi 1500- luvulla eläneen veronalaisen Francesco Calzolarin kokoelma piti sisällän muumioituneen, epämuodostuneen ihmispään, lepakon, lentävän kalan, kokoelman erilaisia munia, ja pilkullisen otuksen jolla oli valtavat kynnet. 

Venetsialaisen Ferranto Imperanton kuriositeettimuseo herran vuonna 1672.

Aarnikotka.

1600- ja 1700- luvulla eläinten täyttämisen perinne sai maustekaupan ja tutkimusmatkojen myötä tuulta purjeisiin. Kuriositeettikabinetit ja täytetyt eläimet täyttivät tiedonjalostuksen, ihmettelyn ja eksotismin virkaa, ja samalla tietenkin myös oikeuttivat tutkimusmatkoja niiden kansanosien silmissä, jotka eivät kuulleet kaukomaista kuin huhuja. Elävät näytekappaleet kun eivät selvinneet hengissä kuukausien laivamatkoista. Mutta myös säilyttäminen oli ongelmallista. Vakiintuneita menetelmiä ei ollut, ja niinpä 1500-luvulta aina 1800-luvulle saakka kokeilussa oli mitä moninaisimpia litkuja ja tököttejä. Hyvistä yrityksistä huolimatta mistä milloinkin vaivalla rahdatut otukset olivat laatikoiden avauduttua usein vain kulahtanut höyhenkasa tai läjä koinsyömää karvaa. 


"...another paradise bird in a very bad state and eaten by moths...."
(From the inventory of Rudolf II's cabinet, 1607-11)
(kuvan henkilö ei liity tapaukseen)

1800-luvulle tultaessa kuriositeettikabineteista oli kuitenkin kasvanut merkillepantavia kokoelmia: esimerkiksi William Bullockin kokoelma käsitti 1800-luvun alussa yli kolmekymmentätuhatta objektia etnografian, taiteen ja luontokappaleiden alalta. 

Willian Bullockin egyptiläisessä salissa oli tungosta. Huomaa jääkarhun näköinen tyyppi oikealla. 

Merkillepantavaa on myös näytekappaleiden valtava määrä. Esimerkiksi kolibri teki tutkimusmatkailijoihin niin suuren vaikutuksen, että laji miltei metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvulla. Kolibrien täyttämisessä ja esillepanossa kunnostautunut ornitologi ja eläinten täyttäjä John Gould sai asetelmillaan aikaan suoranaisen viktoriaanisen kolibrihulluuden. Anekdootti kertoo, että  yhden ainoan viikon aikana vuonna 1888 Englannissa huutokaupattiin neljasataa tuhatta kolibrinnahkaa. 


Viktoriaanista muotia.

Nykyaikaiset luonnontieteelliset museot ovat kasvaneet kuriositeettikabineteista, ja monet niiden yhä käyttämät esteettiset periaatteet  kuten dioramat tai  vitriinit periytyvätkin 1800-luvulle. Eläinten tappamisen ja täyttämisen tarpeellisuutta sen sijaan on nykyään vaikeampi perustella millään kovin rationaalisella. 

Esillepanossa oleellista on

toden tuntu. 

Ravishing Beasts & Breathess Zoo

Rachel Poliquin on kirjallisuustieteen tohtori, joka on erikoistunut tarkastelemaan luonnon esittämisen ja kulttuurin suhteita, ja päätynyt täytettyjen eläinten maailmaan.  Poliquin pitää verkossa erittäin vaikuttavaa täytettyjen eläinten museota, jossa on kootusti aihetta tarkastelevia taiteilija-esittelyitä, luonnontieteellisten museoiden kokoelmien ja kuriositeettikabinettien kuvia ja muita linkkejä. 

