All the nature wild and free!
Toisten historia on kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan taiteellistieteellinen hanke, jossa tutkitaan maailmanhistoriaa eläinten näkökulmasta. Projekti pitää sisällään näyttelyitä, seminaareja, tekstejä ja interventioita. Blogissa käsitellään oheismateriaalia, kehitellään ideoita ja raportoidaan toiminnasta.
torstai 25. heinäkuuta 2013
Saari vangittu, useita kaadonuhreja
Epätoivoinen Kuplus-saari pakeni jo toistamiseen mannerta yhtyäkseen kauempana elävään toiseen saareen. 80-neliöinen Kuplus oli jo aiemmin keväällä koettanut irtiottoa. Outokumpulaisen saaren omasta mielipiteestä piittaamatta hänet raahattiin takaisin kiinni mantereeseen. Yhteenotossa Kuplukselta kaadettin puita. Ihminen, joka väittää itseään saaren omistajaksi, aikoo lyödä saaren läpi paaluja tehdäkseen pakoyritykset vastaisuudessa mahdottomiksi. Tällä hetkellä Kuplusta pidättelevät vain vahvat köydet. Toisten historia sekä Helsingin Luonto-Sanomat jää tarkkailemaan tilannetta.
All the nature wild and free!
All the nature wild and free!
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Viikon henkilöt: suomalaiset salamanterit
Luin Suomen Luonto -lehteä ja sain tietää, että Suomessa asuu salamantereita, nimittäin vesilisko ja rupilisko. Kuinka siistiä se on? No ihan törkeen! Rupilisko on vieläpä Joensuun nimikkoeläin. Muita eläimiä, joita saattoi tänä kesänä bongata Joensuussa, ovat notkea rotta, pahat sudet, 22-pistepirkko, närhi sekä ihan vaan joku yleiseläin.
Vesilisko on englanniksi smooth newt. Latinankielinen ex-nimitys triturus vulgaris on (Wikipedian mukaan) "wastebin taxon", mikä tarkoittaa, että nimi on annettu sen perusteella, ettei henkilö sovi mihinkään muuhun ryhmään. Sittemmin vesilisko on nimetty lissotritoniksi. Nimen kantajat kuuluvat eurooppalaisiin salamanterimaisiin vesiliskoihin. Vesiliskot eivät ole liskoja, eli matelijoita (niillähän on hei jalat), vaan sammakkoeläimiä.
Rupilisko sen sijaan on joutunut pitämään triturus-nimen. Miksi, luoja tietää. Englanniksi se on northern crested newt. Crest ja cristatus viittaavat rupiliskon harjaan. Miksi se on pitänyt suomentaa rupi? Rupilisko ei näytä kauhean rupiselta. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi varaa huomautella. Onneksi meilläkin kumminkin ollaan matkalla vähemmän loukkaaviin nimittelyihin: joensuulaiset rupiliskotutkijat ehdottavat vesiliskon muuttamista vesisalamanteriksi ja rupiliskon lampisalamanteriksi. He haluavat siis itse tulla joensuulaisiksi lampisalamanteritutkijoiksi.
Tietysti, koska luonto on yksi sovinistipaska, harja on vain miespuolisilla rupiliskoilla. Naaraat ovat saaneet sovitukseksi joitain orannsinkeltaisia raitoja, mikä on ehkä ihan ok. Katso täältä videoita mm. rupiliskojen eroottisesta elämästä. Varoitus: ei ole kovin eroottista, mutta niillä on ihan mielettömät sormet! Naaras käärii jokaisen munan (siis oman munansa) lehteen. Niitä saakin sitten rullailla, munia nimittäin tulee 200–300 kappaletta.
Rupilisko voi kasvaa 15-senttiseksi. Se on aika paljon, riittävästi hämmentämään pahaa aavistamattoman lampeenpulahtajan. Kuitenkin suurimmat salamanterit voivat varttua moninkertaisiksi. Eli puolitoistametrisiksi! Hah! Mutta ei Suomessa. VIELÄ.
Plinius vanhempi nimesi salamanterin kaikista myrkyllisistä eläimistä pirullisimmaksi, sillä se voi salavihkaa myrkyttää koko kylän (not quite true). Lue lisää salamanterin myyttisestä olemuksesta.
Miksi dinosauruksia muuten kutsutaan matelijoiksi? Jurassic Parkissa ne eivät todellakaan madelleet. Vähän järkeä pliis näihin suomennoksiin.
Smooooth mama. Kuva. |
Vesilisko on englanniksi smooth newt. Latinankielinen ex-nimitys triturus vulgaris on (Wikipedian mukaan) "wastebin taxon", mikä tarkoittaa, että nimi on annettu sen perusteella, ettei henkilö sovi mihinkään muuhun ryhmään. Sittemmin vesilisko on nimetty lissotritoniksi. Nimen kantajat kuuluvat eurooppalaisiin salamanterimaisiin vesiliskoihin. Vesiliskot eivät ole liskoja, eli matelijoita (niillähän on hei jalat), vaan sammakkoeläimiä.
Tämä kuva saattaa selventää jotain tai sitten ei. |
Rupilisko sen sijaan on joutunut pitämään triturus-nimen. Miksi, luoja tietää. Englanniksi se on northern crested newt. Crest ja cristatus viittaavat rupiliskon harjaan. Miksi se on pitänyt suomentaa rupi? Rupilisko ei näytä kauhean rupiselta. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi varaa huomautella. Onneksi meilläkin kumminkin ollaan matkalla vähemmän loukkaaviin nimittelyihin: joensuulaiset rupiliskotutkijat ehdottavat vesiliskon muuttamista vesisalamanteriksi ja rupiliskon lampisalamanteriksi. He haluavat siis itse tulla joensuulaisiksi lampisalamanteritutkijoiksi.
Tietysti, koska luonto on yksi sovinistipaska, harja on vain miespuolisilla rupiliskoilla. Naaraat ovat saaneet sovitukseksi joitain orannsinkeltaisia raitoja, mikä on ehkä ihan ok. Katso täältä videoita mm. rupiliskojen eroottisesta elämästä. Varoitus: ei ole kovin eroottista, mutta niillä on ihan mielettömät sormet! Naaras käärii jokaisen munan (siis oman munansa) lehteen. Niitä saakin sitten rullailla, munia nimittäin tulee 200–300 kappaletta.
Hän on mies. Seppo Pusan kuva täältä. |
Sille on hyvä selitys, että he hoitavat iskuhommat mieluummin vedessä. Kuva. |
Rupilisko voi kasvaa 15-senttiseksi. Se on aika paljon, riittävästi hämmentämään pahaa aavistamattoman lampeenpulahtajan. Kuitenkin suurimmat salamanterit voivat varttua moninkertaisiksi. Eli puolitoistametrisiksi! Hah! Mutta ei Suomessa. VIELÄ.
Nobody's too cute to be eaten. |
Ystävämme Konrad Gessnerin näkemys salamanterista. |
Miksi dinosauruksia muuten kutsutaan matelijoiksi? Jurassic Parkissa ne eivät todellakaan madelleet. Vähän järkeä pliis näihin suomennoksiin.
Vilin kuvaama dino Visulahdessa. |
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Yksinkertainen ratkaisu
Saarioisten teuraskuljetuksissa tai Pirkanmaan karjankuljetus Oy:ssä ei voi olla mitään vikaa, kuten firman yrittäjä toteaa:
"Me kuljetamme eläimiä todella inhimillisesti, niin kuin kuuluu. Meillä on ihan kauheasti sääntöjä, joita me todella noudatamme."
Mikä retoriikka!
Petri Klemolalle ehdottomasti pisteet tilanteen tiedottamisesta ja myös Hesarille, joka otti tapauksen lehteen asti. Valitettavasti Suomen laki sallii sen, että karjankuljetusvaunu seisoskelee paikallaan ja että: "Meteli, löyhkä ja virtsan valuminen ulos oli karseaa. Vaunun seinät kirjaimellisesti pullistelivat." Ajon aikana tilanne tuskin on yhtään parempi. Pikemminkin päinvastoin kun hermostuneet ja väsyneet eläimet törmäilevät toisiinsa ja seiniin. Onneksi tähän on olemassa yksinkertainen ratkaisu. Jos tällaiset käytännöt tuntuvat vääriltä, älä osta lihaa. It's that simple!
Lue koko uutinen.
"Me kuljetamme eläimiä todella inhimillisesti, niin kuin kuuluu. Meillä on ihan kauheasti sääntöjä, joita me todella noudatamme."
© Lucy Wragg |
Mikä retoriikka!
Petri Klemolalle ehdottomasti pisteet tilanteen tiedottamisesta ja myös Hesarille, joka otti tapauksen lehteen asti. Valitettavasti Suomen laki sallii sen, että karjankuljetusvaunu seisoskelee paikallaan ja että: "Meteli, löyhkä ja virtsan valuminen ulos oli karseaa. Vaunun seinät kirjaimellisesti pullistelivat." Ajon aikana tilanne tuskin on yhtään parempi. Pikemminkin päinvastoin kun hermostuneet ja väsyneet eläimet törmäilevät toisiinsa ja seiniin. Onneksi tähän on olemassa yksinkertainen ratkaisu. Jos tällaiset käytännöt tuntuvat vääriltä, älä osta lihaa. It's that simple!
Lue koko uutinen.
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Pitsaa ja pastaa
Tämä on Eurooppa-raportin toinen osa, jossa käsittelen ruokaa Tukholmassa, Berliinissä ja Venetsiassa. Luonnollisesti vaadin ruualtani toisystävällisyyttä eli ei eläimellisiä ainesosia.
Tukholma oli ihan hyvä aloitus. Majapaikkamme viereisestä Coopista sai irtoluksussuklaita (hintavahkoja), joissa oli ainakin neljä vegaanista versiota. Espresso, minttu, tryffeli ja joku kirsikka ja oli vielä joku. Ne olivat ihania. Maailman parhaan korvapuustin sain Naturbagerietissa Gamla Stanissa (Stora Nygatan 6). Siellä oli myös muita herkkuja, mutta ne eivät enää siinä vaiheessa mahtuneet minuun. Samalla ketjulla(?) on Fleminggatan 11:ssä vaatimattomampi kahvila. Sieltä sai mahtavaa päärynäpekaanipähkinätorttua. Molemmissa kerrottiin, mikä kaikki oli vegaanista ja mikä ei.
Naturbagerietia vastapäätä oli lounaspaikka Hermitage, ihan hyvää perusruokaa, mutta keskeinen pääruoka lasagne ei ollut vegaaninen käyntikerralla. No, tulin tosi täyteen kyllä. Lähes yhtä täyteen kuin ikiklassikossa Hermansissa, jossa ruuat ovat myös peruskamaa ja ilahduttavan suolaisia. Hieman hintavampi kuin Hermitage, mutta ero ei ole tuntuva eikä kumpikaan näistä ole varsinaisesti kallis. Hermansin sijainti Fjällgatan 23:ssa on ihana ja tilaa terassilla tosi paljon. Mutta jos erehtyy valitsemaan rantareitin vaunujen kanssa, joutuu hieman taivaltamaan. Matkakumppanini tosin antoivat tämän anteeksi nähdessään buffetpöydän.
Lisäksi ehdimme käväistä Södermannassa, joka pitää majaa Medborgarplatsilla kauppahallin alakerrassa. Siellä söin vegekebabin, josta täytyy sanoa, että ei ollut kummoinen. Helsingissä saa Vegemestasta paljon parempaa. Tai saisi, jos ne kokit jaksaisivat joskus tehdä jotain. Tämä pikaruokapaikka kalpeni radikaalisti sen edessä, mitä oli pian tulossa. Nimittäin Berliinin Yellow Sunshine -hampurilaispaikka Kreuzbergissä Wienerstrasse 19:ssä. Se oli niin saatanana hyvä. Suosittelen esim. Lapland burgeria. Noin kolmasosa-puolet annoksista oli vegaanisia, loput lakto-ovo. Salaatti oli tosi hyvää myös. Ainoa hassuus sattui kun himoitsin jälkiruuaksi mainostettua vegaanista tiramisua. Minä: "Can I have a tiramisu?" Tarjoilija: "No." No, ei kai tiramisun ehtymistä voi kertoa muulla tavalla.
Ensimmäistä kertaa elämässäni söin ranskalaista ruokaa Ohlàlà V Tartes Shopin vegaanisella brunssilla, joka järjestetään ilmeisesti ainakin joka kuun viimeisenä lauantaina. Paikka on pieni, mutta tarjoilija onnistui luomaan meille tilaa. Ruoka ja kahvi oli ihanaa, kahdelta henkilöltä kului yhteensä noin 30 e. Mainzer Strasse 18:ssa Frankfurt Alleella on tämä ravintola, ja siis auki muinakin päivinä, jolloin sieltä näytti saavan kaikkea sairaalloisen herkullista.
Best is yet to come. Nimittäin vegaanisen supermarketin Veganzin sunnuntaibrunssi. Ei helevetti minä sanon. Sinne kannattaa varata pöytä, mutta pääsimme varaamatta juuri ja juuri. Ruokakaupasta piti ostaa ranneke, jonka kanssa pääsi mässäämään. Sen jälkeen piti tietysti käydä ostoksilla. Suomeen asti raahasin vegaanisia vaahtokarkkeja ja pähkinämaitosuklaata (joita olen kirjoitusahdistuksissani nyt syönyt). Evääksi ostimme vegaanista paahtopaistia ja jotain random-juustoa. Kaupassa oli myös kahvila.
Huomattavaa näiden molempien kaupunkien valikoimassa on, että tofua ei ollut juuri missään ruuissa. Sitä saadakseen lienee parasta turvautua esim. thaimaalaisiin ravintoloihin. Mutta miksi kävisin lihapaikoissa, jos voin käydä muuallakin.
No, kaiken tämän jälkeen Venetsian anti ravinnon suhteen oli todella perseestä. Söin joka päivä mixed saladia, johon tosin ekana iltana oli eksynyt pala kinkkua. Sain hepulin ja julistin vihaavani koko Italiaa. Yhden kasvisruokiin erikoistuneen kälyisen pikkukahvilan löysimme, mutta en ollut vakuuttunut, kun omistaja ei osannut edes pastaa tehdä ilman munaa. Siis pastaa haloo!? Via Garibaldilla majailleen La Spighen puolustukseksi voi sanoa, että italialaiset ovat tosi takapajuisia, mitä tulee ruokaan. Mutta silti. Ruoka oli kallista, sitä oli vähän ja se ei ollut hyvää. Viimeisen iltamme Venetsiassa pelasti libanonilainen ravintola, joka on myös vertailuni ainoa sekaruokala. En valitettavasti muista paikan nimeä tai osoitetta, ehkä Terike voi lisätä sen tänne. Joka tapauksessa olimme tämän tosi kauniin ravintolan ainoat asiakkaat. Paikassa oli mieletön vessa ja kivat lamput. Tilasimme lähinnä erilaisia pieniä ruokia. Falafelit olivat hyviä, ja kaikki oli tämän kaupungin tarjontaan suhteutettuna huippua, mutta vähän jäi ainakin omalla kohdallani toivomisen varaa (ruokaa oli liian vähän). Neljän hengen (hyvin vähän juonut) seurueemme selvisi laskusta satasella.
Loppuun laulu, joka pyöri pariin kertaan päässä Venetsian kauniilla kaduilla.
Revolution starts in the kitchen! |
Tukholma oli ihan hyvä aloitus. Majapaikkamme viereisestä Coopista sai irtoluksussuklaita (hintavahkoja), joissa oli ainakin neljä vegaanista versiota. Espresso, minttu, tryffeli ja joku kirsikka ja oli vielä joku. Ne olivat ihania. Maailman parhaan korvapuustin sain Naturbagerietissa Gamla Stanissa (Stora Nygatan 6). Siellä oli myös muita herkkuja, mutta ne eivät enää siinä vaiheessa mahtuneet minuun. Samalla ketjulla(?) on Fleminggatan 11:ssä vaatimattomampi kahvila. Sieltä sai mahtavaa päärynäpekaanipähkinätorttua. Molemmissa kerrottiin, mikä kaikki oli vegaanista ja mikä ei.
Henkilöitä töissä Vanhassa Stanissa. |
Naturbagerietia vastapäätä oli lounaspaikka Hermitage, ihan hyvää perusruokaa, mutta keskeinen pääruoka lasagne ei ollut vegaaninen käyntikerralla. No, tulin tosi täyteen kyllä. Lähes yhtä täyteen kuin ikiklassikossa Hermansissa, jossa ruuat ovat myös peruskamaa ja ilahduttavan suolaisia. Hieman hintavampi kuin Hermitage, mutta ero ei ole tuntuva eikä kumpikaan näistä ole varsinaisesti kallis. Hermansin sijainti Fjällgatan 23:ssa on ihana ja tilaa terassilla tosi paljon. Mutta jos erehtyy valitsemaan rantareitin vaunujen kanssa, joutuu hieman taivaltamaan. Matkakumppanini tosin antoivat tämän anteeksi nähdessään buffetpöydän.
Lisäksi ehdimme käväistä Södermannassa, joka pitää majaa Medborgarplatsilla kauppahallin alakerrassa. Siellä söin vegekebabin, josta täytyy sanoa, että ei ollut kummoinen. Helsingissä saa Vegemestasta paljon parempaa. Tai saisi, jos ne kokit jaksaisivat joskus tehdä jotain. Tämä pikaruokapaikka kalpeni radikaalisti sen edessä, mitä oli pian tulossa. Nimittäin Berliinin Yellow Sunshine -hampurilaispaikka Kreuzbergissä Wienerstrasse 19:ssä. Se oli niin saatanana hyvä. Suosittelen esim. Lapland burgeria. Noin kolmasosa-puolet annoksista oli vegaanisia, loput lakto-ovo. Salaatti oli tosi hyvää myös. Ainoa hassuus sattui kun himoitsin jälkiruuaksi mainostettua vegaanista tiramisua. Minä: "Can I have a tiramisu?" Tarjoilija: "No." No, ei kai tiramisun ehtymistä voi kertoa muulla tavalla.
Having good time in Berlin. |
Ensimmäistä kertaa elämässäni söin ranskalaista ruokaa Ohlàlà V Tartes Shopin vegaanisella brunssilla, joka järjestetään ilmeisesti ainakin joka kuun viimeisenä lauantaina. Paikka on pieni, mutta tarjoilija onnistui luomaan meille tilaa. Ruoka ja kahvi oli ihanaa, kahdelta henkilöltä kului yhteensä noin 30 e. Mainzer Strasse 18:ssa Frankfurt Alleella on tämä ravintola, ja siis auki muinakin päivinä, jolloin sieltä näytti saavan kaikkea sairaalloisen herkullista.
Veganzin brunssia. |
Best is yet to come. Nimittäin vegaanisen supermarketin Veganzin sunnuntaibrunssi. Ei helevetti minä sanon. Sinne kannattaa varata pöytä, mutta pääsimme varaamatta juuri ja juuri. Ruokakaupasta piti ostaa ranneke, jonka kanssa pääsi mässäämään. Sen jälkeen piti tietysti käydä ostoksilla. Suomeen asti raahasin vegaanisia vaahtokarkkeja ja pähkinämaitosuklaata (joita olen kirjoitusahdistuksissani nyt syönyt). Evääksi ostimme vegaanista paahtopaistia ja jotain random-juustoa. Kaupassa oli myös kahvila.
Huomattavaa näiden molempien kaupunkien valikoimassa on, että tofua ei ollut juuri missään ruuissa. Sitä saadakseen lienee parasta turvautua esim. thaimaalaisiin ravintoloihin. Mutta miksi kävisin lihapaikoissa, jos voin käydä muuallakin.
Pisteet Beliinille. |
No, kaiken tämän jälkeen Venetsian anti ravinnon suhteen oli todella perseestä. Söin joka päivä mixed saladia, johon tosin ekana iltana oli eksynyt pala kinkkua. Sain hepulin ja julistin vihaavani koko Italiaa. Yhden kasvisruokiin erikoistuneen kälyisen pikkukahvilan löysimme, mutta en ollut vakuuttunut, kun omistaja ei osannut edes pastaa tehdä ilman munaa. Siis pastaa haloo!? Via Garibaldilla majailleen La Spighen puolustukseksi voi sanoa, että italialaiset ovat tosi takapajuisia, mitä tulee ruokaan. Mutta silti. Ruoka oli kallista, sitä oli vähän ja se ei ollut hyvää. Viimeisen iltamme Venetsiassa pelasti libanonilainen ravintola, joka on myös vertailuni ainoa sekaruokala. En valitettavasti muista paikan nimeä tai osoitetta, ehkä Terike voi lisätä sen tänne. Joka tapauksessa olimme tämän tosi kauniin ravintolan ainoat asiakkaat. Paikassa oli mieletön vessa ja kivat lamput. Tilasimme lähinnä erilaisia pieniä ruokia. Falafelit olivat hyviä, ja kaikki oli tämän kaupungin tarjontaan suhteutettuna huippua, mutta vähän jäi ainakin omalla kohdallani toivomisen varaa (ruokaa oli liian vähän). Neljän hengen (hyvin vähän juonut) seurueemme selvisi laskusta satasella.
Loppuun laulu, joka pyöri pariin kertaan päässä Venetsian kauniilla kaduilla.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Ihminen, sinä et ole yksin (jäätelöinesi)
Aurinkolahdessa tarkkailin eilen lokkeja ja ihmisiä. Terassilla aggressiivinen mies, joka selitti kyllä yleensä istuvansa rannalla (uskon, että hän istuu rannalla silloin kun terassi on suljettu), sanoi, että lokit ovat vieneet häneltä jo kaksi (2) jäätelöä. Seuraavalla kerralla hän "tappaa ne".
Hyvät lajitoverini, oletteko koskaan katselleet lokkien kalastus- ynnä muita ruuanhankintapuuhia? Lokkien kotikasvatukseen ei kuulu sääntö "toisten kädestä/nokasta ei saa ottaa". Pikemminkin päinvastoin. Mistä ihmeen syystä lokit pidättäytyisivät kaappaamasta varomattomien, kömpelöiden ja lentotaidottomien isojen ihmisapinoiden tötteröitä.
Just for the fuck of it. Katsotaan, mitä vauva.fi sanoo lokeista.
Ja entäpä toinen virallisen totuuden kertoja kaksplus.fi?
Tässäpä vielä yksi vastaus:
"Lokit ei tykkää susta!! Ikinä ollut moista ongelmaa, enkä muista edes lokkeja nähneeni siellä.
Pitäskö ottaa kiikarit mukaan, kun meen taas lintsille, jos bongais edes yhden lokin."
Viehko lokkivideo.
Hyvät lajitoverini, oletteko koskaan katselleet lokkien kalastus- ynnä muita ruuanhankintapuuhia? Lokkien kotikasvatukseen ei kuulu sääntö "toisten kädestä/nokasta ei saa ottaa". Pikemminkin päinvastoin. Mistä ihmeen syystä lokit pidättäytyisivät kaappaamasta varomattomien, kömpelöiden ja lentotaidottomien isojen ihmisapinoiden tötteröitä.
You are not alone, I am here with you. |
Just for the fuck of it. Katsotaan, mitä vauva.fi sanoo lokeista.
"Järkyttäviä lokkeja Korkeasaaressa =( Yksi vei lapseltani kädestä jäätelön!Oikein ärhäkästi lensi ja nappasi lapsen jätskin matkaansa. Varokaa jos sinne olette menossa!"
Ja entäpä toinen virallisen totuuden kertoja kaksplus.fi?
"vieläkös ne lokit riehuu valtoimenaan linnanmäellä
pari vuotta sitten käytiin. ja eihän ulkona voinut syödä ollenkaan, kun lokit kirku ja pasko ympärillä, ja pojan kimppuun kävi yksi, ja vei jäätelön käsistä"
Tässäpä vielä yksi vastaus:
"Lokit ei tykkää susta!! Ikinä ollut moista ongelmaa, enkä muista edes lokkeja nähneeni siellä.
Pitäskö ottaa kiikarit mukaan, kun meen taas lintsille, jos bongais edes yhden lokin."
Viehko lokkivideo.
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Toisten Eurooppa osa 1: leijonakuningas ja köyhä kettu
Kesä on oivaa aikaa käydä tutkimassa vieraiden maiden eläinmeininkejä. Tämä oli hei AASINsilta. Vierailin Tukholmassa, Berliinissä sekä Venetsiassa, josta löysin biennaalitaiteilijan (tästä lisää myöhemmin). Muutoin seuranani oli aina yhtä kärsivällinen Toisten mies, jonka löytämistä eläinystävällisistä ruokailumahdollisuuksista niin ikään reportaashi myöhemmin.
Aloitetaan matkan perkaaminen kaupunkikuvasta.
Sekä Tukholma että Venetsia ovat pullollaan leijonapatsaita. Usein nämä urosleijonat olivat luonteeltaan hyvin graafisia. Emme mene yksityiskohtiin (niitäkin kyllä jostain syystä oli filmille yritetty tallentaa). Venetsiasta Terike löysi yhden (1) naarasleijonan, jonka tekijä tosin tuskin oli koskaan nähnyt moista otusta, sen verran kummalliset olivat mittasuhteet. Voi tietysti olla, ettei perspektiiviä ollut vielä keksitty tätä veistosta väännettäessä.
Berliini, joka on välttynyt kuninkaallisilta sun muilta ruhtinailta viimeisen sadan vuoden ajan, on valinnut symbolikseen maantieteellisesti realistisemman eläimen eli karhun.
Berliinin Mauerparkista asuu useampiakin eläinpatsaita. Tällainen patsaspuisto olisikin hyvä vaihtoehto eläintarhalle. Vierailin Berliinin Zoossa kymmenisen vuotta sitten. Kokemus oli hyytävä. Terraarioon vangitun gorillan katse ei ole vieläkään jättänyt rauhaan. Niin kuin ei tietenkään pidäkään tapahtua syyttömänä tuomitun elinkautisvangin ollessa kyseessä. Ai Weiweikin sai Venetsian biennaalissa kaksi näyttelypaikkaa ja hänet sentään vapautettiin jo parin kuukauden vankeuden jälkeen. Entä muut ihmisapinat, kysyn vaan.
Omaksi suosikikseni kaikista patsaiksi ikuistetuista henkilöistä nousi Laura Fordin koditon kettu, Rag and Bones with Blanket vuodelta 2009. Veistos sijaitsi Tukholman keskustassa, suhteellisen lähellä kuninkaanlinnan pompöösejä kivesleijonia. Mielestäni juuri vaatetuksen tuoma hienoinen antropomorfismi luo patsaaseen samaistuttavuutta nimenomaan eläimenä (samaistun siis kettuun, en johonkin, mitä se symboloi). On helpompi kuvitella kaikenlaisten metsäneläinten asema ihmisten hallinnoimissa valtioissa kun näkee tällaisen pienen rääsyisen otuksen kadunkulmassa. Kuten romanikerjäläiset myös villieläimet ovat kaupunkien (maakunnista puhumattakaan) lainsuojattomia. Silti jokaisella on oma persoonansa ja koskettava tarinansa. Kaupunki, jossa kotikoirille järjestetään juomamahdollisuuksia ravintoloissa, on hyvin erilainen paikka metsästä pakolaiseksi lähteneelle ketulle.
Live-toisia edustivat kaikissa kaupungeissa lähinnä koirat, pulut (joka paikassa parittelemassa), lokit (käyttäytyivät hyvin), varpuset (Mauerparkissa poikkeuksellisen lihavia telaketjuvarpusia) ja Tukholmassa muutamat hevoset sekä Venetsiassa pari arkaa kissaa. Berliiniläiset koirat ja heidän kumppaninsa näyttävät ottavan ihastuttavan rennosti.
Berliiniläisissä lasitaloissa huomasimme ilahduttavan yksityiskohdan. Pikkulintujen varoitukseksi lasiin oli liimattu petolintujen kuvia. Tällainen käytäntö pitäisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Eritoten lintuja surmaavassa Sanomatalossa! NYT.
Tukholman Kungsträdgårdenisa. |
Bisseilvekset. |
Lovecats. |
Sekä Tukholma että Venetsia ovat pullollaan leijonapatsaita. Usein nämä urosleijonat olivat luonteeltaan hyvin graafisia. Emme mene yksityiskohtiin (niitäkin kyllä jostain syystä oli filmille yritetty tallentaa). Venetsiasta Terike löysi yhden (1) naarasleijonan, jonka tekijä tosin tuskin oli koskaan nähnyt moista otusta, sen verran kummalliset olivat mittasuhteet. Voi tietysti olla, ettei perspektiiviä ollut vielä keksitty tätä veistosta väännettäessä.
Neiti Leijona keskellä ylivalottuneena. |
Meidän betoniporsaat ovat Ruotsissa betonileijonia. |
Minua katsotaan alhaaltapäin. |
Berliini, joka on välttynyt kuninkaallisilta sun muilta ruhtinailta viimeisen sadan vuoden ajan, on valinnut symbolikseen maantieteellisesti realistisemman eläimen eli karhun.
Word. |
Berliinin Mauerparkista asuu useampiakin eläinpatsaita. Tällainen patsaspuisto olisikin hyvä vaihtoehto eläintarhalle. Vierailin Berliinin Zoossa kymmenisen vuotta sitten. Kokemus oli hyytävä. Terraarioon vangitun gorillan katse ei ole vieläkään jättänyt rauhaan. Niin kuin ei tietenkään pidäkään tapahtua syyttömänä tuomitun elinkautisvangin ollessa kyseessä. Ai Weiweikin sai Venetsian biennaalissa kaksi näyttelypaikkaa ja hänet sentään vapautettiin jo parin kuukauden vankeuden jälkeen. Entä muut ihmisapinat, kysyn vaan.
"Kolme mursua" |
Elävä Knut. |
Nämä näin viime reissulla, mutta paikka oli muistaakseni Mauerpark. |
Omaksi suosikikseni kaikista patsaiksi ikuistetuista henkilöistä nousi Laura Fordin koditon kettu, Rag and Bones with Blanket vuodelta 2009. Veistos sijaitsi Tukholman keskustassa, suhteellisen lähellä kuninkaanlinnan pompöösejä kivesleijonia. Mielestäni juuri vaatetuksen tuoma hienoinen antropomorfismi luo patsaaseen samaistuttavuutta nimenomaan eläimenä (samaistun siis kettuun, en johonkin, mitä se symboloi). On helpompi kuvitella kaikenlaisten metsäneläinten asema ihmisten hallinnoimissa valtioissa kun näkee tällaisen pienen rääsyisen otuksen kadunkulmassa. Kuten romanikerjäläiset myös villieläimet ovat kaupunkien (maakunnista puhumattakaan) lainsuojattomia. Silti jokaisella on oma persoonansa ja koskettava tarinansa. Kaupunki, jossa kotikoirille järjestetään juomamahdollisuuksia ravintoloissa, on hyvin erilainen paikka metsästä pakolaiseksi lähteneelle ketulle.
Live-toisia edustivat kaikissa kaupungeissa lähinnä koirat, pulut (joka paikassa parittelemassa), lokit (käyttäytyivät hyvin), varpuset (Mauerparkissa poikkeuksellisen lihavia telaketjuvarpusia) ja Tukholmassa muutamat hevoset sekä Venetsiassa pari arkaa kissaa. Berliiniläiset koirat ja heidän kumppaninsa näyttävät ottavan ihastuttavan rennosti.
Kirpparikoira. |
Berliinissä on vaarallista. |
Berliiniläisissä lasitaloissa huomasimme ilahduttavan yksityiskohdan. Pikkulintujen varoitukseksi lasiin oli liimattu petolintujen kuvia. Tällainen käytäntö pitäisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Eritoten lintuja surmaavassa Sanomatalossa! NYT.
Nerous! |
Jotkut osasivat järjestää fasiliteetteja itselleen, kuten tämä suihkusta nauttiva pulu. |
Tämä korppi kutsui ihmisiä apteekkiin. Mikä haaskansyöjälle hyvin sopiikin. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)