Poliquinilta vastikään ilmestynyt kirja Breathless Zoo - Taxidermy and the Cultures of Longing tarkastelee eläinten täyttämistä juurikin ei-rationaalisena mutta yhtä kaikki kulttuuriamme leimaavaana toimintana. Poliquin ei selitä eläinten täyttämistä sen tarpeellisuudella - mitä se ei oikeastaan koskaan ole ollutkaan - vaan eläväksi tehdyn kuolleen olennon aheuttamalla outoudella ja vetovoimalla. 

ravishinbeasts.com

Kun voisi kuvitella aihetta jaoteltavan ajallisiin tai teknisiin kategoroihin, Polloquin lähestyy aihetta kaipaamisen kategorioiden kautta. Polloquinille taksidermiassa on aina kyse kaipuusta: kaipuusta pitää hengissä jokin, mikä on tuomittu kuolevaiseksi, tai kaipuusta säilyttää yhteys johonkin, mihin yhteyden ylläpitäminen on mahdotonta. Polloquin kutoo historiallisen ja faktoista tiheän tutkielmansa seitsemän kaipaamisen narratiivin mukaan. Nämä kaipaamisen kategoriat ovat ihmetys, kauneus, spektaakkeli, järjestys, kertomus, allegoria ja muistaminen. 

Poliquin ei keskity kirjassaan täyttämisperinteen ilmeiseen väkivaltaisuuteen vaan siihen, miksi tällaista harrastetaan. Ja koska touhu on sen verran perverssiä ettei sitä järkisyyllä pystyisikään perustelemaan, keskittyminen eläinten täyttämisen perinteisiin liittyvään poeettisuuteen ja inhimillisyyteen onkin yllättäen toimiva tapa jäljittää noita syitä. Ihminen on outo laji, ja tämä yksi sen outouden erityispiirre. 

Hieno kirja, hieno kirjailija. Toisten Historia suosittelee. 

torstai 6. joulukuuta 2012

Onko vain ihmisellä isänmaa?

Näin itsenäisyyspäivänä on hetki aikaa pohtia toisten suhdetta itsenäiseen Suomeen.

Valtioiden perustaminen, hyväksyminen ja hajottaminen on perinteisesti ollut ihmislajin askartelua. Mutta valtiot vaikuttavat muidenkin eläinten elämään.

Ensimmäinen eläinsuojeluasetus annettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa vuonna 1864. Asetuksessa kiellettiin tahallisesti rääkkäämästä eläimiä. Muuallakin Euroopassa oli herätty eläintensuojeluun, ja fennomaaneille oli tärkeää osoittaa suomalaisten olevan sivistynyt kansakunta ja erottautua samalla henkisesti Venäjästä, jossa tällaisia asetuksia ei ollut.
Entisaikaan elänyt ihminen.
Hevosten ansiot itsenäisen Suomen sodissa lienevät kiistattomat. En tiedä, onko Suomessa myönnetty eläimille minkäänlaisia kunniamitaleja, kuten esim. Britanniassa on tehty. Mutta miten myöntää kunniamerkki henkilölle, joka ei tunne koko isänmaan konseptia ja on hoitanut palveluksensa ymmärtämättä sen merkitystä. Hevoset ovat luultavasti pohtineet 30–40-luvulla, että ihmiset ovat tulleet lopullisesti hulluiksi.
Sotahevosten muistomerkki. (Mies kuvausrekvisiittaa.)
Joidenkin tahojen mielestä EU:hun liittyminen heikensi Suomen itsenäisyyttä. Suomalaisille eläimille siitä on sen sijaan ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Perinteisesti vahvoilla ollut Keskusta on hanakasti vastustanut parannuksia lähes kaikkien (niin koti- kuin villi)eläinten olosuhteiden kohentamiseen. Tämä puolue ajaa sellaisten ihmisten etua, jotka tuntuvat näkevän eläinten laajamittaisen hyväksikäytön saavutettuna etuna, josta ei kertakaikkiaan tingitä. EU on kuitenkin hätistänyt Suomea hyväksymään erinäisiä direktiiveja. Valitettavasti osa niistä (kuten porsitushäkkien kieltäminen, jonka siirtymäajaksi määrättiin 20 vuotta) on enemmän tai vähemmän vesitetty. Suomi on myös tehnyt EU:n luontodirektiivin noudattamisessa varauman susien ja karhujen osalta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Suomessa ei ole täysin laitonta tappaa erittäin uhanalaisia susia.
Susia on Suomessa alle 200. (Ihmisiä noin 5,5 miljoonaa.)
Kansalaisaloite on niin ikään EU:n peruja. Suomessa tehtiin juuri kansalaisaloite turkistarhauksen lopettamiseksi.
Sika ja keskustalainen.
Itsenäisen valtion ylläpitämiseksi on perinteisesti toivottu armeijaa. Suomen Puolustusvoimilla on vuosittain lupa viiteenkymmeneen koe-eläimeen. Tavallisesti vuodessa kuolee 6-8 sikaa sotilaslääkärien käsissä. Mikäli sikoihin ammutut haavat onnistutaankiin paikkaamaan eikä potilas kuole esim. verenhukkaan, hänet tapetaan silti harjoituksen päätteeksi.

Sian avioelämä

Siat kiittävät muslimeita, koska eivät joudu kärsimään islamilaisessa maailmassa samassa mittakaavassa kuin muualla, eivätkä joudu kohtaamaan halal-kuolemaa. Mutta vasta nyt minulle selvisi, miksi sika ei päädy muslimien ruuansulatuskanavaan.

Helsingin Sanomat: "Ruoan lomassa Fawal ihmettelee sikaa syöviä kristittyjä. Näiden vapaamielisten perheiden tyttäret muun muassa käyvät klubeilla.
  Sika on likainen haureuden lähde, Fawal selittää.
  Eläinkunnan ainoa eläin, joka ei ole mustasukkainen vaimostaan.
  Mustasukkainen vaimostaan?
  'Olen nähnyt Discovery Animal Planet -kanavalla. Toisin kuin muut eläimet, urossika ei suojele naarasta', Fawal sanoo.
  Sikaa syövä mies voisi antaa vaimonsa maata vieraan kanssa.
  Islamin pyhät kirjoitukset vaikenevat sian avioelämästä, mutta Fawal kertoo imaamien järkeilleen asian näin."

"Harmi, että olen sika, muuten aviomieheni puolustaisi minua."
"Eikä kun se puolustaminen tarkoittaa vaan sitä, ettei anna maata muiden kanssa.
Näin me on asia järkeilty."
"Aha. No entäs keinosiemennys?"
"Siitä ei ollut mitään mainintaa Discovery-kanavalla."
"Anteeksi, anteeksi, olisin auttanut sinua,
mutta en elänyt täysi-ikäiseksi, jolloin olisimme voineet avioitua
ja olisin tietysti puolustanut sinua."
"Meitsi ei itse asiassa nakkaa paskaakaan (paitsi vesistöihin)."




maanantai 3. joulukuuta 2012

Henkilöiden välisistä suhteista












Kissatieteen historiaa



Ihmistieteiden väheksymät kissatieteet ovat saamassa ansaitsemaansa arvostusta. On käynyt ilmi, että useat ihmisen keksinnöiksi luullut tieteen edistysaskeleet ovatkin itse asiassa kissojen aikaansaannosta. 

Dr Stanley fractionating human urine at the Commonwealth Serum Laboratory in 1969

Dr ‘Fluffy’ Pearcey programming CSIRAC (Australia’s first Computer) to dispense cat fud.

ArchaeoloPush discovers something interesting buried deep in the litter.
Vocal Goodall lead early research into Chimps

Spotty and Dr. Fluffenstein of the Gemini 10 crew.

In order to use the litterbox, you must first create the universe.


Lisää kissatieteiden historiasta: http://catscientists.tumblr.com/

lauantai 1. joulukuuta 2012

Tietolähteitä


"Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KNCA uutisoi perjantaina, että maan johtavat arkeologit ovat löytäneet muinaisen yksisarvisen pesän."

source
Ajatus yksisarvisen pesästä hieman särähtää. Ylvään yksisarvisen luulisi korkeintaan nukkuvan seisaaltaan, ja lisääntyvän vähintään tähtipölyn pöllyssä, eikä missään pesässä. 

Yksisarvisen munia. Lähde: Korean Central News Agency (KNCA)
Pohjois-Korealla menee muutenkin hyvin. Amerikkalainen laatulehti The Onion julisti taannoin Kim Jong Unin "The Sexiest Man Alive" - voittajaksi. Nimityksestä ilahtuneen Toveri Kiinan komunistisen puolueen virallinen lehti juhlisti nimitystä julkaisemalla Kimin kunniaksi 55-sivuisen kuvareportaasin. Diktaattorit eivät ole tunnettuja parodian tajustaan.  


"With his devastatingly handsome, round face, his boyish charm, and his strong, sturdy frame, this Pyongyang-bred heartthrob is every woman's dream come true"
Legendojen perillisiä.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää.